Punariisi

kirjoittanut | 10.09.2009 | Blogi | 1 Kommentti

Punariisi on fermentoitua kiinalaisperinteellä valmistettua riisiä. Monascus-lajiin kuuluva rihmasieni värjää riisin punaiseksi. Valmistukseen käytetään useita lajin sieniä, muun muassa M. purpureusta. Sientä laitetaan keitetyn riisin päälle, jonka jälkeen riisiä pidetään lämpökaapissa parin viikon ajan. Tällä menetelmällä riisi muuttaa väriään ja siihen syntyy monakoliini K:ta, lovastatiinin kaltaista lääkettä. Punariisivalmiste sisältää monakoliini K:ta ja on kaupan tabletteina tai kapseleina.

Statiinit ovat lääkeaineluokka, jolta vaaditaan lääkeaineiden myyntilupa. Punariisiltä sitä ei vaadita. Punariisituotteet saattavat sisältää myös flavonoleja, kasvisteroleita ja rasvahappoja, sekä aineita joiden terveysvaikutuksia ei tunneta. Punariisin on havaittu pienentävän veren LDL-kolesterolia samalla tavalla kuin statiinilääkkeidenkin, tosin vaikutus on heikompi. Suurin ongelma punariisivalmisteissa on se, ettei niitä valvota, joten ns. vaikuttavan aineen määrä voi vaihdella paljon myyntierästä riippuen.

Punariisi ja sydän- ja verisuonitaudit

Punariisi on sikäli harvoja luontaistuotteita, että sitä tutkitaan vilkkaasti ja tutkimuksia julkaistaan melko tasaisin ajoin lääketieteellisissä lehdissä. Kesän 2009 aikana on mm. julkaistu uusi tutkimus Kiinasta, jossa punariisiä annettiin sydäninfarktin sairastaneille potilaille ja sydänkuoleman riskin väheni –29 %. Tutkimus oli satunnaistettu, eteenpäin suuntautuva, lumekontrolloitu ja se kesti 4,5  vuotta. Potilaat olivat iäkkäitä ja heillä oli kohonnut verenpaine.

Punariisin kolesterolia alentava vaikutus

Punariisin on joissain tutkimuksissa havaittu alentavan kolesterolia. Yhdysvaltalainen tutkimus kesältä 2009 selvitti miten punariisi sopii potilaille, jotka eivät ole lihaskipujen vuoksi sietäneet statiinia. Tutkimuksessa havaittiin, että LDL- kolesteroli laski 1,1 mmol/l hoidon aikana. Kivun kokeminen ei muuttunut huonompaan suuntaan tutkimuksen aikana eli potilaat sietivät punariisin hyvin. Punariisillä ei ole kuitenkaan tehty pitkäkestoisia, suurelle joukolle ihmisiä tehtyjä tutkimuksia, jollaisia tarvittaisiin valmisteiden todellisen tehon ja turvallisuuden määrittämiseksi. Kolesterolia alentavan lääkkeen tarve on usein koko loppuelämän mittainen, joten laajan tutkimustiedon saaminen aiheesta on tärkeää.

Punariisin mahdolliset haittavaikutukset

Kolmas julkaisu samaiselta kesältä osoittaa, että Yhdysvalloissa kaupan olevissa punariisivalmisteissa voi olla yli 20-kertaisia pitoisuusvaihteluja  vaikuttavan aineen monakoliini K:n suhteen! Samaisessa artikkelissa myös kuvataan muutama vakava haittavaikutus punariisin käyttäjillä,  esimerkiksi haittaavien lihaskipujen ja –heikkouden kehittyminen ja  vakavia munuaisongelmia (myopatiaa ja rabdomyeloosia). Useat haittavaikutuksia saaneet potilaat olivat siirtyneet punariisiin lopetettuaan statiinin käytön, koska olivat kuvitelleet punariisin olevan turvallisempaa. Vakavimpien haittojen esiintymiseen liittyi usein jonkin muun lääkkeen esim. siklosporiinin samanaikaiseen käyttöön.

Yllä esitetyt tutkimukset osoittavat, että punariisi voi parhaassa tapauksessa suojata sydäntä. Ne myös osoittavat, että huonoimmassa tapauksessa punariisi voi tuhota munuaiset ja vaurioittaa lihaksia. Punariisissä oleva monakoliini K reagoi ilmeisesti samalla tavalla muiden lääkkeiden kanssa kuin lovastatiini -lääke. Koska eri kaupallisissa punariisivalmisteissa on valtavia eroja monakoliini K –pitoisuuksissa, on riski vaarallisista yhteisvaikutuksista ilmeinen joillakin valmisteista. Punariisi sisältää täten samankaltaisia riskitekijöitä kuin juuri markkinoilta vedetty Full Contact Max Potency –valmiste, jossa oli Viagran kaltaista lääkeainetta.

Punariisin käyttöä ei voi suositella yllämainittujen tekijöiden vuoksi. Jos punariisiä joku haluaa kuitenkin riskeistä huolimatta käyttää, on syytä ilmoittaa asiasta lääkärille, jotta on edes mahdollista välttää mahdollinen punariisin vaarallinen yhteisvaikutus lääkkeiden kanssa.

Becker DJ et al. Red yeast rice for dyslipidemia in statin-intolerant patients: a randomized trial. Ann Intern Med. 2009 Jun 16;150(12):830-9, W147-9.

Klimek M et al. Safety and Efficacy of Red Yeast Rice (Monascus purpureus) as an Alternative Therapy for Hyperlipidemia. P T. 2009 Jun;34(6):313-27

Li JJ et al. Chinese Coronary Secondary Prevention Study Group. Beneficial impact of Xuezhikang on cardiovascular events and mortality in elderly hypertensive patients with previous myocardial infarction from the China Coronary Secondary Prevention Study (CCSPS). J Clin Pharmacol. 2009 Aug;49(8):947-56.