Blogi

NuSI -tutkimus: Vähähiilihydraattinen ruokavalio lihavilla yhtä hyvä kuin vähärasvainen

Karppaustutkimuksia on ilmestynyt satoja, ja niistä on tehty useita kymmeniä erilaisia meta-analyysejä. Luulisi, että niistä olisi jo opittu se mitä on opittavissa. Silti viime viikolla ilmestynyt vähähiilihydraattista ruokavaliota koskeva tutkimus on aiheuttanut runsaasti kohinaa sosiaalisessa mediassa asiantuntijapiireissä. Miksi ihmeessä? Tutkimuksen tausta Tutkitun tiedon puolestapuhujana somessa tunnettu ja palkittu Juhani Knuuti …
Blogi

Ruuan ultraprosessointi ja syöpä, ensimmäinen tutkimus julkaistiin

Tiedelehti BMJ julkaisi viime viikolla etenevän väestötutkimuksen, jonka mukaan ultraprosessoitu ruoka on yhteydessä rintasyövän ja eri syöpien yhteenlaskettuun varaan, mutta ei suolistosyövän tai eturauhassyövän vaaraan. Ultraprosessoidut ruuat on aiemmin liitetty myös lihavuuteen. Mutta mitä ultraprosessointi edes on? Ennen kuin tutkimuksen tuloksia voi tulkita pitää ymmärtää mitä ultraprosessointi tarkoittaa. Kyseessä on suhteellisen …
Blogi

Ketogeeninen eli hyvin vähähiilihydraattinen ruokavalio oli tehokas tyypin 2 diabeteksen hoidossa

Olen aiemmin kirjoittanut moneen otteeseen vähähiliihydraattisten ruokavalioiden vaikutuksesta laihdutustulokseen ja yleensä terveyteen. Aiempien tutkimusten päätelmä on ollut se, että laihdutustulos on yleensä 6 kuukauden kohdalla parempi vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, mutta vuoden tai viimeistään kahden vuoden kohdalla ero laihdutustuloksessa verrokkiruokavalioon tasoittuu. Nyt uusi ketogeenistä ruokavaliota koskeva avoin ei-satunnaistettu tutkimus herättää innostusta mm. …
Blogi

Satunnaistettu tutkimus jossa hidas laihdutus toimi paremmin kuin nopea

Me ravitsemusterapeutit ja lihavuuden hoidon asiantuntijat usein suositamme hidasta laihdutustahtia useasta eri syystä. Viimekeväisessä kirjoituksessani Lihavuuden hoidon dilemma peräänkuulutin satunnaistettuja tutkimuksia aihepiiristä, sillä hidasta laihdutusta tukeva suositus on perustunut pitkälti poikkileikkaus- tai retrospektviiseen tutkimustietoon tai loogiseen päättelyyn. Tällaiset tutkimukset ja päätelmät ovat altiitta monenlaisille virhelähteille. Edelleen NEJM-tiedelehdessä vuonna 2013 julkaistu katsausartikkeli …