Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja LDL, sokerit sekä muut metaboliset tekijät (osa 3)

Johdanto

Kuten aiemmissa kahdessa edellisessä vähähiilihydraattista ruokavaliota käsittelevässä kirjoituksessani on tullut esille vähähiilihydraattisen ruokavalion määritelmä on häilyvä. Siten sen vaikutuksia metabolisiin tekijöihin, kuten veren rasva-arvoihin ja sokeriaineenvaihdunnan muuttujiin on vaikea arvioida yksiselitteisesti. Käsittelen tässä kirjoituksessa sekä tiukkaa vähähiilihydraattista ruokavaliota että liberaalimpaa hiilihydraattirajoitteista ruokavaliota yhtä aikaa.

On tavallista, että vähähiilihydraattinen ruokavalio sisältää enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin vähemmän rasvaiset ruokavaliot, sekä absoluuttisesti että P/S -suhteella määriteltynä. Näin ei kuitenkaan ole aina. Hiilihydraattirajoitteisen ruokavalion voi koostaa myös siten, että (moni)tyydyttymätöntä rasvaa on suhteessa tyydyttyneesen rasvaan kohtuullisen paljon. Esimerkiksi suositut  Zone ja South Beach -ruokavaliot, joissa tosin kummassakaan hiilihydraattien rajoittaminen ei ole tiukkaa, sisältävät suhteellisesti ottaen (P/S -suhteella mitattuna) melko runsaasti monityydyttymätöntä rasvaa (Yunsheng MA et al 2007 ja de Souza et al 2009). Tässä kirjoituksessa analysoitavat tutkimukset ovat kuitenkin olleet enemmän Atkins-tyyppisiä eli sellaisia, joissa rasvan laatu painottui tyydyttyneeseen rasvaan varsinkin dieettihoidon alussa. Tosin mukana on yksi Zone -tutkimuskin.

Edellä mainitusta johtuen rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan sekä muiden metabolisten tekijöiden muutokset eivät ole yksistään hiilihydraattien rajoittamisesta johtuvia. Ruokavalion vaikutuksiin vaikuttaa siis rasvan laatu ja määrä, mutta myös muut tekijät. Tällaisia muita tekijöitä ovat esimerkiksi kuidun määrä ja laatu, suolan, proteiinin ja erilaisten fytokemikaalien määrä.

Pyrin tässä kirjoituksessa piirtämään kuvaa tavallisimmista muutoksista, joita veren kolesteroli-, insuliini- ja sokeriaineenvaihdunnassa tapahtuu tutkimusten mukaan. Lisäksi kuvaan verenpaineessa, kylläisyyden välittäjäaineissa, herkässä CRP:ssä ja endoteelifunktiossa todettuja muutoksia, koska nämä tekijät ovat edellämainittujen lisäksi keskeisiä sydän- ja verisuoniterveyden kuvaajia.

Pohjaan kirjoituksen pääasiassa satunnaistettuihin kliinisiin tutkimuksiin (RCT)  ja erityisesti niistä koostettuihin meta-analyyseihin, siltä osin kun tällaisia on olemassa (ja olen ne löytänyt).

Rasva-aineenvaihdunnan mittarit

Hessionin meta-analyysi 2009 (uusin)

Tiedossani olevista hiilihydraattien rajoittamista koskevista meta-analyyseistä viimeisin on Hession et al. 2009, joka käsittelee laihdutustulosten lisäksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Hessionin meta-analyysi koskee sellaisia VHH-tutkimuksia, joissa on pyritty melko tiukkaan hiilihydraattien rajoittamiseen eli n. alle 20 %:iin päivittäisestä energian tarpeesta (maksimissaan 60 grammaa hiilihydraatteja päivässä).

Hessionin meta-analyysin mukaan rasva-aineenvaihdunnan mittareissa tapahtuu VHH -dieetin aikana seuraavia muutoksia suhteessa runsas hiilihydraattiseen ruokavalioon (taulukko alla).

Hiilihydraattirajoituksen vaikutus veren rasva-arvoihin Hessionin mukaan

Yhtenvetona rasva-aineenvaihdunnan muutoksista Hession et al. toteaa mm: ” Puolen vuoden kohdalla vähärasvainen ruokavalio näytti pärjäävän paremmin LDL:n ja kokonaiskolesterolin valossa, mutta ero ei ollut enää havaittavissa 12 kuukauden kohdalla tai myöhemmin”. Hession mukaan vähähiilihydrattinen ruokavalio myös lisää HDL-kolesterolia ja vähentää triglyseridejä, joka puolestaan vaikuttaa LDL-partikkeleiden aterogeenisyyteen (verisuonten tukkeutumista aiheuttavaan kykyyn).

Hyvin samanlaisiin johtipäätöksiin päätyi aiempi meta-analyysi vuodelta 2006 johtopäätöksissään koskien hiilihyraattirajoitteisten ruokavalioiden rasva-aineenvaihdunnan osoittimia (Nordmann et al. 2006).

Vähähiilihydraattinen ruokavalio lisää lievästi LDL- kolesterolipitoisuutta 6 kuukauden vaan ei 12 kuukauden kohdalla, mutta samanaikaisesti se lisää myös HDL-kolesterolia ja vähentää triglyseridejä

2 vuotta kestäneiden tutkimusten mukaan (3 kpl) ( Shai et al. 2008, Sacks et al. 2009 ja  Foster et al. 2010).

Näiden edellä mainittujen meta-analyysien jälkeen on ilmestynyt kolme eri tutkimusta, joiden kesto on vähintään kaksi vuotta. Näiden tutkimuksien rasva-aineenvaihdunnassa tapahtuneiden muutosten yhteenveto on taulukossa alla.

Rasva-aineenvaihdunnan muutokset pitkäkestoisissa tutkimuksissa

Päätrendit kahden vuoden kohdalla näyttävät lisäksi seuraavilta:

  • kokonaiskolesterolissa ei ole eroa ruokavalioiden välillä
  • LDL -kolesterolissa ei ole yksiselitteistä tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä . Vaikutus LDL -kolesteroliin oli kaikilla tutkituilla ruokavalioilla erittäin vaatimaton (LDL:n ero tutkimuksien lopussa 0-0,2 mmol/l).
  • Triglyserideissa ei ole tilastollisesti merkitsevää eroa, tai jos on niin ero suosii vähähiilihydraattista ruokavaliota
  • HDL:ssä on kaikissa kolmessa tutkimuksessa tilastollisesti merkitsevä ero vähähiilihydraattisen ruokavalion eduksi

Pitkäkestoisissa tutkimuksissa havaitut muutokset näyttävät siis suosivan hienoisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota, erityisesti yhdenmukaisen HDL:n edun vuoksi. Lisäksi Shai et al. tutkimuksessakokonaiskolesterolin ja HDL:n suhde väheni 20 %, kun taas runsashiilihydraattisella (vähärasvaisella) se väheni 12 % (p=0,01).

Lisäksi voidaan todeta, että VHH:n todettu lisäävän LDL partikkelien kokoa ja vähentävän niiden tiheyttä (Krauss et al. 2008). Suuri LDL-partikkelin koko ja sen alhainen tiheys suojaa sydän- ja verisuonitapahtumalta.

Sokeriaineenvaihdunnan mittarit

Kirjalisuushaun tuloksena löysin yhden meta-analyysin (Kodama et al. 2009), joka käsitteli hiilihydraattirajoitteisten  ruokavalioiden vaikutuksia veren sokeri- ja lipidiarvoihin. Meta-analyysi on vuodelta 2009, joten se käsittää tutkimuksia, jotka ovat ilmestyneet vuonna 2008 tai aiemmin. Meta-analyysiin hyväksyttiin mukaan 22 satunnaistettua kliinistä interventiotutkimusta (RCT-tutkimusta). Ne ovat kestoltaan lyhyitä, mediaani pituus oli 4 viikkoa ja pisin yksittäinen tutkimus oli 12 kuukautta. Meta-analyysi perustui kuitenkin vain 306 potilaan kokonaismäärään, ja keskimääräinen potilasmäärä per tutkimus oli 24 (12+12). Tutkimuksien potilaat olivat pääsääntöisesti aikuistyypin diabeetikoita. Meta-analyysiin valittiin vain sellaisia tutkimuksia joissa proteiinin määrä oli yritetty pitää vakiona, ja vain hiilihydraattien ja rasvan suhteita muokattiin. Huomattavaa tosin on, että vähähiilihydraattinen ruokavalio oli Kodoman meta-analyysissä vain lievästi hiilihydraattirajoitteinen, hiilihydraatit muodostivat n. 40 E % päivittäisestä energiasta.

Meta-analyysiin valittujen tutkimusten lyhyen keston ja pienen osallistujamäärän vuoksi selivittelen alla myös  Hesssionin meta-analyysin, pitkäkestoisempien yksittäisten RCT -tutkimuksien (2 v tai enemmän) ja yksittäisisten 2008 jälkeen ilmestyneiden “sokeritutkimuksien” tuloksia. Jälkimmäisen osalta olen pyrkinyt valitsemaan pitkäkestoisimmasta päästä.

Paastoverensokeri, HbA1c, kahden tunnin oraalinen rasitus

Kodama et al. meta-analyysissä paastoverensokerisssa tai pitkäaikaissokerissa (HbA1c) ei ollut eroja vähänhiilihydraattisten ja vähärasvaisten ruokavalioiden (VR) välillä. Sen sijaan kahden tunnin oraalisen sokerirasituskokeen arvot olivat 10,3 % korkeammalla vähärasvaisella ruokavaliolla kuin vähähiilihydraattisella (p=0,0001). Muita sokeriaineenvaihdunnan mittareita ei raportoitu.

Hessionin meta-analyysissä ainoa sokeriaineenvaihdunnan mittari mitä arvioitiin oli paastoverensokeri. Siinä ei ollut eroja ryhmien välillä puolen eikä yhden vuoden kohdalla.

Meta-analyysiä myöhemmin toteutetuissa pitkäkestoisissa tutkimuksissa saatiin seuraavia havaintoja: ei eroa paastoverensokerissa tutkimuksien päättyessä (Shai et al. 2008 ja Sacks et al. 2009). Kummalista kyllä Foster et al. tutkimuksessa ei seurattu paastoverensokeria. HbA1c oli mittauksen kohteena vain Shai et al. tutkimuksessa ja siinä se väheni eniten vähähiiilihydraattisella ruokavaliolla (-0,9 % vs -0,4 %). Mielenkiintoista sinäsnsä oli, että Shai et al. tutkimuksessa mukana ollut kolmas ruokavalio Välimeren ruokavalio paransi paastoverensokeriarvoja (toisin kun VHH tai VR).

VHH ei vaikuta paastoverensokeriin ainakaan huononommin kuin vähärasvainen ruokavalio, mutta se saattaa olla  parempi kahden tunnin sokerirasitusarvojen ja HbA1c:n valossa

Insuliini

Paasto- ja rasituskokeen insuliinit

Kodama et al. meta-analyysissä paasto-insuliini oli 8,4 % korkeammalla vähärasvaisen ruokavalion aikana (p<0,02) ja kahden sokerirasituskokeen insuliini oli 12,8 % korkeammalla vähärasvaisella ruokavaliolla kuin vähähiilihydraattisella (p<0,001). Vähähiilihydraattinen näytti tuottavan  sekä paremmat paasto- että kahden tunnin rasitusarvot insuliinin suhteen.

Paastoinsuliini ei ollut Hessionin meta-analyysissä mukana tutkittavana muuttujana. Tämän vuoksi otan myös mukaan Cardillon et al. kolme vuotta kestäneen VHH -tutkimuksen tulokset (se sisältyy Hessionin meta-analyysiin). Cardillon, Sacksin ja Shai:n tutkimuksissa ei eroja löytynyt paastoinsuliiniarvoissa VHH:n ja vähärasvaisten tutkimusruokavalioiden välillä. Fosterin tutkimus ei tutkinut insuliiniarvoja. Paastoinsuliinien suhteen pitkäaikaiset tutkimukset tuottavat ratkaisemattoman tilanteen.

Kahden vuoden mittaisissa tutkimuksissa paastoinsuliiniarvot eivät eroa merkittävästi vähärasvaisen ja vähähiilihydraattisen ruokavalion välillä, mutta lyhyt kestoisissa tutkimuksissa sekä paasto- että 2 t rasitusinsuliini oli n. 10 % alempana vähähiilihydraattisella ruokavaliolla

Insuliinisensitiivisyys

Insuliinisensitiivisyyttä voidaan mitata erityisillä tutkimustekniikoilla, joiden käyttö on vaikeaa ja kallista. Insuliinisensitiivisyyden mittauksessa kultainen standardi on ns. clamp-tekniikka ja toinen hyvä tekniikka on suonen sisäinen glukoositoleranssitesti (IVGTT) .  Ilmeisesti ei ole yhtään meta-analyysiä olemassa jossa insuliinisensitiivisyyttä olisi selvitetty (millään tekniikalla), ainakaan sellaista en löytänyt.

Kirk et al. (2009) ei havainnut clamp-tekniikalla toteutetussa tutkimuksessa eroja insuliinisensitiivisyydessä, mutta maksan insuliiniherkkyys parani ja maksan glukoosin tuotto väheni vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.  Tällaisia tutkimuksia on myös tulossa lisää (Garnett et al. 2010). Sen sijaan heikommilla insuliinisensitiivisyyden mittareilla (kuten HOMA-IR)  esim. Samaha et al. (2008) ja Shai et al. tutkimuksessa vähähiilihydraattinen ruokavalio tuotti paremman insuliinisensitiivisyyden vs vähärasvainen.

Mielenkiintoisen selityksen mahdolliselle sokeritasapainon kohenemiselle hiilhydraattirajoitteisen ruokavalion aikana tarjoaa espanjalainen tutkijaryhmä (Farres et al 2010). Heidän mukaansa erittäin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla saavutettu ketoosi vähentää inflammaatiota estämällä tiettyjä sytokiineja, ja lisäksi ko. dieetin aikaiset rasva-aineenvaihdunnan muutokset tehostavat glukoositransporttereiden toimintaa.  Joissakin tutkimuksissa erittäin vähähiilihydrattiinen  ja siten ketogeeninen ruokavalio on aiheuttanut insuliinisensitiivisyyden paranemista, mutta eräässä  toisessa tutkimuksessa ketogeenisen ja väljemmän hiilihydraattirajoituksen välillä ei ollut eroja insuliinisensitiivisyydessä (Johnson et al. 2006). Vaikka esitetyt mekanismit ovat vielä alustavia, ovat ne kiinnostavia myös evoluutioteoreettisesti. Onhan ihmisen täytynyt oppia selviämään ajoittaisten ketoosijaksojen kanssa vuosituhansien aikana, kun ruokaa ei ole ollut yllin kyllin tarjolla. Glukoosikuormalla on tietysti myös itsenäinen vaikutus insuliinieritykseen.

Koska insuliinisensitiivisyyden erot vertailevissa VHH vs VR tutkimuksissa on heikoissa kantimissa, päätin tutkia myös kirjallisuutta rasvojen tai hiilihydraattien vaihtamisen ja laadun osalta.  Hiljattain Jebb et al. (2010) todisti suurehkossa (n=548) puolen vuoden tutkimuksessa, että tyydyttyneen rasvan korvaaminen joko hiilihydraateilla tai kertatyydyttymättömällä rasvalla ei paranna insuliinherkkyyttä (IVGTT -menetelmällä mitattuna). Tämä on tietääkseni suurin yksittäinen tutkimus insuliinisensitiivisyyden, rasvan ja hiilihydraattien yhteispelistä. Myöskään uudessa LIPGENE -tutkimuksessa tyydyttyneen rasvan saannin vähentäminen ei vaikuttanut insuliinisensitiivisyyteen metabolisesta oireyhtymästä kärsivillä ( Tierney AC et al. 2010).

Renata Micha ja Dariush Mozaffarian tarkastelivat rasvan laadun vaikutuksia insuliinisensitiivisyyteen vuonna 2010 ilmestyneessä kirjallisuuskatsauksessa. Katsauksessa on mukana kuopiolaisten tutkijoiden lyhytkestoisten RCT-tutkimuksien tuloksia. Katsauksen mukaan lyhytkestoisten RCT -tutkimuksien tulokset osittain puoltavat sitä, että tyydyttynyt rasva saattaa aiheuttaa insuliiniresistenssiä varsinkin niillä joilla on alttius aikuistyypin diabetekselle. Saman katsauksen mukaan prospektiiviset väestötutkimukset eivät puolla väitettä, että tyydyttyneen rasvan saanti altistaisi aikuistyypin diabetekselle, eikä sitä puolla myöskään ainoa asiaa käsitellyt pitkäkestoinen RCT -tutkimus (kahdeksan vuotta kestänyt WHI -tutkimus).

Insuliinisensitiivisyyttä on tutkittu VHH:n aikana verraten vähän. Olemasssa olevan kirjallisuuden mukaan VHH ei kuitenkaan huononna insuliinisensitiivisyyttä. Heikkoja viitteitä on siitä, että se  saattaa jopa lievästi kohentaa insuliinisensitiivisyyttä (vs vähärasvainen ruokavalio). Rasvan laadun merkitys on epäselvä, mutta uusimpien ja suurimpien interventioden mukaan tyydyttyneen rasvan vähentäminen ei paranna insuliinisensitiivisyyttä

Tutkimukset eivät ilmeisesti pysty vielä vastaamaan kysymykseen, miten ketogeeninen ruokavalio vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan jatkuessaan esimerkiksi 1-2 vuotta. Tosin pitkäkestoinen (yli 1 v.) ketogeenisen ruokavalion käyttö lienee harvinaista suhteessa lievempään ei-ketogeeniseen ruokavalioon (esim. Shai et al.  tutkimuksessa vain 8 % koehenkilöistä oli ketoosissa tutkimuksen päättyessä). Yhteenveto yllämainituista tutkimuksista ja sokeriaineenvaihdunnasta on esitetty taulukossa alla.

VHH ja sokeriaineenvaihdunta

Verenpaine

Verenpaineen vähentyminen liittyy laihtumiseen ja suolan käytön vähentymiseen. Koska viljatuotteet ovat merkittävä suolan saannin lähde, on hiilihydraattirajoitteiset ruokavaliot tuottaneet usein hyvän tuloksen verenpaineen suhteen. Hessionin meta-analyysissä verenpaine oli yhtenä tarkasteltavana muuttujana, mutta Kodoma et al. meta-analyysissä ei.

Hession et al. päättelivät, että valituissa tutkimuksissa sekä systolinen että diastolinen verenpaine vähentyivät merkitsevästi vähähiilihydraattisen ruokavalion aikana. Systolinen verenpaine oli sama kuuden kuukauden kohdalla, mutta vuoden kohdalla se oli 2 mmHg alempana vähähiilihydraattista ruokavaliola noudattavilla. Diastolisessa verenpaineessa ei ollut eroa.

Pitkäaikaisten tutkimuksien tuloksissa saatiin seuraavat tulokset. Shai et al. ja Sacks et al. kumpikaan eivät havainneet eroa ryhmien välillä verenpaineessa. Sen sijaan Foster et al. tutkimuksessa diastolinen verenpaine oli alempana vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, mutta systolisessa verenpaineessa ei havaittu eroja.

Verenpaineessa ei ole ollut merkittäviä eroja vähähiilihydraattisen ja vähärasvaisen ruokavalion välillä. Jos jotain, VHH saattaa olla hienoisesti parempi  verenpaineen kannalta.

Endoteelifunktio

Valtimoiden sisäpinnalla toimivin uloin verivirtaa vasten oleva solukerros, epiteeli on nimeltään endoteeli. Endoteelin puutteellinen toiminta on ennusmerkki kehittyvästä valtimotaudista. Lihavuuden, tupakoinnin, verenpaineen ja metabolisen oireyhtymän tiedetään aiheuttavan endoteelin toiminnan häiriöitä. Hyvin toimiva endoteeli on olennainen osa valtimoiden laajentumista (dilataatiota) ja siihen liittyvää typpioksidin tuotantoa. Endoteeli on typpioksidin aineenvaihdunnan ehkä oleellisin “elin”, ja huonosti toimiva endoteeli ei pysty tuottamaan runsaasti typpioksidia eikä estämään esimerkiksi hyytymän muodostumista.

Endoteelifunktiota on VHH:n aikana on tutkittu vähän. Eräässä tuoreessa  12 kuukautta kestäneessä tutkimuksessa VHH aiheutti endoteelitoiminnan huononemista suhteessa vähärasvaiseen ruokavalioon (Wyscherley TP et al. 2010). Samanlainen tulos saatiin Phillips SA et al. tutkimuksessa 2008. Täysin vastakkaista tietoa asiasta tarjoaa Volek SA et al. tutkimus vuodelta 2009, siinä VHH oli tehokkaampi parantamaan endoteelifunktiota kuin vähärasvainen ruokavalio. Sinänsä erittäin runsasrasvaisen aterian tiedetään aiheuttavan endoteelin toiminnan heikkenemistä akuutisti (Gosmanov et al. 2010)

Endoteelifunktion osalta tulokset ovat osin ristiriitaisia, mutta suurempi osa tutkimustuloksista viittaa siihen, että vähärasvainen ruokavalio kohentaisi endoteelin toimintaa

Muut aineenvaihdunnan markkerit

Herkkä CRP ja inflammaatio

Muita merkittäviä metabolisia markkereita ovat herkkä CRP (s-CRP, inflammaation mittari) sekä kylläisyyshormonit. VHH ruokavalion on raportoitu vaikuttavan herkkään CRP:hen myönteisesti. Esimerkiksi pitkäkestoisessa Shai et al. (2008) tutkimuksessa s-CRP väheni enemmän VHH:lla (-29 % vs. -14 %) . Toisaalta Rankin et al. 2007 raportoivat vähärasvaisen ruokavalion vähentävän CRP:tä selvästi tehokkaammin kuin VHH:n (+25 % vs -43 %), kuten myös de Luis et al. 2007.

Kylläisyyshormonit

Osassa edellä mainituista tutkimuksista on mitattu myös leptiiniä, jonka erittyminen lisää kylläisyyttä. Shai et al. (2008) pitkäaikaistutkimuksessa leptiintasoissa ei ollut eroa. Yhden vertailevan tutkimuksen mukaan VHH vähensi tehokkaammin leptiinipitoisuuksia (de Luis et al. 2007). Cardillo et al. (2006) 3-vuotisessa tutkimuksessa leptiini  pysyi sitten muuttumattomana vähärasvaisella ruokavaliolla, kun taas VHH:lla se väheni ensimmäisen puolen vuoden aikana (-9 %)  lisääntyi lisääntyi tutkimuksen loppua kohden (+41 % kahden vuoden kohdalla). Tosin Cardillon tutkimuksessa oli mukana vain 40 % koehenkilöistä täydet 3 vuotta. Muita suoria vertailevia tutkimuksia ei haaviini jäänyt.

Greliini on myös suoliston erittämä kylläisyyshormoni. Vaikka eri energiaravintoaineilla tiedetään olevan erilainen vaikutus greliinin eritykseen, suoria vertailevia tutkimuksia näiden kahden ruokavalion välillä ei ilmeisesti vielä ole.

PYY (peptidi YY) vapautuu aterian jälkeen suolistosta ja lisää kylläisyyttä. Essah PY et al. (2007) raportoivat, että VHH lisää PYY:n pitoisuutta enemmän kuin vähärasvainen ruokavalio, ja voi näin ollen lisätä kylläisyyttä enemmän Samanlaiseen tulokseen päätyivät Helou N et al. 2007. GLP-1:n osalta en löytänyt ainuttakaan vertailevaa tutkimusta, kuten en myöskään CKK:sta (kolekystokiniini).

Inflammaatiota kuvavan herkän CRP:n ja kylläisyyshormonien osalta tietoa on vain vähän ja se on varsin ristiriitaista

Yhteenveto

Vähähiilihydraattista ja vähärasvaista ruokavaliota vertailevat tutkimukset kertovat metabolisista tekijöistä pääasiallisesti seuraavaa:

  • VHH lisää vähäisesti LDL -kolesterolia, kun vähärasvainen ruokavalio vähentää sitä vähäisesti
  • VHH laskee todennäköisesti triglyseridejä vähäisesti
  • VHH nostaa HDL -kolesterolia lievästi
  • VHH vaikuttaa sekä paasto- että sokerirasituksen aikaisiin insuliiniarvoihin myönteisemmin kuin vähärasvainen ruokavalio
  • VHH:lla ja vähärasvaisella ruokavaliolla on samanlainen vaikutus paastoverensokeriin, ja ehkä pitkäaikaisverensokeriinkin, mutta VHH laskee todennäköisesti tehokkaammin 2 tunnin sokerirasituksen arvoja
  • VHH:n vaikutuksesta (ja rasvan laadun vaikutuksesta) insuliinisensitiivisyyteen ei voi tehdä päätelmiä, joskin pitkäaikaisemmissa tutkimuksissa insuliinisensitiivisyys on jopa näyttänyt hieman parantuvan VHH:lla suhteessa vähärasvaiseen ruokavalioon
  • Verenpaine alenenee molemmilla ruokavaliolilla, aivan hienoinen etu voi olla mahdollista VHH:n eduksi
  • Endoteelitoiminnan osalta ei päätelmiä voi vielä tehdä. On kuitenkin hieman enemmän viitteitä siitä, että VHH huonontaisi endoteelifunktiota suhteessa vähärasvaiseen ruokavalioon
  • Herkän CRP:n osalta tutkimustulokset ovat erittäin ristiriitaisia
  • Kylläisyyshormonien osalta päätelmiä ei voi vielä tehdä

VHH.n ainoaksi selväksi puutteeksi metabolisten muuttujien suhteen jää sen huonompi vaikutus LDL-kolesteroliin. Pitkäkestoisten tutkimuksien mukaan ero vähärasvaiseen ruokavalioon on n. 0,2-0,4 mmol/l. Tämä haitallinen vaikutus kumoutuu sillä, että VHH nostaa HDL -kolesterolia ja todennäköisesti laskee triglyseridejä tehokkaammin kuin vähärasvainen ruokavalio. Sokeriaineenvaihdunnassa tapahtuvat edut edelleen suosivat jossain määrin vähähiilihydraattista ruokavaliota painonhallinnassa. Täten on helppo ymmärtää, miksi Yhdysvaltojen diabetesliitto (ADA) on päätynyt suosittelemaan hiilihydraattikuorman rajoittamista henkilöille, jolla on diabeteksen riski tai aikuistyypin diabetes. Voidaan myös todeta, että mikäli vähähiilihydraattisen ruokavalion koostaisi enemmän tyydyttymätöntä rasvaa sisältäväksi (esim. South Beach tai Zone -ruokavalion tapaan), tulokset saattaisivat olla vieläkin paremmat. Tässä kirjoituksessa mukana olleet VHH-ruokavaliot sisälsivät useimmiten runsaasti tyydyttynyttä rasvaa.

PS. Olen tehnyt pyrkinyt tasapuoliseen aineiston käsittelyyn kirjoitusta laatiessani. On kuitenkin mahdollista, että en ole löytänyt jotakin tärkeää lähdettä, tai jossakin kohden tekstiä on jokin epätarkkuus. Olen kiitollinen mahdollisista kommenteistanne ja tarkennuksista. Seuraavassa osassa käsitellään vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien ilmaantumisen ja sitä seuraavassa osassa on teemana munuaiset ja vatsan terveys.

Lue myös edellinen kirjoitukseni jossa käsittelin VHH:n laihdutustehoa sekä ensimmäinen osa jossa käsiteltiin VHH tutkimuksien kestoa ja määrittelyhaasteita

[poll id=”18″]

Pääasialliset lähteet

Cardillo S et al. The effects of a low-  carbohydrate versus low-fat diet on adipocytokines in severely  obese adults: 3-year follow-up of a randomized trial. Eur Rev Med  Pharmacol Sci 2006; 10: 99–106

Hession E et al. Systematic review of randomized controlled trials of  low-carbohydrate vs. low-fat/low-calorie diets in the  management of obesity and its comorbidities. Obesity reviews (2009) 10, 36–50

Kodama S et al. Influence of Fat and Carbohydrate Proportions on the Metabolic Profile in Patients With Type 2 Diabetes: A Meta-Analysis. Diabetes Care. 2009 May; 32(5): 959–965.

Foster et al. Weight and Metabolic Outcomes After 2 Years on a Low-Carbohydrate Versus Low-Fat Diet. A Randomized Trial. Ann Intern Med 2010: 153; 147-157

Sacks et al. Comparison of Weight-Loss Diets with Different Compositions of Fat, Protein, and Carbohydrates. NEJM 2009: 360(9); 859-73

Shai et al. Weight Loss with a Low-Carbohydrate, Mediterranean, or Low-Fat Diet. NEJM 2008: 359(3); 229-41

Muut lähteet löytyvät ainoastaan tekstistä linkkien takaa.


32 thoughts on “Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja LDL, sokerit sekä muut metaboliset tekijät (osa 3)”

  1. Olipa taas mielenkiintoinen ja erinomaisesti ruodittu katsaus! Paljon ammattitaitoa ja aikaa vaatinut artikkeli ilmaiseksi luettavissa. Kiitos!

    LDL:n hyvin maltillinen ero yllätti. Sitä on niin monessa yhteydessa työnnetty vhh:n syntilistaan. Toisaalta vielä enemmän yllätti triglyseriinit. Olisin odottanut eron olevan paljon suurempi vhh:n hyväksi. Ilmeisesti painonpudotus keinoista riippumatta vaikuttaa enemmän näihin kuuluisiin veriarvoihin, kuin ne keinot. Vhh:lla arvot lähtevät välittömästi ja nopeasti hyvään suuntaan, mutta pitkän ajan kuluessa vähärasvaisella pääsee lähes yhtä hyviin arvoihin. Ehkäpä se ihmisen elimistö on niin hölmö, ettei osaa prosenttilaskuja ja sille kelpaa hyvinkin erilaiset makrojakaumat?

    1. Minut yllätti myös tuo LDL:n nousun vähäisyys. Kuten Anna-Liisakin antaa ymmärtää niin vasteet ovat tosi yksilöllisiä. Kaikkien tällaisten tutkimusten ikävä puoli minusta on se, että ne supistavat todellisuutta keskittymällä keskiarvotuloksiin. Ja meistä harva sattuu olemaan keskiarvoyksilö.

      Samoin itsekin olisin odottanut, että triglyserideissä olisi ollut isompi ero. Pohdin vielä sellaista, että rasva-aineenvaihduntaa koskevat tulokset käsittävät tässä kirjotuksessa yli 6 kuukauden mittaisia tutkimuksia. Minulle on syntynyt vaikutelma, että lyhytekestosimmissa tutkimuksissa ero triglyserideissä on ollut merkittävästi suurempi. Tätä havainnollistaa myös Shai et al. tutkimuksen tulokset, kts. kuva: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa0708681#t=article

      1. Mitenkäs näissä tutkimuksissa muuten on tuon LDL:n kanssa, onko se mitattu vai arvattu?

      2. Kyllä se on aina mitattu, jos tarkoitat tässä referoimiani tutkimuksia.

      3. No eikös se, että näissä tutkimuksissa LDL on mitattu ja suomalaisissa tavallisissa labra-arvoissa arvattu, selittäisi tätä “LDL-ylläriä”? Käsittääkseni LDL:n arvaus Suomessa käytössä olevalla kaavalla menee sitä enemmän metsään, mitä alhaisempi on triglyseriini. Onko niin, että näiden tutkimusten perusteella aiheettomalta vaikuttava LDL:n nousulla pelottelu perustuukin suurelta osin sille, että triglyseriiniarvo on usein vhh:lla poikkeuksellisen hyvä?

      4. Satunnainen satusetä, minä tunnustan tässä asiassa tietämättömyyteni. Olisikohan joku lukijoista LDL:n mittaustekniikan suhteen tietäväinen?

      5. Käypähoitosuosituksissa sanotaan näin:
        “LDL-kolesterolipitoisuus lasketaan käyttämällä Friedewaldin kaavaa, jolloin tarvitsee mitata potilaan HDL-kolesterolipitoisuus ja triglyseridipitoisuus (LDL-kolesteroli = kokonaiskolesteroli miinus HDL-kolesteroli miinus triglyseridipitoisuus jaettuna luvulla 2.2)”

        http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/nix01257

        Jossain väitettiin, että tuo kaava ei oikein toimi myöskään tavanomaista pienemmillä triglyseriiniarvoilla. Ja kun vhh laskee triglyseriinejä jo dieetin alkuvaiheessa, niin mieleeni tuli, että perustuuko LDL:llä pelottelu ainakin jossain määrin väärin arvattuun arvoon.

  2. Ansiokas yhteenveto! Todella ansiokas sikäli, että yhteenvetoon on koottu asiat, jotka on saatu asiallisin tutkimuksin selville.

    Jäi hämmästyttämään kuitenkin Reijon seuraava lause: “VHH.n ainoaksi selväksi puutteeksi metabolisten muuttujien suhteen jää sen huonompi vaikutus LDL-kolesteroliin.”

    Minä olisin tulkinnut ainoaksi selväksi ja hiukan huolestuttavaksikin VHH:n puutteeksi sen, että VHH näyttäisi huonontavan endoteelifunktiota.

    1. Endoteelifunktio saattaa olla hyvinkin se “suuri juttu” tulevaisuudessa. Olen kuullut joittenkin verenpainetutkijoiden sanovan, että endoteelifunktion ja valtimoiden jäykkyyden mittaaminen voisi korvata tulevaisuudessa verenpaineen mittaamisen. Tiedä sitten. Endoteelifunktiota mitataan vasta tutkimuskäytössä (ei vastaanotolla), joten sen todellinen käytännön arvo on käsittääkseni vielä auki. Mittausmenetelmätkään eivät ehkä ole hiotuneet ihan loppuun saakka.

      Ottaen huomioon edellä mainitun ja sen, että kaksi tutkimusta osoitti VHH:n huonontavan ja yksi parantavan endoteelifunktiota, on tilanne mielestäni vielä auki.

  3. Ilmeisesti vhh:n vaikutukset verensokeriin tutkittiin vain terveillä henkilöillä? Heillähän verensokerin ei pitäisikään kauhean paljon heitellä.

    Vesti Nielsenin Karlshamn-tutkimukset ovat hyvin selvät. Lukemattomat diabeetikot kertovat vhh-ruoan dramaattisesta vaikutuksesta verensokeriinsa – esimerkiksi minun mieheni.

    1. “Tutkimuksien (meta-analyysissa olevien) potilaat olivat pääsääntöisesti aikuistyypin diabeetikoita”.

      Eivät olleet siis terveitä.

      1. Tsekkasin asian vielä. Kodoman analyysissä, jossa siis keskityttiin sokereihin ja insuliiniin, potilaat olivat aikuistyypin diabeetikoita, nuoruustyypin diabetikot suljettiin pois.

  4. Kiitos artikkelista. Tämä herätti itselläni paljon hyviä uusia ajatuksia.

    Onkohan tehty tutkimusta, jossa olisi verrattu jalostamattoman ja jalostetun ruoan ruokavalioita? Paljon keskustellaan makroravinnejakaumasta, mutta usein alkaa paistamaan läpi, että suurin merkitys terveyden hyväksi ovat eri vitamiinit, hivenaineet ja antioksidantit. Jalostetussa ruoassa näitä on vain vähän ja sitäkin enemmän kemikaaleja.

    1. Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Ns. Paleo -tutkimukset ainakin ovat tällaisia. Niissä keskitytään “luolamiehen ruokavalioon” johon ei kuuluneet teolliset, jalostetut ruoka-aineet. Olen kirjoittamassa yhdestä Maria Mukkalan kanssa PowerPointtia, ilmestynee lähiviikkoina. Tässä viite tähän: Jönsson T et al. Nutr Metab 2010; 7: 85 . Yleensä Paleo pärjää paremmin kuin vertailuruokavalio metabolisten muuttujien mukaan. Mutta Paleon pitkäaikaistutkimuksia > 1 v. ei käsittääkseni ole. Vai tietääkö joku?

      Yksi paleoliittisen ruokavalion kuuluisimpia tutkijoita on Staffan Lindberg, kts. esim. http://www.staffanlindeberg.com/

  5. Kiitos, Suke ja Reijo. Niinhän tässä Reijon katsauksessa ihan selvästi lukee, kun ottaa silmät päähänsä ja katsoo.

    Minua tuo hämmästyttää kovasti ihan omakohtaisten (no, ukkokultakohtaisten) ja monen monen muun kokemusten sekä Karlshamn-tutkimusten takia.

    Miten se itse asiassa voi olla mahdollista?

    1. Karlshamin tutkimus taitaa löytyä tästä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16075898

      Usein sanotaan, että osa meistä vastaa VHH:lle geeneistä johtuen paremmin toiset. On myös viitteitä siitä, että mitä insuliiniresistentimpi henkilö -sen paremmin VHH saattaa purra.

      Minuakin kummastuttaa tutkimusten väliset tulokset, esim. Hessionin meta-analyysissä puolen vuoden laihtumistulos vaihteli huonoimman tutkimuksen 3 kilon ja parhaan tutkimuksen 12 kilon välillä niiden osalta, jotka olivat VHH:lla ja vähärasvaisella 2-9 kilon välillä. Liekkö kysymys ruokavalion noudattamisesta, ruokavalion proteiinipitoisuudesta vai mistä ?

      Minun mutu -tuntuma on että joissakin tutkimuksissa ruokavaliota noudatetaan huonosti. Tämähän yleensä testataan ruokapäiväkirjanpidolla. Sinne voi joko satuilla tai kirjoitella totta. On vahva näyttö siitä, että ruokapäiväkirjanpito aliarvioi n. 20-25 % todellista energianottoa (syöntiä) varsinkin lihavilla. Tämä ero muodostuu raportointiharhasta (siitä että kaikkea ei kirjoiteta) ja ruuan alikäytöstä (siitä että vähennetään ruuan käyttöä kirjaamisjakson aikana). Hauska yksityiskohta sinänsä, että ravitsemusterapeutitkin aliraportoivat ruuankäyttöään, näin todisti prof. Westerterp Valtakunnallisilla ravitsemuspäivillä viime syksynä.

  6. Tiedoksenne: Lihavuuden Käypä Hoito -suositus päivittyi eilen. Siellä todetaan useassa paikkaa hiilareista ja VHH:sta:

    1) “Ruokavalion energiamäärän vähentäminen voidaan tehdä pienentämällä ruuan energiatiheyttä eli noudattamalla vähäenergiaista ruokavaliota tai pienentämällä ruoka-annosten kokoa. Erittäin niukkaenergiaista ruokavaliota (ENE-dieetti) voidaan käyttää terveydenhuoltohenkilöstön valvonnassa 6-12 viikkoa, enintään 16 viikkoa.” (Tiedote)
    2) “Ruokavalion voi toteuttaa yksilöllisesti monin eri tavoin” (Kappale: Ruokavaliohoidon kaksi eri vaihetta, laihdutus”)
    3) “Ruokavalion koostumuksella ei ilmeisesti ole olennaista vaikutusta laihtumistuloksen pysyvyyteen onnistuneen laihduttamisen jälkeen.

    -Näyttöä on kuitenkin sitä, että rasvan saannin rajoittaminen on helpompaa ja tuloksekkaampaa kuin tietyn energiamäärän sisältävän vähäenergiaisen ruokavalion noudattaminen.

    – Myös ruokavalion riittävä proteiini- ja kuitupitoisuus ilmeisesti helpottaa painonhallintaa. Molemmista on hyötyä myös kehon koostumuksen kannalta, ja kuidusta on hyötyä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä B.

    -Rasvan saannin rajoittaminen, riittävä proteiinin saanti ja kuitupitoisten ruoka-aineiden käytön lisääminen ilmeisesti helpottavat ruokavalion noudattamista ja painonhallintaa onnistuneen laihduttamisen jälkeen sekä vaikuttavat ehkäisevästi lihavuuteen liittyvien sairauksien riskitekijöihin B.

    – Erittäin vähän (20–60 g/vrk) hiilihydraatteja sisältävän ruokavalion yhteydestä painonhallintaan ja terveydentilaan varsinaisen laihdutusintervention jälkeen on niukasti tutkimustietoa.”

    Lisäksi suosituksen sähköisessä tausta-aineistossa esitellään melko seikkaperäisesti useat laihdutusruokavaliot, joista käytetään nimeä “muotidieetit”. (Ornish, Zone, South Beach, Atkins jne.). Tässä sähköisessä aineistossa Paula Hakala myös toteaa: ” Monet VHH-dieetin kannattajat (Suomessa ns. “karppaajat”) toteuttavat VHH-dieettiä yksilöllisesti oman harkintansa mukaan karsien ruokavaliosta esim. vain sokerin sekä valkoisen pastan, riisin ja perunan, jolloin se ei poikkea paljoakaan yleisesti suositellusta ruokavaliosta.”

    Summasummarum: Laihduttamisen alkuvaiheessa hiilihydraattien rajoittaminen hyväksytään hiljaisesti (ei sanota suoraan), mutta ylläpitovaiheessa todetaan, että ketogeenisestä ruokavaliosta pitkään toteutettuna on vain vähän tietoa (kielletään?). Rasvan saannin rajoittamisen sanotaan vaikuttavan positiivisesti metabolisiin riskitekijöihin (joita on yllä kirjoituksessani käsitelty aika tavalla) ja lisäksi sen sanotaan helpottavan ruokavalion toteuttamista sekä olevan tuloksekkaampaa kuin jonkin vähäenergisen ruokavalion noudattaminen.

  7. Timolle pari vinkkiä:

    Kirjoitin aikanaan tiivistelmän laajasta katsausartikkelista, jossa oli otettu lähestymistavaksi ruoan fytokemikaalit metabolisen oireyhtymän ehkäisyssä: http://ravitsemusuutiset.wordpress.com/2009/08/13/kasvikunnan-tuotteiden-fytokemikaalit/

    Syksyllä Harvardin laajasta tutkimusaineistosta tehtiin tutkimus, jossa todettiin prosessoitujen lihatuotteiden olevan yhteydessä sydänsairauksiin naisilla. Uutinen: http://www.medicalnewstoday.com/articles/197879.php Video: http://www.hsph.harvard.edu/multimedia/video/2010/processedmeat/

  8. Itsekin olen joskus osallistunut ruokapäiväkirjan kirjoittamiseen pienelle lapselle. Ja täytyy kyllä myöntää, että arvot hieman pyöristyivät siihen suuntaan, minkä oletin olevan terveellisin vaihtoehto (silloin se oli mielestäni virallinen ruokavalio). Esim. vähättelin voin käyttöä ja liioittelin kasvisten käyttöä. Luulen, että monella voi käyda samoin ruokapäiväkijran kanssa, varsinkin jos päiväkirja palautetaan henkilökohtaisesti tutkijoille.
    Pienen lapsen ruokamäärät tosin oli kyllä vaikea arvioida, kun osa ruuasta oli lautasella, osa lattialla ja osa mahassa ja osa vielä koirankin mahassa…

    1. Myös proteiinin määrässä oli tuntuva ero. Muuten ruokavalioiden koostumuksesta annettiin kovin vähän tietoa.

  9. Kiitokset hyvästä kirjoituksesta!

    Mitäs mieltä olet Gary Taubesin pohdinnoista: http://www.garytaubes.com/2010/12/calories-fat-or-carbohydrates/ ??
    Mielestäni hyvä pointti on että vähärasvainen/kalorirajoitettu ei vähennä ainoastaan rasvan määrää vaan samalla vähenee myös hiilihydraattien määrä. Hession et al abstractissa oli maininta että siinä käsiteltiin “low-fat/low-calorie” dieettejä. Mikäs analysoitujen tutkimusten jakauma oli, olivatko ne joko tai vai sekä että??

  10. Tottahan sen osuus laskee. Jos halutaan koostaa ruokavalio, jonka energiasisältö olisi vaikka 1500 kcal, niin aika hankala siihen käytännössä on päästä ilman myös samanaikaista hiilihydraattien vähentämistä. Esim. jos hiilihydraattien määrä olisi lähtötilanteessa 400 grammaa, niin niiden tuottama energiamäärä olisi silloin jo 1600 kcal. Taubes valittaa, että rasvan lisäksi myös hiilareiden määrä tippuu, jolloin on hankala arvioida kummasta seikasta laihtuminen johtuu. Hänen mielestään hiilihydraattien vähentämisestä. Minun mielestä energiavaje on kuitenkin se tärkein seikka.

    Ehkä kaikenkaikkiaan esimerkki kuvastaa hyvin sitä, kuinka vaikeaa käytännössä ravitsemustutkimusten tekeminen on.

    Ja toisena pointtina Taubes nostaa esille sen, että ehkä dieetti itsessään ei olekaan niin tärkeä kuin se, että kuinka hyvin sitä jaksaa noudattaa.

    So the nutrient composition of the diet is less important than whether or not the subject can live with the diet and is willing to do so for as long as it takes — ideally, a life time.

    Tämä itsessään on mielestäni se kaikkein tärkein seikka. Se ruokavalio, jonka noudattaminen on mielekkäintä, on usein käytännössä ja erityisesti pidemmän päälle se “tehokkain”.

    1. Samaa mieltä Jaakon ja Jty:n kanssa, kyllä yleensä rajoittuu hiukan hiilihydraattienkin saanti. Usein tuijotetaan lähinnä energia-ainejakaumia (esim. 30 E % rasvasta), mutta olisiko järkevämpää pohtia kokonaishiilihydraattimäärää (tai rasvamäärää) grammoina? Onko esimerkiksi kehonrakentajan tai raskasta ruumiillista työtä tekevän ihmisen ruokavalio vähähiilihydraattinen, jos siinä on hiilihydraatteja 250 grammaa ja tuottaa päivittäisestä energiasta 30 % (250×4 kcal/3300 kcal)? Minusta ei kuulosta vähähiilihydraattiselta.

      Tuosta Taubesin ja Jaakon mainitsemasta dieetin noudattamisesta. Taisin itsekin kirjoittaa asiasta tämän kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa. Minusta näissä kliinisissä tutkimuksissa on harha jota tiede ei yleensä käsittele. Ihmiset määrätään, pakotetaan satunnaistamalla jollekin ruokavaliolle. On onnesta kiinni sattuuko se olemaan juuri minulle se mieleisempi. Oikeassa elämässä ihmisille ei määrätä ruokavaliota, vaan he saavat sen itse valita. Voi kuvitella, että omiin pitkäaikaisiin mieltymyksiin perustuvaa ruokavaliota on helpompi, ja mielekkäämpi toteuttaa. Sacks et al 2009 tutkimuksissa ja siihen liittyvässä pääkirjoituksessa pohdittiin tätä asiaa. Samoin Volek on pitänyt asiaa paljon tapetilla. Tämähän se on se suurin kysymys, miten ihmiset saada noudattamaan jotain tiettyä ruokavaliota. Uskoisin, että joillekin rasvan vähentäminen on helpompaa, toisille hiilihydraattien.

  11. Kiitos Anssi linkistä ja kommentista. Mielenkiintoinen tarina tuolla linkin takana. Satunnainen satusetä löytänee tuolta kysymykseen lisätietoa. Ilmeisesti suurimmassa osassa näitä tutkimuksia LDL on laskettu Friedmanin kaavalla (eikä määritetty), mutta se jää arvoitukseksi sillä sen paremmin Hession kuin Kodamakaan ei asiaa valaise omissa artikkeleissaan. Kodamassa ainoastaan todetaan, että he käyttivät Friedmanin kaavaa mikäli alkuperäistutkimukset eivät ilmoittaneet triglyarvoja vaan VLDL-arvon. LDL:stä ei puhutan kummassakaan mitään metodit -osassa.

    1. Ok. Eli myös minua viisaammat ovat asiaa pohtineet. Vaikuttaa siis siltä, että VHH:lla LDL-arvot ovat usein oikeasti alhaisempia, mitä laboratoriotuloksissa lukee. Joten jos noissa tutkimuksissa se arvo on arvattu Friedmanin kaavalla, niin silloinhan VHH:n vaikutus LDL:ään voisi olla vielä vähäisempi, kuin mitä tutkimuksissa on päätelty. Toisaalta tuntuu vähän epäuskottavalta, että VHH:n vaikutuksia LDL:ään tutkineet tutkijat olisivat tällaiseen sudenkuopan pudonneet. Ja sitten toisaalta taas näin oleellista asiaa olisi odottanut metodi-osiossa käsitellyn.

      Tässä on liian monta sekavaa muuttujaa maallikon aivoille käsiteltäväksi. LDL jäi minulle kysymysmerkiksi.

  12. Ja vaikka Friedmanin kaavalla lasketut arvot olisikin oikein, LDL muutos on silti paljon pienempi kuin mitä yleensä luullaan. Näyttää siltä, että nykyisten ruokatottumusten aikaan ei enää saavuta sellaista LDL laskua rasvojen vaihtokaupalla kuin ennen. Karppaajia alkaa olla niin paljon että olisi mielenkiintoista kun jokin taho tekisi epidemiologista analyysiä heidän ja valtaväestön välisistä eroista LDL -arvoihin ja muihin lipideihin.

Comments are closed.