Jos arvelee viljakuidun olevan terveellistä, eikö ylivoimainen tuote ole silloin (vehnä)lese ?

Hyppysellinen lesettä aamuin illoin ja kuidun päivittäinen saantisuositus tulee automatic. Äkkipojilla lipsahtaa jopa ylikuidun puolelle…

Kovan linjan karpille lese(kään) ei tosin sovi, sillä päiväannos voisi tuoda mukanaan kymmenenkin grammaa hiilaria *hymiö*

Onhan niita yksittaisia kliinisia tutkimuksia yhteisvaikutuksista ihmisilla, muttei tarpeeksi meta-analyysiin. Siksi en niita ensin laittanut.

D&K2>D/K2>>>Ca

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11180916

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378512201002754

Jonas, nyt meni vähän pieleen. Kyseessä on ilmeisesti Jari Ristimäen kirjoitus. Minun kirjoitukset punaisesta lihasta tai Itämeren ruokavaliosta löytyy blogini sisäisellä haulla tai googlaamalla. Minä en usko tuohon suhdelukuun. Se voi olla hyvä jos molempien saanti on ihan olematonta (suhdeluku ei ota absoluuttisia määriä huomioon), esim. tilanteessa jossa lähes kaikki rasva tulee lihasta, voista, kermasta ja muusta. Olen kirjoittanut omega-6 rasvahpoistakin aika monta kirjoitusta, ja helpointa on jos etsit ne itse blogistani ja luet mikäli kiinnostaa. Asiaa on spekuloitu kyllästymiseen saakka blogissani menneinä aikoina.

Niin, tuo meta-analyysi on siitä miten K2-vitamiini yksin vaikuttaa luun mineraalitiheyteen. Tämä ei ole mikään D-vitamiinin ja K2-vitamiinin synergian tai yhteisvaikutuksen arvio eli ei sinänsä puolla alkuperäistä väitettäsi. ”Ymmartaakseni A- ja/tai D-vitamiini on haitallista jos niita saa liikaa suhteessa K2-vitamiiniin (kuluttavat sen loppuun). Huolehtimalla riittavasta K2-vitamiinin saannista (natto, lisaravinteet) elimisto pystyy hyodyntamaan suurempia annoksia A- ja D-vitamiineja.” Peter on sen verran tiedemiehiä, että tietää moisen väitteen vahvistamisen vaativan ihmisillä tehtyjä kliinisiä tutkimuksia joissa D-vitamiiniannoksia ja K2-vitamiiniannoksia olisi yhtä aikaa vaihdelt, ja katsottu mitä tapahtuu luun mineraalitiehydessä tai muissa merkityksellisissä biokemiallisissa suureissa. Eikä niitä ole.

Minä olen hiukan K2-vitamiini ”uskovainen”. Luulen, että (Edam ym.) juuston suhteellisen hyvät terveysvauikutukset voivat perustua osittain K2-vitamiiniin. Mutta olen edelleen yllättynyt siitä, että pitäisi ottaa kovin suuria annoksia D-vitamiinia ja sitten yhtä aikaa K2-vitamiinia jolla estetään suuren D-vitamiiniaknnoksen haitat.

Tämä koskeaa muitakin leipiä ja kaikkia valmistajia. Esimerkiksi kauraleiväksi saa meillä kutsua leipää jossa enemmän vehnäjauhoa kuin kauraa. Ja kuten olette lukeneet ja kuulleet, avokadotahnaksi kutsuttiin tuotetta jossa ei ollut nimeksikään avokadoa, jne. Tämän ongelman voi taklata vain lukemalla tuoteselosteet. Sieltä löytyy kuitupitoisuuskin, se on tärkeimpiä leivän ominaisuuksia ja saisi olla ainkain 8 % (Suosituksissa lukee vähintään 6 %). Toivottavasti lainsäädäntö joskus selkityisi tältä osin.

Menakinonin (K2) suuret luustovaikutukset meta-analyysitasolla:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16801507

Kaanteisesti voidaan todeta, etta K2-vitamiinin puute (liian pieni absoluuttinen tai suhteellinen saanti vrt D-vitamiiniin) on heikentaa luustoa.

Tutkimuksia rasvaliukoisten vitamiinien yhteisvaikutuksista tarvitaan lisaa.

Aika vaikeaa on sitten varmistaa että saa tarpeeksi täysjyvää leivästä jos leipää saa markinoida täysjyväleipänä vaikka sen täysjyvän osuus voi olla noin pieni.

Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Ruusu- ja merisuolasta saadaa kutakuinkin yhtä paljon nautriumia, ja oikeasta ruuasta on helpompi saada hivenaineet ja mineraalit. Meri-, ruusu- ja vuorisuolalla on niiden markkinoijien ja nettihämmentäjien saama hyvä maine. Niissä on vain nimeksi hivenaine-/mineraaleja. Jos haluaa saada enemmän esim. magnesiumia niin on järkevää sen sijaan vaihtaa mineraalisuolaan, jossa osa natriumista on korvattu magnesiumilla.

Jos jollakin on aidosti näyttää laskelmat, että miten paljon ruusu- ja merisuolista on mahdollisuus vaikka 5 gramman päiväannoksella saada jotain elimistölle välttämätöntä mineraalia tai hivenainetta, olen valmis muuttamaan kantaani. Varsinkin, jos vielä natriumin saanti saadan yhtä alas kuin mineraalisuolaan vaihtamalla.

Asia on helppo itsekunkin käydä tarkistamassa Finelistä. Sen kun laitatte vuorisuola tai merisuola ja vertaatte näitä hivenainekoostumuksia ruokasuolaan. Yksi viipale ruisleipää tuo enemmän magnesiumia esimerkiksi kuin 10 grammaa vuorisuolaa.

Väestötasolla ongelma on suuri juuri siistä syystä, että ihmiset käyttävät ruokasuolaa. Sehän on omiaan nostamaan verenpainetta ym. Pitäisi käyttää merisuolaa ja/tai ruususuolaa. Niiden sisältämät mineraalit on hyödyllisiä. Ruokasuolasta sen sijaan ei ole lähinnä kuin haittaa.

Jodista. Minusta oli yllättävää kuulla, ettei teollisuus käytä jodisuola, mikähän siihen on syynä. Entä leipomoleivät, onko niissä jodia? Miten on laitosruuat ja koulut? Esim. hoitolaitoksissa asuvat, miten on heidän joodinsaanti?
Jos ajattelee nykyihmisiä, niin päivän aikana kyllä syödään todella runsaasti valmiiksi maustettuja ja suolattuja tuotteita, niin kotona kuin kouluissa ja työpaikoilla. Luulen että on monia perheitä, joissa ei kotiruokaa laiteta juuri ollenkaan. En kyllä laskisi sen varaan, että ihmiset saavat maidosta jodia. Tiedän monia lapsiperheitä, joissa jano- ja ruokajuoma on mehu tai vesi (rahakysymys usein).