Pötyä pöydässä -kirja korjaa väärää tietoa ja paljastaa puijauksia ravinnosta

kirjoittanut | 18.10.2018 | Blogi, Uutiset

[Suora lainaus Pötyä Pöydässä -kirjan johdannosta kustantajan luvalla]

Terveysasiat kiinnostavat suomalaisia enemmän kuin koskaan. Samalla faktatiedon erottaminen huuhaasta ja suoranaisesti vaarallisesta tiedosta on entistä vaikeampaa. Puhutaan vaihtoehtoisista faktoista, valemediasta ja heikosta medialukutaidosta.

Moni silkkaa hölynpölyä oleva ravintojuttu saadaan kuulostamaan ja näyttämään uskottavalle, ja moni lankeaa ansaan. Ihmiset sanovat olevansa sekaisin ruokauutisista. Mitä tässä enää uskaltaa syödä? Tätä minultakin vastaanotollani kysytään. 

Monia ruokaan liittyviä hokemia, uskomuksia ja myyttejä on ryhdytty tutkimaan vasta viime vuosina. Osa hokemista on hyvää tarkoittavia, ja usein ne perustuvat jonkinlaiseen teoriaan tai loogiseen päättelyyn. Monia näistä hokemista ei kuitenkaan ole testattu kunnollisin tutkimusmenetelmin. Kun näitä uskomuksia on kyseenalaistettu ja tutkittu kunnollisissa tutkimuksissa, on huomattu, että ne eivät pidäkään paikkaansa.

Tämä kirjan tarkoitus valottaa viime vuosien yleistyneitä pötypuheita ja myyttejä ravitsemuksen saralta sekä paljastaa keinoja, joita puijaukset noudattavat.  On tietysti hyvä muistaa, että aina ei ole kyse tietoisesta puijaamisesta, vaan kyseessä voi olla myös väärinkäsitys tai silkka tietämättömyys. On kuitenkin paradoksaalista, että aikakautena, jolloin tutkittu tieto ja faktat ovat entistä helpommin kaikkien saatavilla, pötypuhe tuntuu uppoavan kansaan paremmin kuin koskaan ennen.

Tässä kirjassa kuvattujen esimerkkien lisäksi on luonnollisesti olemassa monia muita myyttejä ja pötyjuttuja. On varmasti olemassa myös paljon muita syitä pötyjuttujen ja myyttien syntymiseen kuin mitä olen kirjassani voinut esitellä. Kirjan tarkoitus ei ole tyhjentää pankkia aihepiiristä vaan esimerkkien avulla tehdä läpinäkyväksi joitakin syitä, jotka johtavat pötypuheisiin ja sitkeässä istuviin myytteihin. Samalla haluan valaista, miten monimutkaisia asioita hokemien, myyttien ja pötypuheiden taustalla on. Kerron myös sen, millaisia ruokavalintoja todella kannattaa tehdä.


Käyn uudessa kirjassani läpi 30 myyttiä, vanhentunutta tietokappaletta tai suoranaista puijausta. Olen aiemmassa kahdesssa kirjoituksessani jo käynyt läpi kahta aihettaa: rasvattoman maidon ”ravintoköyhyys” -hölynpölyväitettä ja 500 kilokalorin laihtumisnopeusmyytistä. Loput 28 väärinkäsitystä tai suoranaista hömppäjuttua koskettelevat alla mainittuja aihepiirejä.

  1. Ravitsemusuosituksien väitetty huonous
  2. Ravitsemussuositusten ”jatkuva muutos”
  3. Väitetty kolesterolihuijaus
  4. ”Puhdas ruoka”
  5. pH-ruokavalion humpuukiväitteet ja tosiasiat
  6. Veriryhmädieettiä koskeva tietous
  7. Vegaaniruokavalion ”paras terveellisyys”
  8. Paleoruokavalion kummallisuudet
  9. Vähähiilihydraattisen ruokavalion rasva- ja proteiinivalinnat
  10. Voin ravintoarvot ja terveysvaikutukset
  11. Kananmunan ravintoarvot ja terveysvaikutukset
  12. Vuori- ja merisuolan ”edut” ja haitat
  13. Vihannesten kuitupitoisuus
  14. Persiljan ja muiden kasvisten rautapitoisuus
  15. Hunajan ja intiaanisokerin väitetty terveellisyys
  16. Keinomakeuttajien haitat
  17. Sokerihumala lapsilla
  18. Sokeri ja terveys
  19. Kahvi ja kuivuminen
  20. Raakaravinnon ”edut” ja haitat
  21. ”Jokin myrkky” ruuassa→ sairastut vakavasti
  22. Omega-6 rasvahapot ja tulehdus
  23. Vehnä, gluteeni ja terveys
  24. Teollisesti prosessoitua maitoa koskevat väittämät
  25. ”Ruuassa ei ole enää mitään ravintoaineita”, väittämät
  26. Kookosöljyn terveysvaikutukset
  27. Antinutrienttien vaikutukset
  28. Detox-kuurit
  29. -500 kcal=0,5 kiloa viikossa laihtumista
  30. Vedenjuomiseen liittyviä uskomuksia

Tarkan tulokulman (pötyväitteen) kuhunkin edellä mainittuun aiheeseen löydät tästä kirjan sisällysluettelosta.

Käydessäni läpi näitä vääriä opinkappaleita, valaisen myös samalla mitä johtopäätöksiä tavallinen ihminen voi tehdä kustakin aihepiiristä tutkittuun tietoon perustuen.  Seuraavissa kappaleissa kirja kuvaa tavallisimpia ristiriitaisen ja väärän tiedon syitä ja lähteitä. Näitä olen aiemmin käsitellyt ainakin osittain blogissani ja aiemmissakin kirjoissani.

Tämän osion ”Näin pötyjutut ja myytit syntyvät ja elävät”  pääaiheet:

  1. Vaihtoehto- ja ravintolisäbusinekset
  2. Vääristelevät yhden henkilön kokeet
  3. Kourallinen hairahtaneita lääkäreitä
  4. Tutkijat joilla mopo lähti keulimaan
  5. Julkkisten sepitelmät mediassa
  6. Klikkijournalismi ja ravitsemustieteen riistäminen
  7. Asiantuntijoiden vaikeneminen
  8. Facebook ja Google
  9. Ruoka uskontona
  10. Heikko tietotaito
  11. Tutkimustiedon puute
  12. Ihmisten luontaiset sinisilmäisyyden taipumukset, vaistot Hans Roslingin mukaan

Edelleen käyn kirjan loppupuolella läpi keinoja tunnistaa ja paljastaa pötyjuttuja –jokainen voi ryhtyä faktojen tarkastajaksi.

Lisäksi annan suosituksen siitä, millaiset ruokavalion suuret linjat ovat tutkitusti eduksi kaikkien suurten kroonisten sairauksien ehkäisyn ja hyvinvoinnin kannalta. Kirjan liitteessä mainitsen muutamia suomalaisia ja englannininkielisiä blogeja ja nettisivuja, joiden seuraamista suositan.

Kirjan tarkoitus on myyttien murtamisen ohella ohjata lukija järkevien terveyttä edistävien ruokavalintojen pariin, kylvää kiinnostuksen siemen tieteelliseen tutkimukseen ja herätellä jokaisen sisällä ehkä vielä univa terve skeptikko.

Todettakoon ohimennen sanoen, että ravitsemustieteen piirissä on myös seikkoja ja asioita, joiden todenperäisyyttä on vaikeaa todentaa varmuudella –niin ristiriitaisia tutkimustulokset ovat. Siksi myös joissakin kohden kirjaa, ei julisteta absoluuttista totuutta asiasta, vaan jätetään ovi hieman raolleen useampaan suuntaan.

PS. Monesta kirjani 30 pötyesimerkistä löytyy monenlaisia eri muunnelmia netistä, mediasta ja kirjoista. Olen hyvin tietoinen tästä. Keskeinen pointtini onkin osoittaa se, mikä on oikeaa tietoa ”myytin” aihepiiristä; ei se mikä eri pötymuunnelmista on tärkein, suosituin tai eniten väärässä.