Olen sopinut kirjojeni kustantajan (Kirjapaja, Publiva Oy) kanssa, että voin julkaista kustakin kirjastani muutaman esimerkkiluvun blogissani. Tämä luku on kirjasta Vitamiinit, hivenaineet ja ravintolisät (2021). Luku käsittelee sitä, millaisia keskeisiä haasteita...
USA:n diabetesliiton uusi suositus: Ei ole yhtä oikeata ruokavaliota
USA:n diabetesliiton uusi suositus: Ruokavalion voi muodostaa terveelliseksi monin eri tavoin. Diabeetikko voi mm. vähentää hiilihydraatteja ruokavaliostaan tai tukeutua pelkästään kasviksiin. Tärkeätä on, että yksilön lähtökohdat, valmiudut sekä omat toiveet tulevat huomioiduksi.
Uusi tutkimuskooste diabeteksen ruokavaliosta
Uuden koostetutkimuksen mukaan mikään ruokavalio ei ole ylivertainen diabeteksen hoidossa. Vähähiilihydraattisella ja Välimeren ruokavaliomallilla saadaan ainakin yhtä hyviä tuloksia kuin nykyisen suosituksen mukaisella ruokavaliolla. Tämä katsaus kokoaa yhteen viimeisen kymmenen vuoden aikan julkaistut diabeteksen hoitoa koskevat satunnaistetut ja väestötutkimukset.
