En pidä sinusta, joten tunnet sen nahoissasi

En pidä sinusta, joten tunnet sen nahoissasi

Kirjoitettu 11. Maa, 2013 kirjoittanut alueella Uutiset

Luin eilen allapäin Hesarin juttua vainoamisesta ja vihasta Suomessa Näin suut suljetaan.

Kirjoituksen keihäänkärkenä oli erityisesti rasismia tutkivien tutkijoiden kokemukset. Lyhyesti sanottuna netti, some ja yleensäkin nykyaikainen tiedonvälitys saattaa paradoksaalisesti rajoittaa sananvapautta, kun vihan kohteena olevat laimentavat ja jopa sensuroivat kannanottojaan.

Jotkin suomalaisen ravitsemustieteen eturivin edustajat ovat kertoneet julkisuudessa saamistaan uhkailuista ja aggressiivisista sähköposteista. Itse en ole suoranaista uhkailua kokenut mutta monenlaista häirintää. Tässä kirjoituksessa jotakin siitä mitä tähän saakka olen saanut ottaa vastaan. Ei tämäkään yhtä juhlaa ole.

Aloitin blogin pitämisen vuonna 2008, jo muutaman kuukauden kuluttua blogiini ilmestyi häirikkö, joka keksi sotkea kaikki lukijoille asettamani kyselyt (gallupit). Aina kun julkaisin kirjoitukseeni liittyvän kyselyn, kaveri asetti tietokoneen automaattiohjelman vastaamaan kyselyyni tunnin välein yhtä vaihtoehtoa. Yleensä hän valitsi vastaukseksi kaikkein epätavallisimman vaihtoehdon, jotta kyselyn tulos (ja siten koko blogi) näyttäisi mahdollisimman typerältä.

Vuonna 2010 perustin Facebook sivuston Pronutritionist. Muutama kuukausi perustamisen jälkeen, joku luultavasti murtautui tililleni. Niinpä oma tilini oli poissa hallinnastani noin 5 päivää. Lopulta Facebook lukuisten yhteydenottojen jälkeen resetoi salasanan ja luovutti siten ylläpito-oikeuden takaisin minulle. En koskaan saanut mitään tieto Facebookilta mitä oli tapahtunut. Juttuja ei sotkettu.

Kesällä 2012 kesälomani aikaan, mitenkäs muuten, joku hakkeri murtaui Pronutritionist-blogiini ja piilotti koodin pätkän ht.access -tiedostoon. Blogissa tai sen ylläpidossa ei näkynyt mitään epätavallista. Ongelma näkyi vain kun joku haki tekstejäni Googlella. Nimelläni tai Pronutritionist -nimellä tehdyt Google-haut näyttivät kaikenlaista sooppaa, sillä Google-hakutuloksiin vaihtui kirjoituksieni otsikko tai tiivis kuvaus (otsikon alla) automaattisesti jostain maailmalla kiertelevistä roskaposteista kerätyn tiedon perusteella. Tämä on tunnettu ja yleinen tapa kiusata bloggaajia.

Kuvankaappaus 2013-3-11 kello 12.43.45

 

Helmikuussa 2013 joku murtaui SlideShare-tililleni, ja poisti suomalaista Mielisairaala-tutkimusta ja Oslo Diet Heart -tutkimusta koskevat diat ja korvasi ne Lyon Diet Heart Study’n dioilla. Voit mennä katsomaan tämän  tyypin tekosia siirtymällä kirjoitukseeni Tämä tiedettiin jo 60-luvulla” -toteaa rasvatutkijat (osa 1) , hän on vaihtanut Mielisairaala-tutkimuksen kuvat teksissä alimmaisena Oslo Diet Heart -tutkimukseksi ja muokannut blogini editorissa tekstiä niin, että teksti on lukittu häirintäkoodilla. Hän on onnistunut siis murtautumaan myös blogiini. Täten en pääse normaalisti editoimaan tekstiä, ja muuttamaan embed-toiminnalla oikeata SlideShare-diasarjaa (Mielisairaala-tutkimusta) takaisin oikeaksi. Ainoa keksimäni keino on poistaa teksti kokonaan. Juuri sitä tämä hakkeri toivookin.  [Syystä tai toisesta n. klo 17 ma 11.3.2013 tuon kirjoituksen muokkaamisoikeus muuttui yht'äkkiä, kts. kommenttini alla. Samalla Mielisairaala-tutkimus päivittyykin täysin oikein kirjoitukseen]

Mikähän mahtoi olla kaverin tarkoitus ;-) ?

Netissä minusta on kirjoitettu monelaista. Mitäs niistä.  Silti on vaikea sivuuttaa tällaiset mustan ”humoristiset” pätkät olan kohautuksella, kuten tällä hiilaritietoiset -sivustolla. Vihjaillaan elektronisella urkinnalla, kuvaillaan nyrkkirautojen jakamista ja palvatun hiilihydraattiporukan syömistä. Mutta sehän onkin huumoria, C’mon.  

Jani Kaaro kirjoitti kiusaamisesta upean kolumin viime keväänä ”Mädän omenan ongelma”. Kiusaaminen, häirintä tai vainoaminen ei ole sattumaa. Se on tietoinen ja raukkamainen valinta.

”Kiusaaminen ei nimittäin johdu kiusaajan geeneistä, kohtalosta, tähtimerkeistä, onnettomista olosuhteista tai oikosulusta hänen aivoissaan. Se johtuu ajatuksista, joita kiusaaja kantaa päässään; tavoitteista, joita hän uskoo kiusaamisella saavuttavansa; ja ratkaisuista, jotka hän päättää toteuttaa. Sen hyväksymiselle ei ole tekosyitä.”

Vaikka kokemani, vielä toistaiseksi varsin pieni, häirintä vetää välillä surulliseksi ja vihaiseksikin, on se lopulta huutomerkki jatkaa kirjoittamista. Näin suita ei suljeta.  Spotify soittaa taustalla Hectorin biisiä Tuulisina öinä.

Tags: , , , , , , ,

19 vastausta to “En pidä sinusta, joten tunnet sen nahoissasi”

  1. Inkivääri

    11. Maa, 2013

    Juuri niin ikävää kuin olla voi. Suut, jotka huutavat sananvapauden nimissä mitä tahansa haluavat tukkia kaikkien niiden suut, jotka uskaltavat väittää heitä vastaan…!

  2. Varpu Tavi

    11. Maa, 2013

    Samansuuntaisia kokemuksia on minullakin, Aiempi yksityinen Facebook-profiilini yritettiin kaapata parin viikon välein, sen vuoksi jouduin rekkautumaan sisään aina tuplaturvamuurine kautta (Facebook vain tiedotti asiasta mulle, ei kertonut tarkemmin) . Erilaiset oman elämänsä pahaa oloa potevat kävivät oksentelemassa seinälleni aivo-oksennuksiaan, joiden tarkoitus oli vain levittää pahaa mieltä (oletin heilä olevan mielenterveysongelmia). Lopetin sivun.
    Muutama vuosi sitten joku rekkautui milloin mihinkin sivustolle nimerkeillä jotka liitettiin ihmisten mielissä minuun, ja haastoi riitaa, halusi leimata minut rettelöitsijäksi. Viime kesänä joku laittoi kuvani ja senssi-ilmoituksen Suomi 24:ään, mikä oli joko tahallista ilkeyttä tai täyttä pöljyyttä. En seuraa kyseistä sivusta, enkä olisi tiennyt mitään asiasta, jollei eräs lukijani olisi laittanut varovaisesti postia, että onkohan tämä nyt ihan aito (kiitos hänelle!).
    Olen myös opetellut olemaan katsomatta viikonloppuiltaisin Iltalehden blogini hallintoa, siellä näkyy vekkuleita postauksia ilmeisen humalaisilta tyypeiltä, jotka haluavat ilmaista kantanaan että olen ”ryppyinen läski, ehkä Jane Fondaa nuorempi, mutta en lähimainkaan yhtä timmi” ;). Mikä on muuten totta, paitsi ettei mulla ole ryppyjä, joten ei loukannut minua millään tasolla, olipahan vain typerä heitto.Iltalehden kommenttien moderoinnin olen suosiolla jättänyt lehden omille moderaattoreille, mutta en voi kuin ihmetellä kahta asiaa:
    miten jollakin / joillakin on aikaa noin paljon hakkerointiin ja roskapostien levittämiseen?
    ja mikä ihme sellaista ihmistä motivoi (en keksi muuta kuin oman elämän luuserius)?
    koska en keksi yhtään syytä, miksi joku olisi mulle kateellinen (hemmetisti töitä ja huono liksa), jäljelle jää motiiviksi joko yleinen pahansuopuus tai uskonsota – tai molemmat….

  3. Leena

    11. Maa, 2013

    Käypä ihan piruuttasi katsomassa miten karppaajia haukutaan ja mitä soopaa terveydestä kirjoitetaan (puolin ja toisin) Suomi24-palstalla. http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4334
    Kaikkihan tietävät näiden palstojen olevan yleisiä likasankoja, mutta ei se ketään silti oikeuta haukkumaan karppaajia kaikilla mahdollisilla nimillä ja otsikoilla ja varsinkin niitä, jotka kirjiottavat omalla nimellään. Pahimmat jutut tietysti poistetaan ja osa on ihan poliisiasioita.

    Tällainen provosoi joitakin myös muilla foorumeilla. Kun poistutaan yhdestä, ei mielentila muutu toiselle mentäessä, vaan asioita tuodaan keskustelupalstoilta toiselle, blogista toiseen. Ihminen purkaa mielestään kokemansa vääryyden aivan eri henkilöille!

    Kiusaaminen on siis aivan jatkuvaa ja arkipäiväistä useilla palstoilla ja monta kertaa se on myös hyvin henkilökohtaista. On hyvä, että asiaan puututaan ja siitä kirjoitetaan ja se TUOMITAAN, puolin, toisin ja puolueettomasti! Nettikiusaaminen ei yleensä ole rikos, joten sitä ei saada kitkettyä.

    Tätä ei ollenkaan edesauta se, että virallisen kannan edustajat tai lehdistö ovat jatkuvasti leimanneet karppauksen ja karppaajat ympäristön tuhoajiksi, huonoksi lastenkasvattajiksi, kolesterolin nostajiksi tai mitä kaikkea on ollutkaan… Kiusaamisesta on tehty siis ihan virallista! Miksi pitää vetää esiin ääripäitä? Provosoidaan tahallisesti ja sitten valitetaan asiasta!

    Enkä väitä, että juuri karppaajat olisivat olleet hyökkäyksen takana blogissasi.

    Tässä blogissa on käsitelty asioita aina asioina, kiitos siitä! Siksi en todella ymmärräkään sitä, että juuri tämä blogi olisi kenenkään vihan kohteena!? Hassua, että ravinto saa niin suuria tunteita aikaiseksi! Toisaalta, yleinen kiinnostus on kasvanut aihetta kohtaan.

    • Reijo Laatikainen

      11. Maa, 2013

      Musta olisi tosi nurinkurista jos nimenomaan karppaajat olisivat olleet tuon Mielisairaalatutkimus-käpelöinnin takana.

      Ei minulla ole tekijöistä tietoa. Jokainen voi arvuutella itse. FB:ssä oli jotkut sitä mieltä, että tuon ht.access pilan takana voisi olla ihan tavanomaiset spämmääjärobotit.

      • Reijo Laatikainen

        11. Maa, 2013

        Kuin ihme olisi tapahtunut. Noin puoli tuntia sitten oikea SlideShare-kuva (Mielisairaala-tutkimus) alkoi päivittyä oikein ”Tämä tiedettiin jo 60-luvulla”-kirjoitukseen. Maagista.

  4. Mahatar

    11. Maa, 2013

    Tiedän itsekin tehneeni huumorin varjolla kaikensorttisia postauksia. Joskus kippaa yli maltillisemmallakin tyypillä, kuin minä. Toisaalta, mainitsemasi setämies on taattuun tyyliinsä suututtanut useampiakin tahoja.

    Keskusteluun osallistuin kommentilla: ”Zombieryhmän kädetön syöjä, jo kohta vuodesta 2005 enempivähempi vähentänyt. Olen siis jo pahassa mätänemistilassa, ellen peräti vaikeasti tunnistettavissa jopa oikeuslääketieteellisin menetelmin.”

    Ei sitä ihan viisas jaksa olla koko aikaa. Varsinkin kirjoitettuna hyväkin vitsi voi latistua maan tasalle.

    -Massu

  5. H42mt

    11. Maa, 2013

    Kannattaa olla hullumpien yläpuolella asioissa – tai oikeastaan tulee olla otettu siitä, että on joutunut kohteeksi, sillä sehän osoittaa, että jokin kirjoittelussasi on kolahtanut. Ehkä sen verran kannattaa tilanteesta oppia, että Truecryptillä salatut varmuuskopiot kahdella eri muistitikulla on aina hyvä olla olemassa :)

    Tottahan se on, että ruskeakielisenä myötäilijänä pärjää paremmin kuin kysyvänä kyseenalaistajana. Emme oikein osaa ottaa vastaan omistamme poikkeavia mielipiteitä (narsismia) ja toisaalta mielipiteiden antajatkaan eivät osaa esittää asioita rakentavasti. Tai sitten ”rakentava kommentointi” on sitä, mistä puuttuu se terä.

    Omassa historiassani huvittaa edelleen erään 5000+ hengen yhdistyksen puheenjohtajamellakat, joihin itsekin sotkeudun puolustamalla oikeutta asoiden käsittelyssä: aloin saamaan tappouhkauksia, nimissäni kirjoiteltiin uskomatonta soopaa ja pahimmillaan sain laatikollisen raamattuja ovelleni (ilmeisesti siksi, että saman niminen henkilö sattuu olemaan ortodoksipastori).

    Silloin opin myös sen, ettei todellista demokratiaa ole olemassakaan. Pieni ryhmä kun sopii miten jostain ihmsisestä keksitään mitä hulluimpia asioita, muuttuvat valheelliset asiat loppujen ihmisten mielestä todeksi (fiksuinkin ihminen ajattelee, että jos jostakusta puhutaan pahaa, on siinä pakko olla jotain tottakin).

    Jos saat toisen ihmisen uskomaan valheeseesi, muuttuu valhe totuudeksi. Ajatusta kun tästä vähän enemmän laajentaa, tajuaa saman metodin olevan käytössä virallisemmissakin piireissä. Politiikasta puhumattakaan.

  6. Teme

    12. Maa, 2013

    Häiriköt on häiriköitä, pahempia on ne jotka jumiutuvat omiin mielipiteihinsä, kaivautuvat poteroihin kasvojen menettämisen pelossa ja joilla on valtaa jarruttaa/mustamaalata asioita…mutta siinä käy usein niin että niistä tule naurunalaisia some ja internet auttavat tässä todella. Tämän blogin paras juttu on siinä, että keskustelu on avointa ja kommentit perusteltuja. Häiriköt häipyvät kyllä nopeasti.

    Toimittajiin ja uutisiinkin suhtaudun nykyisin varauksella, pitää aina kysyä: kuka haluaa vaikuttaa ja mitkä on tarkoitusperät. Tutkiva journalismi on harvinaista. Valitettavasti.

  7. Jussipussi

    12. Maa, 2013

    Tällainen kuuluu varmaankin osana ”julkisuuteen”? Joutuu olemaan ”monenlaisten tunteiden” kohteena?

  8. Kalastaja

    12. Maa, 2013

    Se mikä asiasta tekee mielenkiintoisen on se kenellä on motiivi, tarvittava kyvykkyys hakkeroida ja kenen intressejä ajaa sabotoida vaikkapa tätä mielisairaalatutkimusta kritisoivaa bloggausta.
    Veikkaisinpa että jos hakkerin ip osoite saataisiin kiinni niin oltaisiin sanoisinko leikkisästi jännän äärellä.

    • Jussipussi

      12. Maa, 2013

      ”Harrastuksena” seurailen myos eri kirjoittajien viestien rakennetta. Niistä voi pienellä mielikuvituksella ryyditettynä nähdä myos ammattimaisten markkinointikoneistojen käden jäljen. Hiottu kestämään peruskritiikit isompia lommoja saamatta.

      Varsinkin viestin tarkoituksellisen yksinkertaistamisen ja toiston suhteen.

      Rahan vaikutus näkyy….

      • Mie

        13. Maa, 2013

        Haluatko kertoa enemmän siitä keihin viittaat vai tyydytkö salaliit… anteeksi, salaperäiseen vihjailuun? :-)

  9. Veikko P

    12. Maa, 2013

    Sivullisempana suhtaudun asiaan realistisemmin. Nettiaika on sen verran uutta, että emme ole vain tottuneet sen nurjiin puoliin.
    Kylähullut ovat aina olleet keskuudessamme. Suurempien kaupunkien vilinässä ja kiihkeässä menossa emme ole vain heitä nähneet, tai ainakaa törmänneet.

    Nyt netin aikana nämä örkit pääsevät näkyviin niidenkin ihmisten piirissä, jotka helpommin pystyivät olemaan heitä näkemättä.

    Ehkä on ongelma on Suomessa erikoisen paha, koska meillä ei osata vieläkään keskustella, väittelystä puhumattakaan. Ja tässä on lehdistöllä itsekritiikin paikka.

    Taannoinen karppi- ja rasvakeskustelu ovat erinomaisia esimerkkejä ns. valtamedian osaamattomuudesta ja yksisilmäisyydestä.

    Tämän perusteella on helpompi sitten ymmärtää, miksi joillakin muillakin kuin örkeillä keitti pikkuisen yli.

    Toisaalta joka leikkin lähtee, leikin kestäköön. Meillä on myös vallalla myös liiallinen sensurointihenki, joka saa monet (esim. minut) näkemään punaista.

  10. Mie

    12. Maa, 2013

    ”Taannoinen karppi- ja rasvakeskustelu ovat erinomaisia esimerkkejä ns. valtamedian osaamattomuudesta ja yksisilmäisyydestä.
    Tämän perusteella on helpompi sitten ymmärtää, miksi joillakin muillakin kuin örkeillä keitti pikkuisen yli.”

    En oikein allekirjoita tuota, en ainakaan kaikilta osin.

    Valtamediassa karppaus sai ylipäätään jossain vaiheessa paljon näkyvyyttä ja mainostilaa: osittain kielteinenkin julkisuus ei ole huonoa julkisuutta. Kyllä tätä jopa juhlittiinkin keskustelupalstoilla. Se kliseinen ”Puska-oikeuteen-THL-vastuuseen-vähärasvainen-tappaa-kansan” p*skanjauhanta oli jo ennen tätä ihan täydessä vauhdissa. Tämä tietty porukka oli siis jo hyvää vauhtia marginalisoimassa itseään fundamentalistisella ”jos et syö kuin me, niin olet meitä vastaan” asenteellaan ennenkuin iltapäivälehdistö yms. sitten tarjosi näyttävää vetoapua.

  11. Jussipussi

    13. Maa, 2013

    Olisiko Googlesta apua jatkossa jos ongelmat jatkuu?

    ”Hakkeroitiinko sivustosi? Google auttaa”

    http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article886243.ece

  12. Jussipussi

    14. Maa, 2013

    Mie kirjoitti:

    ”Haluatko kertoa enemmän siitä keihin viittaat vai tyydytkö salaliit… anteeksi, salaperäiseen vihjailuun? ”

    Tämän enempää ei mene moderoinnista läpi.

  13. Jussipussi

    14. Maa, 2013

    Reijo, eikohän se ”sylttytehdas” loydy täältä suunnalta?

    http://www.puhdasruoka.fi/topic/613-reijo-laatikainen-pronutritionistnet/

    • Reijo Laatikainen

      15. Maa, 2013

      Enpä lähde ketään syyttelemään. Jätän yleensä mielenrauhani vuoksi lukematta tuon foourmin. Sen verran kommentoin, että jaan bännejä tai jäähyjä helpommin, enkä enää päästä kommentteja läpi ilman moderointia. Yhdet ja samat ihmiset saattavat saada muuten yksinhuuto-oikeuden. Jussipussillakin oli vähän liikaa virtaa lapasissa taannoin :-)

      En hyväksy tähän ketjuun enempää spekulaatioita, kuka tai ketkä olisivat mahdollisesti tällaisen takana.

  14. Jussipussi

    15. Maa, 2013

    Reijo, kyllä, pidähän saitti siistinä moderoinnilla, sinulla on ”asiallisin ja vähäuskovaisin ravintopalsta” tarjolla olevista.