Arkisto kirjoittajan mukaan
Salmiakki ja lakritsi, suolaa pahempia?
Kirjoitettu 05. Elo, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Soitin eräälle tuttavalle. Hän pyysi kuuntelemaan tarkkaan, oli nimittäin lopettanut juuri verenpainelääkityksen. Ja verenpaineeseen liittyvät jututhan minua tosiaankin kiinnostavat. Hän kertasi tarinansa kutakuin näin. Tapaus 1. Salmiakkilakko pyörryttää “Olimme pari kuukautta sitten mieheni kanssa lomalla Taimaassa kahden viikon ajan. Verenpainelääkkeet olivat mukana, mutta salmiakkia ei tullut mukaan. Niinpä tuli kuin itsestään, kahden viikon tauko salmiakista. [...]
Lue koko artikkeli
Kalkkitabletit lisäävät sydäninfarktin vaaraa
Kirjoitettu 03. Elo, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Kalsiumin riittävä saanti on välttämätöntä osteoporoosin ehkäisyssä. Kalsiumin runsas saanti ruokavaliosta on yhteydessä hyvään sydän- ja verisuoniterveyteen. Viime aikaisissa tutkimuksissa on saatu viitteitä kalsiumlisäravinteen negatiivisista vaikutuksista munuaispotilaiden verisuoniterveyteen. Nyt BMJ:ssä julkaistu meta-analyysi osoittaa satunnaistettuihin tutkimuksiin perustuvassa aineistossa, että kalkktablettien käyttö voi lisätä sydäninfarktin ilmaantuvuutta muillakin kuin munuaispotilailla.
Lue koko artikkeli
Foolihaposta ja B12 -vitamiinista ei ole apua sydäntaudeissa
Kirjoitettu 24. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Tässä lähes seitsemän vuotta kestäneessä Search-tutkimuksessa tuli todistetuksi, että veren homokysteiinipitoisuuden laskeminen foolihapolla tai B12-vitamiinilla ei hyödytä sepelvaltimotautiin sairastaneita. Veren homokysteiinipitoisuuden laskemisesta lisäravinteilla ei ole voitu osoittaa olevan hyötyä sydänterveydelle. Sen sijaan hermostoputkihäiriön ehkäisyssä raskauden aikana, ja joissakin muissa sairauksissa foolihapolla on edelleen keskeinen sija. Klikkaa “Jatka lukemista” niin näet PowerPoint -esityksen tutkimuksesta.
Lue koko artikkeli
Kalan runsas käyttö esti metabolisen oireyhtymän ilmaantuvuutta
Kirjoitettu 23. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Tässä pohjois-korealaisessa väestötutkimuksessa havaittiin runsaan kalan käytön vähentävän miesten metabolisen oireyhtymän riskiä jopa puoleen verrattuna vähiten kalaa käyttäviin. Naisilla kalan käyttö ei vähentänyt metabolisen oireyhtmän riskiä samalla tavoin. Tämä tutkimus liittyy tutkimus joukkoon jossa metabolista oireyhtymää on voitu ehkäistä kalaa ja omega-3 rasvahappojen suosimalla. Aiemmin myös havaittu, että DASH-ruokavalio ja Välimeren ruokavalio saattavat vähentää metabolisen oireyhtymän ja diabeteksen ilmaantuvuutta. Klikkaa “Jatka lukemista” niin näet PowerPoint -esityksen tutkimuksesta.
Lue koko artikkeli
D-vitamiinilla Crohnin tautia vastaan
Kirjoitettu 18. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Tulehduksellisten suolistotautien (IBD), kuten Crohnin tauti, esiintyvyys kasvaa. Crohnin taudin esiintyvyys on suuri pohjoisilla leveysasteilla, ehkäpä osittain auringon valon ja D-vitamiinin puutteen vuoksi. Tanskalaisessa lumekontrolloidussa vuoden kestäneessä tutkimuksessa havaittiin päivittäisen D-vitamiiniannoksen (1200 IU) vähentävän Crohnin taudin pahenemisvaiheita määrällisesti. Tutkimuksen pienehkö koosta johtuen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Klikkaa “Jatka lukemista” niin näet PowerPoint -esityksen tutkimuksesta.
Lue koko artikkeli
Ketogeeninen dieetti vaikeassa lapsen epilepsiassa
Kirjoitettu 11. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Infantiilispasmioireyhtymä on imeväisikäisille tyypillinen epilepsian muoto. Sairautta hoidetaan lääkkeillä ja mahdollisuuksien mukaan myös kirurgisesti. Viimeaikoina sairauden hoitokeinona on tutkittu myös ketogeenistä dieettiä, jossa hiilihydraattien määrää rajoitetaan ja energia tulee pääasiassa rasvoista, jolloin aivot käyttävät energianlähteenään ketoaineita glukoosin sijaan. Amerikkalainen tutkijaryhmä seurasi ketogeenisen ruokavalion vaikutusta 104 lapsen epilepsiaoireisiin. Tutkimuksen mukaan 2/3 lapsista hyötyi ketogeenisestä dieetistä.
Lue koko artikkeli
Jalostetut lihatuotteet lisäävät diabetes- ja sydäntautiriskiä?
Kirjoitettu 08. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Lihan kulutuksen yhteydestä sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen ja tyypin 2 diabeteksen riskiin on edelleen riittämättömästi tietoa ja tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä kokosi meta-analyysissään 20 tutkimuksen tiedot, joissa oli tutkittu lihan kulutuksen yhteyttä sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen ja diabeteksen riskiin. Tutkimuksen mukaan punaisen lihan kulutus ei ollut yhteydessä sepelvaltimotautiin eikä diabetekseen. Sen sijaan jokainen 50 gramman lisäys lihajalosteiden kulutuksessa oli yhteydessä 42 % suurempaan riskiin sairastua sepelvaltimotautiin ja 19 % suurempaan riskiin sairastua diabetekseen. Lihan tai lihatuotteiden kulutuksella ei havaittu olevan yhteyttä aivohalvaukseen.
Lue koko artikkeli
Probiooteilla lasten lihavuutta vastaan?
Kirjoitettu 07. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Suoliston mikrobiston on arveltu osallistuvan painon säätelyyn ja energia-aineenvaihduntaan, minkä vuoksi probioottien eli terveydelle edullisten mikrobien roolia lihavuuden ehkäisyssä synnytystä ennen ja välittömästi sen jälkeen tutkitaan. Suomalainen tutkijaryhmä toteutti kaksoissokkotutkimuksen, jossa 159 raskaana olevaa naista satunnaistettiin saamaan joko probioottivalmistetta tai lumelääkettä 4 viikkoa ennen laskettua aikaa ja 6 kk synnytyksen jälkeen. Probioottivalmisteen nauttiminen saattoi vähentää perinataalisen lihavuuden riskiä erityisesti niillä lapsilla, joista tuli myöhemmin ylipainoisia, mutta tilastollisesti merkitsevää eroa lumetta ja probiootteja saaneiden välillä ei ollut.
Lue koko artikkeli
Prebiootti vatsanväänteiden aiheuttajana
Kirjoitettu 01. Kes, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Prebiootit ovat sulamattomia ainesosia, yleensä hiilihydraatteja, jotka edistävät suolistossa hyvänlaatuisten bakteerien kasvua. Amerikkalainen tutkijaryhmä selvitti miten kaksi erilaista prebioottivalmistetta vaikuttaa terveiden henkilöiden vatsaoireisiin. Valmisteina käytettiin lyhytketjuista oligosakkaridia ja luonnonmukaista pitkäketjuista inuliinia. Molemmat prebioottivalmisteet aiheuttivat jossain määrin turvotuksen tunnetta ja ilmavaivoja, mutta lyhytketjuisten oligosakkaridien havaittiin aiheuttavan jonkin verran enemmän oireita. Yksilölliset erot inuliinin siedossa ovat suuret, joten vatsaoireita tutkittaessa inuliinin saanti olisi hyvä ottaa selville.
Lue koko artikkeli
Ruokavalio tulehduksellisissa suolistosairauksissa (IBD)
Kirjoitettu 28. Tou, 2010 kirjoittanut Reijo Laatikainen.
Lauantaina 29.5.2010 vietetään Maailman vatsaterveyspäivää (World digestive health day). Vuoden 2010 teemaksi Maailman gastorenterologian yhdistys on valinnut tulehdukselliset suolistosairaudet. Tulehdukselliset suolistosairaudet (Inflammatory Bowel Disease, IBD) ovat kroonisia, nimensä mukaisesti suolta inflammoivia (tulehduttavia) suolistosairauksia. Niiden kaksi päämuotoa on Crohnin tauti ja haavainen paksusuolen tulehdus (Colitis Ulcerosa). Puhekielessä IBD saattaa sekoittua helposti IBS:ään. Niiden oirekuva ja vakavuusaste [...]

