Ravitsemusguru Alice Lichtenstein Suomessa

kirjoittanut | 28.03.2012 | Uutiset | 1 Kommentti

Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry tuo Suomeen maailman luokan ravitsemusgurun Yhdysvalloista, professori Alice Lichtensteinin (Tufts university, Boston). Lichtenstein on julkaissut yli 200 tieteellistä artikkelia ja on muun muassa ollut tieteellisenä asiantuntijana mukana sorvaamassa aiempia USA:n ravitsemussuosituksia. Lictenstein on kertonut julkisuudessa olevansa osittain tyytymätön uusiin suosituksiin. Asiasta kertoi mm. Savon Sanomat viime vuonna. Lichtensteinin suositusten arvostelu kuvaa sitä, miten Yhdysvalloissa ei ole pakko olla samaa mieltä -edes huipulla. Eriäviä mielipiteitä saa (ja pitääkin?) esittää ilman sorsimisen pelkoa. Keskustelukulttuuri on kypsempää kuin meillä. Lichtenstein on myös toiminut American Heart Association’in asiantuntijana ruokavaliosuositusten* osalta.

Kuva: www.cardiometabolichealth.org

Lichtenstein on kirjoitellut työtovereineen useita mielenkiintoisia kirjallisuuskatsauksia viime vuosina. Esimerkiksi seuraavat:

  • Nutrient supplements and cardiovascular disease: a heartbreaking story
    • ”Observational data have identified associations between carotenoids, folic acid, and vitamin E, or metabolites altered by these nutrients, and cardiovascular disease (CVD) risk. Despite biological plausibility, for the most part, data derived from nutrient supplement trials using moderate to high doses of single nutrients or nutrient combinations (exceeding amounts to avoid nutrient deficiency) have been disappointing. ”

Professori Lichtenstein esiintyy Leipätiedotuksen tilaisuudessa torstaina 29.3.2012 ja Suomen ravitsemustieteen yhdistyksen (SRY) seminaarissa perjantaina 30.3.2012. Ensin mainitussa Lichtenstein puhuu kuidun merkityksestä terveydelle ja SRY:n seminaarissa hänen aiheena on tyydyttyneen rasvan ja sydäntautien yhteydet (Saturated Fat and Cardiovascular Disease Risk Reduction: What Do The Data Support?)

Vuonna 2010 Lichtenstein, Mozaffarian, Willett ja Kuller olivat asiantuntijoina jenkkien ravitsemusterapeuttien konferenssin paneelissa, jonka aiheena oli ”Great Fat Debate”. Lichtenstein edusti vakiintunutta linjaa tyydyttyneen rasvan suhteen professori Kullerin kanssa, kun taas Willett ja varsinkin Mozaffarian kehoitti siirtämään enemmän huomiota muihin vähintäänkin yhtä tärkeisiin asioihin. Lue lisää esim. tästä keskustelun yhteenvedosta.

Ollaanpa kuulolla. Voit seurailla Lichtensteinin mielipiteitä ja näkemyksiä torstain ja perjantain aikana seuraamalla tviittejäni Twitterissä.

Pronutrionist on Twitterissä

*) AHA:n ruokavaliosuosituksia verrataan Välimeren ruokavalioon juuri päättyneessä Predimed -tutkimuksessa, jonka sairastuvuus- ja kuolleisuustulokset tulevat olemaan kuuma puheenaihe ravitsemuksessa (riippumatta lopputuloksesta).