Ruis ja pastako vehnää ja perunaa parempaa?

kirjoittanut | 5.03.2010 | Uutiset

Ruis ja pastako vehnää ja perunaa parempaa?

kirjoittanut | 5.03.2010 | Uutiset

FM Petteri Kallio Kuopion yliopistosta esitää tänään ilmestyvässä väitöskirjassaan alustavia tuloksia siitä, kuinka ruis ja pasta saattavat olla diabetesta vastaan taistelussa tärkeitä hiilihydraattien lähteitä. Vehnä/kaura ja peruna saivat aikaan epäsuosiollisempia vaikutuksia insuliinin erityksessä ja rasvakudoksen geeni-ilmentymissä. ”Ruokavalion viljatuotteiden laatu vaikuttaa geenien toimintaan rasvakudoksessa. Ruokavalion laadulliset muutokset saattavat olla uskottua merkityksellisempiä metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä” Petteri Kallio toteaa.

Ruisleipää ja pastaa syöneiden ensivaiheen insuliinin eritys parani, mikä lienee positiivinen seikka. Viime aikoinahan on osoitettu, että aikuistyypin diabeteksessa nimenomaan insuliinierityksen häiriintyminen on ensimmäinen vaihe diabeteksen kehittymisessä eikä insuliiniresistenssi niin kuin vielä muutama vuosi sitten ajateltiin (Markku Laakso Suomen Lääkärilehti 8/2010).

Ruisleipä ja pasta vaikuttivat myös teoreettisesti positiivisesti rasvakudoksen geeni-ilmentymiin. Kallion mukaan ”Rasvakudoksessa havaitut geenien ilmenemisen muutokset voivat ennakoida tapahtumia myös koko elimistön tasolla”.

Mielenkiintoinen väitöskirja Suomesta, jonka myötä hiilihydraattikeskustelu syvenee ja suuntautuu osittain myös uudempiin suuntiin. Pelkkä määrä ja imeytymisnopeus eivät ehkä olekaan ihan koko tarina hiilihydraattien osalta. Lisätutkimusta varmaankin on tulossa ja sitä tarvitaan.

Väitös kliinisen ravitsemustieteen alalta 5.3.2010. Väittelijä FM Petteri Kallio. Viljatuotteiden laatu vaikuttaa rasvakudokseen geenitasolla.

Koliini, MFGM, ketoaineet ja muistitoiminnot

Alzheimerin tauti on etenevä aivoja rappeuttava muistisairaus, joka vaikuttaa miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. Sairauden esiintyvyys on kasvussa, reilun 15 vuoden kuluessa Alzheimer-potilaiden määrän arvioidaan lisääntyvän 64 %.lla. Huolimatta merkittävistä...

Osa 3. Lihottaako laihduttaminen oikeasti?

Viime aikoina yleinen keskustelu on (ainakin meidän kuplassa) tuntunut vahvasti menevän siihen suuntaan, että laihduttaminen tulisi lähes lailla kieltää. Laihduttamista on vastustettu siksi, että a) tulos ei joka tapauksessa koskaan ole pysyvä, b) laihduttaminen itse...

Paasto lihavuuden hoidossa -luento

Pidin Tampereen lääkäripäivillä noin kuukausi sitten luennon paaston vaikutuksesta painonhallintaan. Varsinkin pätkäpaastoista on ollut paljon puhetta viimeisten vuosien aikana, ja julkaistuja satunnaistettuja tutkimuksiakin on jo satoja. Arvostetuissa tiedelehdissä...