Tämä kirjoituksen on ystävällisesti tuottaneet blogiani varten tohtorikoulutettava Ilkka Jussila ja liikuntafysiologian professori Juha ”Lihastohtori” Hulmi, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Hulmin tutkimusryhmä on tutkinut syövän ja liikunnan yhteyksiä jo useiden vuosien ajan ja he ovat julkaisseet useita tutkimuksia, joita voi katsella täältä. Ilkka on syöpään liittyen julkaissut ainakin tämän ja tämän toisen tutkimuksen.
—————————————————————————————————————————————————–
Paksusuolisyöpä on maailmanlaajuisesti kolmanneksi yleisin syöpä ja toiseksi yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja. Vuonna 2020 paksu- ja peräsuolisyöpään sairastui maailmanlaajuisesti arviolta lähes 2 miljoonaa ihmistä, ja tapausmäärien ennustetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä väestönkasvun ja ikääntymisen myötä [Morgan ym. 2023]. Vaikka nykyaikaisella kirurgisella hoidolla ja sen jälkeisellä kemoterapialla saavutetaan korkeita paranemisprosentteja, korkean uusiutumisriskin paksusuolisyövän (vaihe III ja vaihe II) sairastaneista potilaista noin kolmanneksella (20–40 %) syöpä uusiutuu [Grothey ym. 2018]. Lisäksi paksusuolisyövän leikkaus ja liitännäishoito aiheuttavat haittavaikutuksia, jotka heikentävät potilaiden elämänlaatua ja vähentävät fyysistä toimintakykyä [Scheepers ym. 2022]. Olisikin, siis tärkeää luoda uusia lisä-, tai tukihoitomuotoja lääkkeellisen ja kirurgisen hoidon rinnalle sekä jälkeen parantamaan potilaiden elämänlaatua ja pidentämään elinikää syövästä tai sen hoidoista huolimatta.
Viime aikoina kiinnostus liikunnan mahdollista hyödyistä syövän kasvun hidastamisessa sekä syöpähoitojen haittavaikutuksien vähentämisessä on noussut tutkijoiden, että lääkäreiden keskuudessa. Runsas fyysinen aktiivisuus on seurantatutkimuksissa yhdistetty matalampaan syövän, mukaan lukien paksusuolen syövän, ilmaantuvuuteen [Moore ym. 2018]. Eläimillä ja solumaljoissa tehtävät tutkimukset ovatkin osoittaneet, että liikunta voi vähentää syövän kasvua [Eschke ym. 2019], myös paksusuolen syövän kasvua [Devin ym. 2019]. Lisäksi ihmisillä toteutetut havainnointitutkimukset ovat osoittaneet, että paksusuolen ja peräsuolen syöpää sairastavilla potilailla, jotka harrastavat hoidon jälkeen enemmän vapaa-ajan liikuntaa, on pienempi riski syövän uusiutumiselle ja kuolemalle [Markozannes ym. 2024] mukaan lukien korkean uusiutumisriskin paksusuolen syöpäpotilaat [Meyerhardt ym. 2006].
Liikunnan mekanismit, joiden avulla liikunta saa aikaan positiivisia vasteita ovat mahdollisesti esimerkiksi aineenvaihdunnan kasvutekijöihin, tulehdukseen ja immuunitoimintaan vaikuttaminen [Amirsasan ym. 2022]. Lisäksi kakeksiassa tai prekakeksiassa, joissa kudosmassa (erityisesti lihas- ja rasvamassa) vähentyvät [Järvinen ym. 2022], lihaksien kasvuun ja toimintakykyyn vaikuttavalla liikunnalla, kuten voimaharjoittelulla on havaittu alustavasti positiivisia vaikutuksia toimintakykyyn ja mielialaan [Horawski ym. 2025]. Tämä voi mahdollistaa pidemmän ja tehokkaamman syöpähoidon [Pin ym. 2018]. Liikunnan vaikutusta syöpäpotilaiden eloonjäämisennusteeseen ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa, mikä vaaditaan syy-yhteyden osoittamiseen.
Arvostetussa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin pari kuukautta sitten uraauurtava CHALLENGE-tutkimus aihepiiristä. Tutkimus on ensimmäinen satunnaistettu kovien päätetapahtumien tutkimus, jossa on voitu osoittaa selvä hyöty liikunnan vaikutuksista suolistosyöpään uudelleen sairastumisiin ja kuolleisuuteen [Courneya ym. 2025]. Tässä suuressa tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin joko 3-vuotta kestävään liikuntaryhmään tai kontrolliryhmään, joka sai vain kertaluontoiset ohjeet terveellisistä elämäntavoista. Päätulosmuuttujana tarkasteltiin ryhmien välisiä eroja elinajassa ilman syövän uusiutumista ja muina tulosmuuttujina olivat erot kokonaiselinajassa, fyysisessä toimintakyvyssä ja vapaa-ajan liikunnan harrastamisen määrässä.
Tarkemmin tutkimuksesta
Tutkittavat
Tutkimukseen osallistui yhteensä 889 paksusuolisyöpäpotilasta, joilla oli korkean riskin uusiutumisriskin paksusuolen syöpä. Liikuntaryhmässä oli 445 potilasta ja kontrolliryhmässä 444 potilasta, Kuva 1. Kaikilla potilailla oli loppunut sytostaattihoito viimeistään 2–6 kuukautta ennen tutkimukseen osallistumista. Kaikki tutkimukseen osallistuneet potilaat olivat maksimissaan kohtalaisen aktiivisia. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että kohtalaisen rasittavan liikunnan määrä oli alle 150 minuuttia viikossa eli alle tyypillisten suositusten.
Liikuntaryhmä
Liikuntaryhmä sai kontrolliryhmän tapaan ohjeet terveellisestä elämäntavoista sekä lisäksi ohjeet liikunnan harrastamisestä ja sen määrästä. Lisäksi liikuntaryhmä osallistui 3-vuoden aikana yhteensä 48 pakolliseen henkilökohtaiseen tapaamiseen. Näiden tarkoituksena oli edistää liikunnallista elämäntapaa.
Lisäksi tutkittavat osallistuivat sekä 12 pakolliseen liikuntaryhmäharjoitukseen että heille tarjottiin mahdollisuus osallistua 12 vapaaehtoiseen liikuntaryhmäharjoitukseen. Tutkijat pyrkivät näiden toimenpiteiden avulla lisäämään liikuntaryhmään osallistuvien potilaiden vapaa-ajan liikuntaa vähintään 10 MET-tunnilla viikossa ensimmäisten kuuden kuukauden aikana ja sen jälkeen ylläpitää liikunnan määrä tai lisätä sitä edelleen viimeisten 2,5 vuoden aikana. Painopisteenä oli edistää vähintään kohtalaisen intensiivistä aerobista liikuntaa, kuten reipasta kävelyä, jonka intensiteetti on noin 4 MET-yksikköä tunnissa. Tavoitellun liikunnan lisäämisen määrä vastasi siis vähintään noin 2,5 tuntia reipasta kävelyä viikossa.
Kontrolliryhmälle jaettiin tutkimuksen alkaessa kertaluonteisesti kirjallista materiaalia koskien terveyttä edistäviä elämäntapoja.
Tutkimusryhmien seuranta
Taudista vapaa elossaoloaika arvioitiin tutkimukseen osallistumisesta siihen aikaan asti, kunnes todettiin syövän uusiutuminen, muu uusi syöpä tai kuolema. Kokonaiselossaoloaika määritettiin ajaksi tutkimukseen osallistumisesta kuolemaan asti. Fyysistä toimintakykyä seurattiin kyselyllä 6 kuukauden välein. Haittatapahtumia seurattiin koko tutkimusintervention ajan.
Liikunnan aikaan saamia muutoksia fyysisessä toimintakyvyssä seurattiin kyselyn lisäksi submaksimaalisella juoksumattotestillä, mittaamalla vyötä-lantiosuhde ja 6-minuutin kävelytestillä. Seuranta toteutettiin tutkimuksen aloituksesta 6 kuukauden, 1 vuoden, 2 vuoden ja 3 vuoden jälkeen.
Kuva 1. CHALLENGE-tutkimuksen potilasmäärät ryhmittäin.
Tutkimuksen tulokset
7,9 vuoden seuranta-ajan aikana 224 potilaalla todettiin syövän uusiutuminen, uusi syöpä tai kuolema, kuolemia näistä oli 107. Syöpävapaa elossaoloaika oli tilastollisesti merkitsevästi pidempi liikuntaryhmässä kuin kontrolliryhmässä. Tämä näkyi siinä, että seuranta-ajan aikana liikuntaryhmässä olevilla potilailla oli 28 % pienempi riski syövän uusiutumiseen, sairastua uuteen syöpään tai kuolla. Tulokset myös tukivat pidempää kokonaiselossaoloaikaa liikuntaryhmässä kuin kontrolliryhmässä (37 % pienempi riski kuolla seuranta-aikana). Noin kahdeksan vuoden seuranta-ajan kokonaiselossaoloprosentti oli 90,3 % liikuntaryhmässä ja 83,2 % kontrolliryhmässä,
Kuva 2. CHALLENGE-tutkimuksen ryhmien elossaoloaika sekä liikunta- ja tukielimistön haittavaikutukset seuranta-aikana esitettynä prosentteina.
Harjoitusohjelmaan sitoutuminen oli liikuntaryhmässä alussa 83 % ja viimeisenä vuotena se tippui vain 63 %:iin. Kontrolliryhmään kuuluvat lisäsivät myös viikoittaista liikuntamääräänsä. Tuki- ja liikuntaelimistöön liittyviä haittatapahtumia ilmeni 79 potilaalla (18,5 %) liikuntaryhmässä ja 53:lla (11,5 %) kontrolliryhmässä. Liikuntaryhmän 79:stä tuki- ja liikuntaelimistön haittatapahtumasta 8:n (10 %) katsottiin liittyvän liikuntaan. Vakavimmista haittatapahtumista ilmoitti 66 potilasta (15,4 %) liikuntaryhmässä ja 42 potilasta (9,1 %) kontrolliryhmässä.
Johtopäätökset
Tässä satunnaistetussa tutkimuksessa todettiin paksusuolisyöpäpotilailla, että liikunnan harrastaminen kemoterapian jälkeen paransi merkittävästi eloonjäämistä. Liikunta vähensi taudin uusiutumisen, uuden syövän tai kuoleman riskiä 28 % ja kuoleman riskiä 37 %. Taudista vapaan eloonjäämisen erot ryhmien välillä alkoivat näkyä noin vuoden kuluttua ja jatkuivat 10 vuoden ajan, viiden vuoden kohdalla eron ollessa liikuntaharjoittelun hiipuessakin vielä 6,4 prosenttiyksikköä. Kokonaiseloonjäämisessä ero alkoi neljän vuoden jälkeen ja oli 8 vuoden kohdalla 7,1 prosenttiyksikköä.
Liikunnan hyödyt voivatkin olla jopa verrattavissa monien hyväksyttyjen syöpähoitojen vaikutuksiin, syövän uusiutumisriskin ja kuoleman riskin pienentämisessä. Liikunnan aiheuttama syövästä vapaan elossaolon paranemisen arveltiin johtuvan maksan etäpesäkkeiden (3,6 % vs. 6,5 %) ja uusien primaarisyöpien (5,2 % vs. 9,7 %) vähenemisestä – erityisesti rintasyövän, eturauhassyövän ja uuden suolistosyövän esiintyvyys pieneni. Kuolemantapauksissa, joihin ei liittynyt syövän uusiutumista tai toista syöpää, ei ollut merkittäviä eroja ryhmien välillä, mikä viittaa siihen, että liikunnan hyödyt liittyivät nimenomaan syövän hallintaan tai uusien syöpien ehkäisyyn.
Kuten aiemmin kirjoitimme, runsas fyysinen aktiivisuus on seurantatutkimuksissa yhdistynyt matalampaan paksusuolen syövän ilmaantuvuuteen [Moore ym. 2018). Liikunta saattaa vaikuttaa tutkijoiden mukaan paksusuolisyövän mikrometastaasien tuhoamiseen ja toissijaisten syöpien ehkäisyyn useiden biologisten mekanismien kautta, kuten parantunut immuniteetti, vähentynyt tulehdus, parempi insuliiniherkkyys sekä muutokset kasvaimen mikroympäristössä. Erityisesti liikunta saattaa vaikuttaa metabolisiin kasvutekijöihin, kuten insuliiniin ja IGF:ään, jotka edistävät syövän etenemistä. Suunnitellut verinäyteanalyysit tulevat tarkentamaan näitä mahdollisia vaikutusmekanismeja.
Liikunnalla ei kuitenkaan ollut vaikutusta painoon tai vyötärönympärykseen, mikä viittaa siihen, että painonpudotus ei selitä liikunnan havaittuja vaikutuksia syöpäennusteeseen. Ravitsemusta ja sen mahdollisia muutoksia ei julkaistu ja olisi kiinnostavaa tietää, vaikuttiko liikunta ravitsemukseen tai esimerkiksi uneen. Tarkempien syy-yhteyteen liitttyvien solu- ja molekyylitason vaikutusmekanismien selvittämiseen tarvitaan tulevaisuudessa myös koe-eläintutkimuksia.
Liikuntainterventio saavutti tavoitteensa lisätä kohtuukuormitteista tai raskasta fyysistä aktiivisuutta lähtötasoon verrattuna noin 10 MET-tuntia viikossa kolmen vuoden intervention ajan. Tämä vastaa noin 45–60 minuutin reipasta kävelyä 3–4 kertaa viikossa tai 25–30 minuutin hölkkää 3–4 kertaa viikossa. Liikunta paransi myös merkittävästi hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä fyysistä toimintakykyä kolmen vuoden aikana – nämä ovat tunnettuja kuolleisuuden ennustetekijöitä, myös syöpäpotilailla. Varsinaisen intervention jälkeen liikunnan määrä hiipui ja vastaavasti kontrolliryhmää ei kielletty harrastamasta liikuntaa. Tästä syystä tutkijat arvelivatkin, että tutkimustulokset liikunnan vaikutuksista jopa aliarvioituivat.
Tutkimus tarjoaa vahvaa näyttöä siitä, että liikunnalla on merkittävä paksu- ja peräsuolensyövän uusiutumiselta ehkäisevää ja elinikää pidentävää vaikutusta verrattuna liikkumattomaan elämäntapaan. Siten tutkimus tukee liikunnan sisällyttämistä osaksi syövän vakiohoitoa. Pelkkä tieto ei kuitenkaan muuta potilaiden käyttäytymistä. Jotta liikunta todella lisääntyisi, terveydenhuollon on investoitava liikkumista tukevien ohjelmien toteuttamiseen. Tämä näkyi tässä tutkimuksessa siinä, että pelkkä elämäntapojen, mukaan lukien liikunnan ohje ei siis ollut yhtä tehokas, kuin näihin lisätty pakollinen tai vapaaehtoinen liikuntainterventio.
Tällaisen massiivisen tutkimuksen tekeminen on erittäin haastavaa. Huolimatta CHALLENGE-tutkimuksen merkityksestä, 889 potilaan rekrytoiminen 55 keskuksesta kuudessa maassa kesti 15 vuotta. Tämä tarkoittaa keskimäärin vain 59 potilasta vuodessa, eli noin yksi potilas keskusta kohden vuosittain. Vaikka sisäänottokriteerit olivat laajat ja soveltuivat useimmille vaiheen II tai III paksusuolisyöpää sairastaville, hidas potilaskertymä johtui todennäköisesti rajallisesta maantieteellisestä kattavuudesta: 94 % potilaista rekrytoitiin Kanadasta ja Australiasta. Lisäksi monilla kliinisillä tutkimusorganisaatioilla on heikommat resurssit liikuntainterventioiden tutkimiseen verrattuna lääketutkimuksiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa National Clinical Trials Network ei rahoita elintapa- tai käyttäytymisinterventioiden toteutuksesta aiheutuvia kustannuksia.
CHALLENGE-tutkimuksen tulokset korostavat liikunnan integroimisen tärkeyttä syöpähoitoihin. Vaikka nykyiset suositukset kehottavat liikkumaan ennen hoitoa, sen aikana ja sen jälkeen, harva aikuinen — terve tai syöpädiagnoosin saanut — saavuttaa suositellun 2,5 tuntia viikossa reipasta liikuntaa, kuten reipasta kävelyä. Ilman rakenteellisia muutoksia terveydenhuollossa sisältäen liikunta-alan asiantuntijoiden hyödyntämisen fyysisen aktiivisuuden lisääminen on epätodennäköistä. Suomessakin on toteutettu satunnaistettuja tutkimuksia liikunnan hyödyistä syöpäpotilailla, joissa on muun muassa näytetty, että liikunta on turvallista ja tehokasta myös levinneillä eturauhassyöpäpotilailla [Rantaniemi ym. 2025].
Tulevaisuudessa tarvitaankin lisää satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia liikunnan vaikutuksista muun muassa syövän ehkäisemisessä, syöpähoidon tukemisessa ja syöpähoitojen haittojen vähentämisessä eri syöpäpotilailla. Tällaisia tutkimuksia ovat muun muassa ESTRACISE [Jussila ym. 2024] ja MOVES tutkimukset, jotka ovat Suomesta lähtöisin olevia tutkimuksia. Molemmissa tutkimuksissa selvitetään liikunnan hyötyjä syöpäpotilailla ja myös liikunnan ja lääkehoidon yhteisvaikutuksen mahdollisia lisähyötyjä.