Margariini voita terveellisempää

Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa voi myy paremmin kuin aikoihin. Margariinia kyykytetään netissä milloin minkälaisella teorialla. Aina löytyy joku molekyylitason teoria, ”löydös”, jonka perusteella margariinin sanotaan olevan vaarallinen. Harvoin, jos koskaan, on esittää kliinisiä ihmisillä tehtyjä tutkimuksia väitteiden tueksi.

Tässä jokunen viikko sitten kävin keskustelua englantilaisen yleislääkärin John Briffan kanssa hänen blogissaan. Briffa kuuluu ”karppauslääkäreihin” ja hän oli otsikoinut blogikirjoituksen vapaasti käännettynä ”Kirjoitukseni joka laittaa pisteen voita ja margariinia koskevalle keskustelulle”. Jo otsikko kerjäsi mahtipontisuudellaan kommenttia.

Kommentoin kirjoitusta, asia tuskin on näin yksinkertainen. On esimerkiksi Los Angeles Veterans -tutkimus, jossa pelkällä rasvan vaihdolla saatiin sydän- ja verisuonitautikuolemat vähenemään. Tästä sikisi sitten melkoisen kiihkeä kirjeenvaihto varsinkin Briffan osalta, joka huipentui hänen lähettämiinsä alatyylisiin sähköposteihin. Briffa päätti omistaa vielä seuraavan blogikirjoituksen kirjeenvaihdollemme.

Minulle ei ole tule yllätyksenä, eikä ole mitenkään uutta, että tieteellistä evidenssiä katsotaan vain oman maailmankuvan läpi, ja toinen pyritään lyttämään ja tylyttämään niin perusteellisesti kuin mahdollista.

Sen verran kuitenkin on viime aikoina ottanut pattiin tämä voin ylistys yhtäällä ja toisaalla, varsinkin joidenkin (harvalukuisten) lääkäreiden toimesta, että laitoin kasaan tämän SlideShare -kuvasarjan.

Todettakoon niille, jotka eivät viitsi tai osaa lukea diasarjaani, en ole mikään henkeen ja vereen margariinin puolustaja, enkä voita myrkkynä pitävä henkilö. Kasviöljyt ovat terveellisiä, margariini hyvin todennäköisesti terveellisempää kuin voi ja toisaalta, ei voi mitään myrkkyä ole.

Käyn tässä diasarjassani läpi meta-analyysejä ja muita tärkeitä tutkimustietoja voista, margariinista sekä kasviöljyistä. Olen julkaissut sarjan myös englanninkielisessä blogissani. Lyhennän keskeiset pointit tähän ranskalaisin viivoin suomeksi.

  • Suuri osa vakuuttavimmista rasvatutkimuksista on tehty 1960-1970 -luvulla. Margariinien koostumus on muuttunut aivan erilaiseksi noista ajoista ja käytössä olevat kasviöljyt ovat muuttuneet auringonkukka- ja soijaöljystä rypsi- ja oliiviöljyyn. Margariinissa on nykyisin vähemmän transrasvaa  kuin voissa ja rypsiöljyssä on yli 20 kertaa enemmän omega-3 rasvahappoja kuin auringonkukkaöljyssä, ja alle puolet omega-6 linolihapon määrästä.
  • Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen yhdenaikainen riittävä ja sopiva saanti vähentää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Suositukset ovat pitkään korostaneet molempien riittävää saantia, eikä pelkästään omega-6 rasvahappojen riittävää saantia
  • Omega-3 rasvahapot ravintolisänä eli supplementtina eivät ole meta-analyysitasolla vähentäneet, eivät lisänneet sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta tai -sairastuvuutta. Toisin sanoen, ne eivät ole yksistään käytettynä mitään käänteen tekeviä ihmelääkkeitä
  • Sydney Diet Heart Study ei ole mikään puhdasoppinen ja virheetön tutkimus, mikään lopullinen todistuskappale. Tutkimuksessa on useita puutteita, jotka itse päätutkija Christiopher Ramsden on tuonut esille median haastattelussa. Keskeisin näistä on se, että omega-6 linolihapon saanti oli 4 kertaa suurempaa kuin Suomessa nykyisin
  • On olemassa yksi satunnaistettu rasvanvaihtotutkimus (juuri tuo Sydney’n tutkimus), jossa tyydyttyneeseen rasvaan painottuva ruokavalio oli sydänkuolleisuuden suhteen parempi kuin kasviöljyyn. Sen sijaan on olemassa neljä (4) satunnaistettua tutkimusta, jossa margariinia, oliiviöljyä, tai soijaöljyä (tai muita kasviöljyjä) runsaasti sisältävä ruokavalio on vähentänyt sydän- ja verisuonitautitapahtumia. Nämä ovat olleet kaikki monitekijäisiä tutkimuksia, mutta rasva on ollut ainoa säännöllisesti ilmaiseksi jaettu ruoka näissä tutkimuksissa. Jos margariini tai kasviöljyt olisivat vaarallisia, kuten väitetään, tällaiset tulokset eivät olisi mahdollisia
  • Margariini ja kasivöljyt vähentävät paitsi kolesterolia myös kokonaiskolesteroli/HDL -suhdetta voita tehokkaammin. Kokonaiskolesterolin ja HDL:n suhde on hyvin voimakas sydän- ja verisuonitautien riskitekijä
  • Yhdentoista etenevän kohortin yhteisanalyysin mukaan tyydyttyneen rasvan vaihtaminen monityydyttymättömään vähentää sydänkuolleisuutta. Jokainen 5 % kaloreista joka vaihtuu tyydyttyneestä rasvasta monityydyttymättömään vähentää sydänkuolemia 26 %
  • Kasviöljyjen omega-6 rasvahapot eivät ole tulehdusta lisääviä sellaisina määrinä, miten ihmiset niitä voivat normaalioloissa kuluttaa. Tästä on meta-anlyysiatason näyttö
  • Omega-6 rasvahapot eivät aiheuta syöpää. Tästä on sekä post hoc näyttö satunnaistettujen tutkimuksien meta-analyysistä että kohorttitutkimuksien meta-analyysitason näyttö
  • Tyydyttyneen rasvan vähentäminen vähähiilihydraattisen ruokavalion aikana tuottaa paremman sydän- ja verisuonitautien riskiprofiilin kuin runsaasti tyyydyttynyttä rasvaa sisältävä vähähiilihydraattinen ruokavalio ainakin, kun pääasiallinen proteiinin lähde naudanliha
  • Ravitsemustutkimus on haastava tieteen ala. Ristiriitainen tieto kuuluu ravitsemustieteen perusluonteeseen.

PS. En halua ja jaksa moderoida mahdollisia tämän kirjoituksen kommentteja. Palaan asiaan blogissa ensi vuoden puolella.

[poll id=”59″]