”Karppauksen terveysvaikutukset” luentoni

Karppausinto on ollut hiipumaan päin, mutta hiilihydraattikeskustelu on edelleen ajankohtaista. Aihepiiriä tutkitaan runsaasti. Tähän diasarjaan olen koonnut uutta ja vanhempaa tietoa, joka mielestäni on keskeistä hiilihydraatteihin, rasvoihin ja karppaukseen liittyen.

Eri ruokavaliot ja matala-asteinen tulehdus (osa 8)

Ruokavalion tulehdusvaste riippuu useista eri tekijöistä. Koska verensokerin nousu ja runsas tyydyttyneen rasvan saanti lisää tulehdusta, onkin luonnollista että ns. pikaruoka-ateria tuottaa kaikkein pahimman tulehdusvasteen. Välimeren ruokavaliolla on edullinen vaikutus tulehdusarvoihin. Karppaus ei ole ollut selkeästi haitaksi ei eduksi kliinisissä tutkimuksissa. Itämeren ruokavalion vaikutuksia on tutkittu vasta yhdessä tutkimuksessa.

Myrksytuuli puhalsi THL:stä

Nyt lähes kaikilla onkin tiedossa, että väestön kokonaiskolesteroli kääntynyt nousuun uusimman Finriski-tutkimustuloksen mukaan. Nousu on miehillä 0,09 mmol/l ja naisilla 0,16 mmol/l. THL:n Erkki Vartiainen ja Pekka Puska osoittivat madon luvut voin ja karppauksen puolustajille. Oliko täystyrmäs perusteltua?

Uusi tutkimuskooste diabeteksen ruokavaliosta

Uuden koostetutkimuksen mukaan mikään ruokavalio ei ole ylivertainen diabeteksen hoidossa. Vähähiilihydraattisella ja Välimeren ruokavaliomallilla saadaan ainakin yhtä hyviä tuloksia kuin nykyisen suosituksen mukaisella ruokavaliolla. Tämä katsaus kokoaa yhteen viimeisen kymmenen vuoden aikan julkaistut diabeteksen hoitoa koskevat satunnaistetut ja väestötutkimukset.