Kiitos huomiosta ja sinnikkäästä kriittisyydestäsi, ja piikki noteerattu 🙂

Meta-analyysien keskeinen ideahan on ”sulauttaa” (tietyin edellytyksin) kaikki tutkimukset yhteen, seikka joka pätee jokaiseen meta-analyysiin.

Esillenostetun meta-analyysin (Sievert K ym. BMJ 2019;364:I42) mukaan ei siis mitään uutta ravitsemus(uskomus)tieteen auringon alla.

Spector ottaa voimakkaammin kantaa sekä aamiaisen tarpeellisuuteen että syömistiheyteen, sekä näiden kahden väliseen yhteyteen. Hän suoraan kyseenalaistaa sekä aamiaistarpeen että ”laiduntamisen”, usein syömisen. Mielenkiintoista.

Otetaan tähän nano-analyysi N=1. En koskaan tavoitellut aamiaisen skippaamista, niin vain kävi. Ja se kävi näin: muutin perinteisen appelsiinimehu-ruisleipä-makea jogurtti -aamiaisen uusiksi: munakas-liha-natural täysrasvajugurtti marjalisällä. Harrastin tätä lähes vuoden, kunnes rupesin ihmettelemään, että onko pakko syödä, jos ei ole nälkä. No ei ollut, ja mustatee tai mustakahvi poissulkien aamiainen venyy brunchiksi ilman tahdonvoimaa. En ole voinut olla spekuloimatta, että näinköhän onnistuin jatkamaan ”yöpaastoa”, koska aamiainen oli käytännössä proteiinia ja rasvaa, joten sopeutumisen myötä yöpaasto sitten jatkui ”itsekseen”.

Aamiaisen englanninkielinen nimi, Breakfast, on itse asiassa break-fast. Yöpaasto keskeytetään, mutta kellonlyömä jää avoimeksi. Keskiajalla lounas taisi olla paaston rikko. Ihmisen elintoiminnot ovat väkisinkin kehittyneet valorytmin (circadian) ja ruoan saatavuuden mukaan -voiko tähän olla kuulunut ”isohko aamiainen”? Mieluummin päivän jahdin ja keräilyn jälkeinen ISO illallinen pimeän laskeuduttua. Voisiko sekä nälän tunne että ruoan ”varastointimetabolia” olla illalla isompi kuin aamulla? Ehkäpä joskus ammoin on ollut tarkoituksenmukaista tankata illalla, ja varastoida sitä kautta tehokkaammin…

Tätä tuli hieman tutkittua Jakubowicz et. all: ajoituksen vaikutusta isokalorisella 1400 kcal/d dieetillä
ww w.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23512957.
Kahden satunnaistetun ylipainoisryhmän erona oli se, että isoin 700 kcal annos ajoitettiin joko aamiaiseen tai illalliseen, kolmas eli lounas pysyi samana 500 kcal. Kesto 12 viikkoa, jonka jälkeen tuloksissa oli iso ero. Paastosokeri, insuliini, HOMA-ir ja triglyseridit vähenivät merkittävästi enemmän aamiasryhmässä (triglyt itse asiassa kasvoivat illallisryhmässä). Ryhmän johtopäätös: Korkeakalorinen aamiainen ja vähennetty iltasyönti voivat olla metabolisen oireyhtymän ja lihavuuden hyödyllinen hoitomuoto, sillä aamiaisryhmä menetti tietenkin enemmän painoa. Minusta näyttää äkkiseltään siltä, että aamiaisella syötiin ikään kuin ”luontoa vastaan” ja illallisella syötiin ”varastoon tottumuksen mukaan”, samoilla kokonaiskaloreilla jotka olivat siis alikaloreita painonpudotukseen.

Syömistiheydestä on jäänyt päähän muutamia suoraviivaisia tutkimustuloksia: mitä useammin syöt, sen enemmän tulee kokonaiskuormaa ja pitkän aikavälin tulos on nähtävissä BMI:ssä. Tämä on tässä syytä jättää oman nano-analyysin varaan: seuraan nälkääni, tavoitteena pärjätä mahdollisimman vähillä syömiskerroilla, ja sosiaalinen ajuri snackäilyyn; hyvässä seurassa /vierailulla pullakahvikin menee…

JR