Sopivasti lihaa luiden ympärillä tuo pitkää ikää

kirjoittanut | 16.04.2009 | Uutiset

Lancet-lehti on julkaissut massiivisen yli 900 000 potilasta kattavan katsauksen painoindeksin vaikutuksesta kuolleisuuteen. Analyysi kattaa 57 eri väestöjen seurantatutkimusta eri maista, mukana myös suomalaisten tutkijoiden tuloksia (Finriski).

Prospective studies collaboration tutkijaryhmä selvitti miten kehon painoindeksi (BMI) vaikuttaa kuolleisuuteen. BMI lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä. Analysoituaan tulokset tutkijat päätyivät siihen, että kuolleisuus on pienin, kun BMI on 22-25 välillä. Tulos oli samanlainen miehillä ja naisilla. Ne, henkilöt joiden BMI oli yli 40 (vaikea lihavuus) menettivät eliniästään kymmenen vuotta verrattuna niihin joiden BMI oli 22-25. Tutkijoiden mukaan tämä lihavuuden aiheuttama elämän lyhentyminen on samaa luokkaa kuin elämän mittaisen tupakoinnin aiheuttama elämän lyhentyminen. Lievempi  lihavuus lyhensi elämää kolme vuotta. Tutkijoiden mukaan lisääntynyt kuolleisuus johtui diabeteksen, hengityselinsairauksien ja verisuoniperäisten sairauksien sekä syöpien lisääntymisestä lihavilla. BMI alle 22 ennusti myös hieman korkeampaa kuolleisuutta kuin 22-25.

Tämä kattava tutkimusten läpikäynti osoittaa, että ei kannata tavoitella hyvin alhaista painoa (esim. alle 20), ainakaan hengissä pysymisen kannalta. Edellä mainitut lihavuuteen liittyvät sairaudet heikentävät myös elämän laatua, joten painon pitäminen alle suositellun ylärajan 25 on tärkeää. Tutkimus ei ottanut kantaa esim. älyllisten toimintojen heikkenemiseen tai nivelten rappeutumiseen, joiden on myös aiemmin todettu tapahtuvan vaikeassa lihavuudessa.

Prospective Studies Collaboration. Body-mass index and cause-specifi c mortality in 900 000 adults: collaborative analyses of 57 prospective studies. Lancet 2009; 373: 1083–1096.