Oikeastaan ravintoaineet pitäisi painottaa esiintyvyytensä suhteessa siten, että esim seleenillä olisi keskimääräistä suurempi painoarvo.
Muu painottaminen riippuu verailun tarkoituksesta. Jos haluat tarkastella, miten tehokkaimmin parannetaan suomalaisten ruokalautasta, niin silloin painotetaan lisäksi ruokalautasen puutteiden suhteen.

Tuo prosenttisumma muodostuu suureksi luvuksi, jota ihmisen on vaikea hahmottaa, joten joku skaalaus tarvitaan lisäksi. Helpoin sellainen on jakaa summa sadalla.

Tuo prosenttien yhteen laskeminen voisi olla ihan hyvä tapa. Pitäisi vain sitten keksiä onko kaikilla osatekijöillä sama painoarvo vai pitäisikö painottaa vaikka niitä joiden saanti on alle suosituksen.

Just näin. Vaikka en uskokaan happo-emäs tasapainoteoriaan niin mainitsemasi ”hapon nettoeritystä” vähentävä ruokavalio olisi edes parempi termi käytettäväksi kuin elimistöä happamoittavat tai emäksöivät ruokavaliot.

Se elimistön osa missä ruokavalio vaikuttaa happamuuteen, on suolisto. Mitä enemmän syömme kuitua ja fermentoituvia hiiliydraatteja sitä alhaisempi, ”happamampi”, on paksusuolen pH. Mitä enemmän papuja, täysjyväviljaa, hedelmiä, marjoja ja kasviksia sen alhaisempi pH. Paksusuolta lievästi happamoittavat erityisesti hiilihydraattien fermentaatiossa syntyvät lyhytketjuiset rasvahapot kuten voihappo (”butyrate”), jne. Esimerkiksi erilaisten kuitujen syöttäminen laskee pH:ta kuten tässä tutkimuksessa. Paksusuolen käyminen (fermentaatio) vaikuttaa siis suolen pH:hon.

Kuitu siis lievästi ”happamoittaa” suoliston loppupäätä. Ja kuten tiedämme kuitu edistää paitsi suoliston terveyttä myös muuta terveyttä.

Edellä mainitusta ilmiöstä johtunee se, että ohutsuolen loppuosassa pH 7.0-7.5 välillä kun taas paksusuolessa on happamampaa 6.5-7.0. Kts. tämä tutkimus.

Paksusuolen terveydelle on ilmeisesti parempi että pH laskee hieman (”happamoituu”) eikä se että se nousee (emäksöityy)”.

[korjattu 11.1.2015 yksi ”vähemmän” sana ”enemmän” sanaksi, oli lipsahtanut väärinpäin]

Viestiini oli lipsahtanut väärä termi; ruokavaliolla ei tosiaan pystytä muuttamaan veren pH:ta merkittävästi, eikä näin ollen korjaamaan asidoosia. Ruokavaliolla voidaan kylläkin vaikuttaa munuaiskivien ehkäisyyn ja luuston kuntoon, mutta vaikutukset selittyvät muuten kuin happo-emästasapainon kautta. Ruokien aiheuttamaa hapon muodostusta on mahdollista mitata hapon nettoerityksen ja virtsan pH:n avulla, mutta yllä mainitsemani Fentonin & Lyonin (2011) artikkelin mukaan virtsan pH ei liity metaboliseen asidoosiin, eikä muutenkaan terveydentilaan. Artikkelin mukaan korkeampi hapon nettoeritys on puolestaan yhteydessä lisääntyneeseen virtsan kalsiumin eritykseen, mutta ei kuitenkaan kalsiumtasapainoon.

Panun linkittämän artikkelin johtopäätöksissä todettiin:

”Both dietary interventions (lowering protein and increasing fruit and vegetable consumption) and nutritional supplementation (with K and Mg salts) have been shown to normalise acidosis, but with discordant results on whether this is then associated with clinical improvement in bone, muscle or other physiological or pathophysiological conditions.”

Vihannekset ja hedelmät ovat toki terveydelle edullisia, mutta tuo ”have been shown to normalise acidosis” on siis huono ilmaisu.

P.S. Liittyen edellisen kirjoituksesi pellavansiemenasiaan, pitää varmaankin paikkansa, että antamani luvut olivat kokonaista siementä kohden ja virallisella 15 ml:n ruokalusikkamitalla mitattuna. Sinun ruokalusikallasi mitattuna sopiva käyttömäärä olisi siis mielestäni 2-3 rkl/päivä.

Omia mokia ei tosiaan meinaa huomata.
Väärin:
(100g ruisleipää sisältää ehkä 25% kuitutarpeesta, 10% raudasta jne)
Oikein:
(100kcal ruisleipää sisältää ehkä 25% kuitutarpeesta, 10% raudasta jne)

Yksi tapa olisi ensin määritellä keskiarvohenkilön ravintoaineiden tarve/vrk. ->(standardimies ja standardinainen)

Sitten voitaisiin laskea kunkin ruoka-aineen sisältämät ravintoaineet vaikkapa 100kcal:n annoksessa. (Sama tieto kuin Finelissä, mutta laskettuna 100 kcal kohti, ei siis100 grammaa kohti)

Sitten laskettaisiin paljonko tarkasteltava ruoka-aine sisältää standardihenkilön kunkin ravintoaineen vuorokausitarpeesta prosenteissa ilmaistuna.
(100g ruisleipää sisältää ehkä 25% kuitutarpeesta, 10% raudasta jne)

Lopuksi laskettaisiin saadut prosentit yhteen. (eli 25+10+jne) Näin saatu luku kuvaa standardihenkilön ruoka-aineesta saamaa ravintoaineiden kokonaismäärää tarpeeseen suhteutettuna. Mitä suurempi luku, sitä parempi ruoka aine.

Selvennys:
ruoka-aine = kuten ruisleipä tai pellavansiemen
ravintoaine = kuten kuitu tairauta

Tälleen voitaisiin selvittää, onko ruoka-aine ravintoköyhää vai ei.

Micce, pystyisitkö perustelemaan väitteesi ”ruokavaliolla voidaan vaikuttaa asidoosin korjaantumieen”. Minä en sulata sitä 🙂

Perusteluni on seuraava: virtsan pH kyllä muuttuu ruokavaliolla, mutta veren ei. Veren pH pysyttelee välillä 7,35-7,45 (asteikko 1-14) jopa silloin kun kilpaurheijat tankkaa ruokasoodaa emästankkauksen aikana. Yhdelläkään ruokavaliolla veren pH:ta ei pystytä muuttamaan. Ja vielä, mikä on kudosten pH sitten eri ruokien vaikutuksesta? Siitä en ole nähnyt yhtä ainutta kontrolloitua interventiotutkimusta.

Eli keskeinen kysymys on. Onko virtsasta mitatulla pH:lla mitään väliä? Virtsan alhainen pH ei ole lääketieteellisen määritelmän mukaan asidoosi. Veren alhainen pH on. Ja kuten sanottu veren pH ei muutu terveillä mihinkään millään ruokavaliolla.

Kiitos linkeistä jälleen.

Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa asidoosin korjaamiseen, kuten esim. linkittämästäsi artikkelista ilmenee, mutta vaikutusmekanismista ja tiettyjen ruoka-aineiden merkityksestä näyttää olevan vääriä ja liioiteltuja tulkintoja blogimaailmassa ja populäärikirjallisuudessa. Esim. Fenton & Lyon (2011) tutkivat ”pH-teoriaa” happamoittavaksi väitetyn maidon osalta (http://1.usa.gov/1I3GSGs); tutkimuksen keskeisimmät johtopäätökset olivat seuraavat:

– Measurement of an acidic pH urine does not reflect metabolic acidosis or an adverse health condition.
– The modern diet, and dairy product consumption, does not make the body acidic.
– Alkaline diets alter urine pH but do not change systemic pH.
– Net acid excretion is not an important influence of calcium metabolism.
– Milk is not acid producing.
– Dietary phosphate does not have a negative impact on calcium metabolism, which is contrary to the acid-ash hypothesis.

Viljatuotteiden osalta en ole myöskään nähnyt sen kummempaa näyttöä asian suhteen.

Happo-emästasapainon häiriöitä käsiteltiin muutamissa ”The New England Journal of Medicine” -lehden viime vuoden numeroissa:

http://bit.ly/1BJxAxq
http://bit.ly/1tRIXNg
http://bit.ly/1qGV4jZ
http://bit.ly/1w6bXRj

Että ”compelling case”? Lukaisivatkohan nuo itsekään sitä hajanaista kokoelmaa tutkimuksia joita tarjoavat näytöksi? 🙂

Monissa esim. luuston kuntoa käsitelleissä tutkimuksissa selittäviä tekijöitä löytyy aika monta muutakin & todennäköisempiä (joita tutkimusasetelma ei tietenkään pysty eliminoimaan) ja näille on parempaa näyttöä kuin happo-emästasapainotulkinta.

Tai sitten munuaiskivet: kumma kyllä, täysjyvävilja ei vaikuta (pH-teoretisoinnista viis) liittyvän riskiin samalla tapaa kuin vaikkapa eläinperäinen proteiini? Puhumattakaan siitä, että eläinproteiinin & munuaiskivien yhteydelle tiedetään selitys joka ei liity sinällään mitenkään koko elimistön ph-tasapainohömppään.

”Epäilemättä. Huolimatta siitä mitä Reijon kirjoitus yllä osoittaa ja huolimatta siitä, että mitään siitä valita vain yksi monista hyvistä vaihtoehdoista ei ole.”

? siitä taisi olla syytä. No, sitä sattuu.

Minkä muun suojaravinteen kohdalla täysjyvä on ”hyvä” kuin magnesiumin. Miten määritellään ”hyvä” lähde?

”Täysjyvän voi toki korvata – niin myös kananmunat ja pinaatin. Mitään perustetta kategoriseen kieltoon minkään näistä kohdalla ei ole.”

Esimerkiksi folaatin kohdalla korvaaminen on täysjyvän tapauksessa kuitenkin paljon vaikeampaa jos sitä on samaa energiamäärää kohden kaksi tai seitsemänkymmentä kertaa vähemmän kuin kananmunan ja pinaatin tapauksessa.

Täysjyvää kuitenkin tuputetaan, jotta kansan folaatin saanti lisääntyisi. En ymmärrä, kun parempiakin lähteitä olisi.

”Mitään perustetta kategoriseen kieltoon minkään näistä kohdalla ei ole”

Kyllä yksilön kohdalla voi olla. Vilja-allergian, suolistosairauksien ja voihan kananmunallekin olla allerginen.

No esim. minun tai lapseni kohdalla, joita olen yksittäistapauksina tuonut esiin. ei minkään ruoka-aineen kohdalla ole syytä kategoriseen kieltoon. Oikea painopiste riittää. Moni todellakin kuuluu tähän samaan jengiin..

Sami Uusitalo
Dipl. ins. Espoo