Aika monen terveysongelmaisen ehkä todellakin kannattaisi kokeilla gluteenittomuutta, haluamatta viedä pastaa/kunnon hapanleipää niiden suusta, joilla ongelmia ei ole. (Hapanleipää voi myös leipoa tattarista, viljatonta hapanjuurta myydään hyvissä ruokakaupoissa!)

Tai pakkoleivän. Kaikki eivät tosiaan siedä viljoja vaikka ei keliakiaa olisikaan. Tässä ketjussa puhutaan lektiineistä. Siksi katson aiheelliseksi kerrata, että lektoinejä paremmin on osoitettu että viljojen prebioottiset paksusuolessa fermentoituvat kuitukomponentit, FODMAP:it ovat se tavallisin syy vatsan puruille jota vilja aiheuttaa.

Jep. Ajattelen ihan samaa latua.

Ja jos ajatellaan tieteellistä näyttöä ravitsemuksen osalta, niin kirjojen sijasta on toki yleisesti ottaen parempi keskittyä tutkimuksiin; tosin kirjatkin voivat olla hyödyllisiä tietolähteitä, mikäli tutkimusnäyttö on koottu niihin monipuolisesti ja objektiivisesti, ja jos tutkimustulosten luovaan tulkintaan ei ole sorruttu.

Kahvikupposen seuraksi voisi syödä pähkinöitä ja suklaata, hedelmiä. Pakkopullan pakollisuudesta voisi luopua.

Kovasti toivoisin, että voidaan osoittaa satunnaistetuissa koeoloissa ihmisellä, että viljoje lektiineistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ennen kuin sellaisia satunnaistettuja ihmiskokeita on, on tämä aika heikolla pohjalla vaikka koeputkessa tai koe-eläimessä haittoja saadaan näkyviin. Viljojen lektiiniit eivät ole suinkaan ainoa phytokemikaali tai ravintoaineryhmä jolla on ainakin teoriassa haittoja mutta myös hyötyjä. Tällaisia ovat esim. kasviksien nitraatit, omega-6 rasvahapot, kalsium, fosfori jne.

Jos lektiinit olisivat erittäin turmiollisia se näkyisi mielestäni satunnaistetuissa ihmistutkimuksissa joissa on käytetty runsaasti täysjyväviljaa. Näin ei vain ole käynyt tietääkseni.

Tässä muutamia D’Adamon & Whitneyn mainitsemia aiheeseen liittyviä kirjallisuuslähteitä:

Freed, D. L. F. Dietary lectins and disease. Food Allergy and Intolerace 1987: 375–400.

Freed, D. L. F. Lectins. British Med. J. 290 (1985): 585–586.

Helm, R. & Frouse, A. Binding of receptors for IgE by various lectins. Int. Arch. Allergy Appl, Immunoly 65 (1981): 81–84.

Nachbar, M. S. et al. Lectins in the U.S. diet: A survey of lectins in commonly consumed foods and a review of the literature. Amer. J. Clin. Nut. 33 (1980).

Sharon, N & Halina, L. The biochemistry of plant lectins (phytohemaglutinins A). Ann. Rev. Biochem 42 (1973): 541–574.

Sharon, N. & Halina, L. Lectins: Cell agglutinating and sugar-specific proteins. Science 177 (1972): 949–959.

Korjaukset edellisen postaukseni typoihin:

”Hyvinkin pieni määrä lektiiniä pystyy liimaamaan yhteen valtavan määrän soluja, jos henkilö sattuu kuulumaan kyseiseen lektiiniin herkästi reagoivaan veruryhmään.”–> veriryhmään

”Itse kukin voi kuitenkin karttaa omia solujaan agglutinoivia lektiinejä, jotka voi tunnistaa verityhmän perusteella.” –> veriryhmän

viljaton, Peter J. D’Adamo & Catherine Whitney käsittelevät lektiinejä ”Syö oikein oman tyyppisi mukaan” -kirjassaan. Tässä joitakin lainauksia heidän esittämästään teoriasta:

– ”Lektiinit ovat valkuaisaineita, joilla on agglutinoiva vaikutus vereen. Ne ovat eräänlaisia superliimoja, joita monet sairaudenaiheuttajat ja jopa oma immuunijärjestelmämme käyttävät hyväkseen.”
– ”Kun ihminen syö ruokaa, jonka sisältämät lektiinit ovat yhteensopimattomia hänen veriryhmänsä antigeenin kanssa, lektiinit ottavat kohteekseen jonkin elimen tai elimistön järjestelmän ja alkavat agglutinoida kyseisen alueen verisoluja.”
– ”Kun pilkkoutumaton lektiini asettuu johonkin elimistön osaan, se vaikuttaa sananmukaisesti magneetin tavoin alueen soluihin. Solut liimautuvat yhteen, ja elimistön puolustusjärjestelmä ryhtyy tuhoamaan näin synteettisiä kokkareita ikään kuin ne olisivat vieraita tungettelijoita. Solujen kokkaroituminen voi aiheuttaa ärtyvän paksusuolen oireyhtymän tai maksakirroosin tai heikentää munuaisten verenkiertoa – eivätkä kaikki mahdolliset seuraukset ole vielä siinä.”
– ”Elimistö poistaa 95 % keskivertoruokavalion sisältämistä lektiineistä. Vähintään viitisen prosenttia syömistämme lektiineistä joutuu kuitenkin verenkiertoon. Siellä lektiinit reagoivat puna- ja valkosolujen kanssa ja tuhoavat niitä. Lektiinit saattavat aiheuttaa suoliston herkissä limakalvoissa rajun tulehduksen, jonka oireet muistuttavat monesti ruoka-aineallergian oireita. Hyvinkin pieni määrä lektiiniä pystyy liimaamaan yhteen valtavan määrän soluja, jos henkilö sattuu kuulumaan kyseiseen lektiiniin herkästi reagoivaan veruryhmään.”
– ”Jokaista syömäänsä ruoka-ainetta ei silti tarvitse pelätä. Palkokasveissa, meren antimissa, viljassa ja kasviksissa on niin paljon lektiinejä, että niitä olisi vaikea välttää. Itse kukin voi kuitenkin karttaa omia solujaan agglutinoivia lektiinejä, jotka voi tunnistaa verityhmän perusteella.”
– ”Lektiinit voivat olla hyvinkin erilaisia sen mukaan, mistä ne ovat peräisin. Esimerkiksi vehnän lektiini poikkeaa muodoltaan soijan lektiineistä ja kiinnittyy toisiin sokeriyhdisteisiin kuin tämä; kumpikin ruoka-aine on haitallinen joillekin veriryhmille ja hyödyllinen muille.”
– ”Ruoan lektiinit voivat olla myös vuorovaikutuksessa valkosolujen pintareseptorien kanssa ja ohjata valkosoluja lisääntymään nopeasti.”