Vatsavaivana ärtyvä suoli eli IBS, gastroenterologi kertoo (video)

kirjoittanut | 25.11.2010 | Blogi | 9 Kommentit

Vatsavaivana ärtyvä suoli eli IBS, gastroenterologi kertoo (video)

kirjoittanut | 25.11.2010 | Blogi | 9 Kommentit

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on hyvin yleinen elämän laatua haittaava sairaus. Suomessa on gastroenterologi Markku Hillilän mukaan vähintään 165 000 ja enintään 520 000 työikäistä IBS -potilasta riippuen käytettävästä kriteeristöstä. IBS alentaa potilaiden elämän laatua suurin piirtein saman verran kuin tulehduksellinen suolistosairaus, kuten Crohnin tauti.

Suomessa ärtyvän suolen oireyhtymää on tutkinut erityisesti gastroenterologi Markku Hillilä (HUS), jonka väitöskirja ”Ärtyvän suolen oireyhtymän esiintyvyys, liitännäisoireet ja terveystaloudelliset kustannukset valikoitumattomassa väestössä” oli ensimmäinen IBS-väitöskirja maassamme. IBS lienee myös aihe, johon ravitsemusterapeutit joutuvat ottamaan usein kantaa kouluttaessaan muita terveydenhuollon henkilöitä.

Julkaisin lokakuussa 2010 blogissani ärtyvän suolen oireyhtymään liittyvän tutkimuksen (Ong et al. 2010), jossa imeytymättömien hiilihydraattien (FODMAP) välttäminen lievitti merkittävästi ärtyvän suolen oireyhtymän oireita. Asiaa käsitteli myös aimmmin Kaija Paasikivi Suomen Lääkärilehdessä vuonna 2010 tammikuussa.  Haastattelin Markku Hillilää liittyen IBS:n oireisiin, hoitoon ja ravitsemuksen merkitykseen. Ruokavalioasiat ovat runsaasti tapetilla.

Videon sisältö (kokonaiskesto 14.55)

1. IBS:n diagnosointi

2. IBS:n vaikutus elämän laatuun

3. IBS:n hoito

4. Ruokavalion ja erityisesti imeytymättömien hiilihydraattien merkitys (FODMAP)

5. Probioottien ja liukenevan kuidun merkitys

6. IBS, mihin ollaan menossa?

7. Ravitsemusterapeutin rooli?


Lisätietoja ärtyvän suolen oireyhtymästä aiemmista blogi-kirjoituksistani:

Mitä vielä haluaisit tietää IBS:stä?

Beetakaroteeni (porkkana) raudan imeytymisessä

Suomalaisten A-vitamiinin saanti on keskimäärin yli suosituksen, mutta varsinkin he, jotka eivät käytä runsaasti beetakaroteenia sisältäviä kasviksia riittävästi, jäävät usein alle suosituksen. Erityisesti porkkana on hyvä A-vitamiinin esiasteen beetakaroteenin lähde...

Suuret suomalaiset ravitsemustutkimukset, podcast

Teimme ravitsemusterapeutti, dosentti Tiina Jääskeläisen kanssa tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ja ravitsemusviikon 8.-12.11.2021 kunniaksi podcastin, johon valitsimme neljä uraauurtavaa, pysyvän jäljen kenttään jättänyttä suomalaista ravitsemustutkimusta. Kaikki...

Syön niin vähän, enkä vain silti laihdu.

Tämä kirjoitus perustuu pienin lisäyksin lihavuustutkija Kirsi Pietiläisen luentoon samasta aiheesta, jonka hän esitti Terve Paino ry:n tilaisuudessa 2020 Olen täydentänyt Kirsin esittämiä asioita näkökulmilla ja tutkimuksilla, jotka lienevät relevantteja tässä...