Blogi

Terveyshyötyjen mittasuhteita

Minulle on melko vaikea hahmottaa erilaisten terveelliseksi ajateltujen elintapojen todellista vaikutusta sekä niiden mittasuhteita toisiinsa. Epäilen, ettei se aina ole ihan helppoa muillekaan. Meillä on jo SCORE -taulukko ja Finriski -laskuri. Miksei siis jonkintyyppinen interventiotaulukko tai -laskurikin? Valaisen ajatusta muutamalla esimerkillä, jotka ovat olleet esillä viimeisen vuoden aikana.
Blogi

Vähähiilihydraattinen ruokavalio, äly ja mieliala (osa 8)

Vähähiilihydraattista ruokavaliota koskevan kirjoitussarjan kahdeksannessa osassa on aiheena mieliala, muisti ja muut älylliset toiminnot. Hiilihydraattien tärkeydestä mielialan tasaajina ja piristäjinä on puhuttu pitkään. Mutta miten hiilihydraattirajoitus vaikuttaa mielialaan pidempiaikaisten tutkimuksien mukaan, ja onko VHH uhka vai boosteri muistitoiminnoille tulevina vuosikymmeninä?
Blogi

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja syöpä (osa 7)

Vähähiilihydraattista ruokavaliota koskevassa kirjoitussarjassani on vuorossa syöpä. Käsittelen aihetta kahdesta näkökulmasta: mitä vaikutuksia vähähiilihydraattisella ruokavaliolla on syövän ilmaantumiseen ja miten vähähiilihydraattinen ruokavalio vaikuttaa syöpäkasvaimiin jo syöpään sairastuneilla? Näyttää siltä, että varsinkin punaiseen ja prosessoituun lihaan painottuva VHH saattaa lisätä paksusuolen syövän riskiä, kun taas kasvikunnan tuotteisiin painottuva VHH ei lisää …
Blogi

Vähähiilihydraattinen ruokavalio, teho painonhallinnassa (osa 2)

Tässä kirjoitussarjassa pyrin käsittelemään hiilihydraattien rajoittamisen vaikutuksia terveyteen. Ensimmäisessä johdanto-osassa, kirjoitin miksi aihe on tärkeä ja mitä erityisiä haasteita liittyy vähähiilihydraattisen ruokavalion tutkimiseen. Tässä toisessa osassa suurennuslasin alla ovat laihdutustulokset, kun hiilihydraattien määrää ruokavaliossa vähennetään. Mitä tapahtuu lihas-rasva suhteelle VHH:n aikana? Lue lisää mitä kliiniset tutkimukset asiasta sanovat.  …