Itse etsisin ajankohtaisempaa ja asianmukaista tietoa ennemmin esim. Keliakialiiton nettisivuilta.

Reijo oli etsinyt Wolfia pubmedistä. Ehkä väärä osoite. Wolf on enemmän soveltaja kuin tutkija. Peruskoulutukseltaan biokemisti ja ammatiltaan kuntosaliyrittäjä. On parantanut itsensä paleodieetillä.

Jos kaipaa tieteellisiä viitteitä, niin ehkä kannattaa pubmedistä etsiä Loren Cordain:a. Wolf on opiskellut Cordainin alaisuudessa ja Wolfin ravinto-opit ovat häneltä omaksuttuja.

http://www.thepaleodiet.com/aboutus/profile.shtml

Milenkiintoista asiaa tuossakin Jenni. Tuossa edellisessä kommentissa mainitsin Robb Wolfin joka on kovasti tapetilla Jenkeissä. Hän on sitä mieltä, että useat autoimmuunisairaudet johtuvat viljoista. Tekemällä tieteellisen haun PubMedissä nimellä Robb Wolf ei tosin paljoa löydy, ainakaan viljoihin liittyen. Meri Pekkanen on kääntänyt suomeksi yhden luvun Wolffin kirjasta näytteeksi niille, joita kiinnostaa tämä ”autoimmuunitaudit johtuvat viljoista” ilmiö, joka on rantautumassa Suomeenkin. ” Esimerkkilause: ”On yleisesti tunnettua, että keliakia on lektiinien aiheuttama autoimmuunisairaus” . Lektiinit ovatkin Wolfin mukaan pahin peikko kaikista, mutta fytaatit ja gluteeni kun saavat laidallisen. http://meripekkanen.com/2010/10/28/miksi-viljat-eivat-sovi-ihmiselle/

Vladimirin ja Reijon kommentteihin kommenttina, että todellakin keliakia on ollut alidiagnosoitua ja hyvä, että asiaan on herätty parempien diagnostisten menetelmien myötä. Hypoteesiin gluteenin mahdollisesta haitallisuudesta (siis vaikkei olisi keliakiaa) riittäisi nähdäkseni ehkäisyyn kuitenkin gluteeniton ruokavalio, ei välttämättä siis täysin viljaton.

Suurin osa täysjyväviljan bioaktiivista yhdisteistä on tosiaan sitoutunut kuituun, jolloin ne eivät ole suoraan elimistön hyväksikäytettävissä. Eivät varsinkaan heti aterian jälkeen, koska nämä aineet eivät vapaudu vielä ohutsuolessa. Paksusuolessa osa näistä yhdisteistä kuitenkin vapautuu, ja viljatuotteita syöneillä henkilöillä näitä yhdisteitä tai niiden aineenvaihduntatuotteita onkin löydetty merkittävissä määrin verestä ja virtsasta. Asia erikseen on tietysti, mikä vaikutus näillä aineilla on elimistössä; sitähän ei vielä tiedetä. Jatkossa mm. metabolomiikka-analyysit tuonevat lisää tietoa tähänkin.

Viljan jyvässä on ihmisille(kin) haitallisia aineita, kuten kasvin omia ja homeitiöiden tuottamia myrkkyjä. Tämän vuoksi jyvien pinta (myös täysjyväviljan) hiotaan haitallisten aineiden poistamiseksi. No, tästä voi tietysti olla erilaisia käytäntöjä eri maissa. Mutta Euroopassa virallinen täysjyväviljan määritelmä sallii ja suosittelee jyvän aivan uloimpien osien poistamista haitallisten aineiden poistamiseksi (http://www.healthgrain.org/webfm_send/44). Jyvän kuorinen/hionta ei vaikuta merkittävästi muuhun ravintoainepitoisuuteen (suurin osa terveellisinä pidetyistä ravintoaineistahan sijaitsee leseen sisimmässä eli aleuronikerroksessa). Lektiinithän sijaitsevat myös jyvän pintaosissa (tietääkseni, saa korjata jos on väärää tietoa), joten pitoisuus pienee kuorittaessa. Lektiinejähän on myös mm. pähköissä ja erityisesti käsittelemättömissä palkokasveissa. Mielenkiintoista olisikin tietää, mikä lektiinipitoisuus on oikein käsitellyssä viljan jyvässä ja siitä valmistetussa tuotteessa. Ja mikä merkitys sillä on terveydelle, kun otetaan huomioon täysjyväviljan muut mahdolliset terveydelle edulliset yhdisteet. Eli vähän samaan tapaan kuin kalan suhteen: kalan terveyttä edistävät ominaisuudet ovat suuremmat kuin ympäristömyrkyistä aiheutuvat terveysriskit.

Nykyinen ”teollinen tehoyhteiskunta” näyttää unohtaneen perinteiset ruoanvalmistuskeinot, joilla voidaan merkittävästi vaikuttaa ravintoaineiden hyväksikäyttöön ja haitallisten aineiden vähentämiseen. Yksi näistä keinoista on hapattaminen. Eli jos leipätaikinankin annetaan hapantua rauhassa, raskin mikrobit pilkkovat fytaatteja ja lektiinejä parantaen muiden ravintoaineiden imeytymistä (esim. katsaus http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez). Harmillista, että Suomessa lähinnä hapatetaan vain ruisleipää (sitäkään ei aina enää), vaikka mahdollsuudet käyttää hapattamista olisivat laajemmat.

Olipa taas kommentilla pituutta… Ilmeisesti täytyisi harjoitella tiiviimpien vastausten kirjoittamista. 🙂

Duodecim lehdessä oli talvella katsausartikkeli keliakian diagnosoinnista, sen yksi johtopäätös on se, että diagnosointi menetelmien parantuessa esiintyminen on noussut Suomessa hurjasti ja nousee lisää jatkossakin. Samassa artikkelissa todetaan, että keliakin esiintyvyys väestöstä on 2 %, ja kaksinkertaistunut sitten -80 luvun. Suomen puolella keliakiaa on kahdeksan kertaa enemmän kun Venäjän Karjalassa, samalla tavalla kuin allergioita. Kirjoittajat heittävät peliin allergiahypoteesin, onko suomalainen elinympäristö liian puhdas, kun autoimmuunitaudit järjestään lisääntyvät. Gluteiinin käytössä ei ole eroja Venäjän Karjalan ja Suomen välillä, tutkijoiden mukaan. Kts. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98589.pdf

”Non-celiac gluten sensitivity afflicts about 20 percent of the American and Canadian population…” (s. 41)

Ja samoin kirjan mukaan näillä on sitten aika isoja sairastumisriskejä ties mihin, ellei gluteenia jätetä pois. Isoin ongelma on toki keliaakikoilla, joista heillä on tutkimustietoakin paljon kirjassa. Yhteensä kirjassa on lähes 30 sivua lähteitä.

Tuosta maininnasta, että kuituosio sisältää paljon ravinteita. Monikaan niistä ei kuitenkaan välttämättä imeydy kunnolla. Aiheesta löytyy ainakin täältä http://wholehealthsource.blogspot.com/2009/02/dietary-fiber-and-mineral-availability.html ja Staffan Lindebergin kirjassa Food and Western Disease (mainio kirja!) oli siitä lisää juttua viitteineen. Lindebergin sivuilla on myös juttua paleoliittisesta ruokavaliosta, joka on muiden ominaisuuksiensa ohella viljaton. Se näyttää pärjäävän poikkeuksellisen hyvin tyypin 2 diabeteksesta kärsivillä ihmisillä: http://www.staffanlindeberg.com/DiabetesStudy.html

Tällä hetkellä itse olen avoin ajatukselle, että täydellinen viljattomuus voisi olla itselleni ja monelle muulle optimaalinen ravintoratkaisu, verrattuna täysjyväpainotteiseen ruokailuun. En tule kärsimään mahdollisesti vuosiakin piilossa pysyvistä viljojen potentiaalisten ongelma-aineiden (gluteeni, WGA jne) aiheuttamista haitoista. Vaihtoehtoiset hiilihydraattien lähteet lienevät lisäksi vähintään yhtä hyviä ravinteiden lähteitä.

Hmm. Toki olisin kiinnostunut, mitä mieltä noista ”argumenteistani” olet.

Jenni:
”Sarkastinen kommenttini viljakeskustelun lopettamisesta liittyi aiempaan kommenttiin, jossa kehotettiin olemaan esittämättä väitteitä täysjyväviljan puolesta tai vastaan, kun näyttöä verrattuna viljattomaan ruokavalioon ei ole.”

Yritän kirjoittaa kaiken sanottavani suorille riveille, koska itseäni ärsyttää rivien välistä lukeminen.

Tarkoitukseni ei ollut kehottaa pidättäytymään väitteistä täysjyväviljan puolesta. Minua vain harmittaa, että julkisessa keskustelussa monet asiantuntijat antavat ymmärtää, että täysjyväviljoja paljon sisältävä ruokavalio olisi tutkitusti ja todistetusti terveellisempi kuin viljaton ruokavalio.

Minulle tämä Jennin vieraskirjoitus oli positiivista luettavaa. Olen iloinen, että Suomesta löytyy ravitsemustieteen alalta nuori innokas tutkija, joka ei ole vielä kaavoihinsa kangistunut, ei ole nähtävästi kantaansa ravitsemusväittämiin lukinnut, eikä ilmeisesti ole edes elintarviketeollisuuden talutusnuorassa. Positiivista oli myös kuulla Jennin omakohtaisista epätieteellisistä käytännön kokeiluista teorioiden lomassa. Ja plussaa tulee myös huolellisista, asiantuntevista ja asiallisista vastauksista blogin lukijoiden kommentteihin.

Ei länsimaisessa ravitsemuskeskustelussa ole ongelmana ihmisten erimielisyys. Ongelmana on, että asioista on päättämässä liikaa sellaisia ihmisiä, joilla on kyseenalaiset motiivit. Kyseenalaisilla motiiveilla tarkoitan lähinnä taloudellisia sidoksia ja ”kasvojen menettämisen” pelko (mikäli muuttaisi mielipidettään).

”Täysjyväviljassa itseäni kiinnostavat eniten juuri ne ravintoaineet, joita ei mistään muualta merkittävästi saa, ei edes kasviksista. Eli ferulahappo, sinappihappo, kanelihappo, avenantramidit, alkyyliresorsinolit, ß-glukaani, arabinoksylaani, muutaman mainitakseni. Kasviksissa ovat tietysti omat bioaktiiviset/antioksidatiiviset yhdisteensä, joita taas viljoissa ei ole. Pelkästä vitamiini-kivennäisaine ajattelusta pitäisi siirtyä laajempaan, kaikki kasvisten ja viljojen ravinteet/yhdisteet kattavaan ajatteluun. Silläkin saralla on vielä paljon, mitä emme tiedä”

Tämän on mielestäni olennainen pointti. Ja arkisissa asetelmissa tuo kääntyy usein kysymykseksi: tuoko kokojyvän nauttiminen joitakin sellaisia terveysetuja, joita ei edes runsaasti kasviksia nauttimalla saavuteta? Missä määrin kokojyvän pois jättäminen taas voidaan kompensoida runsaalla kasvisten nauttimisella?

Keskusteluun liittyy myös läpi vuosikymmenien jatkunut ravitsemusviestinnän tietty luonne ravintokuitujen saannin merkityksestä. Kun ravintokuitujen saantia on mittaroitu lähinnä grammamääräisenä absoluuttisena suureena, ei laatuajattelu aina mielestäni korostu riittämiin. Tämä näkyy mm. siinä, että Reijonkin kaipaamat tutkimukset, joissa ravintokuitujen saantilähteen merkitystä olisi validisti tutkittu, ovat vähemmistössä. Ja nyt sitten syömme kuitumme kokojyvän lisäksi myös mitä ihmeellisimmistä lähteistä prebioottisina tuotteina, kuten mm. jäätelöistä ja makeisista. samapa tuo, saammepahan päivittäiset kuitumme, kuuluu ajatus.

Valistuneet ravintokuitututkijat tapaavat Jennin tapaan kuitenkin puhua yhä enenevissä määrin kuitujen kanssamatkustajista. http://www.ajcn.org/cgi/content/full/80/6/1459
Harmiksemme näiden kanssamatkustajien mahdollisia vaikutusmekanismeja on kuitenkin ollut vaikea mallintaa, eikä näyttöä oikein vielä ole saatu. Mitäpä kuitenkin jos on niin kuten nämä siteeratut tutkimuksetkin viittaavat: kokojyvän positiiviset ominaisuudet välittynevätkin vahvasti kuitumatriisiin sitoutuneiden suojaravintoaineiden yhteisvaikutusten kautta. Yhteisvaikutukset taas muodostuvat suojaravintoainekomponenteista, jotka poikkeavat viljatyypeittäin, puhumattakaan kasviksista versus viljoista. Tällöin ravintokuitupitoisuus olisi myös lähinnä etämittari kasvikunnan tuotteiden useille terveyttä ja painonhallintaa edistäville ominisuuksille – ei itsetarkoitus yksinään.