Miten karppaus näkyy ravitsemusterapeutin vastaanotolla? (vieraskirjoitus)

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti ja Ttyo (Master of International Health) valottaa tässä kokemuksiaan karppauksesta ravitsemusterapeutin vastaanottohuoneessa. Ravitsemusratkaisut Leena Putkonen T:mi harjoittaa yksityistä vastaanotto- ja ryhmätoimintaa Tampereella, Vaasassa ja Seinäjoella (Terveystalo, Seinäjoen Lääkäritalo). Leena on työskennellyt erikoissairaanhoidossa Seinäjoen keskussairaalassa, nyt työn pääpaino on työterveyshuollossa. Lisäksi hän työskentelee ravitsemusterapeuttina THL:n Finger -muistihäiriötutkimuksessa.

Julkisuuteen on saattanut välittyä liian kategoorinen kuva ravitsemusterapeuttien suhtautumisesta karppaukseen. Leena selvittää asiaa tarkemmin.

Ravitsemusterapeutti Leena Putkonen Kuva: Milko Konttinen

___________________________________________________________________________

Keskustelu karppausruokavalion sopivuudesta käy vilkkaana mediassa, erityisesti nettimaailmassa. Ravitsemuterapeutin vastaanotolla tilanne näkyy, mutta sen rooli esimerkiksi painonhallinnassa ei ole niin keskeinen kuin sen ympärillä pyörivä keskustelu antaa ymmärtää. Jokainen ammattikunnan edustaja on sen sijaan varmasti joutunut pohdiskelemaan asiaa ja joidenkin asiakkaiden kanssa sitä läpi käymään. Tämä vieraskirjoitus on omakohtainen näkökulma siihen, miten hiilihydraattikeskustelu on näkynyt asiakastyössä. Lisäksi on paikallaan selventää ravitsemusterapeutin työnkuvaa.

Ravitsemusterapiavastaanotto perustuu siihen, että asiakas ja ravitsemusterapeutti keskustellen pyrkivät laatimaan yksilöllisen ruokavaliosuunnitelman, joka sopii asiakkaan elämäntilanteesen ja kukkarolle. Ennen kaikkea tärkeää on huomioida, että ruokavaliomuutokset tuntuvat mielekkäiltä ja sellaisilta, joihin on helppo tarttua. Vuorotyötä tekevän tai vaikkapa metsätöissä olevan asiakkaan kanssa pohditaan monipuolisten eväiden laatimista ja toimistotyöntekijän kanssa käydään läpi henkilöstöravintolan tarjontaa ja usein annoskokoja.

Ammattilaisen apua tarvitaan monesti juuri arjen ratkaisujen kanssa sekä siinä, että ulkopuolinen osaa paremmin hahmottaa kokonaisuutta. Median keskustelu muutamasta hassusta energiaravintoaineesta, lähinnä rasvasta ja hiilihydraateista, tuntuu asiakastyötä tekevän ravitsemusterapeutin näkökulmasta kummalliselta, sillä yleensä ruokavaliossa on monta muuta oleellisempaa seikkaa, joihin olisi tärkeämpi paneutua.  Tällaisia voivat olla esimerkiksi kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön lisääminen, tunnesyöminen sekä iltasyömiseen altistava ateriarytmi.

Monesti ihmiset kertovat vastaanoton aluksi, että he yrittävät vähentää hiilihydraatteja. Keskusteluissa usein vain tulee ilmi, että käytännössä lounasaterialla otetaan enää yksi tai kaksi perunaa entisen viiden tai kuuden sijaan (enkä liioittele nyt yhtään) ja voileipien mussuttaminen on järkeistynyt. Nämä muutokset eivät ruokavalion laatua pahenna, enkä niitä kutsuisi karppaamiseksi. On loogista, että annoskokoja pienentämällä myös hiilihydraattien määrä vähenee ja voisi sanoa, että ateriakokonaisuus järkevöityy. Uskoisin, että tähän myös suurin osa ravitsemusterapeuteista kannustaa.

Karppauskeskustelu on eräiden ihmisten kohdalla johtanut siihen, että kahvihuoneen pullia ei syödä enää samaa tahtia tai ruokapöydässä suositaan ruisleipää tai muuta täysjyväleipää paahtoleivän sijaan – muuten karppaus ei välttämättä kiinnosta. Sillä heitäkin on. Siis sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat ruisleivän syömisestä ja aamupuurosta. Välillä karppauskeskustelu on saanut sävyjä, että “tämä on sallivaa!”, mutta on niitäkin, jotka kokevat juuri tämän hiilihydraattien karttelun ahdistavana ja rajoittavana.

Eräs iäkkäämpi rouva tuli vastaanotolleni ylipainon ja polviongelmien takia. Kun kysyin häneltä, mitä hän tuumii tästä painonpudottamisesta oli vastaus “minä inhoan rahkaa.” Muutaman lisäkysymyksen jälkeen tajusin, mistä hän puhui. Hän suhtautui ajatukseen painonpudottamisesta negatiivisesti, koska hän oli saanut käsityksen, että ruokavalio kapeutuu hyvin proteiinipainotteiseksi (jota rahka hänelle edusti).

Tiukat rajoitukset, kohdistuivatpa ne sitten rasvaisiin tai hiilihydraattipitoisiin ruokiin, tai se, ettei salli itselleen suurinta herkkuaan, voi herkästi johtaa siihen, että syömisestä menee mielekkyys tai ylilyöntejä tulee herkemmin. Olen myös tavannut aika monta itseään karppaajaksi kutsuvaa henkilöä, jotka viikolla välttelevät leipää, pasta ja perunaa, mutta esimerkiksi viikonloppuisin syövät 300 g irtokarkkeja ikään kuin palkinnoksi.

Sitten on niitä, jotka toteavat, että “joo, karppauksella saan aina painoa pudotettua”. Eli jojo-ilmiötä, jossa laihdutetaan ja lihotaan vuoronperään saavuttamatta pysyvää painonhallintaa, esiintyy myös hiilihydraatteja vältellessä. Syy miksi kyseisestä ruokavaliosta ei tule pysyvä osa ruokailutottumuksia on juuri se, että sitä ei koeta omaksi tai mielekkääksi. Ihminen harvoin jaksaa vapaaehtoisesti tehdä pitkään mitään, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

Sosiaalisessa mediassa saa sellaisen käsityksen, että joka Simo Suomalainen tietää, mitä ovat hiilihydraatit, mistä niitä saa ja mikä niiden hierarkkinen järjestys on (täysjyvä ollen parempi kuin ranskanleipä). Näin ei kuitenkaan aina ole. Voi olla, että kiinnittämällä ruokavalion hiilihydraattien laatuun huomiota, voidaan kokonaisuutta kohentaa ilman, että hiilihydraattipitoisia ruokia tarvitsee kokonaan välttää.

Aika hyvän rungon monipuoliselle,  mutta sallivalle ruokavalion toteutukselle antaa Itämeren ruokavalio – malli, joka pikku hiljaa on saanut jalansijaa. Itse olen sitä käyttänyt apuna niin asiakastyössä kuin ryhmissä, ja vastaanotto on ollut hyvä. Ja onhan siinä yhtäläisyyksiä ns. hyväkarppauksen kanssa: paljon värikkäitä ja herkullisia kasviksia, hedelmiä ja marjoja proteiini- ja kuitupitoisia palkoviljoja, täysjyväviljaa, kalaa, kasvirasvoja ja kohtuudella lihaa, kananmunia ja kanaa sekä maitotaloustuotteita.

Kovin kaukana tästä ei ollut erään herrasmiehen ruokavalio, jonka hän arkisin koosti melko proteiinipitoisesti ja kasviksia ja marjoja suosien, unohtamatta kasviöljyjä, pähkinöitä ja siemeniä. Viljaruokia tai perunaa ei kotona lautaselta löytynyt, mutta sukujuhlissa söi hyvillä mielin kakkua. Karppausruokavalion voi siis koostaa varsin yksilöllisesti. Moni karppaaja osaa syödä verrattain monipuolisesti – ilman irtokarkkiähkyä viikonloppuisin. Tosin en itse näe syytä täysjyväviljojen totaaliselle välttelylle. Esimerkiksi vatsaongelmaiselle löytyy sopivia vaihtoehtoja kyllä, mikäli ne ovat hiilhydraattien karttelun taustalla.

Hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta voi olla apua painonpudottamisessa. Tästä Pronutritionist-sivustolla on kirjoitettu jo kattavasti, enkä lähde sitä tässä avaamaan tarkemmin. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että se ei toimi kaikilla. Vastaanotolle voi tulla ihminen, joka on kirjaimellisesti kokeillut jo kaikkea: Painonvartijoita, pussidieettejä, kaalisoppakuuria, karppausta, LCHF-dieettiä (vähän hiilhydraatteja, erittäin runsaasti rasvaa). Ainut mitä hän ei ole kokeillut, on säännöllinen ateriarytmi, kasvisvoittoiset monipuoliset ruokalajit, ruoanlaiton suunnittelu ja ruoasta nauttiminen hyvällä omatunnolla.

Ruokailutavat ovat lähes jokaiselle ihmiselle hyvin henkilökohtaisia ja jokainen tätä työtä tekevä tietää, että keskustelut eivät aina ole helppoja. Ravitsemusterapeutilla voi olla oma näkymys, mikä asiakkaan kannalta olisi suotuisinta, mutta loppujen lopuksi asiakas tekee kotona omat valintansa.

Toivon ainakin, että kukaan alani edustaja ei ole ketään “käännyttämässä” suuntaan tai toiseen ruokailutottumuksissa. Uskonnolliset ja eettiset syyt ohjaavat monen ruokavalintoja ja asiakkaan toiveet ovat aina lähtökohta ohjaustilanteissa. Henkilökemiat merkitsevät toki nekin, eivätkä ne luonnolllisesti aina kohtaa. Ravitsemussuositukset antavat jonkinmoiset viiteraamit, mutta jokainen ammattitaitoinen ravitsemusterapeutti auttaa asiakasta maalaamaan taulun mieleisekseen.

Kuva. Bigstockphoto.com (oikeudet pronutritionistilla)

32 thoughts on “Miten karppaus näkyy ravitsemusterapeutin vastaanotolla? (vieraskirjoitus)”

  1. Ihanaa! Kirjoitus oli kertakaikkiaan hieno ja valaiseva.

    …tosin ikäväkseni minulla oli tämä ravitsemusterapeutti, joka todellakin kävi käsiksi käännytystyöhön kovakouraisesti ja parantamisen palo oli niin voimakas, että minä unhoduin siitä välistä kokonaan. Toivottavasti jonakin kauniina päivänä minulla on onnea terapeutinkin kanssa. Että molemmat kuuntelisimme toisiamme.

    -Massu.

  2. ”Olen myös tavannut aika monta itseään karppaajaksi kutsuvaa henkilöä, jotka viikolla välttelevät leipää, pasta ja perunaa, mutta esimerkiksi viikonloppuisin syövät 300 g irtokarkkeja ikään kuin palkinnoksi.”

    Juuri näin. Tuttavapiiristä löytyi parikin tällaista ”karppaajaa”. Eipä ihme, ettei kokeilu kestänyt pitkään … 🙁

  3. Ihana nähdä, että muillakin on samanlaisia kokemuksia asiakastyöstä 🙂 Mukavaa myös, että kirjoitetaan ravitsemusterapeuteista positiivista ja totuudenmukaista tekstiä. Kaikki meikäläiset ei taida olla anti-hiilarihemmoja ja osa yrittää jopa huomioida asiakkaan lähtökohdat 😉 Usein olen minäkin onnistunut loksauttamaan asiakkaan suun, kun en ole teilannut karppausta syvimpään suohon.

    Mediakeskustelusta saa tosiaan sen kuvan, että kaikki tietää mistä hiilihydraatteja saa ei mistä ei. Samoin oletetaan, että jokainen tietää mitä karppaus tarkoittaa _ruokatasolla_. Totuus on ihan toinen. Mullakin on käynyt ”karppaajia”, jotka ei syö perunaa eikä pullaa, mutta ruisleipää, pastaa ja karkkia kylläkin tai sitten on niitä, jotka vetää pekonia ja munia surutta, mutta muuten ruokavalio on ennallaan. Karppaustakin on niin monenlaista.

  4. Hyvä ja asiallinen kirjoitus.
    Omasta mielestäni nämä nykyiset ns.viralliset ruokavaliosuositukset lautasmalleineen ovat varmasti ihan hyvät niille joiden elämä on äärimmäisen järjestelmällistä ja kiireetöntä. Esim. monella työssäkäyvällä on kuitenkin niin kiireinen elämä (lapset hoitoon, itse töihin, lapset hoidosta, ja yhdessä tai erikseen kaupan kautta kotiin)että ylimääräisiä tunteja liikunnalle on erittäin vaikeaa jos ei välillä mahdotonta löytää. Ja se liikunnan puute johtaa helposti siihen, että nämä ns.vt suositukset alkavat runsaalla hiilarimäärällään ontua. Mikä sitten johtaa ylipainoon. Mikä taas tuo mukanaan koko joukon ongelmia. Eli nämä vt-suositukset eivät ota huomioon erilaisia elämän tyylejä kuten kirjoittajakin huomioi, metsurit ja vuorotyöläiset mm.

    Ja siinä vaiheessa kun se ylipaino on jo tullut on erittäin vaikeaa ja haastavaa yrittää toteuttaa lausetta ”kuluta enemmän kuin syöt”. Virallinen suositus ei ota huomioon sitäkään, että eri elämän vaiheissa syödään ja kulutetaan erilailla, esim. nuori jatkuvasti liikkeessä oleva kyllä kuluttaa purilaiset tai pitsat tuosta vaan (siis sen runsaankin hiilarin), mutta keski-ikäiset ei välttämättä samalla lailla.
    Sitten on niinkin, että moni, vaikka jo sitä ylipainoa on kertynytkin, eivät pääse ravitsemusterapeutin juttusille, että sitä omaa jo olemassa olevaa ruokavaliota tarkasteltaisiin, joskos siinä on jotain mikä onglemia aiheuttaa.

    On olemassa koko joukko sairauksia ja vaivoja joihin ruokavalion muuttamisella voi olla apua, mm. erilaiset allergiat, 2diabetes, suolisto-ongelmat yms. Vaikka jonkun vaivan vuoksi tulisi käytyä lääkärillä yleinen ohje lääkäreilta on että kaikkea voi syödä kohtuudella, ilman että edes kyseenalaistettaisiin, onko todella näin. Jos yleensä siellä lääkärissä käydessä ruokavaliosta tulee tai kerkeää koskaan jutellakaan. Lääkärikäynnit kun sellaisia pikapyrähdyksiä useimmiten.

    On hyvä että asioista nykyisin enemmän keskustellaan ja avoimuus lisääntyy. Myös siihen, että ne vanhat viralliset suositukset eivät välttämättä sovellu kaikille tuosta vaan, vaan mukaillen kullekin henk.kohtaisesti sopivaksi. Hyvä on myös että keskustellaan VHH-sta, siinäkin kun varmasti on vielä monta kiveä kääntämättä…

    1. ” eri elämän vaiheissa syödään ja kulutetaan erilailla, esim. nuori jatkuvasti liikkeessä oleva kyllä kuluttaa purilaiset tai pitsat tuosta vaan..” Näin se on. Minäkin kulutin ennen kaiken hiilarin tuosta suit sait sukkelaan, nyt 20 v myöhemmin saan kyllä olla melko tarkka syömisieni suhteen vaikka kuinka aina silloin tällöin jopa kuntomaratonille treenaan. En olisi ihan oikeasti ehkä uskonut 20 -vuotiaana miten paljon aineenvaihdunta hidastuu iän myötä. Nyt on pakko uskoa 🙂

  5. Kiitos palautteesta! Ajattelin, että tämmöistä arjen näkökulmaa meidän alalta olisi hyvä tuoda keskusteluun. Harmillista, että ikäviäkin kokemuksia on ravitsemusterapiavastaanotolla ollut. Itse en edes jaksaisi tätä työtä, jos minun pitäisi vaan jakaa tietoa tai käännytellä ihmisiä. Siksi tätä kutsutaan terapiaksi eikä ohjannaksi tai neuvonnaksi. 🙂

    Tosi tuttuja arjen pulmia viljattoman kommentissa. Näitä seikkoja me sitten ratkotaan aina pala kerrassaan siellä vastaanotolla ja seurannoissa. Suolisto-ongelmat varsinkin ovat kyllä sellaisia, että niitä hoidetaan aika usein ihan miten sattuu. Toivotaan, että senkin alueen ammattitaito niin meidän ravitsemusterapeuttien kuin muiden hoitohenkilökunnan edustajien parissa lisääntyy. Pakko kyllä myös mainita, että lääkäri ei ole ravitsemusalan ammattilainen, sillä useimmat Suomessa koulutetuista lääkäreistä eivät ole opiskelleet ravitsemustiedettä joko ollenkaan tai vain muutaman opintopisteen verran. Heidän tietämys usein riippuu omista intresseistä ja perehtyneisyydestä. Joukossa toki on huipputyyppejä, jotka ovat kärryillä myös perusravitsemusasioista.

    Reijolle pakko laittaa kommenttia, että isäni 70-v. vetelee aikamoisia satseja ruokaa ja varsinkin mysliä, puuroa, pastaa jne jne, että ei se kaikilla se ikä merkkaa. 🙂 Häneltä luonnistuu tosin niin sulkavat kuin hiihtomaratonitkin tasaisin väliajoin tällä ruokavaliolla, joten kulutusta on. Yksilöllistä tämäkin. Mutta kuten viljaton kommentoi, syystä tai toisesta vähän liikkuvat henkilöt ”joutuvat” kiinnittämään huomiota annoskokoihin enemmän. Tosin soisin, että aikaa liikunnan iloihin olisi jokaisella. Jos vaikka hippasta tai pulkkamäkeä lasten kanssa edes. 😉

    1. Leenan kommentit pitävät paikkansa. Engadin skimarathon
      on seuraava tavoite. Harjoittelu on alkanut sitä silmällä pitäen.
      Soutu jatkui vielä syyskuussa. Teemana kuluta mitä syöt.

  6. Yksi syy siihen, ettei karppauksesta tule elämäntapaa on se, että toistaiseksi siitä on tehty kodin ulkopuolella melko hankalaa. Ja jos missään tilanteessa joutuu olemaan laitosruuan varassa, aivan mahdotonta.
    Vaatii vaivannäköä ja harrastuneisuutta pitää itsensä eväissä kaikissa tilanteissa ja se, että oppii kutakuinkin rennon suhtautumisen myös karppaukseen voi viedä vuosia. Epäterve suhtautuminen ruokaan ei poistu tuosta vain ja yhtä lailla jos on taipumusta siihen, että syöminen voi ”lähteä lapasesta”, se voi lähteä vaikka kuinka karppaisi. Ei siihen paljon tarvita, itse olen läksyni oppinut vaikkapa sitä kautta, että olen kylässä syönyt liian rasvatonta ruokaa ja meinannut nukkua sen jäljiltä rattiin. Kolme päivää oli nälkä joka ei meinannut mennä millään ohi.

    Sekään ei välttämättä helpota asiaa, että rasvan demonisoinnin myötä ulkopuolisten suhtautuminen on mitä on (”älä nyt tapa ittees tolla kermanjuonnilla”).

  7. Olisipa hyvä, jos te ravitsemusteraupetit testaisitte tätä karppausta omassa elämässänne, jotta tietäisitte mistä todella on kysymys. Väitän että lautamallinne muuttuisi enemmän karppaukseen suuntaan lopun elämäksi. Niin on vain monelle käynyt hyvien tuntemusten ansioista. Reijokin puhuu karppauksesta, mutta kokemus asiasta puuttuu(?)

    Vuoden verran olen ollut vhh:lla hiilarimäärillä 40-70g/vrk. Hiilarivajeen energiapuutteen olen korvannut kovilla rasvoilla. Ja sen kyllä tuntee, olo on paljon kylläisempi ja parempi(tasaisempi) pitempään kuin aikoinaan runsashiilarisella ruokavaliolla. Ennen elin mahdollisimman vähärasvaisesti ja runsashiilarisesti( ei höttöhiilareita. kuin kerran viikossa) ihmettelin kun en saanut painoani hallintaan, vaikka melko paljon harrastin liikuntaa ja verenpaineetkin heitteli. Nyt on nuo ongelmat pois, ja tuntuu hyvältä. Triglyt putos hurjasti ja hdl hyvissä lukemissa. Ldl ja kolestroli jonkin verran noussut, sehän on luonnollista näyttöä vain siitä, että syön enemmän tyydyneitä rasvoja.:)

      1. Kiitokset Reijolle! Luin tuon sinun kokemuksesi. Hyvä että sinulla subjektiivista kokemusta karppauksesta.:)

        Mitä tulee sinun suosituksiin palata vähärasvaisempaan lautasmalliin, otan sen ilomielin vastaan vasta siinä tapauksessa jos hiilarimääräni alkaa ylittään yli 100g/vrk.
        Mitäs mieltä olet/olette tällaisesta suhteellisuudesta?

    1. Luulen, että aika moni on kokeillut. Itse ja aika moni muu tuntemani ravitsemustieteilijä/-terapeutti on kokeillut VHH:ta joskus – minä -90 luvulla.

      Kaikkien kokemukset eivät ole tulleet puheeksi, mutta kokemukset ovat vaihdelleet lievästä positiivisuudesta huonoihin. Ja toteutustavoissa ollut vaihtelua. Omat kokemukseni 3-4 kk aikana eivät olleet hyvät, mutta taustani huomioonottaen se oli odotettavissa – mutta omista kokemuksista ei koskaan kannata vetää mitään yleistyksiä. Jollain toisella taustalla on oletettavaa että VHH sopii erityisen hyvin ja kokemus on toisenlainen.

      Maino juttu Leena – aion täydentää omallani pian!

  8. Ravitsemusterapeuttien koulutukseen kuuluu kokeilla itse lähes kaikki erityisruokavaliot, jotta tietää, miltä niiden toteuttaminen käytännössä tuntuu asiakkasta/potilaasta. Laihdutusruokavalioita (joihin karppauskin pääasiassa kuuluu) ei kyllä jostain syystä kokeilla. Johtuisiko siitä, että ravitsemusterapeutit ja alan opiskelijat ovat useimmiten normaalipainoisia… No, tuskin tästä ainakaan, kun munuaispotilaan ruokavaliotkin kokeillaan, vaikkei ole munuaistautia. 🙂

    Ihan kokemuksena käytännön toteutuksesta karppausta voi tietysti kokeilla. Itse en ole kuitenkaan nähnyt siihen mitää syytä, sillä asiakkailta saa runsaasti tietoa heidän omista kokemuksistaan. Vahingossa on kyllä joskus tullut kokeiltua, kun ei pariin päivään ole ollut saatavilla kylliksi hiilaripitoista ruokaa. 🙂 Itse en kuitenkaan näe karppauksesta mitään lisähyötyä, kun on normaalipainoinen (liian hoikkakin), veriarvot erinomaiset, olo loistava ja liikunnan aktiivinen harrastaminen sujuu hyvin.

  9. On tullut kokeiltua dieettejä ihan laidasta laitaan. Ehkä ensimmäisen kerran ketogeenisiä dieetti-kokeiluja tuli harrastettua 90-luvulla. Henkilökohtaisesti rajuimmat rajoitukset eivät toimi, lähinnä kilpakestävyysurheilusta johtuen. Ja toisekseen pidän leivästä ja puurosta liikaa luopuakseni niistä. Enkä kyllä näe syytä täydelliseen välttämiseen. Sen verran noista on jäänyt pysyvästi hihaan, että määrät on jonkin verran pienempiä kuin mihin suositukset ohjaavat. Sellaista fiksukarppailua lähinnä. Tosin itselläni ei elämä karkkipussin satunnaiseen syömiseenkään kaadu.

    Ja kiitos Leenalle hyvästä kirjoituksesta!

  10. Aivan loistava kirjoitus Leena! Tuotahan se käytännön työ ravitsemusterapeutin vastaanotolla on. Joskus huomaa, että ihmiset karppaavat, vaikka eivät pidä siitä ja luulevat, että se on nyt vain se ainoa vaihtoehto, jos painoa haluaa pudottaa. Tällöin se johtaa valitettavasti juuri jojotteluun…

    Itsekin kokeilin karppausta jonkin aikaa, mutta kasvissyöjänä se oli hyvin haastava toteuttaa. Ja vaikka monilla se parantaa kaiken maailman vatsavaivat, mulla se vaan lisäsi niitä ja suolisto ei ollut kunnossa puoleen vuoteen kokeiluni jälkeen : ( Piti käydä varmuuden vuoksi keliakokeissa yms. varmistamassa, että se oli vain IBS-oireilua tms.

    Olen myös todennut, että ketoosi ei vie minulta nälkää, vaikka näin pitäisi olla. Olemme yksilöitä ja minulle sopii siis kuitupitoinen ravinto 3-4 h välein, niin olen kaikin puolin tyytyväinen : )

  11. jes, kerrankin saa avautua omasta syömisestä, kun sitä kysyttiin! 😉 Vitsi, vitsi…

    Vastausta siis noihin kokeiluihin. Itse olen ärtyvän paksusuolen vaivani kanssa elänyt kokeilujen parissa n.14 vuotta elämästäni. Enää ei kyllä tarvitse liiemmin. Eräässä vaiheessa elin käytännössä kaurapuurolla, porkkanalla ja hedelmillä kun ne tuntui ainoalta suht ok vaihtoehdoilta. Sitten oli ajanjakso, jolloin hiilarien saanti oli varmasti aikas marginaalista, mutta ei, ei tuntunut sekään yhtään hyvältä. Urheilu ei sujunut, juoksu ei kulkenut, ei palautunut. Itselleni se ei myöskään ole vaihtoehto, koska haluaisin koostaa ateriani ympäristöäkin huomioiden. En tosin kyllä lihaa syö kuin äärettömän harvoin – käytännössä, jos olen riistaa saanut lahjaksi (esimerkiksi kiitollisilta asiakkailta 😀 ). Nämä ovat kuitenkin vain omia valintojani, eivätkä ne istu kaikille. Ei ravitsemusterapeuttien missiona tosiaan ole saada kaikkia syömään saman – saati oman – kaavan mukaan. Lisäksi arvostan suomalaista rikasta leipä- ja puurokulttuuria aikas korkealle. Ekologista ja hyvää. 🙂 Siis kohtuudella ja itselle sopivilla määrillä nautittuna. Komppaan tässä nyt iskää: kuluta mitä syöt. 😀 Kyllä minä pitäisin liikaenergian saantia perimmäisenä ongelmana, mikä suomalaisilla on ajan saatossa muodostunut, ei yksittäinen ruokaryhmä.

    Samaa toistan, kun muutkin kollegat täällä, että en kyllä tajua, että mitä erityishyötyä siitä normaalipainoiselle liikkuvalle ihmiselle olisi. Sen sijaan esimerkiksi hiilihydraattipitoisten ruokien annoskoissa on monella viilattavaa, koska ne ovat liian suuria.

    Sellaisesta ikävämmästä puolesta en muuten maininnut kirjoituksessa (tuli tänään vasta mieleen), että kyllä kohdalle on sattunut niitäkin tyypin 2 diabeetikkoja, jotka ovat intoilleet proteiinien kanssa ja vastaanotolla ollut konsultoitavana munuaispotilaan ruokavalion merkeissä. Eli vähäfosforisia ruoka-aineita, joka käytännössä tarkoittaa tiukkoja rajoituksia maitotaloustuotteiden käyttöön, ranskanleipää täysjyvän sijaan jne jne. Voin kertoa, että tilanne on pöydän molemmin puolin varsin haastava. :/

    Kiitos kaikenlaisesta palautteesta! Rakentavaakin kritiikkiä otetaan mielellään vastaan!

  12. Hieno kirjoitus!

    Mitä muuta hiilihydraattituotteista tulisi periaattessa tietää kuluttujana kassalla kuin : GI, kuidun määrä – ja minkälaista kuitua se on, suolaus??Mitä eroja eri viljoilla on muuta kuin verensokeria eri tavalla kohottava vaikutus?

  13. Mainio kirjoitus Leena!

    Melkein kaikkea on kokeiltu. Lähinnä suorituskyvyn maksimoimiseksi, ei niinkään terveyssyistä. Pohjanoteeraus on teininä kokeiltu pH:n tasapainotus dietti. Ikinä en ole ollut niin heikossa hapessa kuin silloin. Ei näitä omia kokemuksia voi suoraan käyttää asiakastyössä, vaan nämä ovat enemmän tällaista omaa ravitsemusharrastusta.

    Alkuperäinen ongelma joskus nuorena oli alhainen paino, mikä ei oikein tukenut voimailuharrastuksia. Rasvaton paino lähti nousuun vasta, kun hiilihydraattien saanti oli noin kilo päivässä! Myöhäisiltapala saattoi silloin sisältää 2500 kcal. Näillä määrillä kaikki veriarvot ym. pysyivät hyvin viitearvoissa.

    Sitten kun pidin taukoa harjoittelussa, ja aloin syödä vain sen verran kuin mieli teki, paino putosi 30 kiloa alle vuodessa ja pysähtyi ns. ihannepainoon. Makrojen jakauma oli pitkälti varmaan suositusten mukainen, mutta höttöhiilreitakin tuli syötyä päivittäin.

    Myöhemmin, kun harjoittelu taas maistui niin ajattelin kavereiden inspiroimana pudottaa rasvaprosentin alle kymmenen. Ensin kokeilin suositusten mukaista jakaumaa; paino putosi 8 kiloa kuukaudessa. Pidin painon tässä puoli vuotta ja kokeilin painon pudottamista karppaamalla. Paino putosi samaa vauhtia kuin aiemminkin. Söin tosin aina harjoittelun jälkeen annoksen hiilihydraatteja. Karppaamalla suorituskyky aina laski lihasten energiavarastojen määrän mukaan. Eli hiilaritankkaus aina palautti mm. voimatasoja jonkin verran. Verenpaine puolestaan seurasi painoa, eli se laski hyvästä vielä paremmaksi. Veriarvot olivat käytännössä aivat samat kuin aiemminkin.

    Yhteenvetona omista kokemuksista sanoisin, että energiansaanti kuitenkin loppupeleissä ratkaisee onnistuneessa painonhallinassa. Ei myöskään ole yhtä oikea tapaa syödä. Perimällä tuntuisi olevan aika suuri rooli mm. syömisen hallinassa. Kohtuus kunniaan!

  14. Onkohan koskaan tutkittu sitä, kuinka paljon ihmiset ylipäänsä ovat ruokavalio asioista kiinnostuneita? Onkohan kiinnostuneita ne, jotka kaiken kaikkiaan ovat terveysasioista kiinnostuneita? Eli jos ihan heitän hihasta niin epäilempä, että näitäkään keskusteluja ei seuraa kuin pienen pieni piiri jos vertailuksi otetaan koko 5,5 milj.kansa…Eli suurin osa väestöstä syö kun on nälkä, joskus useimmin joskus harvemmin, syövät mitä sattuu, mitä kaapista löytyy tai missä sattuu olemaan, kaupungilla, työmaaruokalassa, jonkun pitsapaikan vieressä kun nälkä yllättää. Tai kotona mihin on sitten ostettu jotain…Ostokäyttäytymistämmekin ohjaavat hyvin suurella osalla runsas tv.n ja muiden medioiden mainonta ja markkinamiesten/-naisten taitavasti tehdyt psykologiset viestit, joihin on kyllä helppoakin helpompi langeta. Kauppojen käytävillä sama psykologia jatkuu, eli uudet tuotteet tuodaan houkuttelevasti esiin ja ne mitä halutaan myydä paremmin on tietyissä paikoissa kaupassa ja tietyllä korkeudella. Eikä näitä edes tule ajatelleeksikaan, vaan tekee ostopäätöksiä ikään kuin muiden kuin oman halun ohjaamana. Monella vaikuttaa myös tietenkin käytettävissä olevan rahan määrä. Välttämättä tarjoustuotteet eivät kuitenkaan ole juuri niitä, mitä terveysmielessä olisi hyvä ostaa.

    Miksi ylipäänsä ravintoasioista on tullut asia, jonka ikäänkuin joku ”ylemmällä” taholla päättää, mikä on oikein tai väärin? Milloin THL tai joku muu vastaava on alkanut ”valistaa” meitä? Mihin katosi oma osaaminen ja tieto? Miksi niin paljon ostetaan valmista? Miksi esimerkiksi jogurtteja pitää olla varmaan pian yli 100 erilaista? Miksei enää riitä maustamaton, mansikka ja hedelmäpommi…? Ja jos tähän vielä kysyisin hiilareista, miksi sitä sokeria pitää niin tolkuttomasti joka paikkaan lisätä? Jogurtissa esim. tuo mainitsemani hedelmäpommi sisältää 12 g hh / 100 g = 6 sokeripalaa n.1 dl määrässä. Kuinka moni olisi sellaisen määrän valmis laittamaan kaffeeseensa? Eli kahteen desiin kahvia = kupilliseen 12 sokeripalaa? Haloo. Kuka meidät on opettanut tämmöiseen sokerin määrän syömiseen. Tottakain meillä ihmisillä on jo vauvasta asti mieltymys makeaan, mutta eikö jo vanha sanontakin sano, että ”ei makeaa mahan täydeltä”.
    Monelle tuo jogurtti on kuitenkin ihan arkea; aamupalalla, välipalalla, iltapalana. Ja tuo on vain yksi annos. Jotkut kun syövät koko puolen toista litran pänikän yhden päivän aikana. Ja muutakin ruokaa. Myös sitä kokojyvää sen 6 -9 palaa, kun kerran terveyden hoitaja niin sanoi ja ”määräsi”. Ja pottuja soosin kanssa.

    Viljatuotteita on käytetty kauan myös suomessa, mutta kuka tutkisi, millaista vilja oli ennen ns.tehomaanviljelyä ja väkilannotteita? Onko viljan rakenne jotenkin erilainen kuin vielä 50v sitten. Sama koskee maitoa ja maitotuotteita. Mikä siinä on että niin moni sanoo käydessään muualla euroopassa, että taval.maitotuottet sopivat ihan hyvin, mutta täällä kotomaassa ei, mitä me tehdään erilailla?

    Itse en paljoakaan ole ollut ravintoasioista kiinnostunut ennen kuin terveys alkoi prakaamaan. Sairauksia mulla on ollut lapsesta asti, mutta missään vaiheessa ravinnon merkitystä ei kukaan ole tuonut esiin. Puhumattakaan siitä mahdollisuudesta että ravinto voisi olla ”lääke”. Vasta netin käytön myötä olen saanut kaiveltua tietoa sairauksistani ja myös kantapään ja kokeilemisen kautta oppinut sitä mikä minulle sopii ja mikä ei. A-talkissa Reijo mainitsikin nopeasti, että tulevaisuudessa varmaan saamme jonkun geenitestin tms vastaavan, jolla pystytään tutkimaan, minkälainen ravinto kellekin sopii.

    1. Jogurttien sokeripitoisuuden läpikäynti on varmaan ihan arkityötä useimpien ravitsemusterapeuttien vastaanotolla, mutta julkisuudessa jogurttien ja viilien sokeripitoisuudet ovat päässeet melkein kuin koira veräjästä. Usein osoitellaan limppareita ja mehuja mutta jogurtit ja viilit unohtuu. Hyvä että nostit esille!

      Ja tuo on ihan totta mitä sanot näistä keskusteluista. Nämä kiinnostaa muutamaa sataa ihmistä, korkeintaan muutamaa tuhatta. Mutta onneksi näissä ympyröissä liikkuu kellokkaita, jotka sitten nostavat juttuja koko kansan huulille. Siltä sitä asiaa tihkuu vähitellen eteenpäin. Ja yhä useampi tiedostaa hiukan enemmän syömistään.

      Ravitsemuksesta tiedetään nykyään hurjasti enemmän kuin ennen. Ja uutta tietoa tulee kiihtyvällä vauhdilla. Meidän kaikkien näistä asioista innostuneiden yhteen hiileen puhaltaminen vie varmasti asioita ja uutta tietoa enemmän eteenpäin kuin loputon väittely sopivasta hiilarimäärästä.

      Idealistisena unelmanani on, että päättäjät joskus käytännön teoillaan materialisoivat juhlapuheensa ja tekevät sellaisen terveysreformin, jossa ravitsemus ja liikunta on hyvinvoinnin ja useimpien sairauksien ehkäisyn ja hoidon kulmakivi. Niin ja kyllä siihen pakettiin voisi kuuluu varmasti vielä muutakin, kuten oman elämän kokonaishallinta, tavoitteellinen ja positiivinen ajattelu, jne…

  15. Kiitos Jormalle kommentista! GI-merkintöjä ei taida kovin monessa leivässä olla, joten sen käyttö voi olla vähän hankala. Sinällään GI- tai GL (glychemic load) eivät käsitteenä hassumpia ole, mutta ne eivät ole oikein Suomessa jalansijaa saaneet. Esimerkiksi Austaliassa niitä käytetään paljon enemmän apuna ravitsemusohjauksessa ja pakkausmerkinnöissä.

    Kuidun määrää on hyvä tarkistella, samoin sitä, että mielellään tuote olisi täysjyvää. Kuituahan voidaan lisätä keinolla jos toisella, mutta olisi tietysti hyvä, että mukana olisi täysjyväviljan hyvät puolet. Kuidun lisäksi näit ä olisi mm. foolihappo sekä bioaktiivisia aineet, jotka viljapuolen tutkijat osaavat nimetä paremmin kuin minä.  Suurin osa taitaa olla liukenematonta kuitua, mutta eikös siellä joukossa ole liukoista kuituakin, esimerkiksi täyskauraleivässä (siis vain kauraa, ei vehnäleipä, jossa kaurahiutaleita joukossa). Eri viljat, ja jos laajemmin puhutaan, viljat ja ns. epäviljat (mm. quinoa ja amarantti) ovat ravintosisällöltään erilaisia. Verensokerin nousuun vaikuttaa niin hiilhydraattipitoisuus kuin kuidun määrä ja laatu. Pitääpä pyytää vaikka ”viljatutkija” Jenni Lappia kommentoimaan tätä, jos kiireiltään ehtisi.

    Tosi hyvä huomio sinulta tuo suola – siihen kiinnitetään mielestäni liian vähän huomiota. Fakta tosin on, että ihan ilman suolaa, voi leivän leipominen olla vähän turhankin haastavaa. Kokeiltu on useampaan otteeseen, kun en muista suolapurkkia hamuta oikeassa vaiheessa leipomista ja leipoessa ihmetellyt, että miten tämä nyt on niin hankalaa. Hyvää tietoa elintarvikemerkinnöistä ja niiden tulkinnasta saat Kuluttajaliiton materiaalista, joka löytyy pdf-muodosssa täältä: http://www.kuluttajaliitto.fi/index.phtml?s=463

    Heh, viljaton on kyllä pohtinut ravitsemusasioita oikein olan takaa! 😀 Mahtavaa! Hienoja ajatuksia! Kaikkia ei tosiaan syöminen kiinnosta, mutta monesti se alkaa kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun oma ulkomuoto ei nappaa tai se alkaa asettaa fyysisiä rajoitteita (ei onnistu enää kengännauhojen sitominen, henkilökohtainen hygienia kärsii jne jne). Taisit tästä itsekin kirjoittaa (aloin vastaamaan järjestyksessä noihin pointteihisi). Silloin alkaa usein herätä ajatus, että mitähän sitä tuleekaan syötyä ja mitä kannattaa syödä. Itseäni kiinnostaa todella paljon jatkuvaan syöpöttelyyn ohjaavat mainokset ja vippaskonstit, joilla ihmiset saadaan ostamaan sellaisia ruokia, joita eivät tarvitse (ylimääräiset epäterveelliset välipalat). Erityisesti lapsiin kohdistettu markkinointi ärsyttää suunnattomasti. Mainokset vaikuttavat mielettömästi, esimerkiksi eräiden tunnettujen brändien ns. hyvinvointijogurtit ovat sellaisia, joiden markkinakuva ja tuote eivät vastaa toisiaan. Osassa pöyristyttävästi energiaa, osassa sokeria. Joissain näitä molempia. Välillä kyllä turhauttaa, sillä joskus tajuaa, että vastaanottotilanteissa antaa ikään kuin vinkkejä siihen, miten asiakas voisi ”taistella” näitä markkinavoimia vastaan. Olisi hienoa, jos tätä puolta ruokakulttuurista saataisiin rajattua edes jonkun verran pienemmäksi sektoriksi.

    Ja mitä sokeripitoisiin jogurtteihin tulee: itse sanon kyllä jokaiselle, että entäpä jos ostaisit vaan maustamatonta ja lisäisit itse marjat ja hedelmät? Maukkaampaa ja terveellisempää. Keep it simple. Miten ihmeessä voi olla kannattavaa tehdä tuhatta ja sataa eri purnukkaa sinne hyllylle tönöttämään? Ehkä joku meijeriteollisuuden edustaja voi selventää, että onko tämä muka hyvä markkinastrategia pitkällä aikavälillä? Tein muuten eräässä ryhmässä makutestin. Sekoitin maustamattomaan jogurttiin eri määrät sokeria ja maistatin niitä. Kaikki olivat sitä mieltä, että se, jossa oli sokeria n. 1 tl, eli 5 g (en enää tarkalleen muista lukuja) semmoisessa 125 g:ssa oli parhaimman makuista ja se oli makeusasteeltaan paras. Maistatin myös kaupan sokeroimaa jogurttia, jonka kaikki irvistellen totesivat olevan ihan liian makeaa (oisko ollut sokeria 12 g/100 g). Maistatukset tehtiin sokkona tietysti. Ja Viilis on minun mielestä paholaisen keksintö – vaikka sitä olen itsekin pienenä kitaani Frosties-murojen ohessa lusikoinutkin. 😉

    Ehkä ns. virallisessa ravitsemustiedotuksessa on menty tosiaan metsään siinä, että yleistason suositukset on koettu myös yksilötason suosituksina. Olen ollut liian lyhyen aikaa työelämässä tehdäkseni tästä mitään syväanalyysia, mutta itse kokisin, että opintojeni alusta asti on ollut selvää, että asiakkaiden ehdoilla mennään ja ruokailua voi koostaa monella tavalla hyvin.

    Osaiskohan joku fiksumpi vastata tuohon vilja- ja maitokysymykseen? Sen nyt voin kyllä todeta, että on paljon ravintopitoisia viljoja, joita soisi käytettävän enemmän. Vaikkapa kauraa, tattaria ja hirssiä. Onko sen pakko aina olla vehnästä?

    On muuten ollut tosi siistiä olla ravitsemusterapeutti viime päivinä! 😀

  16. Kiitos vastauksesta.

    Tämä blogi on huikea kaikelta kattavuudeltaan ja myös siitä miten tasokasta lukiakuntaa täällä, jotka kommentoivat ja tuovat lisää mahdollisia näkökulmia kirjoitettuun.

    Kiitokset reijolle hienosta työstä ja loistavasta edustamisesta a-talkissa vaikka en olekkaan karppaaja vaan pidemmän linjan urheilija.

    Toivottavasti sinulla riittää aikaa kirjoittaa blogiin jatkossakin, tykkään tyylistäsi ottaa huomioon asian kaikki puolet – > eikä tuputtaa näkökulmia kenellekkään.

    Todella mielenkiintoista kuulla myös ravitsemusterapeutin päivätyöstä ja ”perusasioista” joita käydään keskusteluissa.

  17. Kiitos Jorma! Lämmittää syksyistä aamua.

    Kiitos Leenalle tästä kirjoituksesta, ja kaikille osallistujille muutoinkin. Tehän tästä teette ”sen jutun”.

    Yritän n. viikon sisällä kirjoitella loppuun rasvakirjoitussarjani, ja sitten onkin yksi karppaustutkimuskin jo taas työpöydällä (by Krauss et al) …

  18. Kiitos, olipa viksu kirjoitus. Minulla on ollut tähän asti vain huonoja kokemuksia ravitsemusterapeuteista – odotusajalta 10 vuoden takaa. Tuputeltiin vain kevyttuotteita, joista monta vaivaa, vieläkö te niitä kehutte(?).

  19. Heissan Annukka,

    Tosi ikävä, jos vielä vuosien päästä pohtii, että olipa huono vastaanottokäynti. Toisaalta ehkä voisin tässä kohtaa muistuttaa, että kai sitä joskus tulee vastaan vähemmän mukavia lääkäreitä, hammaslääkäreitä, kosmetolegeja, kampaajia, huonoja hierojia…? Eli kaikki ammattikunnan edustajat eivät ole samasta puusta veistettyjä ja toimi prikuulleen samalla tavalla. Itselläni on kokemuksia karseista hierojista, mutta en nyt yleistä, että kaikki ovat kauheita, enpä mene koskaan enää kenellekään. Oli vain huono tuuri ja ei itselle sopiva henkilö. Joskus tuntuu, että lääkärit saavat paljon enemmän anteeksi näissä kohtaamistilanteissa (kaikella kunnioituksella kaikki rakkaat lääkärikaverit). Heidän koetaan olevan kiireisiä ja ”persoonallisia”, jos eivät aina ehdi tai jaksa olla hienotunteisia tai valitsevat sanansa väärin.

    Mitä kevyttuotteisiin tulee… Ilmankin pärjää. Tosin en näe mitään ongelmaa vaikkapa ns. kevytjuuston käytössä, jossa rasvaa ”vain” 15%. Sen sijaan en itsekään ihan tajua, miksi pitää olla nollaprosenttista raejuustoa, jos ”originalissa” on vaan 2%? Joissain tapauksissa vähän hölmöläisen hommaa. Kevyttuotteita kun on niin monenmoisia, että ei niitäkään yhteen laariin voi laittaa.

  20. Täällä on ollut esillä näkemyksiä siitä, miten karppaus näkyy ravitsemusterapeutin vastaanotolla tarkasteltuna ravitsemusterapeutin kannalta. Entäpä miten asia on toisinpäin: miten karppaaja kokee ravitsemusterapeutin neuvonnan.

    Ensinnäkin mitä tarkoitetaan karppauksella. Sitä en tiedä. Julkisesta sanasta saa käsityksen, että se on jotakin huuhaata. Ehkä näin onkin, mene ja tiedä. Sen sijaan minä en karppaa, vaan noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota, tai oikeammin sanottuna noudatan vähähiilihydraattista elämäntapaa. Syy tai syyt, miksi näin menettelen, ovat yksinomaan terveydelliset. Elämäntapani mukaisesti syön 20 – 70 grammaa hiilihydraatteja päivässä, keskimäärän ollessa noin 50 grammaa per päivä. Ruokavalioni on täysin luontainen, en siis käytä mitään prosessoituja ruoka-aineita. Lisäksi selvyyden vuoksi lienee syytä korostaa, että olen korvannut hiilihydraatit luontaisella rasvalla pääpainon ollen eläinrasvoissa.

    Lukijan kannalta taustaksi pitää kertoa myös se, että minulla on perussairautena neurologinen tauti, joka muiden muassa rappeuttaa lihaksiani. Tästä syystä olen pyörätuolin käyttäjä, niin sähköpyörätuolin kuin manuaalisen pyörätuolin. Ulkoisesti kuvattuna olen neliraajavammainen. Ryhtymättä tässä enemmälti tuomaan julki sairauksiani, tämän kirjoituksen kannalta keskeistä on myös se, että minulla on diagnosoitu keliakia 2001 sekä olen kaksi-, kolmekymmentä vuotta kärsinyt hypoglykeemisista tuntemuksista ja oireista, siis alhaisesta verensokerista kuin myös koko ikäni ärtyneen suolen oireista.

    Koska siis olen vaikeavammainen, on Kelalla lakiin perustuva velvollisuus kuntouttaa minua, niin avokuntoutuksessa kuin laitoskuntoutuksessa. Laitoskuntoutuksessa olen sitten joutunut ravitsemusterapeuttien pakeille. Kaiken kaikkiaan vuosien 2002-2010 välisenä aikana viiden eri ravitsemusterapeutin kanssa, kolmen suorassa kontaktissa ja kahden välillisessä kontaktissa (siis toisen ravitsemusterapeutin välityksellä). Yksilötapaamisia on ollut seitsemänä eri vuotena yhtenä tai useampana vastaanottokertana. Lisäksi olen kuunnellut eri vuosina ryhmäluentoja ja ollut vuosina 2009-2010 painonhallintaryhmässä ilman mitään syytä, ”vain ravitsemusterapeutin kiusaksi”.

    Ravitsemusterapia alkoi keliakian jälkeisestä tilanteesta, kun sain ripuloinnin lakkaamaan vasta vähähiilihydraattisella ruoalla: lihaa, kalaa, voita, kasviksia, suolaa ja vettä. Tuolloin tosin en ollut tietoinen mistään vähähiilihydraattisuudesta, vaan tarkoitukseni oli selvittää, mikä edelleen aikaansai ripuloinnin. Näin halusin tutkia ja tietää joka ainoan ruoannokareen, mitä laitoin suuhuni ja miten siihen vatsani reagoi. Kun havaitsin tuollaisen, puhtaan perusruoan olevan hyväksi vatsalleni, jatkoin ruokavaliotani edelleen puolisen vuotta, kunnes sitten kesällä 2002 päädyin ensi kertaa ravitsemusterapeutin vastaanotolle.

    Sieltä tuli sapiskaa, koska en ollut käyttänyt kasvirasvoja. Neuvonta kuului:
    ”Kuntoutujan kanssa keskusteltiin ruokavalion monipuolisuudesta ja suosittelen lisäämään kasvisrasvaa, joko laktoosittomana margariinina tai rypsiöljynä. Lisäksi tarvittaessa, jos maitotaloustuotteiden käyttö jää vähäiseksi, kalsiumvalmiste on tarpeen. [Huom. tuolloin en käyttänyt maitotaloustuotteita ollenkaan]. Kuntoutujan kanssa käytiin läpi kaasua muodostavat ja muuten suolistoa ärsyttäviä ruoka-aineiden listaa. Kuntoutujan tarkoitus on pikku hiljaa laajentaa ruokavaliotaan ja esim. suunnitelmissa on kauran käyttö, sillä se yleensä sopii myös osaksi luontaisesti gluteenitonta ruokavaliotakin. Kuntoutujan kanssa keskusteltiin myös hypoglykemia-tuntemuksista. Tätä ei ole pystytty sokerirasituksessa todentamaan. Todennäköisesti kyse on siitä hypoglykemiamuodosta, jossa verensokeri todellisuudessa ei juurikaan laske, mutta elimistö reagoi normaalirajoissa olevaan verensokerin laskuun jostakin syystä liian rajusti.” (Lausunto 20.6.2002).

    Siis: Viljatuotteita ei saanut jättää kokonaan pois, ja myös kauraa oli suotavaa syödä, minkä lisäksi margariini ja rypsiöljy oli sisällytettävä ruokavalioon. Hypoglykemia-tuntemusten välttämiseksi ei varsinaisesti mitään neuvontaa, ainoastaan annettiin ymmärtää, että silloin voisi syödä jonkin hedelmän.

    Niinpä sitten gluteenittomat viljatuotteet alkoivat vähitellen sisältyä ruokavaliooni, vaan en kauraan koskenutkaan. Myöskin maitotaloustuotteet olivat syrjässä. Tästä johtuen sitten vuoden 2003 ravitsemusterapeutti jatkoi: ”Ruokavalio on melko monipuolinen, mutta kalsiumin saanti on liian vähäistä verrattuna suosituksiin. Kuntoutuja sai neuvoksi lisätä ruokavalioonsa Gefilus-piimää. Piimän määrä kannatta nostaa vähitellen 2 lasilliseen päivässä, jotta suolisto tottuu piimän käyttöön. Talvisin D-vitamiinivalmisteen päivittäinen käyttö on suotavaa. Kuntoutujan kanssa sovittiin, että kauraa voi kokeilla aluksi pieninä määrinä.” (Lausunto 18.6.2003).

    Siis: Tuosta vastaanotosta ei jäänyt muuta käteen kuin että kauraa ja maitotaloustuotteita pitäisi käyttää.

    Uppiniskainen kun olen, en totellut vaan kuuntelin omaa elimistöäni. Niinpä sitten seuraavana vuona, 2004 sama laulu jatkui kolmannen ravitsemusterapeutin suulla: ”Kuidun saanti on jonkin verran alle saantisuosituksen, joka on vähintään 25 g/vrk. Maitotuotteiden käyttö on niukkaa, joten kalsiumlisä on tarpeen. Kuntoutujan kanssa keskusteltiin gluteenittoman ruokavalion laajentamisesta eli kauran kokeilemisesta pienemmällä määrällä. Muita hyviä kuidun lähteitä gluteenittomassa ruokavaliossa ovat mm. Jytte-jauho, siemenet, leseet ja mysli. Kuntoutujalle annettiin tietoa gluteenittomista tuotteista. Lisäksi kuntoutujalle suositeltiin päivittäiseen käyttöön kalsiumvalmistetta.” (Lausunto 22.7.2004).

    Vaan niin siinä kävi, että terapeutit saivat minun syömään gluteenittomia viljatuotteita (ei kuitenkaan koskaan kauraa). Sen seurauksena painoni nousi vuoden 2002 tilanteesta, 62 kilosta (BMI 21) 78 kiloon (BMI 26). Sitten vuonna 2005 ravitsemusterapeutti neuvoi: ”Verensokerin vaihtelun takia välipalat ovat kuntoutujalle tärkeitä. Osa gluteenittomista eineksistä saattaa olla runsasrasvaisia esim. pitsa. Kuntoutujan kanssa keskusteltiin laihduttamisesta ja painonhallinnasta. Tavoitteena kuntoutujalla olisi pudottaa painoa muutamia kiloja, jotta liikkuminen olisi helpompaa. Kuntoutujalle ehdotettiin kevyempiä välipaloja esim. hedelmiä ja kevyempien einesten suosimista. Kuntoutuja sai mukaan 1200 kcal:n ruokavalio-ohjeen. Painonseuranta on tärkeätä.” (Lausunto 16.6.2005).

    Tässä vaiheessa minä haistatin pitkät koko ravitsemusterapialle ja vuosina 2006-2007 kieltäydyin ravitsemusterapian vastaanotoista. Toisaalta vuosina 2005-2006 minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus (F32.1) ja väsymysoireyhtymä (F48.0), ja minä työkyvyttömyyseläkkeelle näiden diagnoosien perusteella.

    Se, mitä tästä seurasi voi lukea täältä:

    http://www.foorumi.info/hiilaritietoiset/viewtopic.php?t=2695

    Sitten vuosina 2008-2009 koko ravitsemusterapia kääntyi päälaelleen, sillä aloin ”opettaa” ravitsemusterapeutille sairauksieni ja ravinnon välistä yhteyttä. Erinäisten palautteitteni jälkeen vuonna 2009 ravitsemusterapeutti antoikin sitten tunnustuksensa: ”usko pois, kokemuksesi on avartanut myös minun ajattelumaailmaani”.

    Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista on ollut havaita, että en tähän päivään mennessä ole saanut mitään ravitsemuksellista neuvontaa hypoglykemiani hoitamiseksi. Myöskään neurologisen tautini hoidon kannalta en ole saanut mitään ravitsemuksellista neuvontaa yhtenäkään vuotena. Näin siitäkin huolimatta, vaikka ravitsemusterapia ymmärtääkseni määritellään terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn sekä sairauden hoitoon ja erityisruokavalioihin liittyväksi asiakaslähtöiseksi ohjaukseksi ja neuvonnaksi.

    Kokemusperäisen näkemykseni mukaan ravitsemusterapeutit ovat täysin turha, täysin tarpeeton ammattikunta. Kaikki ne neuvot ja ohjaukset, joita olen ravitsemusterapeuteilta saanut, ovat olleet minulle totaalisen vääriä. Siis viljaa, teollista kasvirasvaa, vähärasvaisia eineksiä, vähäkalorista ruokaa, ja jos en maitotuotteita käytä, niin kalsiumvalmistetta. ”Pöytäkirjan ulkopuolella” käydyissä keskusteluissa terapeutit ovat tosin tuoneet julki, etteivät he voi poiketa virallisista, suomalaisista ravitsemussuosituksista eikä käypä hoito –suosituksista.

    Reijon puolustukseksi on sanottava, että hän on poikkeus ammattikunnassaan, sillä hän – turhanpäiväisen liturgian sijasta – pyrkii ajattelemaan omilla aivoillaan, jos kohta hänkin mieluummin silittää auktoriteetteja myötäkarvaan ja kuin vastakarvaan. No, myötäkarvaamalla säilyy paremmin puheväleissä kuin vastakarvaamalla.

    Vielä pieni täydennys. Minulla aiemmin luettiin suolen ärtymistä aiheuttaviin ruoka-aineisiin, kaalit, sipulit, herneet, pavut, maitotaloustuotteet… Vaan kun jätin ruokavaliostani vuoden 2007 lopulla pois kaikki viljatuotteet, siis myös gluteenittomat viljatuotteet, ja perunan sekä teolliset kasvirasvat, alkoivat kaalit, sipulit ja yllä mainitut ruoka-aineet sopia aivan ongelmattomasti (maitotuotteet runsasrasvaisina ja niin paljolti kuin mahdollista pastöroimattomina). Näin oli ravitsemusterapeuttien johdolla tässäkin kohdin haukuttu väärää puuta, sillä ongelman aiheuttajana näyttää ollen tärkkelys. Tekorasvojen osuutta asiaan en osaa arvioida, mutta tärkkelyksen syy on ilmeinen.

    Lopuksi kevennys. Minua suorastaa huvittaa se, että professorien johdolla karppausta haukutaan uskonnoksi, ja kehotetaan karppauksen sijasta syömään ruisleipää. Joten yhtykäämme nyt Isä Meidän Rukoukseen: Isä meidän, joka olet taivaassa…anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme…

    Quasimodo

  21. Aika uskomaton tarina Quasimodolla. Hyvä kun kerroit tarinasi. Tästä on varmasti paljon hyötyä niille blogin lukijoille, jotka työskentelevät terveydenhuollossa tai ravitsemusopastuksessa
    .
    Minullakin on keliakia, diagnoosi on noin kymmenen vuoden takaa. Omalla kohdallani keliakia ohjeistus diagnoosin saatuani, oli muutama gluteenittomien tuotteiden valmistajien läpyskä tk- lääkäriltä. Oliskohan ollut tuon aikainen käypä-hoito suositus myöskin yhtenä monisteena. Jos suvussani ei keliakiaa olisi ollut tai jos tätä nettimaailmaa ei olisi jo tuolloin ollut, olisin varmaankin ollut pulassa. Ravitsemusterapeutille en päässyt koska jonot olivat niin pitkät. Asun pienellä paikkakunnalla ja tuolloin tk:samme ei ollut omaa ravitsemusterapeuttia ja kaikki aika hänellä, joka kerran viikossa kunnassamme kävi, meni diabetespotilaitten kanssa. Ja ohjeistukset olisi tarvinnut heti keliakiauutisen saatuani. Eli terveyden huollosta en apua ja riittävää opastusta saanut. Onneksi kuten jo mainitsin, oli sukulaisia jotka opastivat (ja tämä netin ihmemaailma).
    Myöskään mitään erityistä lähetettä erikoissairaanhoitoon tai -lääkärille en saanut, ehkä jos olisin tajunnut sitä pyytää, sen olisi voinut saada.

    Noista ajoista asti olen enemmän ja vähemmän säännöllisesti lueskellut erilaisia vertaissivustoja ja blogeja. Mielstäni virallinen opastus on pääsääntöisesti hakusessa. Esim. tiedetään että keliakia potilailla (varsinkin jos ei hoito ole tasapainossa, eli henkilö käyttää gluteeniviljoja vaikka on keliaakikko, joskus näin on tietämättään) on muita suurempi riski sairastua diabetekseen. Kuitenkaan ei huomioida, että juuri gluteenittomat tuotteet hyvin usein ovat muita viljatuotteita hiilarisempia ja niitä ei olisi hyvä käyttää samassa määrin kuin esim. täysjyväruistuotteita. Varmaan myös osittain tästä syystä omalla kohdallanikin on käynyt niin, että painoa on vuosien kuluessa hiipinyt ylimääräistä, melko paljonkin. Toki muitakin syitä on, yhtenä runsahko alkoholin käyttö erityisesti kesäiseen aikaan. Ja tietysti koska ylipainoa on tullut, myös sokereiden sieto on heikentynyt. VHH-lla olisin jo laihtunutkin, mutta eri asioista johtuen, repsuilu on ollut liian helppoa…ja jos repsuilee viikon tai kaksi ei laihdutus tahdo onnistua…tänä syksynä yritän taas palata ”ruotuun” ja ainakin alkuun olla muutaman viikon tiukalla ala-karpilla ja katsoa joskos paino alkaisi aleta.

    Niitä täysjyviä (ruis-ohra-kaura-vehnä, varsinkaan vehnä) ei ihan aikuisten oikeesti välttämättä tarvita. Vitamiineja ja hivenaineita ja kuituja tulee kyllä kasviksista, vihanneksista, marjoista ja hedelmistä. Onhan niitä pieniä lapsiakin, jotka ruoka-allergioiden – erit. vilja-allergioita on nykyisin tosi paljon pienillä – takia syövät hyvin rajoitetusti, ja kuitenkin kasvavat. Usein paremmin kuin jos syövät niitä viljoja. Ei niistä meikäläisten viljoista tai kaurapuurosta ole jossain Kiinassa kuultukaan. Tosin Kiinassakin on elintasosairaudet (mm.2-diabetes) alkaneet lisääntyä sen jälkeen kun meidän länsimainen elintapamme hampurilaisineen ja vehnäleipineen on sinne asti kulkeutunut.

  22. Quasimodolle kiitos, että olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut tänne blogiin oman tarinasi. Se oli sen verran painavaa tekstiä, että olen muutaman päivän tässä sitä mielessäni pyöritellyt ja halusin vastata siihen ajan kanssa. Tuntuu todella kurjalta lukea, että olet kokenut ravitsemushoidon täysin turhaksi. Tällaisessa tilanteessa joutuu kyllä myöntämään, että tilanteesi on sen verran haastava ammatillisesti, että tähän joutuisi perehtymään ajan kanssa ja seurantojen avulla saada selkeyttä kokonaisuuteen. Yksi asia mikä harmittaa tarinassasi on se, että ilmeisesti suoranaista seurantaa ei ollut, vaan tapasit aina eri ravitsemusteraeputin? Mielestäni tässä mennään aika metsään, sillä ainakin haluaisin, että voin omaa laadunvalvontaa harrastaa ja varmistaa, että neuvoista on joko hyötyä tai sitten niitä muokataan.

    Hypoglykemioiden hoidosta keliaakikolla on itselläni semmoinen esimerkki, jossa nuorella naisella, jolla oli keliakia, oli myös yön aikaisia hypoja (ei diabetesta vaan insuliinin ylituotantoa muusta syystä), jotka sitten asettuivat sillä, että hän vaihtoi höttöisen gluteenittoman leivän erittäin kuitupitoiseen gluteenittomaan näkkileipään. Käytiin toki muutenkin ruokavaliota läpi ja pohdittiin kuitupitoisempia vaihtoehtoja ja kuitulisiä muutenkin ruokavalioon pitkin päivää. En ollut itsekään oikein uskoa, että voisiko tosiaan näin yksinkertainen asia auttaa niin radikaalisti. Toivon, että tilanne jatkuu hyvänä. Asiakas ei kokenut tarvetta seurantakäynneille itse, koska oli tyytyväinen tilanteeseensa ja hypojen hallintaan. Muuten, miksi lausunnossa puhutaan pizzan syönnistä? Vai söitkö siihen aikaan vielä sellaisia, jos nyt jättänyt einekset kokonaan pois?

    Ihmettelen hieman tätä virallisten neuvojen kirjaimellista noudattamista, sillä ensinnäkin kukaan ei syö täysin suositusten mukaan. Henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut joka päivä arvioimaan energiaravintoaineiden saantia tai sitä, saanko nyt varmasti 30 g kuitua. Jokaisella on varmasti joku seikka, joka on vähän sinne päin, mutta tämä ei “romuta” ruokavalion terveellisyyttä, jos moni muu seikka on kunnossa. Itse pyrin siihen, että en tietenkään tee mitään, mistä on asiakkaalle haittaa, mutta en todellakaan ajattele niin, että nyt ei saa 800 mg kalsiumia päivässä, apua. Toisekseen, itse ainakin kirjaan ylös asiakkaiden tietoihin keskustelut ja jos asiakas haluaa vaikkapa välttämättä käyttää luontaistuotetta, jonka itse koen turhaksi tai eräissä tapauksissa haitalliseksi, ainakin vastuu on silloin asiakkaalla itsellään. Eihän kukaan meistä ole kotona vahtimassa kuitenkaan, mitä suuhun menee, joten kuulostaa kummaliselta, että junnattaisiin jossain tietyssä mielipiteessä tai suosituksessa, jos asiakas ei sitä hyväksy tai koe omakseen. Siinä ajaa itsensä aika piipuun turhautumisen kanssa aika nopeasti. Vaan meitäkin on moneen junaan, kuten tuossa aikaisemmassa kommentissa viittasin.

    Ja kyllä, ilman ruisleipääkin pärjää, nim. kokemusta on. ☺

    Viljaton oli ihan oikeassa kommentoidessaan, että Quasimodon tarina on ammattilaiselle mieltäavartava. Sitten siihen Viljattomaan omaan tarinaan ja kommentointiin. Pidän paussia terveystalouden luentomateriaalien luvusta vastaamalla tähän kysymykseen ja se aika osuvasti kuvaakin oman päiväni talousteemaa. Kuvaat osuvasti sitä, miten keliaakikon hoidon ohjaus ei pitäisi mennä, mutta näin se monesti menee. Ja se ei muuten ole ravitsemusterapeuteista kiinni, vaan me todellakin haluaisimme, että kaikki saavat ohjausta Käypä hoidon mukaisesti mahdollisimman pian diagnosista ja seurantaa yksilöllisesti. Keliakialiitto on tehnyt ansiokkaasti työtä selvittääkseen hoitoon pääsyä ja tehnyt ehdotuksia, kuinka sen kuulusi mennä. Täällä lisätietoa: http://www.keliakialiitto.fi/liitto/hoitomalli/

    Kokemuksena voin Seinäjoelta sanoa (tässä tulee nyt ilmiannettua jo paikkakunta, mutta julkista tietoa tämä on), että ehdotuksia ravitsemusterapeutin toimesta perusterveydenhuoltoon on tehty vuosien ajan, mutta kunnan päättäjät torppaavat asian etenemisen. Tänä vuonna eräs vasta-argumentoija oli kuulemma sanonut, että ei kai sentään, kun sittenhän se ravitsemusterapeutti olisi ainut ammattikuntansa edustaja ja sillä olisi yksinäistä. Niin, koska mehän ei olla aikuisia ihmisiä ja eikös se moniammatillisuus ole päivän sana…? Jos tämä kuitenkin vakavasti huolettaa, Seinäjoki voi toki palkata samalla kaksi ravitsemusterapeutta tk-työhön, jolloin voidaan jo puhua yksiköstä tai tiimistä! 😉 Kuntapolitiikka on kyllä kiehtovaa. Millonkahan sitä ehtisi siihen soppaan itsensä upottaa? ☺

    Mitä tulee hiilihydraatteihin ja gluteenittomiin tuotteisiin, niin tuotekehittelyä tehdään jatkuvasti asian parantamiseksi. Vastaanotolla nämä asiat pyritään huomiomaan yksilöllisesti. Diabeetikoilla tähän kiinnitetään erityistä huomiota ja esimerkiksi Keliakialiitto on tehnyt hyvää materiaalia eri viljatuotteiden hiilihydraattipitoisuuksista, mistä on apua erityisesti diabeetikoille. Nykyisin myös taskukokoisesta pikaoppaasta löytyy yleisimmästä gluteenittomien tuotteiden hiilihydraattitiedot. Itse olen eri mieltä kanssasi siitä, että “virallinen” keliakiaopastus on hakusessa. Kyllä se ihan kohdallaan on, kunhan asiakas ohjataan hoitoketjun ja Käypä hoidon mukaisesti ravitsemusterapeuteille.

    Olen tässä pohtinut tuota Quasimodon kommenttia ammattikuntamme tarpeettomuudesta, mutta pohdinnoissani olen tullut eri mielipiteeseen. Sen verran olen saanut henkilökohtaisesti positiivista palautetta hyvin erilaisilta asiakkailta. Tavallaan vähättelisin heidän mielitpiteitään, jos toteisin, että niin muuten ollaankin ihan turhia. Eikä me olla.

    Kehittämiskohteita ravitsemusterapeuteilla ammattikuntana on varmasti, esimerkiksi mahdollisuus erikoistua ja ravitsemusterapiapalvelujen tarjonnan parantamisessa Kaikki tämä ei tosin ole pelkästään meistä kiinni, kuten edellä totesin. Mutta kuten Quasimodon kertomus hyvin osoittaa, uskallusta tarvitaan, jotta voidaan katsoa asioita eri näkökulmista ja todella yhteistyössä asiakkaan kanssa.

  23. Leena, kiitos palautteestasi.

    Jatkamatta enemmälti keskustelua, haluan kuitenkin selventää erästä kohtaa, johon takerruit. Eli pizza, tai oikeammin pitsanpala, joita nautin välipalaksi joskus 2004-2005, kun esim. kokouksissa istuessani aivot sumenivat. Kyseessä ei ollut mikään höttöpitsa, vaan omatekoinen. Itse asiassa naapurin rouvan tekemä, myös keliaakikko ja entinen kasvisravintolan pitäjä. Pitsa oli erittäin runsaskuituinen, mutta siinä oli myös rasvaa, voita. Ja se rasva ravitsemusterapeuttia sieppasi, ja siksi ravitsemusterapeutin lausunnossa. Rasva näet lihottaa ja tappaa (sic !).

    Selvyyden vuoksi sanon myös sen, etten ole sen jälkeen kun siirryin vähähiilihydraattisuuteen, tarvinnut juurikaan välipaloja. Aamiainen, lounas ja päivällinen riittävät. Jos joskus satunnaisesti tarvitsen välipalaa, tällöin käytän kourallisen pähkinöitä, (ei maapähkinöitä), rasvaista ja pastöroimatonta juustoa tai kananmunan.

    Ylipäätään teidän ravitsemusterapeuttien kanssa on ollut erittäin vaikeata keskustella samalla aaltopituudella, kun te poikkeuksetta ajattelette teollista ruokaa ja markettien tarjontaa. Jo silloin, siis ennen vähähiilihydraattisuutta kartoin kuin ruttoa kaikkia eineksiä ja kaupan valmistuotteita. Ja nykyäänhän tilanne on astetta pidemmällä niin, ettei marketeista tahdo enää löytyä mitään sellaista, jota voisin tai edes haluaisin syödä. Kaupan tuotteethan eivät edes maistu miltään, tai maistuvat pahvilta ja muovilta. Tuntuu kuin teistä olisi vaikeata käsittää, että ruokamme, varsinkin nykyään tulee metsästäjiltä/lihanleikkaajilta, kalastajilta, metsästä/marjanpoimijalta, vaimon puutarhasta, ja ruoat, joita ei ole luontaisina saatavissa, luomutuottajilta, kuten luomukana (ei broileri), luomukirnuvoi, etc.. Käytän me-muotoa, sillä vaimonikin, ruisleivän puputtaja, on parin viime vuoden aikana siirtynyt minun ruokavaliooni, aivan vapaaehtoisesti. Syön kuulemma niin älyttömän hyvin ja niin äärettömän maukasta ruokaa. Hän muuten jokin aika sitten kävi työterveystarkastuksessa, ja tuloksena sairauksien riskipisteet 0. Ruokamenot tosin ovat melkoiset, mutta mitäpä ei terveytensä eteen tekisi.

    Terveisin
    Quasimodo

  24. Kuulun niihin, joilla on ollut karppaamisesta erittäin suuri hyöty. Painoa on pudonnut, ja kaikki lääkitys (verenpaine ja sokeri) on muisto vain. Uskonkin, että ihminen ei ole lihava, koska syö liikaa, van syö liikaa koska on lihava. Nykyisin on paljon tutkimustuloksia, jotka viittaavat siihen, että lihavuus ja liikasyönti joutuvat insuliinitasapainon horjumisesta, koska syödään aivan liikaa hiilihydraatteja. Syö-vähemmän-ja-liiku-enemmän teoria alkaa olla aikansa elänyt, olen kokeillut tätäkin vuosikymmeniä huonolla menestyksellä.
    Minua kiinnostaakin nyt ns. insuliini-indeksi. Monilla karppareiden suosimilla ruoka-aineilla on varsin korkea insuliini-indeksi, esim. maitotuotteet, liha. Kuvittelisi näin ollen, että ne eivät edesauttaisi laihduttamista, vaikka käytäntö osittaakin toisin. Onko tästä tutkittua tietoa tai ajatuksia olemassa?
    Terveisin,
    tme

Kommentointi on suljettu.