Täysin ulkopuolisena, mutta elämää tuntevana ja ruoan osuudesta kiinnostunena väittäisin, että erilaiset dieteeit ovat oiva keino aloittaa työskentely itsensä kanssa. Nythän on jo tutkimuksia, joissa osoitetaan ravinnon osuus mielialaan, joten asia ei toimi pelkällä placebolla.

Meillä on kotona menossa yhdisdetty superfood/hiilaritietoinen dieetti ja melko hyvä on muuttunut oikein hyväksi. Esimerkiksi koko ikäni kärsimäni päänsäryt ovat vähentyneet tai laimentuneet, mutta vasta kun jätin viimeisenkin viljan – kaurapuuron, pois. Olemme eläkeikäisiä, joten käymme tietty viivytystaistelua ja uskallan sanoa aika voitokkaasti. Karjalan kannas on vielä meillä. Golfkierros käy kuin tyhjää vain.

Monesti kuitenkin auttaa se, että uskaltaa kysyä ja kuunnella, asiakkaat itse oivaltavat yleensä itse, että ettei ratkaisu löydy ravitsemusterapeutin luota. Toisaalta usein käyneistä on joka tapauksessa ollut hyötyä, vaikka hoito jatkuisi muualla. Ja parhaassa tapauksessa molempien luona.

Olen myös huomannut että tässä työssä on hyötyä, että on jo vähän ikää ja elämän kokemusta 🙂

Kiitos Patrik hyvistä kommenteista ja ideoista. Ja ilman muuta, kysyjän asenne ja luottamus varmaan ratkaiseen, kuinka vastataan. Vielä myös Reijon kysymyksiin vastaten: Valtaosa asiakkaistani vastaavat, että suhdeasiat ovat hyvässä kunnossa, ja valtaosalla on suht. stressaava elämä. Osa vastaa, että suhde on vähän niin ja näin, ja osa, että on masentunut. Tuntuu siltä, että saan ihan rehellisiä vastauksia.

Näillä ohjeilla pääsee jo varmaankin aika pitkälle eteenpäin. Minua jäi vielä mietityttämään nuo personallisuushäiriöt. Niitä on aika montaa eri tyyppiä (n.10 kpl). Jos ja kun ne ovat niin pysyviä ja vaikeasti hoidettavia kuin väitetään, miten heidän kanssaan mahtaa psykologit ja psykiatritkaan onnistua?

http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/index.html

”Minun mielestäni ihmisen hoitamisen pilkkominen osiin pitäisi lopettaa tykkänään.”

Samaa mieltä MahaTar:n kanssa.

1) Nämä Reijon ja Ninan mainitsemat asiat pitää selvittää. Mä veikkaan, että jos kysyjä on sinut kysymisen kanssa niin vastaajakin on paljon helpommin sinut vastaamisen kanssa. Kysyjän kehonkieli ratkaisee varmaan jumalattomasti, ei käytetyt sanat. Oma kokemus on, että ihmiset varsin hyvin kertovat vaikeistakin asioista.

2) Jokaisella ravitsemustoimijalla pitäisi olla valmiina lista hyvistä luottohenkilöistä, joille lähettää eteenpäin vaikeammissa tilanteissa: uniohjaaja, terapia, työnohjaus, psykiatri jne.. Sinne sitten ohjaus kun tuntuu, että tarvetta on.

3) Pienempiin teemoihin otetaan kantaa omalla persoonalla. Ei siitä mitään tule jos pikkuasioissakin aina ajatellaan, ettei ”mulla ole tähän koulutusta”. Tottakai persoonia on joka junaan ja siinä välillä voi mennä metsään, mutta parempi sekin kuin sivuuttaa isot teemat. Ja oppiipahan ajan kanssa yhä paremmin, missä menee raja oman toiminnan ja ulkopuolisen asiantuntijan käytössä.

Liippaa niin läheltä blogautusta , jonka ajattelin laittaa ensi viikolle että laitan sen heti ulos. Mutta pointti lähinnä, että nämä teemat ja niiden käsittely on ihan keskeinen osa ruokavalio-ohjausta kuten Anettekin oli jo todennut.

Mitä muuten teet, jos saat ihmissuhteiden ja elämäntilanteen osalta hyvin huonoja lukuja, vai saatko käytänössä koskaan? Kaunistelevatko ihmiset tilannettaan ?

Samaa mieltä, vaan ei taida toteutua ihan lähi aikoina. Tutustuin varsin hyvin entisessä työssä lääkäreiden ajatusmaailmaan, ja ainakin siellä psykiatria ja kardiologi ovat valovuoden päässä toisistaan. Ja sitten kardiologit, kuten myös psykiatritkin pilkkovat alansa vielä pienempiin luokkiin ”subspesialiteetteihin”

Se on sen sijaan erittäin totta, että jos siinä on vakavia ongelmia, ravintoasiantuntija on usein sitten aika avuton.

Kun se päivä joskus koittaa, että ihminen tajuaa taas (siis ihan virallisesti, lääkärikunta ym), että sielu ja keho kuuluvat yhteen, olen iloinen.