Ymmärrän pointtisi Timo, toivottavasti näistä menetelmistä tulee mahdollisimman nopeasti riittävän luotettavia ja siten ”salonkikelpoisia”. Betoniin valaminen kun vie vuosia, jos ei vuosikymmeniä.

Mozaffarian on muuten koulutukseltaan myös kardiologi, joten kliininen näkemys lienee vahva. Se mitä hän tekee eri tavalla kuin muut on, että hän summaa surrogaattimarkeritutkimuksien tulokset, rasvavaihtokokeiden tulokset päätetapahtumiin ja prospektiivisten kohorttien tulokset yhdessä, tekee niistä synteesin. Eli epidemilogiset tutkimukset eivät saa liikaa painoarvoa.
Viittaamasi sivusto ei heti kyllä aukea minulle, koska aihe on vielä minulle vieras. Pitänee tutustua tarkemmin, kiitos vinkistä.

Kiitos kommentista Timo. Minulla ei ole mahdollisuutta lukea noita Lääkärilehden kommentteja vaikka mielelläni sen tekisin, ja kovasti kiinnostaisi. Selvästi keskustelu ravitsemusasioista näyttää kiinnostavan lääkäreitä. Harmi vain, että sinä olet niitä harvoja lääkäreitä jotka haluavat tai uskaltavat osallistua keskusteluun julkisuudessa.

Oletko muuten käynyt kuuntelemassa tuon Dariush Mozaffarianin podcastin (toinen kirjoitus tällä sivulla)? Siinä hän ottaa aika tiukasti kantaa mm. noihin kysymyksiin joita nostat esiin. Hänen kantansa tyydyttyneeseen on jonkin verran erilainen kuin mitä mainitsemasi asiantuntijat Suomessa kuvaavat. Maailmassa ei selvästikään ole täyttä yhtä mielisyyttä tyydyttyneen rasvan asemasta, ei edes ”tutkijakerman” keskuudessa. Toisin kuin tosi usein kuulee väitettävän.

Osallistun keskusteluun siksi, että olin ensimmäinen kommentoija Lääkärilehden (n:o 11/2011) Mikael Fogelholmin kirjoittamaan ”Ravitsemuskeskustelu käy kuumana”.
Kirjoitin itsekin samassa lehdessä kolmisen vuotta sitten metaboliasairauksien huolestuttavan ja jatkuvan lisääntymisen vuoksi pohdinnon, jossa kyseenalaistin nykyisiä ravitsemussuosituksia.

Teknisesti kysymyksessä on Lääkärilehden tunnukset vaativa (liiton jäsen) keskustelupalsta ”Artikkelikeskustelu”, jossa nopeimmin saa ajatukset vaihttoon ammattikunnan sisällä.
Juuri nyt ”rasvakeskustelua on lukenut 1823 jäsentä ja kommentoinut 82 jäsentä.

Muutama kuukausi sitten keskustelua käytiin teemasta: Tyypin 2 diabetes – vakava paikka.
Lukijoita/kommentaattorieta on ollut 6321/376.

Myös teema: ”Kenelle ei statiineja” on herättänyt kiinnostusta.
Muitakin keskeisesti metaboliasairauksiin liittyviä ertikkeleita on ruodittu kiitettävästi.

Fogelholm tuntee epäilemättä tulleensa loukatuksi.
Kantava ajatukseni oli ja on, että ns virallisen mielipiteen kannattajat saavat äänensä/kirjoituksensa esille erittäin helposti kaikissa medioissa. Poikkeava mielipide on toistuvasti torjuttu jotenkin vääräoppisena ja elämään on jäänyt se harhakuva, että virallisesti tiedämme jo kaiken. Asiallinen keskustelu ei ota onnistuakseen.
Näyttää myös siltä, että auktoriteettimme (ml M. F.) ovat hyvin joustamattomia, loukkaantuvia, vetäytyviä ja asemastaan kiinni pitäviä, kun muitakin mielipiteitä alkaa ilmaantumaan (törkeydet ovat erikseen).
Vallitsevaan ravitsemusohjaukseen turhautuneiden kansalaisten agressiivisuuskin on ymmärettävissä. Vuosien sairauskierteestä vapautuminen vaarallisiksi haukutuilla keinoilla on aiheuttanut katkeruutta ja hyökkäävyyttä. Saan itse näitä katkeroituneita kysymyksiä postiini tämän tästä.

Suomalaiskansalliset tapahtumat menevät jotenkin näin:

-1970-luvun suurten tutkimushankkeiden (mm Pohjois-Karjala Projekti) ravitsemussuosituksia on muutettu erityisesti ravintorasvojen osalta monityydyttymättömiä rasvahappoja suosiviksi ja glukoosina imeytyvien hiilihydraattien E% lisääväksi.
– liikunnasta on tehty ”must”. Potilaita on syyllistetty liikkumisen puutteesta vaikka suurin puute olisi ollut liikkumisen kyvyn puute.
– Aineenvaihduntaan liittyvät sairaudet kuten lihavuusepidemia, tyypin 2 diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, kohonneeseen verenpaineeseen liittyvät riskit … ja viimeiseksi alkoholista riippumattoma rasvamaksa ovat lisääntyneet jatkuvasti hyviksi katsotuista suosituksista huolimatta.
– tiedetään aika hyvällä varmuudella suomalaisen kansan perimän altistavan metaboliselle oireyhtymälle (MetS) ( n. 40%). Riippuvuus ravinnon laadusta on mitä ilmeisin.
–
–

Yllä mainitsemassani ”Tyypin 2 d…”) kaksi keskeistä professoria lähes nostivat kätensä mahdittomina antautumisen merkiksi.

Keskustelu tullee jatkumaan. Myös sen ”kovuus” tullee lisääntymään. Suurena syynä pidän auktoriteettiemme jäykkää keskusteluasennetta ja herkkähipiäisyyttä.

Timo Kuusela LKT, eläk.

En ole itse Fogelholmin juttua lukenut, joten siitä en ole pystynyt muodostamaan omaa mielipidettä. Tietysti ikävää on, jos juttu oli näkökulmaltaan kovin yksipuolinen ja some-aktiivisuuden kokonaan tyrmäävä. Kyllä tällä kommunikoinnin muodolla on meille paljon annettavaa, kuten edellisistä kommenteista käy ilmi. Toisaalta minun on helppo ymmärtää sekin, että jos henkilökohtaisella tasolla on joutunut jatkuvan kovan ryöpytyksen kohteeksi mahdollisine eroamisvaatimuksineen ja jopa tappouhkauksineen, niin kyllä sellaisessa tilanteessa voi olla vaikea hehkutella somen hyviä puolia. Järkytyksellä olen seurannut näitä hurjimpia ryöpytyksiä medioissa, somessakin. Jotenkin tällainen asiantuntijaviha tuntuu olevan ajan henki, se ei suinkaan rajoitu vain ravitsemus- ja terveysaloille. Toivon, että ei tässä asiantuntijakulttuuria koskettavan muutoksen myötä olla heittämässä sitä kliseistä ”lasta pesuveden mukana”. Asintuntijuus elää selvästi murrosta, mutta uskon erityisosaamisen merkitykseen jatkossakin, myös ravitsemusasioissa, olkoonkin että biologinen fakta on se että kaikki me jotain mutustelemme henkemme pitimiksi ja meillä on asiasta mm. kokemusperäistä ja mielipidetietoa.

Itselläni yksi suurista esteistä somen vielä aktiivisemalle käytölle on ehdottomasti aika. Kolmen pienen lapsen äitinä tunnen jo nyt välillä piston omassatunnossani ajasta jota käytän näillä foorumeilla. Käytän tähän toki osittain työaikaani, koen tämän vahvasti omaa asiantuntijuuttuni vahvistavana elementtinä. Täällä todella näkee mistä puhutaan, voi oppia uutta ja laajentaa tajuntaa. Mutta toisaalta materiaalia on valtavasti, ja jos oikein hyvin haluaisi juttuihin perehtyä, se vaatii myös sitä kortilla olevaa aikaa. Mm. Nicholas Carr on kirjassaan ”Pinnalliset” ottanut esille mahdollisia riskejä joita liittyy netin mahdollistamaan ”klikkailukulttuuriin”: luemme paljon ja nopeasti, mutta loppujen lopuksi aika pinnallisesti. Pohdinta ja asioiden pyörittely vie aikaa. En usko että useimpia hyviä blogitekstejäkään kirjoitetaan muutamassa minuutissa, vaan niitä joutuu työstämään merkittävästi pidemmän ajan (Korjatkaa jos olen väärässä ja vain itse hidas ihminen :-).

MInustakin juuri meidän ravitsemusterapeuttien kannattaisi osallistua someen aktiivisesti. Moni kokee puurtavansa yksin ja olevansa altavastaaja isompien ammattiryhmien paineessa. Täällä olisi maantieteelliset etäisyydet kaventava työkalu kaikkien käytössä…

VHH -”kulttiin” (jos näin saisi sanoa) ja someen tutustuminen on tehnyt erittäin hyvää omalle näkemykselleni terveellisestä ravitsemuksesta, se on laajentunut. Nykyisin terveellisen ruokavalion näkee olevan useita mahdollisia variaatioita, eikä vain yksi ja ainoa.