Ksylitoli on muutakin kuin hammasterveyttä
Kirjoittaja Aki Paasonen toimii ravitsemusasiantuntijana Tuulia International Oy:ssä, jossa kehitetään tietoteknisiä apuvälineitä kuluttajille ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin arviomiseksi. Tänä vuonna yritys on myös tuonut markkinoille puhdasta ksylitolia sisältävän Koivusokerin. [ http://www.koivusokeri.fi/koivusokeriweb/lehdistoweb.htm ]
Akin kokemukset Koivusokeria esitellessä ovat paljastaneet, että pääosa ihmisistä tuntee ksylitolin nimeltä ja osaavat liittää siihen hammasystävällisyyden. Myös ksylitolin laksatiivisesta ominaisuudesta osataan toisinaan kysyä, mutta vain harva tietää ksylitolista juurikaan muuta tai edes miltä ksylitoli itsessään maistuu. Tässä kirjoituksessa Aki esittelee ksylitolin vähemmän tunnettuja ominaisuuksia ja vaikutuksia elimistössä.
Ksylitolia valmistetaan kuidusta
Ksylitoli eli koivusokeri on viisihiilinen sokerialkoholi (pentitoli), jota on luotaisesti kasveissa ja pieniä määriä useissa syötävissä hedelmissä, esimerkiksi omenissa, mansikoissa ja baaneissa (Hyvönen ym. 1982). Kaupallisiin tarkoituksiin ksylitolin suora eristäminen luonnosta ei ole kuitenkaan taloudellisesti kannattavaa, joten sitä valmistetaan hemiselluloosan ksylaanista. Mahdollisia lähtömateriaaleja ovat muun muassa koivu- ja maissikuitu, joiden ksylaanipolymeeri pilkotaan ensin ksyloosimonomeereiksi ja hydrataan edelleen ksylitoliksi (Hyvönen ym. 1982). Kiteistä ksylitolia voidaan käyttää makeutusaineena ja se luetaankin elintarvikkeiden lisäaineisiin (E 967).
Yhtä makeaa kuin sokeri
Ksylitolin makeus vastaa tavallista sokeria, mistä syystä sitä on helppo annostella makeutuskäytössä. Erikoispiirteenä kiteisellä ksylitolilla on negatiivisesta liukenemislämmöstä johtuva viileä suutuntuma. Tyypillistä ksylitolin makeudelle on myös se, että sen makeus vähenee hieman kuumissa liuoksissa, mutta makeus palautuu ennalleen lämpötilan laskiessa (Hyvönen ym. 1982).
Suojaa hampaita ja vähentää korvatulehduksia
Suussa ksylitolilla on hyvin tunnetut vaikutukset hampaiden hyvinvointiin, mistä EFSA on myös antanut puoltavan lausunnon terveysväitteen käyttämiseksi (EFSA 2008)[ http://www.efsa.europa.eu/EFSA/efsa_locale-1178620753812_1211902179398.htm ]. Hampaiden suojaamisessa riittävä käyttömäärä on noin 5 – 10 g päivässä. Ksylitoli ehkäisee myös lasten korvatulehduksia, sillä se häiritsee suun ja nielun haitallisten mikrobien toimintaa ja pesiytymistä korvakäytäviin (Uhari ym. 1996; 1998) [ http://www.bmj.com/content/313/7066/1180.full ][ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9755259 ]. Korvatulehdusten ehkäisy edellyttää ksylitolin säännöllistä nauttimista viisi kertaa päivässä noin 2 grammaa kerrallaan. Ohje on liitetty myös osaksi välikorvatulehduksen Käypä hoito –suositusta (Käypä hoito 2010)[ http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi31050 ] .
Ksylitoli imeytyy vain osittain
Ksylitoli imeytyy passiiviseen diffuusioon perustuen, mikä tekee sen imeytymistä hitaampaa kuin glukoosilla tai fruktoosilla (Förster 1978). Ksylitoli on myös hyvin hydrofiilinen yhdiste, joten myös diffuntoituminen suolen pintasoluihin on hidasta. Ksylitoli hidastaa myös mahalaukun tyhjenemistä (Shafer ym. 1987)[ http://www.ajcn.org/content/45/4/744.abstract ], mikä voi osaltaa selittää ksylitolin imeytymisnopeutta. Osa ksylitolista voikin jäädä imeytymättä ja päätyä suolistoon mikrobien ravinnoksi, missä ksylitoli ja sen pilkkoutumistuotteet osmoottiseen paineeseen perustuen keräävät nesteitä suolistoon. Erilaiset vatsavaivat, erityisesti vatsan löystyminen, ovat tyypillinen seuraus suolistoon päätyneestä runsaasta ksylitolimäärästä. Muita haitallisia vaikutuksia ksylitolilla ei tunneta, eikä sille ole lisäaineena asetettu ADI-arvoa (Acceptable Daily Intake) (Evira 2009) [ http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=134 ].
Jos elintarvikkeen ksylitolipitoisuus on yli 10 % on tuotepakkaukseen liitettävä mukaan teksti: ”Liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia”. Laksatiivisista vaikutuksista johtuen ksylitolia tai muitakaan sokerialkoholeja ei saa myöskään käyttää juomien makeuttamiseen. Pääosa ihmisistä voi kuitenkin käyttää ksylitolia ilman vatsan oireilua alle 30 gramman kerta-annoksin (Salminen ja Hallikainen, 2002) ja jopa sylivauvat voivat nauttia sitä 5 – 7,5 grammaa kerrallaan (Vernacchio ym. 2007) [ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17097152 ]. Lapsilla siedetyt päivittäiset käyttömäärät voivat nousta kymmeniin grammoihin (Uhari 2001)[ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11163479 ]. Aikuisilla ksylitolin laksatiivisuus ei käytännössä rajoita sen runsastakaan päivittäistä käyttöä vaan enemmänkin mielekkyys makeuttaa ruokavaliota ns. ”tyhjällä” energialla. Säännöllisessä käytössä jopa satojen grammojen päivittäiset käyttömäärät ovat mahdollisia ilman vatsan oireilua.
Ksylitolin energiasisältö vastaa periaatteessa muita hiilihydraatteja, mutta epätäydellisestä imeytymistä johtuen ksylitolin energiapitoisuus (1000 kJ/100 g) on noin 40 % pienempi kuin tavallisella sokerilla (1700 kJ/100 g). Toisaalta imeytyminen ja hyväksikäytettävyys on sitä tehokkaampaa mitä pienempinä annoksina ksylitolia käytetään.
Avuksi ummetukseen
Hitaasta imeytymisestä johtuen ksylitolia voi kokeilla satunnaisesti myös ummetuksen helpottamiseen. Suurehko nesteeseen liuotettu ksylitoliannos, ja varsinkin tyhjään mahaan nautittuna, voi helpottaa ulostamista, mutta säännöllisessä käytössä ksylitolin vatsaa löysyttävän vaikutuksen tiedetään heikkenevän (Förster 1978).
Vaillinaisen imeytyisen takia ksylitoli on myös potentiaalinen prebiootti. Paksusuolen mikrobisto tuottaa ksylitolista lyhytketjuisia rasvahappoja, erityisesti voihappoa ja asetaattia, joista osa päätyy suoliston pintasolukon ravinnoksi ja osa imeytyy verenkiertoon (Mäkeläinen ym., 2007)[ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17995737 ]. Erityisesti voihappo on keskeinen energianlähde suoliston nopeasti uusiutuville soluille. Ksylitolin käytön tiedetään myös muuttavan suoliston mikrobilajistoa (Salminen ym., 1985)[ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4076932 ].
Ksylitolilla on matala glykeeminen indeksi
Imeydyttyään ksylitoli päätyy nopeasti maksaan ja pentoosifosfaattikiertoon, jonka päätteeksi se viime kädessä hapetaan energiaksi tai muokataan glukoosiksi. Sinänsä elimistö kykenisi käsittelemään ksylitolia jopa 500 – 600 grammaa päivässä (Bässler 1978), mutta ksylitolin hitaasta imeytymistä johtuen tällaisia määriä ei käytännössä nauttita. Hitaasta imeytymisestä ja pitkästä metabolointireitistä johtuen ksylitoli ei myöskään nosta verensokeria eikä lisää insuliinin erittystä voimakkaasti (Natah ym., 1997) [ http://www.ajcn.org/content/65/4/947.abstract ]. Ksylitolin glykeemiseksi indeksiksi (GI) on mitattu 7 (Foster-Powell ym., 2002)[ http://www.ajcn.org/content/76/1/5.short ] , joka on pienimpiä tunnettuja indeksejä.
Ksylitolia syntyy myös elimistön itsensä tuottamana ja sitä on verenkierrossa jatkuvasti pieniä määriä (0,03-0,06 mg/100 ml) (Hyvönen ym. 1982). Ksylitolia muodostuu uronihappokierron välituotteena muutettaessa L-ksyluloosia D-ksyluloosiksi (Bässler 1978) ja maksan on arveltu tuottavan ksylitolia noin 5 – 15 g päivässä.
Tutkimatonta sarkaa
Ksylitolilla voi olla myös muita vaikutuksia elimistössä, mutta ihmisillä tehdyt kokeet ovat näistä vielä niukkoja eikä pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä. Esimerkiksi väitöskirjassaan Mattila (1999)[ http://herkules.oulu.fi/isbn951425158X/ ] on selvittänyt ksylitolin vaikutuksia osteoporoosin ehkäisyssä ja Renko ym. (2008) [ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18334022 ] ovat tutkineet ksylitolia immunivasteen parantamisessa.
Yhteenveto ksylitolin tunnetuista vaikutuksista elimistössä
- vähentää karieksen riskiä säännöllisesti käytettynä
- aistitaan yhtä makeana kuin sokeri
- voi vähentää korvatulehduksen riskiä säännöllisesti käytettynä
- hidastaa mahalaukun tyhjentymistä
- aiheuttaa osmoottista ripulia suurina annoksina
- energiapitoisuus 40 % pienempi kuin sokerilla
- voi helpottaa ummetusta suurina annoksina
- saattaa olla prebioottinen yhdiste
- ei nosta verensokeria eikä lisää insuliinin erittymistä voimakkaasti (GI-arvo 7)
LÄHTEET, muut kuin valmiiksi linkitetyt:
Bässler K, 1978. Biochemistry of xylitol. Teoksessa: J Counsell (toim.). Xylitol. s.35-41. 191 s. Applied Science Publishers LTD, London, Iso-Britannia.
Förster H, 1978. Tolerance in the human. Adults and children. Teoksessa: J Counsell (toim.). Xylitol. s.43-66. 191 s. Applied Science Publishers LTD, London, Iso-Britannia.
Hyvönen L, Koivistoinen P, Voirol F. Food technological evaluation of xylitol. Adv Food Res 1982;28:373-403.
Salminen S, Hallikainen A, 2002. Sweeteners. Teoksessa: A Branen, R Davidson, S Salminen, J Thorngate (toim.). Food additives. 2.p. s.447-476. 938 s. Marcel Dekker, New York, USA.