Tyydyttynyt rasva – ei yhteyttä sydän- tai aivoinfarkteihin?

kirjoittanut | 18.01.2010 | Uutiset

Tausta

Suomalainen kuten useiden muidenkin maiden virallinen ravitsemussuositus painottaa tyydyttyneen eläinrasvan vähentämistä. Ancel Keys’in klassisen teorian mukaan tyydyttyneen ja tyydyttymättömän rasvan saannin suhde selittää varsin suuren osan eri väestöjen välisestä sydän- ja verisuonisairastavuuseroista.

Tutkimusasetelma

Amerikkalaiset tutkijat ovat yhdistäneet eteenpäin suuntautuneiden kohorttiseurantojen tulokset meta-analyysiksi. Siihen kelpuutettiin 21 tutkimusta eri puolilta maailmaa, mukana myös suomalaistutkimus.  Keskimääräinen koehenkilöiden seuranta-aika oli n. 14 vuotta, ja koehenkilömäärä oli lähes 350 000.

Tulokset

Meta-analyysin mukaan tyydyttyneen rasvan saannin ja sepelvaltimotaudin tai aivohalvausten välillä ei ole yhteyttä. Tyydyttyneen rasvan saanti ei lisännyt riskiä sairastua sepelvaltimotautiin eikä aivohalvaukseen, eikä vähentänyt sitä eli tyydyttyneen rasvan vaikutus oli neutraali.  Tulos oli sama eri ikäluokissa ja sukupuolesta riippumatta.

Pohdinta

Tämä tulos on samankaltainen kuin syksyllä 2009 julkaistun toisen meta-analyysin (Skeaff et al. 2009).  Myöskään tässä meta-analyysissä tyydyttyneen rasvan saannilla ja sydän- ja verisuonitaudeilla ei havaittu yhteyttä. Skeaff et al tekivät lisäksi kolme johtopäätöstä: tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä rasvalla todennäköisesti vähentää,  trans-rasva todennäköisesti lisää ja kalanrasva todennäköisesti vähentää sydän- ja verisuonitautiriskiä. Trans-rasva ei liene ongelma Suomessa nykyisellään. Onko siis tässä kaikki mitä sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksien sekä rasvan laadun välisistä yhteyksistä lopulta jää käteen? Entä rasvan laatu ja muut sairaudet?

Eteenpäin suuntautuvat kohorttitutkimukset eivät tue käsitystä, että tyydyttynyt rasva olisi selkeästi vastuussa sydän- ja verisuonisairastavuudesta. Tässä asiassa riittää nyt monilla tahoilla sulattelemista.

Siri-Tarino PW et al. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. AJCN Am J Clin Nutr (January 13, 2010). doi:10.3945/ajcn.2009.27725