Plasebo parantaa mahaongelmat, sanoo Iltalehti

Plasebo parantaa mahaongelmat, sanoo Iltalehti

Kirjoitettu 14. Tam, 2012 kirjoittanut alueella Uutiset

Iltalehti raportoi eilen kuinka lumelääke paransi uuden Harvardin tutkimuksen mukaan jopa 60 % ärtyvän suolen oireyhtymän (Irritable Bowel Syndrome, IBS) potilaista (Lumelääke paransi useimmat potilaat, IL 13.1.2011). Jutussa annetaan epäsuorasti ymmärtää, että ärtyvän suolen oireyhtymässä lumelääke on yhtä tehokasta kuin lääke tai muu hoito. Älä niele purematta.

Iltalehden puutteellisesti referoima tutkimus ei ole mitenkään laatuaan uusi. Ainoa mitä siinä testattiin uudella tavalla oli, että tehoaako lumelääke IBS:ään myös silloin, kun potilaat tietävät syövänsä lumelääkettä. Kyllä tehoaa. Tämä on kyllä mieltä stimuloiva ja mukavan epäsovinnainen löydös. Vaikka tiedät nieleväsi valetta, saat siitä silti avun. Vertailuhoitona oli ei-mitään-hoitoa. Hyvän lopputuloksen saavuttamisessa lienee auttanut se, että potilaille kerrottiin lumelääkkeen olleen tehokas aiemmissa IBS-tutkimuksissa (kts. kuva alla). (Harvardin tutkimuslinkki: Kaptchuk et al. 2011)

Kun ärtyvän suolen oireyhtämän hoitojen tehoa arvioidaan tiedelehdissä lähtökohtana on onneksi useimiten aktiivihoidon vertaaminen lumelääkkeeseen eli plaseboon. Aktiivihoito voi olla esimerkiksi probioottivalmiste, kuitu-, piparminttuvalmiste tai lääke.

Oleellista on siis se, että onko aktiivihoito tehokkaampi kuin lumelääke. Jos probiootti ei ole lumelääkettä tehokkaampi sitä ei voi myöskään suositella ärtyvän suolen oireyhtymään. Tämä on aivan keskeinen lähtökohta näyttöön perustuvassa lääke- ja ravitsemustieteessä. Toistaiseksi. En ymmärrä miksi, pitäisi suositella IBS:ään lähtökohtaisesti lumelääkettä, kun esim. edellä mainitut ravintolisät ovat pärjänneet lumelääkettä paremmin, ja niillä on vain vähän haittavaikutuksia.

Kun olen kirjoittanut probioottien, liukenevan kuidun ja piparmintun vaikutuksista, olen esittänyt paremmuuden suhteessa lumelääkkeeseen. Kaikki nämä valmisteet ovat meta-analyysien mukaan tehokkaampia kuin lumelääke tai jokin muu tehokkaaksi kuviteltu aktiivihoitoa (vertailuhoito).

Probiootti on IBS:ssä tehokkaampi kuin plasebo

Liukeneva kuitu (psyllium) on IBS:ssä tehokkaampi kuin plasebo

Piparminttuöljy on IBS:ssä tehokkaampi kuin plasebo

Ei ole ollenkaan harvinaista, että lumelääke tehoaa moneen vaivaan. Alla olevaan esimerkkiin on koottu muutamia tavanomaisia tapauksia kirjallisuuskatsauksista. Kuten huomataan, että lumelääke auttaa varsinkin, kun vastetta haetaan potilaiden omien kuvausten perusteella (subjektiiviset oireet). On vaikeampi uskoa, että objektiivisiin suureisiin, kuten LDL-kolesteroliin, lumeella saataisiin merkittävää tehoa, mutta ehkä teistä joku tietää tällaisestakin esimerkkejä. IBS ei ole siis mikään outolintu, psyyke vaikuttaa ihmisten kokemiin oireisiin monissa eri taudeissa.

 

Lumelääkkeiden vasteita eri sairauksissa

IBS on tauti, jossa psyykellä, keskushermostolla ja vatsan toiminnalla näyttää olevan kiinteä yhteispeli. Siten ei ole lainkaan ihmeellistä, että lumelääke tehoaa. Siten ei ole ihmeellistä, että keskushermostoon vaikuttava melatoniini on tuonut lupaavia tuloksia IBS:n hoidossa. Siten ei ole lainkaan ihmeellistä kognitiivisella terapialla on saatu hyviä tuloksia IBS:n hoidossa.

Lumelääke-efektillä liika revittely vaarantaa hoitojen uskottavuutta, jollei tiedetä miten erilaiset hoidot nykyään tutkitaan ja laitetaan keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Pitää olla plaseboa parempi. Tai aiempaa hyväksi havaittua hoitoa parempi.

Ja yksi juttu vielä; IBS:ään ei ole tämän päivän tiedon mukaan parantavaa hoitoa. Tarjolla on vain oireiden lievitystä. Sitä tuossa Harvardin tutkimuksessakin mitattiin, ei paranemista. Älä anna plasebojuttujen masentaa.

 

Lisätietoa ärtyvän suolen oireyhtymän hoidosta

FODMAP -hiilihydraattirajoituksen toteutus ja teho (osa 3)

Liukenevaa kuitua ärtyvään suoleen?

Probiootit ärtyvän suolen oireyhtymässä (osa 4)

 

 

Tags: , , , ,

3 vastausta to “Plasebo parantaa mahaongelmat, sanoo Iltalehti”

  1. Jussipussi

    14. Tam, 2012

    Suuri kysymyshän tässä on se että miten ihminen pystyy parantamaan itseään pelkästään uskomalla siihen paranemiseen. Kukaan ei ole käsittääkseni pystynyt vielä tieteellisen tarkasti selittämään lumevaikutuksen mekanismeja ja todistamaan sitä selitystä tieteellisesti.

  2. Valtsu

    14. Tam, 2012

    [offtopic]
    Oletko Reijo muuten nähnyt näitä papereita LDN:n (matala-annoksinen naltreksoni) käytöstä Crohnin taudissa:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17222320
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21380937

    Aika hyvät tulokset kai! :O
    [/offtopic]

    • Reijo Laatikanen

      14. Tam, 2012

      Jep, näyttää kyllä hyvältä. Melatoniiniasia IBS:ssä tuli muuten tietooni Valtsun kautta, kiitos siitä Valtsu!