Ehkä sitten muotoilin asiani huonosti tai sitten jotkut vanhat kaiut olivat mielessä, mutta ei ollu tarkoitukseni olla mitenkään kärkäs :).

En mitenkään erityisesti viitannut ainakaan ravitsemus terapeutteihin, ehkä ennenkin joihinkin kommentoijjiin, jotka ovat olleet vankasti sitä mieltä, että yksi sopii kaikille.

Tarkoitus oli tuoda keskusteluun hieman perspektiiviä, joka auttaisi ymmärtämään miksi eri ihmiset/kommentoijat kokevat asiat niin eri tavoin.

”perusravitsmustutkimuksilla” pyrin viittaamaan siis vain siihen, että valtaosa (ihan ymmärrätävästi) tutkimuksista ei huomioi mitenkään yksilöllisiä eroavaisuuksia, ja siksi niiden perusteella ei voida päättellä varmasti sopiiko tietty ruokavalaio tietylle yksillölle. Tottakai ne voivat kertoa sen, että tämä ruokavalio sopii todennäköisesti suurelle osalle väestöstä.

Tuo Uusituvan linkki näytti ilmeisesti vahingossa olevan tuohon Fogelholmin artikkelliin, mielelläni lueskelen, jos annat uuden linkin 🙂

Samaa mieltä siitä, että tuo tutkimustyö on ymmärrettävästi myös hidasta – siitä huolimatta tietenkin tarpeellista. Kuten olen aikaisemminkin tuonut esille – tämän vuoksi mielestäni lääkäreiden / terapeuttien ym. kliinentyö/kokemus on myös tärkeää.

Muutoinkin tekstini pääpaino oli tarkoitus olla tuossa amylaasissa.

Täsmälleen.

Reijo, ravitsemusvalistus pyrki vuosikymmenien ajan vähentämään rasvan osuutta väestön tilastollisessa keskiarvossa. Vähennä rasvaa, erityisesti maidon rasvoja, viestiä vietiin aivan jokaiselle Möttöselle.

Kun olin ylipainoinen nuorukainen, niin kaikki lääkärit, terkkarit, Kansanterveyslaitoksen asiantuntijat julistivat radiossa koko kansalle. ”Syö täysjyväleipää” ”Vähennä rasvaa”. Ohje oli väärin. Kukaan ei sanonut, että syö kananmunia ja vihanneksia älä pelkää rasvaa, joka olisi ollut oikea ohje.

”Vähennä rasvaa” sanottiin aina ohjeeksi, vaikka ei millään tavoin arvioitu paljonkohan sitä rasvaa syödään. Eli ohje on annettu monelle vaikka rasvan osuus on ollut vain 15 E%

Liitteistäsi huolimatta tilastoja hoidetaan enemmän kuin ihmisiä. Valitettavasti.

Sami Uusitalo
Dipl. ins. Espoo

Minusta Someone on aika kärkkäänä esittämässä, että ravitsemustutkijat tai ravitsemusterapeutit eivät ajattelisi ihmisiä yksilöinä.

Matti Uusitupa: Ravitsemusgenetiikan avaulla terveellinen ruokavalio yksilöllisesti (SS)
Mikael Fogelholm: Pitääkö kaikkien syödä samalla tavalla?
Leena Putkonen: Miten karppaus näkyy ravitsemusterapeutin vastaanotolla?

Yksilöllisiä eroja on kyllä tutkittu tähänkin saakka, ja tullaan tutkimaan edelleen kiihtyvässä määrin. Nykyisessä keskiarvoihin ja luokitteluihin perustuvassa ravitsemustutkimuksessa on riittää jo siinäkin haasteita, kuten Someone on itsekin kärkeävästikin tuonut esille.

Ei ole ihan pikkutemppu lähteä kääntämään ravitsemus- ja lääketieteellistä tutkimusta kohti yksilöällisempää mutta sinne ollaan jo menossa.

Eteneminen on vain tuskastuttavan hidasta ravitsemustieteessä, jossa petri-maljan ja rottatulokset on voitava varmentaa riittävän pitkäkestoisissa ihmistutkimuksissa. Muuten ollaan arvuuttelun ja uskomusten valtakunnassa.

Jos puhutaan esimerkiksi tärkkelyksestä niin, yksi mielenkiintoisenoloinen juttu on amylaasi entsyymi, joka pilkkoo tärkkelyksen sokeriksi.

Tätä entsyymiä erittyy syljestä ja toisaalta sitä muodostuu myös haimassa. Sen määrä korreloi hyvin siihen kuinka monta AMY1 geenin kopioita henkilöltä löytyy(kopioita voi olla 1-15). ämän entsyymin määrä on tyyppillisesti suurempi populaatioissa, joissa on kulutettu paljon tärkkelyspitoisia hiilihydraatteja, yksillösiä eroja AMY1 geenien kopioiden määrä vaihtelee reilusti yksilöiden välillä.

tässä yksi tutkimus, joka löytyi pubmedista.

Aiheesta on kirjoittettu myös mm. seuraava artikkeli:Onko amylaasi avain uuteen ruokavalioajatteluun

Olen myös nähnyt studyn, jossa tutkittiin verensokerin nousun eroavaisuuksia ryhmillä, joista toisella oli enemmän AMY1 geeenejä kuin toisella. Tuossa tutkimuksessa ne, joilla oli AMY1 geenien kopioita vähemmän, oli huomattavasti suurempi verensokerin nousun vaste kuin kontrolli ryhmällä.

Uskon, että yksillöliset erot selittävät myös osin miksi toinen hehkuttaa LCHF:n puolesta ja miksi toiset vannovat vähärasvainen rasvisruuan nimeen. Mielestäni on aivan typerää, että kun ihmiset selkeästi hyötyvät eri dieteeistä, niin miksi se kaikki eroavaisuus pyritään helposti tyrmäämään.

Perus ravitsemustutkimukset eivät kerro mitään näistä eroavaisuuksista, ne vain pyrkivät hakemaan sitä yhtä ja optimaalisinta kaikille – vaan kun en usko, että sellaista löytyy.

Amylaasi nyt on vain yksi ehdotus/esimerkki, joka voi selittää yksilöllisiä eroja.

Siitä vain jokainen testailemaan tuossa artikkelissa mainittua puuro-sylkitestiä 🙂

Ensinnäkin, miksi seurantatutkimukset eivät ilmentäisi ns. todellisuutta? Ja mistä sinä sitten tiedät sen mikä on ”todellisuutta”? Erinäisten forumeiden anekdooteista?

Toisekseen, kun mietitään kliinisiä ravitsemustieteellisiä tutkimuksia, niin niissähän jengiä tuetaan monesti tavoilla (neuvonta, tutkiryhmät, jopa ilmaista ruokaa) jotka tekevät tutkimustilanteesta peruselämästä eroavan. Tässä valossa kommenttisi tutkimustilanteen heikkoudesta ovat varsin outoja.

Kolmanneksi, osut oikeaan siinä suhteessa että tiukat rajat prosenttiosuuksien tms. suhteen ovat käytännössä varsin turhia. Vhh:n kohdalla tutkimuskirjallisuudesta käy hyvin ilmi se, että tiukkaan hh-rajoitukseen ei käytännössä päästä RIIPPUMATTA ruokavaliovalintojen vapaudesta tms. seikoista. Miksi siis siihen pitäisikään pyrkiä?

Täsmälleen. Ja se tutkimuksen keskiarvokin voi olla ”harhautunut”.

Sami Uusitalo
Dipl. ins. Espoo

Urheilun jälkeen: uunikuhaa, kermaviilikastiketta (kerm. viili, suola, sokeri, sitruunapippuri, sitruuna, kuohukerma), luomutäysmaito, luomukaakao, sokeria, paprikaa, tomaattia, porkkanaa, pistaasipähkinää.

Lisätystä sokerista (5-8g) ja maidosta (n. 15-20g hiilari) huolimatta kokonaisuus on varsin vähähiilihydraattinen.

Mikä tekee tällaisista ateroista ”ihmedieettiä”. Jos olisin tarjonnut perunaa, leipää, laihaa margariinia, rasvatonta maitoa ja nuo samat vihannekset, niin olisiko se sitten tiedettä?

Karppauksen hyödyt ovat todellisuudessa, Reijo, paljon paremmat kuin niissä tutkimuksissa joita siteeraat. Meinaan käytännössä ihmiset vähentävät hiilareita itselleen sopivin ruoka-ainein, sopivin määrin, ja vaihteluakin päivittäin ilmenee hyvin paljon. Se on aivan eri asia kuin syödä orjallisesti ja seurattuna tietty grammamäärä hiilareita joka päivä jonkin ulkopuolisen tahon sanelemana. Ei sellaisessa ratkaisussa monikaan halua pysyä.

Sami Uusitalo
Dipl. ins Espoo

OK. Viäntö stop.

Pinnistäpä ”Jussipussi” hiukkasen niin keksit varmaan mitä tarkoitin.