Maustekasvit, yrtit, matala-asteinen tulehdus ja muut terveysvaikutukset (osa 6)

kirjoittanut | 21.02.2013 | Blogi | 13 Kommentit

Aiemmissa matala-asteista tulehdusta eli inflammaatiota koskevassa kirjoitussarjassa olen käsitellyt proteiinin, rasvan, hiilihydraattien, kuidun ja eri ruoka-aineiden merkitystä. Tällä kertaa aiheena on maustekasvit, joita varsinkin Aasiassa on käytetty runsaasti vuosituhansia. Otan esiin myös maustekasvien muita terveysvaikutuksia.

Koeputkessa ja koe-eläinmalleissa useat eri maustekasvit ja tavanomaiset italialaisen keittiön yrtit omaavat voimakkaita anti-inflammatorisia vaikutuksia (kuva). Keskityn kuitenkin ihmisillä tehtyihin kliinisiin tutkimuksiin ja aterikokeisiin.

Kurkuma

Kurkuma

Kurkuma (engl. turmeric) on keltainen esimerkiksi curry-mausteseoksen osana meillä Suomessakin tutuksi tullut mauste. Kurkuma sisältää kurkumiinia, jolla on mm. tulehdusta, oksidatiivista stressiä ja  syöpää ehkäiseviä vaikutuksia koe-eläinmalleissa (Gopta et al. 2011). Kurkumalla olla on tehty useissa sairauksissa pienehköjä kliinisiä tutkimuksia. Esimerkiksi haavaisessa paksusuolen tulehduksessa päivittäinen runsas kurkuman käyttö vähensi potilaiden (n=89) replaseja eli oireiden pahenemista verrattuna lumehoitoon (Kumar et al. 2012).

Kurkumiinin hyötyosuus (bioavailability) on alhainen, koska se metaboloituu nopeasti maksan CYP-entsyymijärjestelmässä ja imeytyy melko heikosti. Kurkumiinin metaboliaa hidastaa, ja siten kurkumiinin vaikutuksia tehostaa, mustapippurin sisältämän piperiinin samanaikainen annostelu (Rajasekaran 2011). Myös omenan kuoresta löytyvä kversetiini parantaa hyötyosuutta.

Uudessa 4 viikkoa kestäneessä satunnaistetussa tutkimuksessa kurkuma ei vaikuttanut 2,8 grammaa päivässä annoksella paastoajan CRP:hen eikä tulehdussytokiineihin, eikä myöskään oksidatiivisen stressin markkereihin (Nieman et al. 2012).

Vuonna 2008 Usharani et al. osoittivat, että kurkumiinikapselit annoksellla 150 mg*2 kohentaa tyypin 2 diabeetikoiden endoteelitoimintaa yhtä paljon kuin atorvastatiini (10 mg/pv) kahdeksan viikon satunnaistetussa tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa kurkumiini vähensi myös tulehdusmarkkereita (CRP, sytokiinit) yhtä paljon kuin atorvastatiini. Sen sijaan lumelääke ei vaikuttanut lainkaan tulehdukseen tai endoteelitoimintaan.

Mario et al. (2007) osoittivat, että kurkumiini seitsemän päivää käytettynä vähentää vatsan limakalvon tulehdusta, että samalla vähentää helikobakteeripositiivisten ylävatsaoireista kärsivien potilaiden oireilua lumeeseen nähden (vaikka  ei häädäkään helikobakteeria).

Vaikeassa munuaisten toiminnassa kurkumiinilla on myös osoitettu hyötyä. Munaisten vajaatoimintaa sairastavien tyypin 2 diabeetikoiden proteiiniuriaa voitiin vähentää kurkumiinilla lumeeseen nähden ja samalla vähentyivät tulehdussytokiinien määrät (Khajehdehi et al. 2011).

Kurkuma on tehostanut myös joidenkin syöpälääkkeiden tehoa ja lisännyt syöpäsolujen itseohjattua kuolemaa, apoptoosia (Bar-Sela et al .2010)

garlic bulbs

Valkosipuli

Valkosipuli ei näytä johdonmukaisesti vähentävän tulehdusta ihmisessä (van Doorn et al. 2006, Williams et al. 2005), vaikka koe-eläintöissä vaikuttikin vielä lupaavalta. Tosin erään tutkimuksen mukaan metformiini-hoitoon liitettynä valkosipuli vähensi CRP-arvoa enemmän kuin pelkkä metformiini (Kumar et al. 2013). Se saattaa myös vähentää  glykaation lopputuotteiden (Advanced Glycation End products, AGEs) määrää (Ahmad & Ahmed  2006), joiden tiedetään olevan tulehdusta lisääviä.

Valkosipuli  näyttää kylläkin vähentävän oksidatiivista stressiä (Avci et al. 2006, Durak et al. 2004), ja vaikuttaa mahdollisesti myönteisesti verenpaineeseen ja kokonaiskolesteroliin (Ried et al. 2010, Reinhart et al. 2009 )

Kaneli

Muut maustekasvit

Muita maustekasveja, kuten inkivääriä ja kanelia on tutkittu melko runsaasti koeputki- ja eläintutkimuksissa. Joissakin tutkimuksissa nämä mausteet ovat vähentäneet tulehdusarvoja ja oksidatiivisen stressin markkereita. Ihmisillä tehtyjä kliinisiä tutkimuksia tai ateriakokeita inflammaatiomarkkereiden suhteen en löytänyt.

Sen voisin kuitenkin lisätä, että joissakin tutkimuksissa kaneli on vähentänyt diabeetikoiden veren sokeria (Akilen et al. 2010, Crawford et al. 2009)  ja oksidatiivista stressiä (Roussel et al. 2009) , mutta ei kuitenkaan kaikissa (esim. Markey et al. 2011). Inkivääri on puolestaan joissakin tutkimuksissa vähentänyt lihaskuntoharjoittelun jälkeistä lihasten arkuutta (esim. Black et al. 2010).

Uudessa aterikokeessa osoitettiin, että ruuanvalmistuksessa käytetty mausteseos vähensi jauhelihapihvin aiheuttamaa aterianjälkeistä verisuonten toimintahäiriötä (endoteelidysfunktiota) ja oksidatiivista stressiä (Li et al. 2013). Mausteseos sisälsi oreganoa, mustapippuria, rosmariinia, kanelia, ruohosipulia, neilikkaa, suolaa sekä paprikajauhetta ja sitä verrattiin pelkällä suolalla maustetuun jauhelihapihviin. Insuliini, glukoosi ja triglyseridiarvoissa ei ollut eroa aterian jälkeen.

Lopuksi

Kurkumalla on potentiaalia vähentää tulehdusta kliinisesti merkitsevästi. Tutkimukset ovat toistaiseksi kuitenkin pieniä ja niitä on verraten vähän. USA:n terveysvirasto (NIH) pitää kurkumaa turvallisena, ellei käytä verenohennuslääkkeitä (esim. varfariini tai klopidogreeli) tai tulehduskipulääkkeitä (esim. ibuprofeeni, diklofenaakki tai naprokseeni). Kurkuma saattaa lisätä verenvuototaipumusta.

Muistakin aromikkaista luonnon mausteista saattaa olle terveydelle etua, mutta ne eivät välttämättä vaikuta voimakkaasti tulehdusta vähentäen.

Mutta miten kurkuman käytöstä kiinnostunut voisi helposti ja ”maukkaasti” lisätä sen päivittäiseen ruokarytmiinsä? Onko ehdotuksia?

Lukemista 

Jungbauer & Medjakovic. Anti-inflammatory properties of culinary herbs and spices that ameliorate the effects of metabolic syndrome. Maturitas. 2012 Mar;71(3):227-39.