Tuhti tietopaketti hiilihydraattien terveysvaikutuksista

kirjoittanut | 5.04.2012 | Uutiset | 43 Kommentit

Kuukausi sitten sattui kohdalleni aivan erityisen kiinnostava tietopaketti hiilihydraateista. Tämä vaikuttaa ensi lukemalla yhtä vankkumattomalta tietopaketilta kuin vaikkapa Skeaff & Millerin rasvojen sydänvaikutuksia koskeva meta-analyysi vuodelta 2009.

Kyseessä on Saksan ravitsemustieteen yhdistyksen tekemä systemoitu katsaus hiilihydraattien terveysvaikutuksista. Katsaus käsittelee lihavuutta, tyypin 2 diabetesta, kolesteroliaineenvaihduntaa, verenpainetta, metabolista oireyhtymää, sepelvaltimotautia ja syöpää. Katsaus toimii pohjana Saksassa ravitsemussuosituksille. Samantyyppinen työ on käynnissä Pohjoismaissa, kun meidän uusia väestötason ravitsemussuosituksia valmistellaan.

Katsaukseen valittiin sekä väestötutkimuksia ja satunnaistettuja tutkimuksia sekä niistä tehtyjä meta-analyysejä. Mukaan kelpuutettiin 248 erilaista julkaisua.

Olen koonnut alla olevaan taulukkoon äkkinäkemältä tärkeimmän sisällön. Keskeinen muu viesti on seuraava: kuidun runsas saanti, erityisesti täysjyväviljasta, pienentää lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen, dyslipidemian, sepelvaltimotaudin sekä paksusuolen syövän riskiä. Lisäksi sokerijuomien katsotaan lisäävän lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Myös korkean GL/GI todetaan mahdollisesti lisäävän sepelvaltimotaudin riskiä naisilla, mutta ei miehillä.  Korkea GI mahdollisesti lisää aikuistyypin diabetesriskiä. Verenpaineen osalta suhteellisen varmaa tietoa saatiin hiilihydraattien osalta vain siitä, että kuitu ja täysjyvävilja vähentää riskiä sairastua kohonneeseen verenpaineeseen.

Kun hiilihydraattien terveysvaikutuksista syntyy kysymyksiä tai vääntöä, tämän katsauksen taulukko 3 (s.50), lienee avuksi ravitsemustieteilijöille.

Hiilihydraattien osuus (E %) kuvaa tilannetta, jossa hiilihydraattien määrää lisätään ja rasvaa tai proteiinia samaan aikaan vähennetään.

Lähde

Hauner H et al. Evidence-based guideline of the German Nutrition Society: carbohydrate intake and prevention of nutrition-related diseases. Ann Nutr Metab. 2012;60 Suppl 1:1-58. (kaikille avoin)