Nitraatit ovat terveellisiä. Mitäh?

Nitraattien ja nitriittien piti aiheuttaa syöpää, eikä niistä pitänyt olla iloa. Mihinkäs nyt on tultu? Uusimpien tietojen mukaan nitraatit ja nitriitit ovat keskeisiä typpioksidin tuotannossa. Typpioksidi puolestaan on keskeisin endoteelin toimintaa säätelevä tekijä, ja vaikuttaa siten sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan laajasti. Ensimmäiset kliiniset kokeet ovat osoittaneet ravinnon nitraattien laskevan verenpainetta ja lisäävän ainakin sub-maksimaalista suorityskykyä. Ja kaiken päälle nitraatteja saamme enemmän kasviksista kuin lihajalosteista. Kasvissyöjät ovat suorastaan nitraattien suurkuluttajia.

Hedelmät ja vihannekset eduksi valtimoiden toiminnalle

Väestötutkimuksissa on havaittu kasvisvoittoisen ruokavalion olevan yhteydessä hyvään sydän- ja verisuoniterveyteen. Brittiläinen tutkijaryhmä selvitti lievästi kohonneesta verenpaineesta kärsivillä koehenkilöillä hedelmien ja kasvisten vaikutusta endoteelin toimintaan ja valtimoiden laajentumiskykyyn. Valtimoiden laajentumisen havaittiin paranevan 6 % jokaista kasvis/hedelmäannoksen lisäämistä kohden. Eniten kasviksia ja hedelmiä käyttävien (6 annosta per päivä) valtimoiden laajentumiskyky parani n. 20 % verrattuna lähtötilanteeseen.