K-vitamiini – unohdettu ravintoaine osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa (vieraskirjoitus)

K-vitamiini – unohdettu ravintoaine osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa (vieraskirjoitus)

Kirjoitettu 15. Hel, 2011 kirjoittanut alueella Blogi

Tämän vieraskirjoituksen laatija on ravintoasiantuntija Juhana Harju. Hän korostaa, että osteoporoosin ehkäisyssä tarvitaan muutakin kuin kalsiumia ja D-vitamiinia. On kiinnitettävä huomiota myös esimerkiksi K-vitamiiniin, jonka piilevästä puutteesta suurin osa suomalaisista kärsii. Sen runsaampi saanti vähentäisi mm. osteoporoottisten murtumien riskiä. Harju on helmikuussa 2011 ilmestyvän Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjan tekijä.

K-vitamiinia pidetään yhä usein pelkkänä veren hyytymistekijöiden muodostumisessa tarvittavana vitamiinina. On kuitenkin osoitettu, että K-vitamiinilla on elintärkeitä tehtäviä myös maksan ulkopuolisissa kudoksissa. Eräs niistä on, että se huolehtii osteokalsiinin gammakarboksylaatiosta. Jos K-vitamiinia ei saada riittävästi, osteokalsiinia jää karboksyloitumatta. Se johtaa edelleen luumatriksin riittämättömään mineralisaatioon, mikä kohottaa murtumariskiä.

Vajaasti karboksyloitunutta osteokalsiinia (ucOC) pidetään osteoporoottisten murtumien itsenäisenä riskitekijänä. Sellaisena se on lähes yhtä vahva kuin luun mineraalitiheys (BMD), jota yleensä pidetään osteoporoottisten murtumien tärkeimpänä osoittimena. Kun heikko luun mineraalitiheys reisiluun kaulassa kohottaa lonkkamurtuman riskin noin 2,4 -kertaiseksi, korkea vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä lisää murtumariskin 1,9-kertaiseksi. Jos kuitenkin matala luuntiheys ja runsas vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä yhdistyvät, murtumariski kasvaa jo 5,5-kertaiseksi (Seibel 1997, Vergnaud 1997).

Suomalaistutkimuksessa on puolestaan havaittu, että karboksyloituneen osteokalsiinin määrä suhteessa seerumin kokonaisosteokalsiiniin (cOC/tOC) ennustaa voimakkaasti murtumariskiä. Heikon suhteen omaavilla on havaittu olevan 3,5-kertainen riski (Luukinen 2000).

Vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää (tai sen suhdetta kokonaisosteokalsiiniin, ucOC/tOC) pidetään K-vitamiinistatuksen osoittajana. Käytännössä edellä referoidut tutkimustiedot kertovat siitä, että K-vitamiinia saadaan ravinnosta yleisesti länsimaissa aivan liian vähän luuston suojaamiseksi. K-vitamiinin lisääminen alentaa vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää.

Näin K-vitamiini lujittaa luustoa

K-vitamiinia siis tarvitaan osteokalsiinin gammakarboksylaatiossa, mutta sen lisäksi K-vitamiinin on osoitettu vaikuttavan luustoon siitä riippumattomallakin tavalla. Ruokavaliosta saatuina määrinä K-vitamiinin hyödyt luustolle näyttävät pitkälti selittyvän sen ensiksi mainitulla vaikutustavalla, mutta varsinkin farmakologisina annoksina käytettynä tulevat esille myös K2-vitamiinin muut hyödyt.

In vitro -tutkimuksissa on osoitettu, että K2-vitamiinin muodoista ainakin MK-4 ja MK-7 vaikuttavat osteoblastispesifisten geenien ilmentymiseen. Lisäksi MK-7 lisää osteoblastien erilaistumista ja sen on myös osoitettu estävän munasarjojen poiston aiheuttaman luukadon rotilla.

K-vitamiinin vahvistaa luustoa sen ansiosta, että se saattaa parantaa jonkin verran luuntiheyttä, mutta parantaa lisäksi myös luun laatua. K-vitamiini lisää luumatriksin mineralisaatiota ja osteosyyttien erilaistumista, ja siten katsotaan luotettavasti osoitetun, että K-vitamiinilla on vaikutusta rakenteellisiin ja solutason tekijöihin, jotka vaikuttavat luun lujuuteen (Atkins 2009).

Murtumariskiä vähentävä teho osoitettu interventiotutkimuksissa

K-vitamiinin on osoitettu farmakologisina annoksina vähentävän osteoporoottisten murtumien riskiä useissa satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa tutkimuksissa. Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistussa 13 aiemman tutkimuksen systemaattisessa katsauksessa ja seitsemän tutkimuksen meta-analyysissä tutkittiin K2-vitamiinin vaikutusta murtumariskiin. Meta-analyysin mukaan K2-vitamiini vähentää selkärangan murtumia 60 prosentilla (CI 0.25–0.65), lonkkamurtumia 77 prosentilla (CI 0.12–0.47) ja kaikkia muita kuin selkärangan murtumia 81 prosentilla (CI 0.11–0.35) (Cockayne 2006).

K1-vitamiinilisän vaikutusta on tutkittu murtumien ehkäisyssä vähemmän, mutta eräässä kanadalaistutkimuksessa se puolitti murtumariskin vertailuryhmään verrattuna. K1-vitamiinia käytettiin 5 milligrammaa päivässä. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ollut murtumariskin arviointi. (Cheung 2008)

Tyypillisesti K2-vitamiinia on käytetty tutkimuksissa 45 milligramman päiväannoksina, ja kaikki tutkimukset ovat olleet japanilaisia. Tällä annostuksella K2-vitamiini on tyypillisesti pysäyttänyt luuntiheyden heikkenemisen, kun se vertailuryhmässä on jatkanut heikkenemistään. K1-vitamiinia on käytetty eräissä länsimaisessa tutkimuksissa 1 milligramman annoksina. Se on vähentänyt luuntiheyden heikkenemistä 35–40 prosentilla vertailuryhmään verrattuna.

K2-vitamiini osteoporoosilääkkeenä

K2-vitamiini (menakinoni-4) on laajasti käytössä osteoporoosilääkkeenä Japanissa, mutta länsimaissa sitä ei ole vielä sellaiseksi hyväksytty (Iwamoto 2006). K2-vitamiinilla ei ole juuri todettu aiheuttavan haittavaikutuksia, ja sen kontraindikaatiot liittyvät verenohennuslääkkeiden käyttöön. Tosin myös K2-vitamiinin (menakinoni-7) puskurinomaista käyttöä verenohennuslääkkeiden käytön ohella on ehdotettu.

Osteoporoosin hoidossa käytetään yleensä ensilinjan lääkkeenä bisfosfonaatteja. Vaikkakin niiden teho murtumariskin vähentämisessä on osoitettu vakuuttavasti, niillä on kuitenkin haittavaikutuksia. Potilaat valittavat usein yläruoansulatuskanavan ärsytyksestä ja lisäksi bisfosfonaatit aiheuttavat vakavampiakin haittavaikutuksia. Ne esimerkiksi lisäävät leuan osteonekroosin ja epätyypillisten reisiluun murtumien riskiä. Vakavat haittavaikutukset ovat onneksi hyvin harvinaisia ja bisfosfonaattien käytön hyödyt ylittävät moninkertaisesti haittavaikutuksiin liittyvät riskit. Mahdolliset haittavaikutukset antavat kuitenkin aiheen etsiä vaihtoehtoja.

Vaihtoehdoista K2-vitamiini (menakinoni-4) on yksi mielenkiintoisimmista, vaikka sen tehoa osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä ei ole toistaiseksi osoitettu yhtä luotettavasti kuin bisfosfonaattien. Tutkimusnäytön heikompi taso johtuu pääasiassa siitä, että K2-vitamiinia koskevat tutkimukset ovat usein olleet pieniä, mahdollisesti tutkimusrahoituksen pienuuden vuoksi. Bisfosfonaattien vaikutustapaan verrattuna K2-vitamiinin vaikutus on kuitenkin sekä luonnollisempi että älykkäämpi, minkä ansiosta K2-vitamiini tuntuu erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päinvastoin kuin bisfosfonaatit, K2-vitamiini ei häiritse luun normaalia uusiutumissykliä, vaan päinvastoin tukee sitä.

Sen lisäksi K2-vitamiinilla on hyödyllisiä ”sivuvaikutuksia”. Se ehkäisee syöpää ja sen lisäksi se myös vähentää merkittävästi verisuonten kalkkiutumista, mikä on havaittu väestötutkimuksissa ja osoitettu koe-eläimillä. Herättääkin ihmetystä, miksi länsimaissa ei ole käynnistetty tutkimuksia, joissa olisi käytetty farmakologisia annoksia K2-vitamiinia osteoporoosin hoidossa. Vaikuttaa siltä, että syyt eivät ole lääketieteellisiä, vaan terveystaloustieteellisiä ja kaupallisia.

K-vitamiinilta puuttuu ravitsemussuositus

K-vitamiinille ole ei annettu Suomessa ravitsemussuositusta. Melko usein kuitenkin mainitaan riittävää saantia (AI) koskeva amerikkalainen arvio, joka on miehille 120 mikrogrammaa ja naisille 90 mikrogrammaa vuorokaudessa. Nämä luvut perustuvat kuitenkin pelkästään K-vitamiinin tarpeeseen veren hyytymistekijöiden muodostamisessa, eivätkä ne riitä maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin. On osoitettu, että saataessa K-vitamiinia riittävästi veren hyytymistä varten 20–30 prosenttia osteokalsiinista jää karboksyloitumatta.

Viralliselle suositukselle olisi selvä tarve, kun otetaan huomioon K-vitamiinin tärkeä tehtävä osteoporoottisten murtumien ja verisuonten kalkkiutumisen ehkäisyssä. Osteoporoosi ja sepelvaltimotautihan ovat Suomessa merkittäviä kansansairauksia, joiden ehkäisemiseksi tulisi tehdä kaikki voitava.

K-vitamiinin merkitystä osteoporoosin ehkäisyssä on luultavasti väheksytty sen vuoksi, että sillä ei ole kovinkaan paljon vaikutusta luun mineraalitiheyteen varsinkaan ravinnosta saatavina määrinä (Booth 2000). K-vitamiinin hyödyt luustolle välittyvät kuitenkin myös muulla tavoin. Vaikkakin luuntiheydellä on yleisesti ottaen merkitystä osteoporoottisen murtuman riskitekijänä, vaikutusta on myös luun laadulla, jota K-vitamiini viimeisten tutkimusten mukaan parantaa (Atkins 2009). Yhden biologisen merkkiarvon ei siis pitäisi antaa johtaa harhaan, vaan olennaista ovat päätetapahtumat, eli esimerkiksi ehkäistyt lonkkamurtumat. (Tilanne on verrattavissa kolesteroliin sydäntaudin riskitekijänä. Vaikka tiedetään, että kalansyönnillä ei ole juurikaan vaikutusta kolesteroliin, siitä saatavat omega-3-rasvahapot vähentävät sydäntautitapausten määrää muilla tavoin.)

Suurin osa suomalaisista kärsii subkliinisestä K-vitamiinin puutteesta

Finravinto 2007 -tutkimuksen suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti on vain 91 mikrogrammaa päivässä, iäkkäillä naisilla jopa vielä vähemmän: vain 79 mikrogrammaa. Myös nuorilla miehillä, vähän koulutetuilla sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa sen saanti jää hyvin matalaksi. K-vitamiinin saanti on Suomessa niin vähäistä, että se riittää veren hyytymistekijöiden muodostumiseen. Maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin sitä tarvitaan kuitenkin enemmän, ja jos niiden tarpeita ei tyydytetä, on K-vitamiinitutkijoiden mukaan kysymys subkliinisestä K-vitamiinin puutteesta (Cranenburg 2007).

Suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti on huolestuttavan vähäistä, ja samantasoinen saanti on väestötutkimuksissa yhdistynyt korkeaan murtumariskiin. Esimerkiksi amerikkalaisessa 10-vuotisessa seurantatutkimuksessa K-vitamiinin alimpaan viidennekseen kuuluneilla saanti oli alle 109 mikrogrammaa päivässä – eli samaa luokkaa kuin suomalaisilla keskimäärin – ja heillä oli 1,4-kertainen lonkkamurtuman riski sitä enemmän saaneisiin nähden (Feskanich 1999). Toisessa amerikkalaistutkimuksessa K-vitamiinin eniten saaneeseen neljännekseen kuuluneilla oli puolestaan 65 prosenttia alempi lonkkamurtumariski verrattuna vitamiinia vähiten saaneeseen neljännekseen (Booth 2000).

Useissa tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että K-vitamiinin saantia lisäämällä voidaan vähentää murtumariskiä lisäävän vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin (ucOC) määrää. Näin ollen pitäisi olla selvää, että suomalaisten K-vitamiinin saantia tulisi lisätä tuntuvasti. Tärkeä keino siinä olisi riittävän korkean K-vitamiinisuosituksen sisällyttäminen suomalaisiin ravitsemussuosituksiin – onhan ravitsemussuosituksilla tärkeää ohjaavaa vaikutusta laitosruokailuun, ja sen lisäksi suositukset heijastuvat myös muun väestön syömiseen.

K-vitamiinia on kahta ravinnossa esiintyvää muotoa, K1-vitamiinia eli fyllokinonia sekä K2-vitamiinia, jotka ovat menakinoneja. K1-vitamiinia on pääasiassa vihreissä vihanneksissa ja kasviöljyissä. K2-vitamiinin parhaita lähteitä ovat tietyt kypsytetyt juustot, kuten Edam ja norjalainen Jarlsberg-juusto. Ylivoimaisesti paras K2-vitamiinin lähde on kuitenkin japanilainen soijapapuruoka natto, mutta sen syöminen vaatii ennakkoluulottomuutta ja lisäksi sitä saa toistaiseksi Suomessa vain yhdestä japanilaisesta kaupasta (Tokyokan Helsingissä).

Myös broilerissa ja kalkkunassa on melko runsaasti K2-vitamiinia. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan näyttöä, että niiden sisältämät lyhyempiketjuiset K-vitamiinin muodot vähentäisivät verisuonten kalkkiutumista pieninä ravinnosta saatavina määrinä. Tosin niillä voi olla hieman merkitystä juustojen ja hapatettujen maitotuotteiden sisältämien pidempiketjuisten menakinonien rinnalla, osana K2-vitamiinin kokonaissaantia.

Tämän verran tarvitset K-vitamiinia päivässä

K1-vitamiinin ravitsemuksellisen saannin kohdalla tulisi tavoitella vähintäänkin määrää, joka on väestötutkimuksessa vähentänyt murtumariskiä tuntuvasti eli 250 mikrogramma päivässä. Samalla tulisi antaa myös K2-vitamiinin saantia koskeva suositus verisuonten kalkkiutumisen ehkäisemiseksi ja suomalaisten yhä korkean sydäntautikuolleisuuden alentamiseksi. K2-vitamiinin saannin tulisi olla vähintään 50 mikrogramma päivässä. Nämä määrät, 250 mikrogrammaa K1-vitamiinin osalta ja 50 mikrogrammaa K2-vitamiinia K2-vitamiinin osalta, ovat samoja, joita myös K-vitamiinitutkijat Cees Vermeer ja Karly Hamulyák ovat suositelleet ravinnosta saatavaksi määräksi (Vermeer 2004). Määrät ovat realistisia, sillä ne vastaavat hollantilaisten keskimääräistä saantia.

Käytännössä tässä suositeltuun K1-vitamiinin saantiin päästään sillä, että syödään päivittäin annos parsakaalia, lehtikaalia tai pinaattia. Näistä saamme samalla muitakin terveydelle tärkeitä ravintoaineita ja fytokemikaaleja, kuten esimerkiksi silmiä suojaavia karotenoideja ja syöpää ehkäisevää sulforafaania. Näitä ruokia suosiessamme tulemme myös syöneeksi enemmän ristikukkaisia vihanneksia ja tummanvihreitä lehtivihanneksia, joiden runsaampi käyttö on yhdistetty tutkimuksissa esimerkiksi pienempään aivohalvausten, sydäntaudin ja syöpäriskiin.

K-vitamiinin reilu saantisuositus parantaisi myös aivan olennaisesti laitosruokailun tasoa. Pakottaisihan se lisäämään juuri sellaisten terveellisten ruoka-aineiden käyttöä, joita laitosruoasta usein puuttuu.

Ravitsemussuosituksia uudistetaan kuitenkin jähmeästi, joten luuston kannalta riittävää K-vitamiinisuositusta jouduttaneen odottamaan vielä pitkään. Sillä aikaa jokainen voi itse lisätä K1-vitamiinin saantiaan syömällä päivittäin enemmän mainittuja tumman vihreitä vihanneksia. K2-vitamiinin saannista voimme huolehtia kätevästi syömällä hieman Edam-juustoa ja normaalirasvaista viiliä (rasvattomassa viilissä ei K-vitamiinia Fineli-tietokannan mukaan ole ja jogurtissa sitä on vain hyvin vähän). Maitotuotteiden kokonaismäärää ei ole kuitenkaan tarpeen lisätä, sillä kalsiumin saanti on suomalaisilla yleisesti ottaen runsasta.

Varfariinia (Marevan ja rinnakkaislääkkeet) verenohennuslääkkeenä käyttävien ei pidä lisätä K-vitamiinin saantiaan omin päin, vaan mahdollisesta lisäämisestä tulee sopia lääkärin kanssa.

Kirjoittajalla ei ole yhteyksiä K-vitamiinin valmistukseen, markkinointiin tai myyntiin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että K-vitamiinin lisäksi on myös muita varjoon jääneitä ravintoaineita, joilla on merkittävää vaikutusta osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä. Kirjoitan myös niistä Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjassani, joka ilmestyy helmikuussa 2011.

Pronutritionistin lisäys: Ravinto-asiantuntija Juhana Harjun  Aamiainen ruohikolla -blogia voit lukea tästä.

Lähteitä:

Atkins GJ, et al. Vitamin K promotes mineralization, osteoblast-to-osteocyte transition, and an anticatabolic phenotype by {gamma}-carboxylation-dependent and -independent mechanisms. Am J Physiol Cell Physiol. 2009 Dec;297(6):C1358-67.

Booth SL, et al. Dietary vitamin K intakes are associated with hip fracture but not with bone mineral density in elderly men and women. Am J Clin Nutr. 2000 May;71(5):1201-8.

Cheung AM, et al. Vitamin K supplementation in postmenopausal women with osteopenia (ECKO trial): a randomized controlled trial. PLoS Med. 2008 Oct 14;5(10):e196.

Cockayne S, et al. Vitamin K and the prevention of fractures: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Arch Intern Med. 2006 Jun 26;166(12):1256-61.

Cranenburg EC, et al. Vitamin K: the coagulation vitamin that became omnipotent. Thromb Haemost. 2007 Jul;98(1):120-5.

Feskanich D, et al. Vitamin K intake and hip fractures in women: a prospective study. Am J Clin Nutr. 1999 Jan;69(1):74-9.

Iwamoto J, et al. Role of vitamin K2 in the treatment of postmenopausal osteoporosis. Curr Drug Saf. 2006 Jan;1(1):87-97.

Mawatari T, et al. Effect of vitamin K2 on three-dimensional trabecular microarchitecture in ovariectomized rats. J Bone Miner Res. 2000 Sep;15(9):1810-7.

Luukinen H, et al. Strong prediction of fractures among older adults by the ratio of carboxylated to total serum osteocalcin. J Bone Miner Res. 2000 Dec;15(12):2473-8.

Schurgers LJ, et al. Matrix Gla-protein: the calcification inhibitor in need of vitamin K. Thromb Haemost. 2008 Oct;100(4):593-603.

Seibel MJ, et al. Serum undercarboxylated osteocalcin and the risk of hip fracture. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):717-8.

Vergnaud P, et al. Undercarboxylated osteocalcin measured with a specific immunoassay predicts hip fracture in elderly women: the EPIDOS Study. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):719-24.

Vermeer C, Hamulyák K. Vitamin K: lessons from the past. J Thromb Haemost. 2004 Dec;2(12):2115-7.


Tags: , , ,

14 vastausta to “K-vitamiini – unohdettu ravintoaine osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa (vieraskirjoitus)”

  1. Dragofix

    25. Hel, 2011

    Olen käsittänyt että ihmisen (ei vastasyntyneen) suolistobakteerit myös tuottaa K2-vitamiinia, minkähän verran sitä tulee jollain aikavälillä?

  2. Juhana Harju

    28. Hel, 2011

    Dragofix,

    K2-vitamiinin muodostumisen suolistobakteerien vaikutuksesta olet nostanut jo aiemmin esiin kommentissasi blogiini. Silloin vastasin sitä muodostuvan, mutta ei riittävästi. K-vitamiinitutkijat katsovat, että muodostuminen on niin vähäistä ja se imeytyy niin heikosti suoliston seinämän läpi, että sillä ei ole juurikaan esimerkiksi verisuonten kalkkiutumista ehkäisevää vaikutusta. K2-vitamiinin pitoisuuksia seerumistahan on mitattu tutkimuksissa ja sen arvot ovat yleensä hyvin matalat ennen supplementaatiota tai K2-vitamiinin saantia esimerkiksi natosta.

  3. Dragofix

    28. Hel, 2011

    Juuh muistelinkin että olen aikaisemminkin tiedustellut asiaa mutta lähinnä olisi kiinnostanut se että minkälaisista määristä tai prosenteista on kyse kun tuo ”vähäistä” ei kerro juurikaan mitään muuta kuin et se on vähäistä. :D

  4. Leena

    18. Maa, 2011

    Onpas täällä vähän kommentteja mielenkiintoiseen ja informatiiviseen kirjoitukseen! Itse en ole työkiireiltäni ehtinyt juuri blogimaailmaa seuraamaan, mutta nyt kun vihdoin ehdin, olen kyllä vähän järkyttynyt, että eikö osteoporoosista olla kiinnostuneita vai mitä ihmettä? VHH- ja rasva-keskusteluun löytyy mielipiteitä jos jonkinmoisia, mutta ehkäpä parsakaalin syöminen koetaan vielä haasteellisemmaksi tavaksi omaksua kuin pekoniaamiainen munakkaalla? ;)

    Kirja on kyllä ehdottomasti lukulistalla!

  5. Annikki

    10. Huh, 2011

    Mielenkiintoista asiaa osteoporootikolle.
    Kesäasuntona entinen maalaistalo, jonka ympärillä kasvaa monenlaista vihreää:nokkosta,voikukkaa, poimulehteä, vuohen-, väinön-, koiranputkea, lipstikaa jne.
    Voisiko näistä olla K-vitamiinin saannin kannalta hyötyä?
    Näitä olen syönytkin. Olen hidas innostumaan pilleripurkkeihin.

  6. Juhana Harju

    19. Huh, 2011

    Annikki,

    Hyvä kysymys ja pian hyvin ajankohtainenkin! Villivihanneksissa on runsaasti K-vitamiinia ja ylipäänsä voi lähteä siitä, että kaikissa vihreissä lehtivihanneksissa on K-vitamiinia. Keitetyn nokkosen K-vitamiinipitoisuus on noin 500 mikrogrammaa 100 grammassa. Villivihannesten käyttö on tässäkin mielessä hyvin suositeltavaa.

  7. Juhana Harju

    19. Huh, 2011

    Leena,

    Hienoa, että aihe ja kirja kiinnostavat sinua. Lienee niin, että K-vitamiinin tärkeät luustovaikutukset eivät ole yleisesti kovin hyvin tunnettuja.

  8. veikko päiviö

    15. Syy, 2011

    Veritulppaan sairastuneita lääkitään Marevanilla ja kielletään k-vitamiinia sisältävä vihreä vihannes.
    Lisääkö runsaampi k-vitamiinin saanti tulppariskiä esim pitkillä n 6 tunnin lennoilla?
    Kieltoa ei tule kun lääkitään kalliilla clexane’lla

    Ruokakaupan purkkihyllyssä on kalkkitabl joissa mukana D ja K-vitamiineja

    • Reijo Laatikainen

      17. Syy, 2011

      Sydänliiton lääkärit ja muut asiantuntijat ovat antaneet varfariinin käyttöön liittyvät kasvisten syöntiohjeet. Tärkeätä on pitää kasvisten syönti tasaisena päivästä päivään. Kasviksia ei tarvitse välttää. Katso:

      http://www.sydanliitto.fi/marevan-hoito

      Toinen hyvä tietolähde on Terveyskirjasto: http://bit.ly/rst7VS

      En osa sanoa miten paljon kasvikset voisivat vaikuttaa lennonaikaiseen tulppariskiin. Jos yhtä äkkiä lisää kasvisten käyttöä, riski voisi varfariinia käytettäessä kai lisääntyä, ainakin teoriassa.

  9. Janne "LL Cool J" Korhonen

    04. Mar, 2011

    Tod mielenkiintoisia efektejä on havaittu D3 + K2 (oliko MK-4-muoto?) kombinaatiolla eläinkokeissa valtimosairauksissa. Ateroskleroottiset plakit rotan koronaareissa ovat jopa sulaneet pois sangen suurissa määrin ja varsin nopeastikin. Tietty rottakoe on rottakoe, mutta tätä soisi todella tutkittavan ihmisilläkin.

    Suomalaisessa dieetissä on noita K2-vit muotoja sangen rajoittuneesti. Edam ja Jarlsberg-juustoissa on kohtuullisia pitoisuuksia, miten lie goudissa? Nattoa ostaisin kyllä itse jos jostain löytäisin ja lisäisin sen dieettiini. Siinä on sangen korkeat pitoisuudet… Tiedättekö kukaan mistä voisi löytää? En ole itse löytänyt P-Suomesta mistään ainakaan.

    • Juhana Harju

      08. Hel, 2012

      Luultavasti myös goudassa on K2-vitamiinia melko runsaasti. Nattoa ei saa Pohjois-Suomesta — sitä myydään vain kahdessa kaupassa Helsingissä (Tokyokan ja Aseanic Trading).

      K2-vitamiinia myydään myös ravintolisänä, ja minusta sen käyttö voi olla hyväksi. Varsinkin ravintolisät, joissa K2-vitamiini on MK-7-muotoisena (menakinoni-7) ovat ihan hyviä.

  10. ee1518

    08. Hel, 2012

    Stockmannin luontaistuote-osastolla on alimmalla hyllyllä kahta eri K-vitamiinia ja ainakin toisesssa lukee Natto.

    KOMMENTTEJA NÄISTÄ? Eli käykää tsekkaa purkit ja kertokaa, kannattaako ostaa.

    • ee1518

      08. Hel, 2012

      Helsingin keskustan
      Stockmannin luontaistuote-osastolla on alimmalla hyllyllä kahta eri K-vitamiinia ja ainakin toisesssa lukee Natto.

      KOMMENTTEJA NÄISTÄ? Eli käykää tsekkaa purkit ja kertokaa, kannattaako ostaa.

  11. Juhana Harju

    08. Hel, 2012

    Ravintolisät, joissa K2-vitamiini on MK-7-muotoisena(menakinoni-7) ovat ihan hyviä. Tarkista tuoteselosteesta.