Lihavuuden hoidon dilemma

Media, blogit, tieteelliset katsausartikkelit ja dieettikirjat pursuavat erilaisia näkemyksiä siitä, millä keinoin laihdutetaan pysyvästi. Itsekin olin kirjoittamassa kirjaa Jäähyväiset dieeteille, pysyvästi hoikaksi jo vuonna 1999, ja muutenkin olen kommentoinut medialle sitä, miten pysyvä painonpudotus onnistuu.

Näkemykset pysyvästä painonpudotuksesta ovat usein hyvin vastakkaisia. Viime aikoina mediassa vastaan tulleita otsikoita mm. ovat:

”Suomalaistutkija selvitti laihtumisen salaisuuden: Näin saat pudotettua painoa pysyvästi”.

”Paino-ongelmien ratkaisua ei pidä aloittaa lautaselta vaan ihmisen mielestä”

”Lopeta laihdutus niin laihdut”

Yksi väittää, että syöminen 2-3 tunnin välein on se juttu. Toinen painottaa, että maidon ja viljan poistaminen vääntää aineenvaihdunnan ”rasvapolttokoneeksi” –ikuisesti. Kolmas vakuuttaa joustavan, ”laadukkaan” syömisen ilman erikoisdieettejä olevan avain. Neljäs tietää, että psykologin vastaanotolla solmut aukenee, ja vasta sitten pysyvä painonhallinta onnistuu.

Nämä erilaisten asiantuntijoiden tai muuten-vaan-neuvojien mielipiteet ovat usein varmuudella lausuttuja -aivan kuin viisasten kivi olisi löytynyt. Laihdu minun tavalla  ja näin kilot pysyy poissa ikuisesti.

Mutta onko kyse sittenkin vain mielipiteistä vai kovan luokan tutkitusta tiedosta, kun meillä on kuitenkin iso lihavuusongelma?

Miltä ”laihdutuskäyrän” pitäisi näyttää?

Silloin kun laihdutus onnistuu pysyvästi paino pysyy alhaalla vuosikausia. Se ei tipu vain kuukausiksi vaan jatkaa hyvin hidasta laskuaan muutamia vuosia ja lopulta paino tasaantuu vaikkapa normaalipainon ja lievän liikapainon (BMI <27) tietämille.

Parhaiden tutkimuksien ”käyrät” 

Luotettavimman kuvan siitä, mitä laihduttajille oikeasti tapahtuu vuosien saatossa antavat pitkäkestoiset satunnaistetut laihdutustutkimukset, jotka ovat tieteellisen näytön parasta A-luokkaa. Esittelen pisimmät ja vakuuttavimmat tutkimukset. Kaikissa näissä tutkimuksissa on ollut tekijöinä maailman parhaita lääkäreitä, psykologeja, ravitsemusterapeutteja, tutkimushoitajia, liikuntatietelijöitä jne.

Shai et al. kaksi vuotta kestäneen NEJM:ssä julkaistun DIRECT-tutkimuksen jatkoseuranta kesti 4 vuotta, jolloin koko raportoinnin pituus oli yhteensä 6 vuotta (1). Karppaus (Low carb), vähemmän rasvainen (Low fat) ja Välimeren ruokavalio (Med) toimivat kaikki huonosti. Kahden vuoden laihdutusponnistelu karppaamalla toi 2 kilon painon pudotuksen kuuden vuoden kohdalla, Välimeren ruokavalio noin 3 kilon pudotuksen ja vähärasvainen ei laihduttanut lainkaan (mutta ei siis lihottanutkaan niin kuin monet nykyään itsepintaisesti väittävät). Todettakoon, että osallistujat eivät kyenneet noudattamaan mitään ruokavaliota edes kahta vuotta kovin hyvin.

shai 72 kk

Olen aiemmin käsitellyt karppauksen laihdutustuloksia lyhyellä aikavälillä ja pitkällä aikavälillä täällä. Harvardin tutkijoiden mukaan vähintään vuoden mittaisissa tutkimuksissa karppaus laihduttaa yhden kilon enemmän kuin muut vertailuruokavaliot (yleensä vertailun kohteena oli vähemmän rasvainen suosituksia mukaileva ruokavalio) (2).

Lindström et al. kolme vuotta aktiivisesti kestäneen suomalaisen DPS-tutkimuksen avoin jatkoseuranta, yhteensä keskimäärin 9 vuoden seuranta (3). Tulosten mukaan verrokit olivat lihoneen vajaan prosentin ja aktiivihoitoa saaneet laihtuneet prosentin lähtötilanteeseen nähden, ero ryhmien välillä kymmenen vuotta tämän intensiivisen tutkimuksen alusta näyttää olevan 1,5 %. Tutkittavat olivat prediabeetikoita.

Sinänsä painon pysymistä ennallaan voi jo pitää hyvänä tuloksena, sillä tyypin 2 diabeetikot yleensä lihovat entisestään diagnoosihetken jälkeen kuten esim. UKPDS-tutkimus osoitti (varsinkin jos käytetään insuliinia tai vanhanaikaisia sulfonyyliurea-lääkkeitä). Ruokavaliona käytettiin silloista ravitsemussuosituksien mukaista ruokavaliota. Alla oleva kuva on saatavana THL.n SlideShare-sivulla.

DPS

DPP -tutkimus. Tämä tutkimus on DPS-tutkimuksen amerikkalainen sisartutkimus, tässäkin tutkittiin prediabeetikoita. Siinä 2,8 vuoden kohdalla pystyttiin ehkäisemään uusia diabetestapauksia 58 %.  Tutkimuspotilaiden seurantaa jatkettiin kuitenkin kymmeneen vuoteen saakka. DPP-tutkimuksen pitkäaikaistulokset ovat painonhallinnan kannalta samankaltaiset kuin DPS-tutkimuksen. Kymmenen vuoden seurannassa suurin osa kiloista on tullut takaisin.

The Look AHEAD Research Group: kymmenen vuotta kestäneen satunnaistetun Look Ahead -tutkimuksen 8-vuotistulokset ovat kautta aikain parhaa pitkäaikaislaihdutustulokset (4, NEJM 2013). Tutkimuksessa laihduttajien paino oli loppuvaiheessa 4,7 % alempana kuin lähtötilanteessa. Tämän tutkimuksen merkillinen piirre on se, että myös kontrolliryhmä, joka sai hyvin kevyttä ohjausta onnistui keskimäärin myös estämään lihomisen ja itse asiassa laihtui keskimäärin 2,1 %. Tutkimus muutoin alkoi useimpien osallistujien osalta ENE-kuurilla.

Tässä tutkimuksessa tulokset saavutettiin massiivisella laihduttajien tukitoimilla ja yrittämisellä, jokainen laihduttaja oli yli 100-kertaa yhteydessä tutkijoihin. Tämä on luonnollisesti täysin epärealistinen seuranta/tukitominta elävässä elämässä terveydenhuollon painiskellessa jatkuvan resurssipulan kanssa. On todennäköistä, että saavutetut tulokset perustuivat erityisesti tiheään tapaamis- ja kontaktifrekvenssiin, eikä niinkään mihinkään erikoistemppuihin, käytetyt keinot olivat ihan tavanomaisia.

Näissä edellä mainituissa tutkimuksissa saavutetut tulokset ovat parhaat mitä tiede voi tarjota yli 3 vuotta kestäneissä satunnaistetuissa tutkimuksissa.

Vain harvat onnistuvat pitämään kilot poissa. Pitkällä aikavälillä lihomisen riski on erittäin suuri, olipa laihtuminen tapahtunut millaisella ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä tahansa.

”Laihduta hitaasti” -ei sen parempaa näyttöä

Koska joihinkin edellisiin tutkimuksiin on usein leivottu sisään melko tiukka laihdutusjakso, joko suosituksen mukaisella, pussikuurilla tai jollain ”erikoisruokavaliolla” niin voidaan spekuloida, että tutkimukset ovat nimenomaisesti epäonnistuneet liian kovan alkudieetin vuoksi.

Tällaista lopullisen repsahduksen ajattelumallia puoltaa se, että ihmiskeho pyrkii suojaamaan fysiologisin reaktioin saavutettua (liika)painoa ja estämään pysyvää laihtumista (5).

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tätä aihepiiriä suoranaisesti tutkinut yli kaksi vuotta kestänyt satunnaistettu tutkimus julkaistiin 2014 Lancet Diabetology & Endocrinology’ssa (6). Tässä tutkimuksessa 200 lihavaa henkilöä satunnaistettiin nopealle tai hitaalle painonpudotusruokavaliolle. Nopea painonpudotus tarkoitti pussikuuria (ENE/VLCD), jossa oli vain 450-800 kcal/pv kolmen kuukauden ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikilla osallistujilla energiavaje oli 1000 kcal/pv tai enemmän.

Hidas painonpudotus puolestaan tarkoitti tyypillistä ravitsemusasiantuntijan, terveydenhoitajan tai lääkärin määräämää 400-500 kcal energiavajetta päivää kohden noin 8 kuukauden aikana. Tutkimuksen oli tarkoitus testata, laihduttaako hidas laihdutus paremmin pitkällä aikavälillä (2,8 vuodessa).

”We aimed to investigate whether the rate of weight loss affects the rate of regain,…”

Nopealla tavalla, eli pussikuurilla, laihduttiin 1,22 kg/vko, kun taas hitaalla tavalla laihtumisnopeus oli 0,397 kg/vko).

Lopputulos yllätti ainakin minut.

Laihtumisen nopeudella ei ollut vaikutusta painonhallintaan 2,8 vuoden kohdalla. Paino oli molemmissa ryhmissä palautunut ja oli enää noin 4 kiloa lähtötilannetta alempana. Sen sijaan keskeyttäneitä oli enemmän hitaalla laihduttamisella –vaatimattomat laihtumistulokset kävivät liian piinaviksi. Kärsivällisyys lopahti. purcell

Tutkimukseen liittyen ilmestyi myös kommenttiartikkeli ”Weight loss: slow and steady does not win the race”. Siinä arvostetun Pennington Biomedical Centerin lihavuustutkijat toteavat, että nopea painonpudotuksen aihettama nopea uudelleen lihominen ei ole sen enempää totta kuin muinaiskreikkalaisen sadunkertojan Aisopoksen sadut.

”In conclusion, the study by Purcell and colleagues suggests that for weight loss, a slow and steady approach does not win the race, and the myth that rapid weight loss is associated with rapid weight regain is no more true than Aesop’s fable.

Ennen Purcellin ym. tutkimusta vuonna 2013 NEJM julkaisi kahden arvostetun lihavuustutkijan artikkelin (7Myths, Presumptions, and Facts about Obesity, jossa myöskin muka kumottiin meta-analyysiin pohjautuen myytti siitä, että nopea laihtuminen johtaisi ”pitkällä” aikavälillä huonompaan lopputulokseen kuin hidas. Huomaa kuitenkin, että tämä meta-analyysi ei kerro mitään yli 3 vuoden tuloksista, vaan tutkijat päättelivät asian noin 1,5 vuotta kestäneiden tutkimusten pohjalta. Puolitoista vuotta ei ole mikään pitkä aikaväli, lihava haluaa menettää liikakilonsa koko elämäksi. Ongelmat nimittäin alkavat juuri siellä 1,5 vuoden tietämillä niin kuin Shain, DPS-, DPP- ja Look Ahead tutkimuksista voidaan nähdä; painokäyrät kääntyvät viimeistään tämän jälkeen ylöspäin.

Aiemmat tutkimukset siis osoittavat, että nopea laihtuminen ennustaa parempaa laihtumista noin 1,5 vuoden kohdalla.

3-10 vuotta kestäneitä seurantoja eri laihdutusnopeuksista ei ole, joten kukaan ei tiedä kontrolloituihin (eli kovan luokan) tutkimuksiin perustuen, että mikä pitää painon pitkällä aikavälillä alhaalla ja mikä ei.

”Syö vain terveellisesti” -ei sen parempaa näyttöä pysyvästi laihtumisessa

Puoli vuotta kestäneessä tanskalaistutkimuksessa testattiin tilannetta, että syötiin terveellisesti suositusten mukaan puoli vuotta (8). Kaikki ruoka annettiin ilmaiseksi osallistujille, eikä liikuntaa ollut määrä lisätä. Tällainen tutkimusastelma on harvinainen.

Ruuan kalorimäärää ei pyritty tietoisesti supistamaan, vaan osallistujien oli vain päämääränä syödä terveellisesti. Olen esitellyt interventiojakson tarkemmin aiemmin tässä kirjoituksessa ja lisätietoa on myös alla olevassa kuvassa. Tutkittavat laihtuivat puolessa vuodessa 6,2 kiloa ihan vain syömällä terveellisesti. Tämä on sitä helppo laihtumista, mitä itsekin kannatan.

Tämä tutkimus osoitti, että myös tavallinen suositusten mukainen ruokavalio laihduttaa, jos siinä pitäytyy hyvin –ilman että pyritään edes rajoittamaan kalorimäärää merkittävästi tai liikkumaan tavallista enemmän.

Tutkimus ei kuitenkaan päättynyt tähän (9).

Tutkittavia seurattiin vielä 12 kuukautta lisää, mutta ravitsemusterapeutin tapaamiset loppuivat, julkkiskokki Meyer ja Tanskan tunnetuin ravitsemusprofessori Arne Astrup häipyivät muihin hommiin ja tutkittavat joutuivat ostamaan itse ruokansa tavallisista kaupoista. Kaikki tutkimukseen liittyvät tukitoimet ja aktivointi lakkasivat. Laihduttajat olivat ihan omillaan.

Tämä johti siihen, että ruokavalion noudattaminen heikkeni ja syötiin rennommin. Tällöin paino kimposi nousuun, ja valtaosa kuudessa kuukaudessa terveellisellä syömisellä hankittu painon lasku menetettiin (kuva alla).

New Nordic Diet

Tämän tutkimuksen johtopäätös on se, että ihmiset syövät liiankin rennosti tutkimukseen liittyvän touhuilun, huomion, ilmaisen ruuan ja tukitoimien lakatessa.

Johtopäätös: Elämäntapamuutoksesta on vaikea tehdä pysyvää, vaan luisutaan entisiin tapoihin, vaikka vieteriä ei olekaan venytetty tiukalla kalorirajoituksella tai hurjalla liikunnalla.

”Paino-ongelmien ratkaisua ei pidä aloittaa lautaselta vaan ihmisen mielestä” -ei sen parempaa näyttöä

Viime aikoina on esitetty, että painonhallinta alkaa ja onnistuu psykologin vastaanotolla.

Psykososiaalisia interventiota on tutkittu myös laihduttajilla. Cohrane review -katsauksen mukaan ovat vuoden seurannassa 2 kiloa tehokkaampia kuin hoitamatta jättäminen (10). Kaikki tutkimukset ovat lyhyitä, eli muutamien viikkojen tai maksimissaan noin vuoden mittaisia. Näiden perusteella ei voi sanoa, että psykosiaalisen hoitamisen olevan ratkaisevaa pitkällä 3-10 vuoden aikavälillä.  Tavanomaiset käyttäytymisterapeuttiksi interventtioiksi luokiteltavat tutkimukset (”behavioral interventions”) ovat ihan tavallista moniammatillista lihavuuden hoitoa, kts. esim. (11), eikä niissä tulokset ole muita hoitokeinoja yhtään vakuuttavampia.

Lihavuusleikkaus toimii

Ihmisen mieli ja fysiologia vaikuttaa siis muotoutuneen sellaiseksi, että nykyisessä ruokaympäristössä ja nykyisellä elämäntyylillä laihtuminen ei onnistu valtaosalta laihduttaneista oli sitten käytössä mikä tahansa elämäntapamuutoksiin tähtäävää menetelmä. Entä elimistöön syvästi kajoava lihavuuskirurgia?

Lihavuusleikkaus on osoittautunut tehokkaaksi laihdutuskeinoksi kun BMI on yli 35-40. Lihavuusleikkaus laihduttaa paremmin kuin mikään tunnettu lihavuuden hoitokeino. 15 vuoden hoitotulokset ovat erinomaiset, ruotsalaistutkimuksessa mahan ohitusleikkauksella saavutettu painonpudotus (vihreä käyrä) pysyi koko seuranta-ajan keskimäärin yli 25 % alempana kuin kontrollihoidolla (sininen käyrä), joka oli tavanomainen laihdutusneuvonta ruotsalaisessa lihavuusklinikassa eli kevyt ruokavalio- ja liikuntaohjaus (12).

 

Lihavuusleikkaus ei auta vain pudottamaan painoa. Sen on todistettu meta-analyyseissä tavanomaista laihdutusohjausta (kontrollihoito) vasten:

  • parantavan elämänlaatua (13)
  • kohentavan mielialaa (eli depressiota on vähemmän)  (14)
  • vähentävän syöpään sairastumista (!)  (15)
  • vähentävän sydän- ja verisuonisairauksia ja sydäninfarkteja (!)  (16)
  • tehostavan sokeriaineenvaihduntaa radikaalisti tyypin 2 diabeteksessa (17)
  • parantavan kognitiota (!) (18)
  • vähentävän kuoleman riskiä (!) (16)

Lihavuusleikkaus on sairaalloisen lihavilla ihmisillä suorastaan ihmehoito. Mikään lääke ei pysty tuohon.

Jos tällainen teho olisi jollakin lääkeellä niin sen myynti olisi räjähtänyt aika päiviä sitten.

Tai jos jokin dieetti pelaisi näin hyvin niin se olisi otettu käyttöön samalla tavoin kuin gluteeniton ruokavalio keliakiassa.

Toki lihavuusleikkaukseen liittyy myös haittavaikutuksia, leikkaukseen voi kuolla ja psyyken ongelmia on kuvattu monenlaisia (19). Ja aina on muutamia, jotka eivät laihdu pysyvästi. Mutta iso kuva on hyvin myönteinen, kun kyse on sairaaloisesta lihavuudesta (BMI>40).

Lihavuusleikkauksen voisi asettaa jonkinasteiseksi pitkän aikavälin kunnianhimoiseksi mittatikuksi elämäntapahoidoille; vastaaviin tuloksiin olisi syytä pyrkiä. Niin epärealistiselta kuin se tänään kuulostaakin.

Säästöliekki vaikeuden selittäjänä -vain pieni pala kakkua?

Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua ns. säästöliekki-ilmiöstä (HS).  Säästöliekki tarkoittaa eri asiantuntijoiden mielissä eri asioita. Sille ei ole Suomessa virallista määritelmää.

Itselle säästöliekki on aiemmin tarkoittanut pelkästään sitä, että laihduttaneen henkilön perusaineenvaihdunta (PAV) eli lepoaineenvaihdunta hidastuu pysyvästi alle samanpainoisen laihduttamattoman henkilön tason. Tällainen efekti on havaittu mm. Biggest Loser-ohjelman kilpailjoilla (kts. kirjoitukseni). Tutkimuskirjallisuudessa säästöliekistä käytetään termiä Metabolic Adaptation tai Adaptive Thermogenesis.

Säästöliekki on kuitenkin laajempi asia kuin  PAV:n ennakoitua suurempi väheneminen. Säästöliekki käsittää myös a) pienen liikehtimisen eli NEAT**:n vähenemän ja b) varsinaiseen liikuntaan kulutettujen kaloreiden ennakoitua suuremman vähenemän. Toisin sanoen perusaineenvaihdunnan lisäksi kaikenlaiseen liikuskeluun kulutetaan vähemmän kaloreita kuin mitä samankokoinen laihduttamaton henkilö kuluttaisi. Laihduttaneen keho säästää kaloreita levossa ja liikkeessä, kun säästöliekki on päällä.

Säästöliekin suuruudesta ei ole vielä systemoituja kirjallisuuskatsauksia eikä meta-analyysejä. Tämä kuvaa osittain aihepiirin kypsymättömyyttä.

Aihetta tutkineen Manfred Mullerin ja Anja Bosy-Westphalin mukaan noin 50 % laihduttajista kokee säästöliekin. Säästöliekin suuruus on heidän mukaan vähäkalorisella ruokavaliolla 150 kcal/pv, tieto perustuu yhteen tutkimukseen. (20)

Arvostetussa NEJM-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa (1995) havaittiin kuitenkin, että säästöliekin koko oli noin 375 kcal (eli 15 % laskennallisesta energiantarpeesta) (21). Kolmannessa tutkimuksessa  säästöliekin koko oli vielä suurempi, vuoden laihduttamisen jälkeen 422 kcal (22). Tällä haavaa on siis perusteltua arvioida, että säästöliekin voimakkuus on keskimäärin 150-420 kcal/pv, kun painoa on tiputettu 10 % tai enemmän.

Yksilöiden väliset erot säästöliekille ajautumisessa ovat erittäin suuret.

Alla oleva kuva on tutkimuksesta, joka oli hyvin kontrolloitu tutkimus henkilöillä, jotka olivat onnistuneet säilyttämään ainakin 10 % laihdututuloksen vähintään vuoden (22). Siitä nähdään kolmen henkilön ryppäissä (1 neliö=3 henkilöä), miten 14 %:lla tutkittavista perusaineenvaihdunta oli jopa hiukan korkeammalla (ylin sininen neliö) laihdutuksen jälkeen, ja yhdellä toisella 14 %:lla (alin sininen neliö) 400 kcal/pv alempana kuin verrokkeina toimineilla henkilöillä, jotka eivät olleet laihduttaneet.

Tahattomaan liikehtimiseen (NEAT) ja aktiiviseen liikuntaan kuluneen kalorit kuitenkin vähenivät enemmän kuin perusaineenvaihdunta. Kaikkinensa kuvan data puoltaa säästöliekki-ilmiötä, ja sitä, että yksilöt reagoivat hyvin eri tavoin.

Yhtä kaikki, laihduttaneiden kokopäivän aikainen energiankulutus oli keskimäärin 422 kcal alempana kuin samankokoisten verrokeiden. Pahimmillaan ero laihduttamattomiin oli noin 800 kcal/pv (alin harmaa neliö).

Normaalipainoisilla ihmisillä tehdyissä viimeaikaisissa hyvin kontrolloiduissa tutkimuksissa on edelleen havaittu, että myös normaalipainoiset ajautuvat säästöliekille laihtuessaan (23,24 ). Myös kuuluisassa Minnesota Starvation Experimentissä havaitiin säästöliekki (25).

Normaalipainoisista 60 % ajautuu kolmen viikon laihdutuksessa säästöliekille, kun kaloreita annetaan vain 50 % tarpeesta (23). Säästöliekki oli normaalipainoisilla puolen vuoden CALERIE-tutkimuksessa noin 100 kcal/pv, kun kalorirajoitus oli -25 % energiantarpeesta ja laihtumista tapahtui noin 10 % kehon painosta.

Se, että normaalipainoiset ajautuvat myös säästöliekille kontrolloiduissa tutkimuksissa on vahva todiste sille, että säästöliekki on todella olemassa.

Mielenkiintoista sinänsä on se, että säästöliekin suuruus ei näytä kaikkien tutkimusten mukaan ennustavan painonhallinnassa epäonnistumista ja se, että myös lihavuusleikatut ajautuvat säästöliekille kuten muutkin laihduttaneet, mutta laihtuvat silti pysyvästi (20). Ja kuten on tunnettua kaikki ihmiset laihtuvatkun energian saanti on riittävän vähäistä esimerkiksi nälän hädän aikana. Säästöliekki voi vaikeuttaa jonkin verran laihtumista, mutta ei estä sitä.

Kannattaa huomioida, että vaikka säästöliekki olisi 420 kcal, kuten tutkimuksessa 22 niin tutkittavien energiantarve (painoneutraali kalorien tarve) on silti 2400 kcal/pv. Siihen saa syödä aika mukavasti, ainakin yhden välipalan vielä tällaisen setin päälle.

Yhteenvetona edellisestä voidaan todeta, että säästöliekki ilmiö voidaan havaita sekä liikapainoisilla että normaalipainoisilla. Normaalipainoisten säästöliekki on noin 100 kcal/pv ja liikapainoisten noin 1,5-4 kertaa tätä suurempi. Liikapainoisten säästöliekistä suurimman osan selittää pienen liikehdinnän (NEAT:n) vähäinen määrä ja energiatehokkuuden parantuminen aktiiviliikunnan aikana. Perusaineenvaihdunnan vähentyminen selittää noin 30 % säästöliekistä liikapainoisilla eli noin 100 kcal.

Sekä kilpirauhashormonin trijodityroniinin (T3) että leptiinin vähentynyt eritys näyttävät selittävän säästöliekki-ilmiötä (20).

Ruokahalun kasvu –keskeisin selittäjä sittenkin?

On tiedetty pitkään, että laihtuminen aiheuttaa ruokahalun kasvun. Nälkähormonia eli greliiniä erittyy entistä enemmän ja kylläisyyshormonia eli leptiiniä erittyy vähemmän laihtumisen jälkeen (26).

Äskettäin julkaistiin tutkimus ”How Strongly Does Appetite Counter Weight Loss? Quantification of the Feedback Control of Human Energy Intake”, jossa arvioitiin diabeteksen hoitoon tarkoitettu kanagliflotsiini-lääkeen vaikutusta ruokahaluun (27). Kyseinen lääke aiheuttaa lisääntyneen sokerin erityksen virtsaan, ja siten menetetään sokeria noin 90 g/pv virtsaan mikä vastaa 360 kilokalorin energiavajetta.  Tällä lääkkeellä siis laihtuu vaikka syö kuten ennen, koska osa kaloreista valuu kirjaimellisesti vessan pönttöön.

Kanagliflotsiinilla laihtuminen tyssää kuitenkin 3-4 kuukauden kohdalla, eikä tämän jälkeen lisälaihtumista tapahdu (mutta ei toisaalta lihomistakaan). Laihtumisen määrä vuodessa jää 3,7 kiloon huolimatta, että virtsaan menetään päivittäin 360 kilokaloria, myös 3-4 kuukauden jälkeen vuoden loppuun saakka. (28). Aiemmin toisella samanlaisella lääkkeellä eli empagliflotsiinilla on myös osoitettu sama ilmiö (29, katso kuva).

Hyvin kontrolloidussa koe-eläintutkimuksissa on todettu, että hiiret lisäävät syömistään kun ne dapagliflotsiinilla menettävät glukoosia virtsaan, ja jos kalorimäärän ei anneta lisääntyä lähtötilanteesta niin hiiret laihtuvat aivan ennakoidusti laskennallisen kalorivajeen mukaisesti (30). Tämän tutkimuksen perusteella kyse ei olisi psykologisesta ”nyt voin syödä enemmän” ilmiöstä, vaan biologisesta säätelymekanismista. Tosin hiirien ja ihmisten välillä on tunnetusti aika suuri ero ?

Kevin Hall ym. mukaan jokaista laihdutettua kiloa kohden ruokahalu lisääntyy 100 kilokalorilla. Toisin sanoen, viiden kilon laihtuminen aiheuttaisi ”tarpeen” syödä 500 kcal enemmän kuin ennen laihtumista (vaikka laihtuminen olisi siis tapahtunut vai’vihkaa lääkkeellä). (27)

Hall ym. mukaan ruokahalun lisääntyminen laihtumisen jälkeen on keskeisin syy, miksi ihmiset eivät laihdu pysyvästi. Ruokahalun lisääntyminen on biologisesti tarkoin säädeltyä ja ruokahalun lisääntyminen selittää kolme kertaa suuremman osuuden pysyvän laihtumisen vaikeudesta kuin säästöliekki.(27)

”In summary, our results provide the first quantification of the energy intake feedback control system in free-living humans. We found that appetite increased by 100 kcal/day above baseline per kilogram of lost weight—an effect several-fold larger than the corresponding energy expenditure adaptations.”

Hallin tutkimuksen heikko puoli on mm. se, että siinä ei mitattu ruuan käyttöä tai edes kontrolloitu syömisolosuhteita muutenkaan, vaan tulos perustuu Hallin itsensä kehittämään matemaattiseen mallinnukseen (joka sinänsä on validoitu). Lisäksi lääkeaineella voi olla joitakin vielä tuntemattomia (sivu)vaikutuksia, jotka sekoittavat tuloksia. Asiasta on vireillä lisätutkimuksia tarkemmin menetelmin, joita todella tarvitaankin.

Lopuksi

Jo lähes 20 vuotta vanhassa kirjassamme esitimme keinoja pysyvään painonhallintaan. Kehotimme jopa syömään herkutellen ja nauttimaan elämästä?

Miten pääset eroon laihdutuskuureista ja liikakiloista. Ainoa tapa laihtua pysyvästi on todellinen elämänmuutos. Jäähyväiset dieeteille: pysyvästi hoikaksi -kirja kertoo, miten se tehdään. Kirjassa käydään läpi keskeisimmät painoon vaikuttavat tekijät, oiotaan vääriä uskomuksia ja opetetaan löytämään uusia vaihtoehtoja vanhojen, haitallisten tottumusten tilalle. Kirjan ohjeita noudattamalla opit kokonaan uuden elämäntavan, jonka avulla kilot karisevat. Nautit elämästäsi, syöt herkutellen ja liikut enemmän. Olet hoikempi, terveempi ja hyväkuntoisempi. Voit paremmin.”

Sen paremmin tuo meidän kirjamme kuin mikään mukaan kirja, tutkimus tai hanke ei ole kuitenkaan voinut estää lihomisepidemiaa.

Silti edelleen ainoa keino ehkäistä lihavuutta on pitää syöminen kurissa.

Tämän kirjoituksen pontena toimi jatkuva edestakas huopaaminen mediassa, somessa ja jopa tieteellisessä kirjallisuudessa siitä, miten laihdutus onnistuu pysyvästi. Fakta on mielestäni kuitenkin tämä: Mikään elämäntapoihin perustuva strategia ei ole tutkitusti toiminut pitkällä aikavälillä niin, että valtaosa lihavista onnistuisi oikeasti eli tiputtaisi painoaan vaikka noin viisi painoindeksiyksikköä (175 sentisellä noin 16 kiloa).

Suurin syy sille miksi erilaisten asiantuntijoiden näkemykset eroavat niin paljon lienee se, että  rima on yksinkertaisesti liian matalalla näytön suhteen. En ole tässä syyttelemässä kenenkään näkemyksiä, itsekin esitän edelleen samoja 20 vuotta vanhoja kirjani näkemyksiä. Rima on kuitenkin liian matalalla, jos 2-4 kilon eroa ryhmien välillä pidetään aidosti merkittävänä tai, jos vahvaksi argumentoinniksi puheessa muodostuu joku seuraavista todellisuudessa heikoista näytöistä:

  • poikkileikkaustutkimusten tulokset
  • havainnoivien hoitokokeiden tulokset
  • rekistereiden tulokset
  • lyhyiden satunnaistettujen tutkimuksien tulokset
  • oman vastaanottotyön havainnot

Suurien alussa mainittujen tutkimuksien havainnot ja mekanistiset tutkimukset yhdessä viittaavat siihen, että biologiset säätelymekanismit pistävät laihduttajalle tiukasti hanttiin. Jo saavutettu paino pyritään pitämään ”kaikin keinoin”, eikä tässä taistelussa ole tähänastisista esitetyistä elämäntapakeinoista ollut mistään aivan poikkeuksellista hyötyä.

Laihtuminen ei ole edellä mainituista harmaasta kuvasta huolimatta mahdotonta. Tapaan vastaanotolla laihduttajia jotka onnistuneet pitämään painon 15-40 % lähtötilannetta alempana vuosikausien ajan. Valitettavasti tämä porukka on vähemmistönä heihin verrattuna, joilla liikakilot on ja pysyy kovasta yrityksestä huolimatta. Myös onnistuneiden laihduttajien rekisteri USA:ssa osoittaa, että osa porukasta onnistuu ihan perinteisillä keinoilla (31).

Myös edellä mainitussa Look Ahead tutkimuksessa 8 vuoden kohdalla joka neljäs henkilö oli laihtunut yli 10 % eli lähes viisi painoindeksiyksikköä (32).

Kirjoituksen pääpointti kuuluu; jotta seuraavan 20 vuoden kuluttua emme olisi samassa tai vielä huonommassa jamassa kuin nyt meidän olisi syytä yhteiskuntana ja asiantuntijoina tehdä asioita radikaalisti erilailla kuin ennen. Ei liene kovin hedelmällistä iskeä päätä seinään vanhoilla konsteilla, tutkia samoja juttuja, hioa samoja strategioita, aina vaan uudestaan. Uusia innovatiivisia strategioita todella kaivattaisiin lihavuuden pitkäaikaisten hoitotulosten parantamiseksi. Olisi hienoa, jos mahdollisessa tämän kirjoituksen mahdollisessa keskustelussa nousisi esiin innovatiivisia ajatuksia kurssin muuttamiseksi parempaan.

Ratkaisuehdotuksiahan tässä kaivataan, eikä vain voivottelua.

PS. Jotta laihdutuksen kokonaishyödyistä ei jää liian pestimistinen kuva, julkaisen tämä kirjoituksen kanssa yhtä aikaa toisen kirjoituksen. Siinä käyn läpi terveyshyötyjä, joita vaatimattomillakin laihdutustuloksilla on.

*NEAT (non-exercise activity termogenesis) tarkoittaa pientä ”säätämistä” ja liikehdintää, jota ei voi laskea varsinaiseksi liikunnaksi eikä aktiiviseksi arkiliikunnaksi. NEAT:ia voisi kutsua vaikka löysämoodiksi. Löysämoodissa ihminen nousee harvemmin  tuolilta/sohvalta nousuja, jumittuu TVn/tablettinsa ääreen, viivyttää työkaverin huoneessa käyntiä jne.

19 thoughts on “Lihavuuden hoidon dilemma”

  1. Pysyvä laihtuminen on tunnetusti ja tutkitusti vaikeaa, kuten Reijo Laatikainen ansiokkaassa katsauksessaan osoittaa.
    Onko liikapainoisten syyllistäminen siten tarpeellista? Onhan useimmissa tapauksessa lopputuloksena painon jojoilu, mikä heikentää motivaatiota ja sotkee aineenvaihdunnan.
    Oman käytännön kokemukseni pohjalta liputan positiivisuuden ilosanomaa Health At Every Size ideologian mukaisesti. Jokainen voi omilla valinnoillaan tukea omaa jaksamistaan ja hyvinvointiaan kaiken kokoisena. Lisäksi tutkimusnäyttö antaa tukea sille, että hyväkuntoinen lihava henkilö on monilla tavoin pienemmässä riskissä sairastua kuin laihempi, mutta huonokuntoinen henkilö. Olisiko siis vihdoin oikea hetki heittää vaaka lopullisesti romukoppaan ja pistää paukut hyvinvoinnin tukemiseen?
    Tällä tavoin paino ei todennäköisesti ainakaan enää nouse, vaan monissa tapauksissa kääntyy laskuun.

    Janne Sallinen, PhD, ravitsemusterapeutti

  2. Lihavuuden hoito näyttää tutkimuksen valossa lähes mahdottomalta, mutta kuten kirjoitit, vastaanotolla tapaa onnistujia. Käytännöntyössä ravitsemusterapeuttina olen itsekin miettinyt, mikä on onnistuneen painonpudotuksen ja painonhallinnan ”salaisuus”. Jokainen puhuu nykyään elämäntapamuutoksesta, joka tuottaa pysyvän painonhallinnan. Kysymys onkin, miten tehdään todellinen elämäntapamuutos? Miten motivaatio tekemiseen säilyy vuosia? Pohjaan ohjaukseni hyvin pitkälle hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT) ja minulla on kognitiivisen lyhytpsykoterapeutin pätevyys. HOTissa keskiössä on omien arvojen kirkastaminen ja arvojen mukaan eläminen. Painonhallinnassa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mietitään, miksi haluaa voida paremmin, olla kevyempi ja paremmassa kunnossa? Mitkä tekijät elämässä ovat niin tärkeitä, että olemme niiden eteen valmiita ponnistelemaan? Haetaan syvempää syytä laihtumiselle, miksi laihtuminen on itselle tärkeää, keneen ja mihin se vaikuttaa? Tämä on vielä helppoa, mutta seuraavassa vaiheessa vaaditaan joskus pitkää prosessia: miten eletään arvojen mukaan? Arjessa kun on muitakin asioita, jotka kilpailevat ajasta ja voimavaroista.

    Arvojen mukaan eläminen voi vaatia isoja muutoksia arjessa, esim. työajan rajaamista, keskustelua perheen sisällä, asioiden karsimista tai vaikka avioeroa. Itselle merkityksellisten asioiden eteen olemme myös valmiimpia tekemään töitä. Itselleen kannattaa ihan ääneen perustella, miksi muutos kannattaa ja miksi muutosta tahtoo? Mitä hyötyä minulle tästä ponnistelusta on? Asiakkaiden kanssa joskus prosessit kestävät vuosia, mutta tuottavat lopulta muutoksia myös painossa, ei toki aina, mutta aina hyvinvointi lisääntyy. Arvojen mukaan eläminen tutkitusti lisää onnellisuutta ja joidenkin tutkimusten mukaan tukee syömisen hallintaa. Usein asiakkaiden kanssa keskustellaan, miten itselleen voi puhua, kun on vaikean paikan äärellä, vaikka kaupan karkkihyllyllä tai sohvalla miettimässä lähteä lenkille vai ei. Kun todellista pakkoa ei ole, vaan voin valita, kysymys on lopulta, mitä todellisuudessa haluan, millaista elämää haluan elää ja mikä tuottaa onnistumisen tunnetta ja hyvää oloa? Olen kuullut monelta asiakkaalta, että oikeasti he ovat karkkipussin äärellä kysyneet itseltään, onko tämä arvojen mukaista, mitä minä oikeasti haluan? Joskushan haluamme karkkia, mutta aika usein pysähtyminen auttaa ainakin harkitsemaan jotakin muuta.

    Minusta tuntuu, että aika monella ylipainoisella haasteena on tunnesyöminen ja syömisestä on tullut tunteiden säätelijä ja se on ns. välttämiskäyttätymistä. Vaikeiden tunteiden ja asioiden käsittely ei ole aina helppoa, eikä siihen edes aina ole työkaluja, ja syöminen tuottaa mielihyvää ja antaa hetken hyvänolon tunteen. Kierre on oikeastaan aika luonnollinen ja jos se on jatkunut jopa vuosikymmeniä, silloin saattaa olla vaikeaa edes ymmärtää, että kyse on lopulta opitusta tavasta (yksinkertaisesti ilmaistuna, oikeasti monimutkainen juttu). Vaikka tunnistaisi tunnesyömisen, siitä on vielä pitkä matka asian käsittelyyn ja muutokseen toiminnassa. HOT:ssa on tähän paljon työkaluja ja tutkittuakin tietoa löytyy jonkin verran esim. Essi Sairasen väitöstutkimuksista. On siis opeteltava tuntemaan ja käsittelemään tunteita. Jos tunnesyöjä yrittää hoitaa asiaa rajoittamalla syömistä tai vaikka vain fiksusti syöden ja liikkuen, en tule tulosta, koska todellista syytä ei hoideta.

    Painonhallintaohjauksessa paino sinänsä ei pitäisi olla keskiössä, vaan elämäntavat ja niiden muuttaminen arjessa ja laajemmin hyvinvointi. Vaikka tavoitteena on painon lasku, mietitään toimia, jotka onnistuvat arjessa ja tuottavat laajemmin hyvinvointia. Minusta tuntuu, että moni laihduttaja syö liian vähän kunnollista ruokaa, sitten nälkäisenä on hankala hallita mielitekoja. Lisäksi liian vähäinen uni on asia, joka vaikuttaa suoraan syömisen hallintaan ja painoon. Aika harva painonpudottaja ajattelee, että nukkumalla riittävästi, syömällä kunnolla ja liikkumalla oman kuntotason mukaan, itse asiassa tuetaan painonhallintaa ja usein syömisen hallintaa siinä määrin, että painokin putoaa. Tapahtuivatpa muutokset nopeasti tai hitaasti, tärkeintä on, että ihminen itse on ne päättänyt ja ne on realistisia toteuttaa arjessa, jossa on paljon muutakin.

    Mielestäni painonpudottamiseen ja painonhallintaa tarvitaan valmennusta, joka ohjaa keskusteluja arvoihin ja arvojen mukaiseen elämään ja kehitetään tunne- ja mielentaitoja. Sitten tulevat yksilölliset, asiakkaan itse valitsemat, arkeen sopivat muutokset ja tavoitteet. On muistettava myös, että ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa olennaisesti lauma eli ympärillä olevat ihmiset ja elinympäristö. Yksin jos muutosta yrittää, harvoin onnistuu. Jos kaikki muut lähipiiristä toimivat täysin eritavalla, voi olla hyvin vaikeaa tehdä muutosta.

    Tästä aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta ehkä jätän nyt tähän. Sanoisin kuitenkin, että painohallinta tai painonpudotus on mahdollista, kun asiaan mennään riittävän syvälle, tutkaillaan itselle merkityksellisiä asioita, uskalletaan pysähtyä, käsitellä vaikeita asioita ja tunteita. Ja luotetaan prosessiin, eihän porkkanasadostakaan tule mitään, jos jatkuvasti keskenkasvukauden käy nostamassa naatteja ja yrittää laitaa ne takaisin kasvamaan.

  3. Laihduttamisesta olet minusta tehnyt oikean johtopäätöksen:

    1) Laihtua voi useilla eri keinoilla, joista lihavuusleikkaus on selvästi paras. Ruokavaliolaihduttamisessa tavallisesti laihdutusvauhti alkaa hiipua 3-6 kk kohdalla. Tähän voi johtaa usea asia: a) energian tarpeen pieneneminen painon ja etenkin rasvattoman painon vähentyessä; b) mainitsemasi säästöliekki; c) ei jakseta enää tsempata ruokavalion (ja liikunnan kanssa).

    Tuo kohta c liittyy usein ohjauksen loppumiseen.

    2) painon pysyminen laihdutuksen jälkeisissä luvuissa. Tämä on paljon haastavampaa kuin laihduttaminen, harvat oikeastaan tässä onnistuvat. Geenit ja suolistomikrobit saattavat selittää osan näiden harvojen menestyksestä, mutta ikävä kyllä mitään viisastenkiveä ei ole keksitty noin yleisemmin.

    Pulmahan on tämä: usein laihduttaminen aloitetaan tilanteessa, jossa paino on jopa nousussa. Siis silloin 100-kiloisen elintavat ehkä pikemminkin sopisivat 105-kiloiselle. Sitten laihdutetaan 10 kg, jolloin elintapojen pitäisi mukautua tähän 90 kg lukemaan (tai säästöliekin ajaksi/takia jopa vähän alle). Mutta kun vanhoihin elintapoihin on vuosikymmenien aikoina totuttu ja kun niiden muotoutumisella sosiaalisella ja fyysisellä ympäristöllä (joka ei laihdutuksen aikana muutu) on iso merkitys, on useimmilla vääjäämättä paluu vanhaan (esimerkissä 105-kiloisen elintapaan) edessä ja sitten lihominen on tosiasia.

    Ehkä tämä ei ole niin ihmeellinen asia, kuin mitä on annettu ymmärtää. Vaikeaa meillä on muuttaa mitään muutakaan elintapaa, joka on niin kokonaisvaltainen kuin energiatasapaino.

    Niinpä tullaan lopuksi muutamaan keskeiseen asiaan:

    1) lihavuutta pitäisi ehkäistä, jolloin hoidon tarve olisi mahdollisimman vähäinen;
    2) lihavuuden ehkäisyssä ympäristön muokkaamisella on suuri merkitys, mutta tärkeimmät muutokset ovat poliittisesti ja kaupallisesti niin herkkiä, etteivät ne ihan helposti toteudut (esimerkkinä heitän vesitetyn terveysperusteisen sokeriveron)
    3) lihavien hoidon ohjaukseen pitäisi satsata paljon enemmän ja valita tähän tehostettuun ohjaukseen vain ne, joilla lihavuudesta on todellista haittaa
    4) lihavien terveyden edistäminen voi ja tulisi tapahtua monella muullakin tavalla kuin laihduttamalla; on paljon hyvää näyttöä siitä, että esim. fyysinen aktiivisuus ja hyvä kunto ovat yhteydessä selvästi parempaan terveyteen myös lihavilla.

  4. Kiitos ajankohtaisesta kirjoituksestasi! Hyvin olit koonnut yhteen lihavuuden hoidon dilemmaa. Laihduttamisessa ei todellakaan ole kysymys mistään yksinkertaisesta, varmasti toimivasta ratkaisusta. Kuten kirjoituksesi hyvin osoittaa, ennemminkin päinvastoin! Siksi olen itse viime aikoina viehättynyt yhä enemmän perinteiseen laihduttamisnäkökulmaan nähden toisenlaisesta, ”Terveyttä kaiken kokoisille” (Health At Every Size, HAES) lähestymistavasta. Vaikka HAES:ssa on helposti ideologistakin latausta, on sen perusajatuksessa – terveyttä ja hyvinvointia kaikille, painosta riippumatta – sellaista, mihin uskon jokaisen olevan mahdollista pyrkiä. HAES pyrkii myös edistämään tervettä ja myönteistä suhdetta ruokaan, syömiseen ja kehoon.

    HAES:n vaikutuksia selvittäneet tutkimukset ovatkin osoittaneet sillä olevan myönteisiä vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Vaikutukset ovat myös säilyneet pitempiaikaisesti, ainakin kahteen vuoteen asti tarkasteltaessa. Samoin, huolimatta siitä, että paino ei ole laskenut (muttei toisaalta noussutkaan), myös fysiologiset muutokset ovat olleet samansuuntaisia kuin painon laskuun tähtäävässä ohjauksessa. Vaikka tutkimustietoa HAES:n vaikutuksista on vielä verraten vähän, jo tähänastisen tutkimusnäytön perusteella se tarjoaa siten uuden, tervetulleen vaihtoehdon perinteisen, painonlaskua korostavan lähestymistavan rinnalle. Nostetaan siis hyvinvointi keskiöön painoon tuijottamisen sijaan!

  5. Ensinnäkin, olipa loistava ja kattava teksti, mutta samalla myös masentava. Olet oikeassa, että turha tässä päätä on lyödä seinään, vaan nyt on oikeasti keksittävä uusia ratkaisuja.

    Säästöliekki-kohtaa lukiessani pohdin myös stressin ja unenvaikutusta säästöliekki-ilmiöön. Mulla on ollut vastaanotolla useampi henkilö, joilla laihtuminen on hyvin haastavaa pienestä energiamäärästä huolimatta. Taustalla saattaa olla kuitenkin hoitamaton uniapnea tai kova työstressi.Ja sitten kun nämä saadaan paremmalle tolalle, niin painokin alkaa reagoimaan.

    Tosin yksilöllisiä eroja on tässäkin. Juuri yksi asiakkaistani on laihduttanut 30 kiloa vähän liiankin nopeasti, vaikka taustalta löytyi myös keskivaikeaa uniapneaa.

    Pohdin myös omaa työtäni ja huomaan, että käytän itse ainakin viittä eri ohjausvariaatiota persoonatyypien mukaan, kun kyse on painonpudotuksesta. Joillakin kokeilemme 3 viikon VLCD-kuuria alkuun, joillakin taas lähdetään arvokeskustelusta liikkeelle eli skaala on laaja. Jotkut laskevat
    kaloreita, jos se heille on luontaista ja motivoivaa. Toiset taas inohavat numeroita ja heille opastan enemmän tietoista syömistä ja erilaisia mantroja ”ei turhia kaloreita pahasta” jne. arjen syömisen hallintaa ajatellen.

    Omista asiakkaistani ne onnistujat ovat mm. kertoneet seuraavia oivalluksia:
    1) Kun söin antamasi malliesimerkin mukaan, huomasin, että annoskokoni ovat aina olleet pikkuisen suurempia. En kuitenkaan koskaan jäänyt nälkäiseksi, joten tämä ruokamäärä riittää minulle hyvin.
    Luulin, että laihduttaminen olisi vaikeampaa tässä iässä.
    2) Toki vedän välillä hieman överit herkkujen tai ruoan suhteen, mutta en enää nauti siitä olotilasta samoin kuin ennen. Siksi mieluusti palaan viikonlopun jälkeen taas tähän arjen hyvään rutiiniin ja
    voin paremmin. Aikaisemmin parinkin päivän herkuttelu jäi helposti päälle ja kesti viikkoja ennen kuin jaksoin taas ottaa itseäni niskasta kiinni.
    3) Aikaisemmin söin ja join (alkoholia) väsymykseen ja stressiin. Nyt syömisen hallinta on niin paljon helpompaa, kun oikeesti nukkuu paremmin. Toki välillä on huonoja kausia, mutta kroppa tuntuu vaan
    nyt toimivan paremmin, kun nukkuu enemmän. Luulin oikeesti pärjääväni sillä 6-7 h yöunilla.

    Omia onnistuneita asiakkaitani muistutan myös siitä, että paino saattaa alkaa nousta parin vuoden jälkeen tai jos elämäntilanne suuresti muuttuu (esim. avioero tai uusi parisuhde, työn vaihdos tms.). Parin kilon painonvaihtelut ovat normaaleja, mutta jos yhtään enemmän tulee takaisin, niin sitten takaisin vastaanotolle. Muutamia palaajatapauksia vuosien mittaan on ollutkin. Pyydän myös lähettämään sähköpostia kuulumisista pidemmällä aikavälillä.

    Mielenkiintoisena tutkimusalueena pidän erityisesti näitä onnistujien tutkimista, josko voisimme niistä oppia jotain enemmän. Lisäksi mietin onko mitään tutkimuksia tehty siten, että olisi ihmiset kategorisoitu persoonatyyppien mukaan ja annettu ohjaus sen mukaisesti? Osahan on juuri näitä kaikki-heti-nyt tyyppejä, joille se hidas tapa ei varmasti ole se otollisin. Heille tuntuu passaavan hyvin VLCD tai 5/2 pätkäpaasto tai jonkinlainen valmiin ohjeen seuraaminen ainakin ensi alkuun. Sitten siitä aletaan muokkaamaan pitempiaikaista muutosta.

    Taivaanrannanmaalarit ovatkin sitten hankalampia ohjattavia mielestäni, sillä he eivät edes oikein muista tai hahmota mitä on milloinkin tullut syötyä. Ruokapäiväkirjaa he eivät motivoidu täyttämään ja anamneesikin jää hyvin vajaavaiseksi. Heihin en ole vielä oikein viisastenkiveä löytänyt.

    Mielenkiinnolla seuraan nyt tätä alkavaa keskustelua ja sitä mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Pakko meidän on tulla paremmiksi!

  6. Mahtava kirjoitus ja keskustelunavaus, tälläista tarvitaan.

    Olen samaa mieltä että rima on asetettava ylemmäs. Toisaalta on tunnustettava miten vaikeasta asiasta on kyse ja että 10kg+ tuloksiin tarvitaan intensiivistä moniammatillista ohjausta. Myös yhteiskunnallisia toimia tarvittanee, meillä on terveyskriisi käsissämme jota ei voida ratkaista vain yksilöiden tasolla. Oma kokemukseni on että rento ja joustava ote on välttämätön pitkäaikaisemmin mutta kyllä useamman kilon pudottamiseen parhaiten toimii hyvinkin strukturoitu lähestymistapa. Yhdistän näitä kahta itse ja lähes aina projekteissa on mukana personal trainer (joskus potilaat ovat itse niin taitavia laskemaan makrojaan ja kaloreitaan ja treenaaminen onnistuu intensiivisesti muutenkin tai esim. crossfit porukan tuella ettei lähivalmennusta tarvita). Sinänsä olen kyllä nähnyt paljon tapauksia joissa massiivisesta ylipainosta päästään alaspäin merkittäviä määriä ”good enough” -otteella, heitän lonkalta että BMI 30 seutuville päästään sillä tavoin suht usein mutta siitä alaspäin on sitten työlästä.

    On kiintoisaa pitää toinen jalka fitnessmaailmassa jossa seurantaa tehdään hyvinkin tarkasti ja saadaan tosi paljon tosielämän dataa siitä mikä toimii ja toinen jalka sitten taas tavallisten ihmisten painonhallinnassa. Esim säästöliekki on tällä hetkellä nyt muodikas ja ylikorostettu ilmö. Tämän sanon yhtenä niistä jotka olivat tuomassa tätä mukaan keskusteluun. Ei kaikki ylipaino ole säästöliekkiä, kyseessä on ääri-ilmiä ja selittää ehkä pienen alaryhmän osalta tilannetta.

    Tutkimusten keskiarvot eivät meitä tässä asiassa auta niin paljon kuin toivoisimme, ongelma on niin kompleksinen ja yksilöllinen. Mitenkään tutkimustietoa väheksymättä.

    Olisi tosi makeeta järjestää seminaari aiheesta jossa pääsisimme vaihtamaan ajatuksia eri toimijoiden kesken. Uskon että minulla olisi fitnessmaailman terveisin paljon annettavaa.

    1. Pistä toimeliaan miehenä Vilho tällainen seminaari pystyyn! Olen mukana.

  7. 1. En ihan saa kiinni mikä mielestäsi se hoidon dilemma on ja miten säästöliekki tai nälän säätely asiat niihin mielestäsi liittyvät. Koska en ihan saa pointista kiinni niin kommentoin mitä mieleen juolahtaa. Ja mikä on se ristiriita mistä puhut? a) Häiritseekö mediaotsikot ja -jutut – ehkei pitäisi kun ne ei asiantuntijoiden käsissä ole kuin osin, silloinkaan kun haastateltavana. b) Häiritseekö asiantuntijoiden erimielisyys – sillä sitä en näe missään isossa asiassa, esim. Duodecimin Lihavuuskirjaa tehtäessä emme missään isommassa asiassa olleet eri mieltä. Nyanssieroja on tietysti. c) Itse sanoisin että on aika hyvä yksimielisyys siitä mitä lihavuuden ehkäisy ja hoito on.

    Uskoisin monen allekirjoittavan että kaikenlaista voi tehdä mutta ennemmin tai myöhemmin olisi tärkeää parannella jaksamisasioita, syömisen laatua (kasvikset, ateriarytmi jne..), saada liikettä ja toteuttaa näitäkin jonkinlaisella joustavuudella. Niiden resurssointi ja toteutus on sitten se varsinainen dilemma mielestäni – ei kai kukaan uskalla väittää, että lihavuuden hoidon mahdollisuudet Suomessa olisivat hyvät tai edes kohtuulliset. En halua lakaista maton alle sitä ettei kaikesta tietysti olla samaa mieltä – mikä olisikin pieni kauhistus – mutta en vain koe mitään mahdottoman isoa ristiriitaa asioissa omassa toimintaympäristössäni.

    2) Yksilöllisyys – varmaan kaikki allekirjoittavat tämän tärkeyden. Se tarkoittaa että aika monenlaista voi tehdä – ja pitää tehdä. Joidenkin kanssa mennään lujaa, joidenkin kanssa hitaasti, joidenkin kanssa tehdään yhtä, toisten kanssa toista, aloitetaan jotenkin mutta opitaan ja muutetaan systeemiä… One-size-fits-all on mahdoton ajatus. Näin uskon tai toivon kaikkien toimijoiden tekevän – kaikki työkalut pitää olla käytössä. Viestintä on sitten toinen peli, jossa jokainen yksinkertaista tavallaan mutta hoidossa pitäisi olla monet keinot käytössä. Ei ole tutkimusta, jossa katsottaisiin yksilöllisesti ja hoitolinjausten tavalla tavalla syömistä, syömiskäyttäytymistä, liikuntaa, unta, mielialaa ja stressinhallintaa – ja sitä tutkimusta tuskin koskaan tulee. Siten tutkimusten hoitotulokset antavat ehkä turhan synkän kuvan verrattuna siihen mitä hyvä hoitotiimi voisi saada aikaan.

    3) Rajauksesi tarkastella ja keskustella vain ”kovasta” näytöstä jättää hyvin puutteellisen kuvan ja rajaa ihan turhaan keskustelua. Ovatko esim. ”kovat” RCT:t hyvä tapa katsoa tätä yksilöllisyyttä, monimuotoisuutta ja painonhallinnan ennustajia? Ei taitaisi päästä uni, stressinhallinta, arkiaktiivisuus, syömisen psykologia, mieliala-asiat ja moni muukaan asia tällä hetkellä mukaan painonhallinnan ohjeistuksiin jos ei ”löysempää” dataa saa käyttää. Jos jumittuu katsomaan ”kovaa” näyttöä niin kuva jää yksipuoliseksi.

    Peräänkuulutit rimaa korkeammalla näytön laadun suhteen ja minä ehdotan sinua hiukka madaltamaan rimaa – kova näyttö on hienoa, mutta ei se ole ainoa näyttö. Yleisesti ottaen on minusta syystäkin kritisoitu vain RCT:tä näyttöä evidenssin antajana http://www.apa.org/monitor/2010/09/trials.aspx enkä kyllä itsekään ole törmännyt että näyttöä vain näin kapeasti lihavuudessakaan tulkittaisiin. Pidän sitä hyvänä. Kuva laajenee kun katsoo muutakin näyttöä esim. tyyliin katsaus josta jokainen voi vilkaista vaikkapa koostetaulukot: https://www.researchgate.net/profile/Kristina_Elfhag/publication/8076499_Who_succeeds_in_maintaining_weight_loss_A_conceptual_review_of_factors_associated_with_weight_loss_maintenance_and_weight_regain/links/0deec528e8640e117f000000.pdf

    4) Peräänkuulutit – minusta oikein – usean vuoden tutkimusnäyttöä muttet kuitenkaan esitellyt tutkimuksen kokonaisnäyttöä painonhallinnan ennustajista yli 2-3 v aikana. Toki valtaosa anäistä niitä niitä ”heikkoja” tutkimuksia. Sinne katsomalla hahmottuu aika erilainen kuva tutkimusnäytöstä. Jotain muutakin kuin ”ainoa keino on syömisen kurissa pitämistä”. Tyyliin tämä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14647175

    5) Aikarajoitteesta kommentoin lähinnä isoa kuvaa joka mietitytti minua eniten. Toiste voin kommentoida muita asioita, mutta toteaisin että hidasta laihtumista ei minusta ole tutkittu juurikaan. Jos on asetettu kaloriarjoite niin IMO se enää ole hidas, se on joko keskinopea tai nopea mitä sinunkin tutkimuksissasi mielestäni vertailtiin.

    PS. Miksi potentiaalisia laihdutuskäyriä on vain yksi? On muitakin teitä pysyvämpään laihtumiseen kuin, että heti pitää laihtua.

    1. Yleisesti vielä, kuten tuolla FB:n puolella kirjoitin, tämä oli sellainen aihe josta oli vaikea saada pitävää otetta, enkä ollut ihan tyytyväinen lopputulokseeni oikein ikinä. Ajattelin lopettaa kuitenkin hauduttelun, ja pukata jutun ulos. Varmaan sen vuoksi tässä sotkeentuu asioita toisiinsa jossain määrin randomisti, ja pointista voi olla vaikea saada kiinni. Ehkä avain tälle jutulle oli se epämääräinen ja kiusaava tunne siitä, että media tiputtelee patenttiratkaisuja lihavuuden korjaamiseksi tasaisella tahdilla, vaikka patenttiratkaisuja ei tutkitusti ole.

      Tuohon 5-kohtaan liittyen. Näin varmaan on, ja veikkaan ettei sellaista tutkimusta tulekaan. Purcellin tutkimuksessa, porukka alkoi tippua pois pienemmän laihdutuksen ryhmästä kun kyllästyivät siihen että paino ei tippunut.

  8. Hieno kirjoitus ja todella mielenkiintoisia kommentteja!

    Kuten Mikael Fogelholm jo edellä totesi, lihavuutta todella olisi syytä ehkäistä tehokkaammin, koska laihduttaminen on vaikeaa ja etenkin laihtumistuloksen pysyvyys on heikkoa. Olisi todella mielenkiintoista nähdä vastaava anlyysi sinulta siitä, mitä kaikkea tiedetään samassa painossa pysyneiden ihmisten elintavoista, ruokavaliosta, psyykkisistä voimavaroista jne. ja mitä sieltä kenties voisi ammentaa, jotta jatkossa olisi vähemmän niitä ihmisiä jotka joutuvat taistelemaan laihtumisen kanssa. Tällainen pieni haaste sinulle toiveiden tynnyristä 🙂

    Leila Karhusen kommentissa HAES-lähestymistavassa kiinnitin huomiota siihen, että siinä paino ei laskenut, mutta ei toisaalta noussutkaan (fysiologiset muutokset ovat olleet samansuuntaisia kuin painon laskuun tähtäävässä ohjauksessa). Eli pitäisikö yksi lähestymistapa lihavuuden ”hoitoon” olla se että lihominen pyritään edes pysäyttämään ja tämä olisi realistisempaa kuin laihtumiseen tähtääminen? Ehkä tosin hieman masentava tavoite yksilötasolla, koska kukapa nykyisistään kiloistaan kärsivä haluaisi ajatella että niitä voisi vuoden kuluttua olla vielä enemmän ja siispä tavoitteena olisi edes pysyä nykypainossa, joka kuitenkin olisi jo ylipainon puolella. Onhan BMI 27 terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin BMI 31. Ja siitä BMI 27:stä on kuitenkin lyhyempi matka normaalipainon puolelle, jos myöhemmin tavoitteea olisi sinne pääseminen.

  9. Reijolta hienosti koottu tietopaketti aiheesta, ja hyvä oivallus julkaista samalla vähäisenkin laihtumisen suuret terveyshyödyt. Edellä olevassa vilkkaassa keskustelussa on jo monipuolisesti aihetta käsitelty. Heikkoja pitkän ajan keskiarvotuloksia arvioitaessa on hyvä muistaa, että hajonta on aina tavattoman suurta. Huomattavalla osalla muutama vuosi intervention jälkeen paino on korkeampi kuin aloitettaessa. Toisaalta mukaan mahtuu merkittävä määrä onnistujia, joiden paino on pudonnut 10 % tai enemmän.

    Säästöliekki käsite tarkoittaa, että useiden päivien reilulla laihdutusdieetillä lepoenergiankulutus vähenee. Se on evoluution viisas ratkaisu, jolla voi pärjätä niukan ajan ylitse. Mutta ”säästöliekissä” isokalorisessa tilanteessa (paino pysyy vakaana eikä enää laske toivotulla tavalla) on jotain mystistä. Suurin osa lepoenergiankulutuksesta on aivojen, maksan, munuaisten, ja sydämen toimintaa. Ei voida kuvitella, että ne toimisivat jotenkin vajaasti, silloin ihminen olisi sairaalakunnossa. Laihduttaneen ja saman kokoisen normaalipainoisen energiankulutuksen erosta voi selittää osan lihasten ja rasvakudoksen suhteiden muutos, sillä levossa kilo lihasta käyttää paljon enemmän energiaa kuin kilo rasvakudosta. Jos laihduttaja huonolla ruokavaliolla menettää lihasta suhteettoman paljon, lepoenergiankulutus pienenee. Mutta tämä ei voi selittää satojen kilokaloreiden eroa.

    1. Minä käsittäisin tuon säästöliekin sellaiseksi aineenvaihdunna heikkenemiseksi mikä menee yli laskennalisen ja odotetun tiputuksen; kts. liekkikuva ja ”neliökuvio” (eikö tutkijat käytä silloin sanaa Adaptive Thermogenesis tarkkaan ottaen?). Pitäisi selventää jotenkin asiantuntijapiireissä näitä käsitteitä, että tiedettäisiin mitä kulloinkin tarkoittaa. Mutta miksi toiset ajautuvat pahasti hidastuvalle aineenvaihdunnalle ja miksi toisilla ei tapahdu hidastumista juuri lainkaan?

  10. Paljolti olen teidän kanssa samoilla linjoilla. Voisiko ratkaisuehdotuksia muotoilla jotenkin näin?

    1) Lihavuuden ehkäisyn nostaminen keskiöön. Tässä pitäisi erityisesti tunnistaa tilanteet, jolloin on iso lihomisen riski (pitkäaikainen immobilisaatiojakso, uupumus, uniapnea/muu uniongelma, alkava kilpirauhasen vajaatoiminta, voimakas sukurasite, psykososiaaliset vaikeudet, voimakas raskaudenaikainen painonnousu, aktiiviliikunnan lopettajat, tyypiä jääkiekkoilijat).

    2) Yksilölliset, räätälöidyt menetelmät painonpudotuksessa, joita ainakin Patrik ja Hanna tuossa korostivat. Laaja-alaisesti ja syvästi yksilöidyt strategiat pysyvien painonhallintatuloksien saavuttamiseksi. Käsittääkseni suurissa em. RCT-tutkimuksissa ei ole hirveän pitkälle menty räätälöinnissä, ja siten tällaisesta pitkälle yksilöidyn terapian toimivuudesta ei oikeastaan ole tietoa vahvoihin tutkimuksiin perustuen. Tässä yksi ulottovuus muiden joukossa voisi olla tuo Anetten mainitsema HOT-konseptin käyttö.

    3) Unen merkitystä korosti ainakin Hanna. Itselläni on aika paljon potilaita, joilla on ollut voimakkaita viitteitä uniapneasta vastaanotollani, varsin monilla tt-lääkäri löytää sitten uniapnean unipolygrafiatutkimuksessa. Kun uniapnea hoidetaan ensiksi, laihtuminen pysyvästikin onnistuu helpommin. Tästä voisinkin kirjoittaa blogiini tarkemmin, sillä varsin moni uniapnea on tunnistamatta.

    4) Uskaltaisin ehdottaa, että lihavuuskirurgiaakin pitäisi käyttää paljon useammin. Se pelastaa ihmishenkiä, vähentää kärsimystä monien sairauksien näkökulmasta paremmin kuin muut hoidot vaikka ei olekaan ongelmatonta, ja on voimakkaasti kajoavaa.

    5) Olisi enemmän tutkittava uusia ja vielä vähäisesti tutkittuja aihepiirejä. Esimerkkeinä, ulosteensiirto lihavuuden hoidossa (ainakin yksi tutkimus menossa), sirkadiaanisen rytmin vaikutus (onko aamupainotteinen rytmi parempi kun samat kalorit iltapainotteisesti), voisiko esimerkiksi 6:1 dieetti toimia laihdutustuloksen pysyvyyttä takaavana tekijänä vuosien saatossa, voiko säästöliekkiä ehkäistä kun kaikki eivät tutkimuksissa ajaudukaan säästöliekille (mikä erottaa heidät joilla aineenvaihdunta kohenee ja ne joilla se hidastuu laihtuessa, selittäjä ei ole aina lihasmassa nimittäin), pitkäkestoinen useita kuukausia kestävä metabolic ward study.

  11. Upea kirjoitus ja hienoa kommentointia!

    Biologina minua on laihduttamisessa kiehtonut ajatus hyvästä nälänhallinnasta, kun haetaan pysyvää ratkaisua painonhallintaan. Mitä vähemmän ahtaa sisäänsä sitä runsaasti tarjottavaa ruokaa, sitä helpompaa on pysyä normaalipainoisena. Se miten tämä nälänhallinta toteutuu ihmisen elämässä, se on se ydinkysymys.

    Tutkimuksia on tästä aiheesta runsaasti ja muutamia niistä olen ottanut mukaan siihen omaan katsaukseeni, jonka linkki on alla. Pitäisi varmaan tehdä rajusti töitä kuten Reijo ja käydä nämä läpi: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=food+craving+obesity

    Olen pohtinut painonhallintaa nälänhallinnan näkökulmasta tässä kirjoituksessani: http://turpaduunari.fi/painonhallinta-on-nalanhallintaa/

    Terveisin,

    Christer Sundqvist
    biologi, FT, turpaduunari

  12. Hieno koonti ja kiinnostavia kommentteja!
    Lihavuuden ehkäisyn näkökulma on tärkeä ja laajasti käsitettynä se voi myös kattaa painonnousun ehkäisyn jo ennestään ylipainoisella henkilöllä. Siten realistinen lihavuuden hoito voi olla myös sitä, että painoa ei päästä nousemaan enempää. Kuten mainittiin tuossa alussa, laihdutus lähtee usein liikkeelle tilanteessa, jossa painokäyrä on parhaillaan noususuuntainen, siten ensimmäinen tavoite voi olla vain lisälihomisen estäminen. Tässä avainasemassa on terveydenhuollon henkilöiden kommunikaatio, sillä harvoin potilas/asiakas näkee itse sitä onnistumisena, että lihavuuden lisääntyminen saatiin taittumaan.
    Työterveyshuollon näkökulmasta ennaltaehkäisyyn olisi mahdollista panostaa sillä terveystarkastusten myötä tavoitamme paljon väkeä oireettomassa vaiheessa ja pystymme tunnistamana henkilöitä, joilla riski painonnousuun on kohonnut.
    Toissa vuoden Obesity Week -kongressissa kovasti puhuttiin yksilöllisten ratkaisujen puolesta, koska vaste erilaisille laihdutus/painonhallintatavoille on yksilöllinen. Yksilöllinen vaste saattaisi selittää miksi jatkuvasti esiin nousee toinen toistaan kummallisempia dieetteja. Useimmille dieeteille löytynee joku superresponderi, joka sitten oman kokemuksensa kautta julistaa kyseistä suuntausta kaikille sopivana ratkaisuna. Tutkimusten keskiarvo johdattaa meidät helposti harhaan siltä osin, että juuri nämä yksilölliset vasteet jäävät piiloon. Tässä http://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/415539 on mielestäni mainiosti esitetty miten kovin heterogeeninen voi vaste olla (Fig 3).
    (Toinen hot topic tuolla Obesity Weekilla tuntui muuten olevan tuo sirkadiaanisen rytmin vaikutus!)

    Itse pyrin vastaanotolla siihen, että henkilö itse löytää / oppii kokemuksen kautta, mitkä tekijät hänelle ovat ns kriittisiä painonhallinnan kannalta. Toiselle se tuntuu olevan se ateriarytmi, toiselle taas riittävän runsas kasvisten saanti, joku muu taas saa pidettyä homman hallinnassa, kunhan vaan liikunnalle on riittävästi aikaa.

    1. Tuon tutkimuksen figure 3 kuvaa kyllä hyvin miten paljon yksilölliset vasteet poikkeavat. Tämä on myö mielenkiintoinen tutkimus sillä tutkittavat olivat itsensä kontrolleja, jolloin nähtiin miten eri ihmiset vastaavat erilaisille ruokavalioille. Figure 3 kertoo miten yksilöiden energiankulutus ja PAV muuttui eri ruokavalioilla. Yksilötason tuloksia ei tosin pidä tulkita yli, koska niin moni asia ruokavalion lisäksi saattaa selittää hyvää/huonoa tulosta yksilötasolla hoitojaksoilla, jotka eivät tapahdu valvoituissa metabolic ward olosuhteissa.

      En malta olla vielä laittamatta tätä metabolic ward-tutkimusta, jossa 108 liikapainosta suljetiin neljän seinän sisään kolmeksi viikoksi ja kaikki saivat vain 800 kcal/pv. Laihdutustulos vaihteli 0,9-12,7 kilon välillä (!) ollen keskimäärin 5 kiloa. Vaikka kuinka huomioi lihavuuden vaikeusasteen lähtötilanteessa, on ero yksilöiden välillä järkyttävän suuri. Edellistä tutkimusta vasten voi peilata sitä, että normaalipainoiset laihtuvat 3 viikossa pienemmällä kalorirajoituksella keskimäärin enemmän, 6 kg (tai 4,2 kg vs. baseline), eikä selvästi vähemmän kuten olettaisi pienemmän lähtöpainon ja pienenmmän kalorivajeen vuoksi, kts. tutkimus. Toki varovaisuutta tulkinnassa kun verrataan eri tutkimuksia, mutta silti.

  13. Niin kauan kuin ruokateollisuus maustaa ruoan keinotekoisesti liian ”hyväksi” manipuloimalla makuaisteja, niin laihduttaminen tulee olemaan todella vaikeaa niille, jotka eivät omaa itsekuria.
    http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/meita_lihottaa_liian_hyva_ruoka

    Jos taas itsekuri löytyy niin paasto on todella hyvä ratkaisu ja jos elää paastomaista elämäntyyliä niin se tasaa aika nopeasti ja pudottaa ylimääräisen painon sekä tuo muitakin hyötyjä.

    Lisäksi tuo teollisuuden luoma herkuttelu -mielikuva joka viittaa roskaruokaan, ym. pullamössöön pitäisi saada pois. Herkutella voi monella terveellisellä ravintoaineella. Ehkä siinä pitäisi vaan käyttää oikeita termejä, eli ei herkkuja vaan juurikin sitä, mitä pistää suuhunsa. jos syö pullaa niin pullamössöilyä. Herkuttelu -sana piilottaa tuon kaiken kuran, herkku -mielikuvan alle.

    Pitää myös tiedostaa ettei liikunnan puute ole se, mikä lihottaa eikä se edes auta kaikkia. Lihomisen aiheuttaa syömishäiriö, eli liikasyöminen – Syöminen yli tarpeen, erityisesti pitkälle jalostettua ravintoköyhää ruokaa.

    Suomessa on myös maito-ongelma. Maitopropagandaa tyrkytetään ihan koulusta asti ja mainoksia näkee jopa työpaikan ruokaloissa. Suomessa juodaan maitoa tai käytetään maitotuotteita reilusti yli tarpeen ja biologisesti se on buustiruokaa lapsen kasvuun aikuiseksi. Erityisesti lehmänmaidon biologinen tarkoitus on kasvattaa 800 kiloinen lehmä. Se buustaa myös lihomista, ainakin näillä määrillä mitä Suomessa käytetään. monissa teollisessa ruoassa on käytetty maitoa tai siinä uitetaan kaikkea marjoista, hedelmiin, viljaan ja sokeriin. Luonnollisesti tälläinen aivopesu pitäisi lopettaa ja tuoda veden juomista esille joka auttaisi myös laihdutuksessa.

    Moni ihminen myös tiedostaa, että syö epäterveellisesti, mutta ei välitä. ”ihan sama, tää on hyvää” on tuttu lause. Tähän ei taida auttaa muu kuin panostaminen terveystietoon koulussa sekä vähentää lasten ja teinien altistusta roskaruokamainonnalle. Suurin osa kummiskin tietää että kasvikset ja ns. luonnollinen ja prosessoimaton ruoka on terveellistä mutta siitä ei osata eikä edes haluta tehdä hyvää koska kuten jo edellä mainittu, ruokateollisuus tekee halvemmalla valmiiksi liian hyvää keinotekoisten mausteiden avulla, jotka huijaa aisteja, jonka takia ihmiset syö liikaa ja heidän suolistobakteerikanta kärsii. Tämä taas edistää sairauksia ym. terveyshaittoja.

  14. Ongelma on siinä, että virallisen ravitsemusneuvonnan pyhittämiä dogmeja ei voida muuttaa. Vaikka Reijo peräänkuuluttaa reipasta muutosta:

    ”meidän olisi syytä yhteiskuntana ja asiantuntijoina tehdä asioita radikaalisti erilailla kuin ennen. Ei liene kovin hedelmällistä iskeä päätä seinään vanhoilla konsteilla, tutkia samoja juttuja, hioa samoja strategioita, aina vaan uudestaan. Uusia innovatiivisia strategioita todella kaivattaisiin lihavuuden pitkäaikaisten hoitotulosten parantamiseksi.”

    (mitä tietysti täydestä sydämestäni kannatan), niin on niin paljon ammatillisia, taloudellisia ja teollisuuden intressejä, että mitään ei tapahdu (esimerkkinä vaikkapa peruuttaminen sokerin haittaverosta).

    Jos ehdottaisin esim. seuraavia asioita, jotka poikkeavat radikaalisti nykyisestä, pään iskemistä seinään muistuttavista toimenpiteistä, niin ne törmäävät heti ravitsemustieteilijöiden asettamaan ”muuriin” ja teollisuus- yms. politiikkaan:

    1. on luovuttava kaikista alle 100v nuoremmista kasviöljyistä

    2. vaihtoesteröidyt margariinit pitää kieltää (sotkevat sokerianeenvaihdunnan)

    3. hiilihydraattien määrää pitää rajoittaa reilusti nykyisestä (ei enää 6 annosta edes kokojyvätuotteita), viljojen sijaan kasviksia

    4. tyydyttyneiden rasvojen määrää tulee lisätä (parempi nälän hallinta)

    5. sokerin saantia tulee rajoittaa nykyisestä 16%E (29,3kg/365=80g/pvä=320Kcal=16% 2000Kcal konttorirotan tai vanhuksen päivittäisestä energiasta) mielellään 5%:iin, jota WHO:kin kannattaa
    Kuitenkin niissä tapahtuneet muutokset ovat tapahtuneet yhtä jalkaa lihavuus- ja diabetesepidemian pahenemisen kanssa. Ei tarvitse mennä ajassa takaisin kuin 60-70-luvuille, jolloin nämä ongemat olivat huomattavasti harvinaisempia.

    Kiitos hyvästä yrityksestä, Reijo!

    1. Olinkin ihmeissäni, että on karppaus unohdettu tyystin kommenteissa… Arin esittämille väitteille 1-4 ei ole tieteellistä näyttöä ja/tai ne sisältävät väärää tietoa. Faktoja löytyy mm. blogistani hakusanoilla ”sokerin saanti”, ”margariini”, ”rypsiöljy”, ”auringonkukkaöljy”, jne. Koska asiat on käsitelty niin moneen otteeseen blogissani, en lähde näitä enää erittelemään uudestaan. Kiitos hyvästä yrityksestä Ari, 😉 !

      [Tästä keskustelusta ei tule hiilarikeskusteluketjua, kannatan sinänsä hiilirikuorman leikkausta tietyissä tapauksissa mm. vähän liikkuvilla liikapainoisilla]

Kommentointi on suljettu.