Erinomainen analyysi Reijo, tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Nyt kun tuo saataisiin muotoiltua positiiviseksi ja rakentavaksi toimintaohjelmaksi, niin oltaisiin jo pitkällä.

Iso kysymys on kuitenkin se, että miten viedä tieto ja ymmärrys ruokavaliosta käytäntöön yksittäisen ihmisen kohdalla. Syömistä säätelee niin monet psykososiaaliset seikat fysiologisten ja ravitsemustieteellisten lisäksi.

Käytännön työssä tulee sellainen käsitys, että terveys ja painonhallinta lähtee enemmän muista tekijöistä kuin siitä, että onko hiilari- tai proteiinimäärä sopiva.

Kyse on usein siitä miten koko elämä on paketissa. Miten paljon arvostaa itseään, miten mielekkäänä ja innostavana elämänsä yleensä kokee, paljonko ylipäätään panostaa itseensä, mikä on alkoholin käyttö, miten paljon/hyvin nukkuu, mikä on sosiaalinen viiteryhmä johon kytkeytyy, millaisessa työympäristössä on, millainen meininki on kotona tunnetasolla, miten paljon aikaa ja rahaa käytettävissä itsestä huolehtimiseen, jne.

Okei.

Tiedostin kyllä jo kirjoittaessa, että olisi parempi ollut jättää pois nuo ei ravitsemukseen liittyvät kommentit. Aihe liippasi, jo nyt hieman sivuun, koska tällä foorumilla keskitytään kuitenkin ravitsemukseen – siksi en lähtenyt tarkemmin perustelemaan.

Tuosta kipu aiheesta (tarkoitan nimenomaan kroonista kipua), voisin sanoa vaikka kuinka ja paljon, mutta menee liiaksi tämän blogin aiheen ulkopuolelle. Mikäli voit osoittaa sopivan foorumin, jossa voimme jatkaa aiheesta, niin ilmoita. Hoitovaihtoehdot, joita tarkoitan on kyllä käytössä ihan arvostetuilla lääkäreillä, mutta ne eivät ole VIELÄ levinneet yleisesti lääkäreiden käyttöön, eikä etenkään Suomeen. Tästä aiheesta en ala keskustelemaan tässä, koska parilla sanalla ei asiaa pysty avaamaan (Kuten sanoin jo aiemmin, virhearvio multa pistää sivuavasti kommentti tästä).

Tärkein tätä blogia koskeva viesti oli, että lääkäreiden ravitsemuskoulutusta pitäisi kasvattaa ja ohjaamista ravitsemusterapeuteille yleistää.

”1) Esim. kroonisten sairauksien hoidossa on jo nyt elämäntapamuutoksilla keskeinen rooli”.

Tämä sun kommentti pitää paikkansa korkeintaan sydänsairausten ja ehkä pieniltä osin diabeteksen hoidossa(diabeteksenkin hoidossa mennään kyllä monesti lääkkeet edellä).

Käytetään vaan lääketiede termiä , länsimainen voidaan jättää pois :), Pyrin nyt erottamaan sen vaikka kiinalaisestalääketieteestä, jossa lähestyminen on mielestäni hieman kokonaisvaltaisempi (vaikka en mitenkään kiinalaistalääketiedettä tässä pyri ylistämään).

Someone: en haluaisi olla tyly, mutta viestisi sisälsi lähinnä yleispätevää & ympäripyöreää sananhelinää ja itse kova substanssi jäi pääsääntöisesti puuttumaan.

1) Esim. kroonisten sairauksien hoidossa on jo nyt elämäntapamuutoksilla keskeinen rooli. Niinikään niiden ehkäisyssä. Mitä uutta siis tarjoat?

2) Puhuessasi ”perinteisistä” hoidoista (joiden kritisointi ei ole arka aihe, päinvastoin tervetullutta mutta VAIN mikäli kritiikki oikeasti perustuu johonkin muuhun kuin kättenheilutteluun), käsitykseksi jää väkisinkin se että luot vastakkainasettelua johonkin uuteen mullistavaan lähestymistapaan tai hoitomuotoihin. Yksilöi, ole hyvä.

3) Seuraavaksi puhut kroonisen kivun hoidosta ja syytät lääketeollisuutta (tosi omaperäistä…), taaskaan yksilöimättä miksi ja missä kohtaa. Kipua hoidetaan nykyisin monilla eri tavoilla, joista lääkehoito on vain yksi kliinisesti suositelluista vaihtoehdoista. Mikä on se parempi vaihtoehto?

4) Ja sitten vielä loppuun täysin stetsonista temmattu rajaus siihen missä lääketiede onnistuu ja missä ei. Ilman mitään perusteluja, evidenssistä puhumattakaan.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

P.S. Tiedäthän, että ei ole olemassa ”länsimaista” lääketiedettä, vaan ainoastaan lääketiedettä. Termin ”länsimainen” käyttöä tämän yhteydessä harrastavat kokemukseni mukaan pääsääntöisesti ns. vaihtoehtohoitojen/vaihtoehtoisen ”lääketieteen” harrastajat, so. uskomuspupun tuputtajat. Toivon todella ettei sinua tarvitse lukea tähän porukkaan.

Sydänliiton ja virallisen linjan ajatus perinteisestä ravitsemusneuvonnasta on tässä, mielestäni tuo ei ole yleisellä tasolla huono. Eri asia on se, onko yksi ja sama malli kaikille yhtä hyvä. Epäilen ettei ei ole.

Tässä(kin) keskustelussa käsitteet (ravitsemusterapeutti/ravintoterapeutti, jne) näyttävät menevän osin sekaisin, joten pienelle kirkastamiselle lienee aihetta.

Tällä hetkellä ravintoneuvonnan (ravintovalmentaja, tms) koulutusta tarjoavat muutamat tahot. Koulutusorganisaatioiden kouluttajien pätevyys ja koulutusten sisältö vaihtelevat huomattavasti eri koulutustahojen välillä. Kuten Reijo kirjoitti: ”Joukossa pitkälle perehtyneitä, ja toisaalta pinnallisin tiedoin varustetettuja. Ei säätelyä.”

Sanottakoon, että mielestäni ravinto-ohjaamiseen tähtäävien koulutusohjelmien kouluttajilla tai ainakin koulutuksesta vastaavalla tulisi olla ylempi korkeakoulututkinto, ravitsemustiede pääaineenaan. Kouluttajilla tulisi olla myös laaja-alaista kokemusta ohjaustyöstä.

Pyrkimyksenämme Trainer4You:lla on kouluttaa liikunta- ja hyvinvointialalle ohjaajia, jotka tekevät vastuullista ravinto-ohjausta tutkimusnäyttöön ja laatusuosituksiin nojaten. Ensisijaisesti koulutamme ravintovalmentajia liikunta- ja hyvinvointialalle, mutta koulutuksiimme on hakeutunut myös terveydenhuollon ammattilaisia, kuten hoitajia ja fysioterapeutteja.

Koulutuksemme perusperiaatteet ja arvot ovat samat kuin ravitsemusterapeuteilla, mutta ohjauksen kohderyhmä ja toki myös koulutusmuoto erilainen.

Ravitsemusterapeutit ovat ainoa ravitsemukseen erikoistunut ammattiryhmä, jolla on Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran laillisuus toimia terveydenhuollon ammattilaisena.

Ravintovalmentajan koulutus antaa valmiudet tarjota ravitsemusneuvontaa perusterveille henkilöille, jotka eivät kuulu ravitsemusterapeuttien ohjauksen piiriin. Ravintovalmentaja on koulutettu tarvittaessa ohjaamaan asiakkaita eteenpäin ravitsemusterapeutille. Lopulta asiakkaan etuna on eri ravitsemusalan ammattilaisten yhteistyö.

Tällä hetkellä meillä Trainer4You:lla tehdään kovasti työtä yhteisten pelisääntöjen kirkastamiseksi ravitsemuskentällä – mistä asiakas hakee apua ja miten asiakkaita ohjataan. Uskon, että tulevaisuudessa koko ravitsemusohjauksen ammattikunta tulee olemaan monipuolisempi ja arvostetumpi – ja myös paremmin säädelty.

Yksi räätälöintiä lisäävä draiveri saattaisi olla nälän hallinta. Elämäntapamuutoksen onnistumisprosentti lienee epätyydyttävä? Ainakin mutuillen näin on.
En tiedä mitä työkaluja terapeuteilla nyt on tähän vaivaan ja paljonko siitä ylipäätään tiedetään. Joka tapauksessa oikeanlaisen dieetin löytäminen vaatii osaamista ja ohjausta.

Lääkäreiden heikko tietämys ravistemusta ei ole ihme kun siihen ei koulutuksessa panosteta. Puhelin vielä tässä juuri aiheesta tutun lääkärin kanssa, joka vahvisti, että koulussa oli 1-2 ravitsemusluentoa koko 6v koulutuksen aikana. Tästä olisi mielestäni aika helppo lähteä liikkeelle, jos etsitään mistä voisi lähteä asioita parantamaan. Vaikeata on perustella tätä ehdotusta vastaan, kun katsoo vaikka tässä blogissa esitettyä tutkimusta.

Kaiken kaikkiaan pitäisi päästä irti nykyisestä oirekeskeisestä hoidostaja siirtyä enemmän kokonaisvaltaisempaan lähestymiseen, jossa olisi tähtäimenä luoda otolliset olo suhteet parantumiselle. Kroonisistakin sairauksista on mahdollista parantua kun sairautta ylläpitävät tekijät elämästä poistetaan.

Perinteisten hoitojen kritisoiminen on helposti vähän kuin sohaisisi muurahaispesään, monelle on vaikeuksia sulattaa sitä tosi asiaa, että monessa asiassa lääke- ja leikkaushoitojen teho on heikko. Krooninen kivun hoito on ilman muuta se alue, jossa perinteiset lääke/leikkaushoidot kyntävät syvällä suossa huonoine tuloksineen. Syyttävä sormeni tässä kohtaa osoittaa lääketeollisuuden suuntaan, joka on onnistunut sokaisemaan silmät siinä määrin, ettei muuta kuin pilleri hoitoja juuri osata kuvitellakaan 🙂

Parhaillaan länsimainenlääketiede on erilaisissa trauma- ja tapaturmahoidoissa.

Teme: Ravitsemustutkimukset eivät ole pelkästään väestötutkimuksia l. epidemiologisia tutkimuksia. Korkeimman asteen näyttö koostuu satunnaistetuista sairastuvuustutkimuksista.

Ihmiset ovat toki yksilöitä, mutta tästä ei seuraa että jokaiselle olisi tarvetta räätälöidä sitä viimeistä pilkunpiirtoa myöten yksilöllinen ruokavalio. Tietty perusrunko (kasviksia, hedelmiä ja marjoja paljon; laadukasta proteiinia eläin- ja kasvikunnan tuotteista; hyviä rasvoja etupäässä kasviksista ja kalasta) on aika mielekkään yleispätevä eikä hankalasti noudatettava. Ja onhan jo uusissa Pohjoismaisissa suosituksissakin aika paljon liikkumisen varaa mm. energiaravintoaineiden makrojakauman osalta tms.