Rasvoja kuumana vai kylmänä – onko se yhdentekevää? (vieraskirjoitus)

Vieraskirjoituksen kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri Pirjo Saarnia. Hän toimii päätoimisesti yrittäjänä (antaa ravitsemusneuvontaa, luennoi, opettaa, on mukana monenlaisissa valtakunnallisissa ravintoprojekteissa ja kirjoittaa ravintoartikkeleita sekä ravintokirjoja). Pirjolta on ilmestynyt kaksi ravintoaiheista tietokirjaa (Irti makeanhimosta, Otava 2008, Ruoan terveysvaikutukset Otava 2009). Tänä keväänä häneltä ilmestyy rasva-aiheinen tietokirja ”Rasvoilla parempaa terveyttä”. Hän haluaa kiinnittää enemmän ihmisten huomiota rasvojen käsittelyyn ja kuumentamiseen, ruokavalion rasvahappotasapainoon sekä ruokavalion ja tulehduksen väliseen yhteyteen.

Olen hurahtanut rasvahappojen maailmaan. Rasvahapot imaisivat minut syövereihinsä muutama vuosi sitten, kun sorminiveleni alkoivat oirehtia niveltulehduksen tavoin, ja kun toista lastani kiusasi vuosikausia jatkunut kutiseva, tulehtuva ihottuma. Kun geeniperimästäni ja lähisuvustani löytyy lisäksi muitakin tulehduksellisia sairauksia, halusin sukeltaa syvemmälle rasvahappojen saloihin, koska uskoin syyn ja avun löytyvän sieltä. Ja löytyihän se, ainakin osittain.

Samoihin aikoihin kiinnostuin myös tulehduksesta ja rasvojen kuumentamisesta. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä, että rasvojen terveellisyyttä ei koskaan pitäisi määritellä pelkästään rasvahappojen määrän tai laadun suhteen, vaan samanaikaisesti tulisi miettiä rasvojen kuumuudenkestävyyttä ja niiden vaikutusta tulehdukseen. Näistä asioista meillä Suomessa puhutaan ja kirjoitetaan toistaiseksi hyvin vähän.

Äkillisesti lehahtavan ihottuman taustalta on helposti paikannettavissa tulehdus. Monen kroonisen sairauden kuten atopian, reuman tai astman virallisessa hoidossa painotetaan lähes yksinomaan ulkoista hoitoa tai tulehdusta hillitsevän kortisonin käyttöä. ”Sisältä käsin” vaikuttaviin asioihin kuten ruokavalioon ei juurikaan oteta kantaa eikä sitä koeta merkitykselliseksi, vaikka ruokavaliolla on aina merkitystä. Tulehduksellisissa sairauksissa ruokavaliolla – ennen kaikkea rasvahapoilla, sokerilla ja antioksidanteilla – on erityisen suuri merkitys.

Perheemme atoopikkoa hoitaessani mietin usein, kuinka ruokavalion rasvat ja muut ruoassa olevat yhdisteet mahtavat vaikuttaa ihottuman taustalla olevan tulehduksen voimistumiseen tai laantumiseen. Huomasin usein myös tarkkailevani muidenkin tulehduksellista sairautta potevien ihmisten ruokavalioita: sokerin määrää, rasvahappotasapainoa ja ennen kaikkea kuumennukseen käytettyjä rasvoja. Mietin kuumeisesti, kuinka väärillä rasvoilla ja voimakkaissa lämpötiloissa kuumennetuilla öljyillä mahtaa olla vaikutusta astman, reuman, psoriasiksen tai diabeteksen taustalla kytevään tulehdukseen ja sitä kautta oireiden voimakkuuteen?

Tutkijan luonnetta omaavana ja tiedonjanoisena ihmisenä huomasin miettiväni myös lasten päiväkotiruokailua ja sen yhteyttä voimakkaana lehottavaan ihottumaan. Ihottumat ovat kieltämättä hankalia tutkittavia, sillä joskus kutinaa ja ihottumaa voivat pahentaa monet ulkopuoliset tekijät kuten stressi, kuiva huoneilma tai pesuaineet. Suomalaiset päiväkodit ovat pääsääntöisesti ihania ja turvallisia paikkoja kuten meidänkin hoitopaikkamme oli, mutta näinä vuosina harmittelin usein sitä, miksi pikkulapsille syötetään niin paljon piilosokeria. Lähes päivittäin ruokalistalla komeilivat sokeriset välipalakiisselit, marjarahkat, murot ja hillot. Tässä yhteydessä en niinkään ollut huolissani sokerin haitallisuudesta hampaisiin tai painonkehitykseen, vaan pikemminkin sen vaikutuksesta tulehdusreaktion voimistumiseen.

Myös omaan lapsuuteeni 30-40 vuotta sitten kuuluivat karkit ja kotitekoiset leivonnaiset siinä missä ne kuuluvat nykylastenkin elämään. Tosin nykylasten syömät leivonnaiset ja välipalatuotteet sisältävät paljon enemmän transrasvoja ja huonosti kuumennusta kestäviä rasvoja kuin menneinä vuosina, jolla ei ainakaan ole terveyttä edistäviä vaikutuksia. Myös piilosokeria syötiin omassa lapsuudessani paljon vähemmän kuin nykyään. Entisaikaan lasten välipaloja kouluissa ja päiväkodeissa olivat hedelmät sekä lanttu- ja naurisviipaleet, ja hyvältähän ne maistuivat. Ei haitallista sokeria eikä kovettuja rasvoja, vaan sitäkin enemmän kuituja ja vitamiineja. Rasvojen ja terveyden yhteyksiä miettiessäni mielessäni pyöri myös ajatuksia, millaisella öljyllä ja miten kuumassa lämpötilassa päiväkoti- ja kouluruoka mahdetaan nykyään valmistaa. Jonkun mielestä tällainen mietiskely voi vaikuttaa turhanpäiväiseltä ja suorastaan niuhottamiselta, mutta minusta se ei ole sitä. Rasvojen kuumentamisen vaikutuksia pitäisi pohtia paljon nykyistä enemmän, koska niillä oikeasti on suuri merkitys ihmisen terveyteen. Enkä usko, että yksikään atooppisen lapsen vanhempi pitää tällaista ajattelua ja asioiden syvällistä pohtimista outona käyttäytymisenä. Kun lapsi itkee ja raapii itsensä vereslihalle toistuvasti, yrittää äiti tai isä miettiä kaikki mahdolliset keinot lapsen tuskan helpottamiseksi.

Nykytiedon mukaan tulehdus jyllää atopian lisäksi monen muunkin kroonisen sairauden taustalla. Ruokavalion rasvahapoilla on oleellinen merkitys sairauden etenemiseen ja oireiden voimakkuuteen, sillä syömämme ruoka joko voimistaa tai laannuttaa tätä tulehdusta. Kun omissa sorminivelissäni kytevä tulehdus rauhoittui viikon kalaöljykuurilla, ja vastaavasti voimistui liiallisella omega-6-rasvojen tai hiilihydraattien syömisellä, tai kun lapsen ihottumaa lievensi tyrni- ja kalaöljyn yhdistelmä sekä sokerin vähentäminen, alkoi kiinnostukseni rasvojen ja tulehduksen yhteyteen heräillä todenteolla.

Onko suomalaisten rasvan käyttö hyvällä mallilla? Vaikka rasvan laadussa on tapahtunut osittain suotuisia muutoksia, on rasvasaralla kuitenkin vielä paljon tehtävää. Moni suomalainen käyttää aivan liian vähän hyviä, pehmeitä rasvoja, ja esimerkiksi terveydelle tärkeitä kalarasvoja saadaan aivan liian vähän. Kuinka moni syö oikeasti 2-3 kertaa viikossa rasvaista kalaa ja kuinka moni suomalainen käyttää päivittäin riittävän rasvaista salaattikastiketta tai levitettä? Eikä myöskään ole yhdentekevää, missä muodossa näitä hyviä rasvoja nautitaan. Onko pellavansiemenrouhe edelleen terveyttä edistävä tuote 225 asteessa kuumennetussa sämpylässä? Tai riittääkö ja onko ylipäänsä terveellistä, jos suomalaisten ruokavaliossa on määrällisesti riittävästi monityydyttymättömiä, välttämättömiä rasvahappoja, mutta jos nämä rasvahapot tulevat ruokavalioon teollisten karjalanpiirakoiden, valmisruokien, pähkinäleivosten ja margariinin muodossa? Kaikki kovissa lämpötiloissa kuumennettuja tuotteita.

Rasvat kiinnostavat ihmisiä ja hyvä niin. Nyt ihmisten rasvakiinnostus ja –tietous vaan pitäisi saada laajenemaan voi-margariini –linjalta aina rasvojen kuumentamiseen ja tulehdusreaktioihin saakka. Minulta (ja varmasti kaikilta ravitsemustieteilijöiltä) on vuosien varrella kyselty paljon sitä, onko voi vai margariini terveellisempää, tai onko Becel parempaa kuin Keiju. Osa ihmisistä on ponnekkaasti halunnut kertoa, kuinka he käyttävät yksinomaan perinteistä voita eivätkä halua koskea keinotekoisiin margariineihin. Näin voi tietenkin toimia eikä teollista margariinia todellakaan välttämättä tarvita. Suoraan sanoen en itsekään ole mikään margariinifani, vaan mieluummin teen omatekoista levitettä (voi/rypsiöljy/rahka) ja nautin hyvät rasvahapot pähkinöiden, öljyjen ja rasvaisen kalan muodossa. Ihmisiä on kuitenkin hyvä muistuttaa siitä, että keho ei saa riittävästi välttämättömiä rasvahappoja yksinomaisella voin käytöllä, ja liian suuri kovan rasvan käyttö tuo mukanaan muitakin terveyshaittoja. Ennen kaikkea näin tapahtuu, jos samanaikaisesti saadaan liian vähän tyydyttymättömiä rasvoja.

Nykytiedon mukaan oliiviöljy, voi ja kookosöljy kestävät parhaiten kuumentamista ja näiden rasvojen rasvahappoketjuissa tapahtuu vähiten haitallisia hapettumisreaktioita. Mitä enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja öljystä löytyy, sitä huonompi kuumuudenkestävyys sillä on – tämähän on tuttua juttua kaikille ravitsemusasiantuntijoille. Kuitenkaan monelle maallikolle ei ole selvää, että auringonkukkaöljyllä ei kannata kuumentaa ruokia, eikä sitä kannata ostaa muutenkaan jääkaappiin. Runsaasti omega-6-rasvahappoja sisältävää auringonkukkaöljyä saadaan suomalaisesta ruokavaliosta runsaasti jo muutenkin, sillä tätä öljyä löytyy runsain mitoin monista pitkään säilyvistä tuotteista kuten säilykkeistä, salaattikastikkeista ja teollisista leivonnaisista. Harmi vaan, että tämä öljy merkataan usein tuoteselosteisiin nimellä kasviöljy. Miksei selkeästi ”auringonkukkaöljy”?

Jottei tästä vieraskirjoituksesta tulisi ylipitkä (ellei se jo ole sitä), on ehkä syytä lopetella tämä vuodatus. Tähän loppuun totean vielä, että meille ravitsemusasiantuntijoille totisesti riittää työsarkaa rasvavalistuksen parissa. Monella kuluttajalla on paljon ”nippelitietoa” ravinnosta, mutta usein ne kaikista oleellisimmat ja tärkeät asiat ovat pielessä, ja ruokavaliosta ja ravitsemuksesta tarvitaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä. Itse kaipaan rasvavalistuksen laajentamista rasvojen kuumennuskestävyyteen sekä rasvojen vaikutukseen sairauksien taustalla jylläävään tulehdukseen, unohtamatta kuitenkaan ihmisten yksilöllisiä eroja. Yksi ja sama ruokavalio ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla kaikilla meistä, ja ihmisten omia henkilökohtaisia kokemuksiakin on muistettava kuunnella ja kunnioittaa.

Aurinkoista kevään odotusta kaikille lukijoille!

11 thoughts on “Rasvoja kuumana vai kylmänä – onko se yhdentekevää? (vieraskirjoitus)”

  1. Loistava kirjoitus Pirjo! Pehmeiden rasvojen osuus on varmasti merkittävä atooppisen ja kuivan ihon hoidossa. Mielestäni on järkyttävää, että esimerkiksi ihotautilääkärit eivät mainitse ruokavalioasioista juuri mitään atooppisesta ihottumasta kärsiville. Moni atoopikko saisi varmasti oireisiinsa apua pelkästään ruokavaliota muuttamalla.

    Atooppisella ihottumalla ja ärtyvän suolen oireyhtymällä on varmasti myös yhteys. Olisikin mielenkiintoista saada tutkimusnäyttöä siitä, kuinka yleisesti ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivät sairastavat myös atooppista ihottumaa ja helpottuvatko myös atooppiset oireet ruokavaliohoidon myötä (FODMAP, probiootit, liukoinen kuitu, pehmeät rasvat yms.)

  2. Kiitokset kirjoituksesta! Tämän tyyppistä kyselin aikaisemmin viime syksyisten rasvakeskusteluiden aikaan. Rypsiöljyähän nyt yleisesti suositellaan jumalaisena rasvana joka prantaa ihmisten ja possujen sydämet. Ja nimenomaan rypsiöljy mainitaan kaikissa paistetuissa tuotteissa joissa sitä on käytetty.
    Eli voilla leivottu leivonnainen ei välttämättä olekaan omassa tuoteryhmässään lainkaan huonompi tuote…

  3. Kiitos Pirjo, tästä avauksesta. Taidan käydä ostamassa kirjasi. Irti makeanhimosta, on myös luettu ja tykätty. Olen kanssasi siinä erimieltä, että me ravitsemusasiantuntijat ymmärtäisimme kaikki, miten rasvat käyttäytyvät kuumennettaessa. Meille ainakin opetettiin, ettei kotiruuanvalmistuksessa juuri mitään tapahdu kaksoissidoksille eli rypsiöljyä pannuun vaan.
    Mutta rasvoihin pitäisi tosiaan suhtautua hiukan laajemmin. Minäkin olen oman kokemuksen kautta huomannut miten sokeri, mutta myös muut hiilihydraatit vaikuttavat atooppiseen ihooni. Rasvat, mahdollisiimman luonnollisessa muodossa taas ovat olleet avuksi.Toisaalta olen miettinyt, mikä rooli onkaan runsaalla lisä- ja säilöntäaineiden määrällä?

    Väitän, että aika hyvin näen ihosta kuka käyttää liian vähän rasvaa, no joskus myös liian vähäinen veden juominen ja kahvin kittaaminen sotkee diagnoosin. Niin ja tietenkin tupakka sekä alkoholi. Mutta moni tosiaan yrittää hoitaa ihoa atooppista tai muuten vaan kuivaa, ulkoapäin kun tehokkaammin onnistuisi sisältä.

  4. Totean itse, että oikeilla rasvavalinnoilla (kalaöljyllä) on ollut merkitystä myös allekirjoittaneen iholle. Talvinen paranajon jälkeinen kutina ja hilseily sekä näppyläisyys on rauhoittunut merkittävästi.

  5. Olipa mukava surfafilla tämmöisellekin sivustolle ja tähän(kin) kirjoitukseen, kiitos! Kirjoittakaa lisää rasvoista, please!

    Ummikkomaallikko kyselee, mikä taika on siinä rypsissä, kun on se rypsipossu ja kaikki? Missä rasvassa possupala on paras paistaa, omassaan, voissa vai öljyssä? Onko/kumpi parempi valinta, rypsi vai oliivi vai kookos?

    Ja tuosta Anetten kommentista lainaten: ”Meille ainakin opetettiin, ettei kotiruuanvalmistuksessa juuri mitään tapahdu kaksoissidoksille eli rypsiöljyä pannuun vaan.” Kiinnostaisi kuulla, onko vai eikö ole sille rypsiöljylle sidoksineen tapahtunut mitään matkalla siemmenestä kaupan öljypulloon? Tai oliiviöljylle? Onko sidonnaisuuksilla ja/tai muilla ominaisuuksilla eroa kylmäpuristetulla ja tavallisella rypsiöljyllä?

    Mistä johtuu, että pellavansiemmeniä natustelee ihan mielellään, mutta kylmäpuristettu pellavaöljy pullosta maistuu ihan karseen kamalalta? Ai niin, onkos pellava edes terveellistä? Miksi/miksi ei?

    Kalaa söisi ilomielin suositusten mukaisesti 2-3 kertaa viikossa, mutta kun sitä ei millään meinaa löytää TUOREENA! Pääosin kasvisruualla kasvattettu kassilohi ei oikein enää nappaa ja kiitos kahden suuren kaupparyhmän lähivesien kalansaaliitkin uivat monta turhaa mutkaa ennen kalatiskiaä 🙁

  6. Kiitos kaikille vieraskirjoitustani kommentoineille. Itse olen käytännön työn ja omakohtaisten kokemusten perusteella täysin vakuuttunut siitä, että ihottumat ja suolisto kulkevat käsi kädessa. Oikeiden rasvahappojen ohella kuiduista, antioksidantteja sisältävistä ja tulehdusta hillitsevistä marjoista, probiooteista sekä vähäsokerisesta ruokavaliosta saadaan lähes poikkeuksetta apua atopian ja ihottumien hoidossa. Se, mistä rasvahapoista (tyrni, helokki, mustaherukka…) kukin saa parhaan avun, on aika yksilöllistä, mutta kalaöljyn käytöstä on yleensä kaikille hyötyä. Eikä yleisiä elämäntapojakaan sovi unohtaa, tietysti nekin (ulkoilu, tupakointi, alkoholi…) näkyvät ihosta ja vaikuttavat ihon kuntoon.

    Kalan käytöstä sen verran, että me suomalaiset syömme huolestuttavan vähän rasvaista kalaa, ja monella on huutava pula monityydyttymättömistä, välttämättömistä rasvahapoista. Koska kala sisältää paljon monityydyttymättömiä rasvahappoja, kannattaisi se kuumentaa miedolla lämmöllä (125-150 asteen uunilämpö riittää kalan kypsyttämiseen mainiosti, ei tarvitse kärryttää lohifilettä 200-225 asteessa).
    Olen täysin samaa mieltä myös siitä, että liian harvoin kalatiskiltä saa tuoretta kalaa! Jos jostain marketista tai lähikaupasta edes löytää tuorekalatiskiä, on kalan tuoreus ikävä kyllä hyvin kyseenalaista. Monilla tuoretiskeillä ei edes merkitä kalan pyyntiajankohtaa (vaikka merkintätaulu löytyykin seinältä), joka kertoo siitä, että kala on kaikkea muuta kuin tuoretta. Tuoreen kalan puuttuessa turvaudun itse usein oliiviöljyyn säilöttyyn (useimmat säilötty auringonkukkaöljyyn) purkkisardiiniin, joka on herkullista ja runsaasti hyviä rasvahappoja sisältävää syötävää.

    Minusta hyvään rasvakokonaisuuteen sopii myös pieni määrä voita. Mutta jos jääkaappiin ostetaan usein voipaketti, tulee sitä helposti käytettyä vähän sinne sun tänne, ja rasvahappokokonaisuus menee helposti väärille urille. Ennen kaikkea pehmeitä rasvoja (kuumentamattomia öljyjä, pähkinöitä, rasvaista kalaa…) tarvitaan paljon nykyistä enemmän, eikä niinkään kovan rasvan lähteitä. Kovaa ja transrasvaa saadaan salakavalasti piilorasvoina jo muutenkin. Kalan lisäksi kuumentamattomalla pellavansiemenrouheella/öljyllä voi mukavasti lisätä ruokavalionsa omega-3-rasvahappojen määrää.

  7. Mielenkiintoista pohdintaa. Olisin kuitenkin toivonut ammattilaiselta vähän enemmän ”villoja” pohdintojen tueksi. Mutu-tuntumalla olen monesta kohtaa samaa mieltä. Kovien rasvojen lyttäämistä en kuitenkaan ymmärrä. Mihin niiden ”pahuus” perustuu? Toki tiedän, että kovia rasvoja on vuosikausia lyöty kuin vierasta sikaa, mutta asiallisia uskottavia perusteita kaipaisin. Reijon vhh-sarjan ensimmäisten 7 osan perusteella vhh:n negatiivisia vaikutuksia on vähemmän kuin positiivisia, ja negatiiviset vaikutukset painottuvat (teollisesti prosessoituun?) eläinproteiiniin eikä eläinrasvaan. Voin haittavaikutuksista ei minun ymmärtääkseni ole mitään suoraa tieteellistä näyttöä, vaan näyttö on epäsuoraa ja perustuu suurimmalta osin kolesteroliarvoihin, joiden aikaisemmat tulkinnat on viime vuosina todistettu monellakin tapaa vääriksi. Rasvahappokoostumuksen pohdinnat kuulostavat maallikosta hassuilta. Kuka on se taho, joka pystyy määrittämään oikean koostumuksen, kun todistettavasti hyvin erilaisilla koostumuksilla on hyvin pärjätty? Mitenkäs olisi mahdollisimman luonnonmukaiset ja evoluution aikana mahdollisimman paljon käytetyt rasvat, koostumuksesta riippumatta?

    Ihottumaan ja vatsavaivoihin on moni saanut huomattavaa helpotusta jättämällä viljat pois ruokavaliostaan. Olisiko ravitsemusterapeutille ammatillinen itsemurha suosittaa kokeilemaan viljojen täydellistä poisjättöä vatsa- tai iho-ongelmaiselle? Välillä tuntuu, että viljat (etenkin ruis) on Suomessa pyhä lehmä, johon ei saa koskea.

    Ruuan lisäaineista on ollut jo vähän puhetta, mutta muut tekijät ovat jääneet mielestäni liian vähälle. Tämä Pirjon kirjoituksessa käsitelty ruuan liiallinen kuumentaminen on yksi erinomainen esimerkki. Vuosituhannen alussahan ruotsalaistiedemiehet olivat kieltämässä ruuan paistamisen kokonaan, kun paistetusta ruuasta löytyi niin paljon syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Eivätkö ne nykyään enää aiheutakaan syöpää? Entä mitä elimistössä tapahtuu kun sille säännöllisesti vuosikausia syötetään pieniä määriä vaaralliseksi tiedettyä myrkkyä (esim. appelsiiniin kuoresta appelsiiniin imeytyneitä torjunta-aineita)? Eikö teollisella rehulla ruokitun lehmän maidossa ole oleellista eroa laiduntavan lehmän maitoon? Onko hormoneilla kasvua ryyditetty ja sairaaksi jalostettu broileri todellakin terveellistä ruokaa? Jne, jne.

    1. Yhdyn satunnaisen satusedän kommentteihin kovan rasvan mollaamisesta ja siitä että transrasvat mainitaan samassa lauseessa ikäänkuin ne olisivat sama asia. Ja pitäisi vielä erotella teknotranssit luonnollisista… Kovassa näyttää istuvan tuo uskomus. Muistan nähneeni erään vanhan lääkärin kertovan että tyydyttynyt rasva on kuin lapsen hyväksikäytöstä epäilty mutta syyttömäksi todettu. Varjo on koko ajan päällä.
      Mitä tulee monityydyttämättömiin niin minusta alkaa tuntua että niiden saantia korostetaan jo liikaakin. Niiden saannin lisääminen auttaa varmasti jos niistä on ollut puutosta mutta terveen ihmisen ei välttämättä tarvitse saada niitä päivittäin monia lusikallisia. Ne kun voivat sitten hapettua kropassa jos eivät pannulla ehdi.

Comments are closed.