Rypsisadon hedelmiä

Omega-6 rasvahapot tuntuvat olevan uusi (?) vedenjakaja rasvakeskustelussa. Juuri kun ”leirit” ovat hiukan lähentymässä toisiaan tyydyttyneen rasvan asemasta.

Satuin surffailemaan Antti Heikkilän sivuille, joilla rypsiöljy haukutaan maan rakoon. Se sopii kuulemma vain traktorinöljyksi, sillä sen sisältämä linolihappo on myrkkyä. Myrkkyä sen vuoksi, että se muuttuu arakidonihapoksi elimistössä. Arakidonihappo on puolestaan tulehdusta edistävä rasvahappo, ja tulehdus nakertaa terveyttä monella tavalla (kts. Pirjo Saarnian vieraskirjoitus tässä blogissa). Heikkilälle ei ollut ongelma itse arakidonihapon saanti, eikä hän maininnut, että arakidonihapon (tosi pahis Heikkilän mukaan) suurimpiin lähteisiin kuuluu myös kananmunat lihan ohella. Näitähän hän suitsuttaa käytettäväksi.

Selasin viikonloppuna Hyvä Terveys -lehteä ja huomaisin siellä artikkelin Öljyt vaihtoon, jonka asiantuntijana oli toiminut kliinisen ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab (jutun oli toimittanut Riitta Eskola). Tästä artikkelista päällimmäiseksi jäi mieleeni se, miten linolihapon saantimme on riittävää, ja nimenomaan pitäisi metsästää omega-3 rasvahappoja (alfalinoleenihappoa kasvikunnan tuotteista ja kalaöljyä). Ne ovat ongelmamme. Artikkelin mukaan rypsiöljy on kuitenkin öljyistä parhain arkikäyttöön. Ursula Schwab kertoo käyneensä läpi kaikki tämän vuosituhannen (viimeisen 11 vuoden ajan ?) rasvatutkimukset ja suosittelee siten rypsiöljyä arkeen.

Every cloud has a silver lining?

Jäin kuitenkin ihmettelemään Hyvä Terveys -lehden lausetta, ”ei löydy yhtään tutkimusta, jossa kova rasva olisi ollut terveellisempää kuin pehmeä”.  Tällaisten lauseiden ongelma on, että ne ”kerjäävät” vasta-argumentteja. Mieli alkaa heti tehdä töitä sen eteen, että jos sittenkin löytyy… Ensimmäinen ajatus minullakin oli: onhan niitä, joskin aika vähän!

Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että ravitsemustieteestä ei saa millään yksiselitteistä ja suoraviivaista (kts.alla). Se ei vain sovi ns. pohjanmaalaiseen halki, poikki ja pinoon tyyliin. Olemassa on esim. aivoinfarktien osalta väestötutkimuksia, joissa tyydyttyneen rasvan saanti liittyi alhaisempaan riskiin sairastua aivohalvaukseen. Mutta nämä tutkimukset eivät tosin kerro suoraan tyydyttyneen rasvan paremmuudesta suhteessa monityydyttymättömään. Ne eivät ole olleet suoria vertailevia tutkimuksia.

Satuin myös lukemaan samaan aikaan alla mainittua Christopher Ramsdenin artikkelia. Siellä väitettiin, että eräässä suorassa vertailevassa tutkimuksessa (RCT) omega-6 rasvahapot (pehmeä rasva) aiheuttivat enemmän sydäntapahtumia kuin melko runsaasti tyydyttynyttä (kovaa) rasvaa sisältävä ruokavalio.

Tämä oli ns. Corn Oil -tutkimus Yhdysvalloista 1960 -luvulta. Siinä sepelvaltimotautipotilaat käyttivät joko n. 60 g maissiöljyä, oliiviöljyä tai ”normaalirasvoja” (1960 -luvun vertailuruokavaliota, johon kuului runsaasti voita ja runsasrasvaisia maitotaloustuotteita). Kahden vuoden seurannassa maissiöljyä käyttäneille tuli enemmän vakavia sydäntapahtumia kuin vertailuruokavaliolla olleille, mutta ero ei ollut aivan tilastollisesti merkitsevä. Tieteessä todellista eroa ”todistaa” tilastollisesti merkitsevä ero eli riittävän alhainen p-arvo (yleensä p<0,05). Lisäksi tutkimuksen oli tarkoitus alunperin kestää kolme vuotta, mutta se keskeytettiin osin tutkimuspotilaiden hävikin vuoksi.

Eli tämänkään tutkimuksen mukaan ”kova” rasva ei ollut pehmeää rasvaa terveellisempää. Valtaosa todistusaineistosta (meta-analyysit) ei  suosi tyydyttynyttä rasvaa, mutta joukossa on yksittäisiä tutkimuksia joissa tyydyttynyt rasva ei ole ollut lainkaan haitaksi, jopa joskus eduksi. Jokaisella pilvellä on hopea reunus.

Linolihappo, varsinainen jin jang

Mutta miten on sitten sen linolihapon laita? Tai sen aineenvaihduntatuotteen arakidonihapon, jota siis myös saadaan ruuasta?  Christopher Ramsdenin katsausartikkeli herätti kiinnostukseni. Tämä ei ole meta-analyysi, mutta jonkinasteinen kirjallisuuskatsaus tai ehkä enemmänkin mielipide. Ramsdenin mukaan omega-6 rasvahapot, ja erityisesti linolihappo on turmioksi. Lue tämä juttu jos olet kiinnostunut rasvoista!

Mutta kaikki eivät ole Anttilan ja Ramsdenin kanssa samaa mieltä. Esimerkiksi Harvard, ja erityisesti Walter Willett, on toistuvasti puolustanut linolihappoa. Willett perustelee useimmiten kantansa rasvojen vaihtokauppatutkimuksien tuloksilla, joissa omega-6 rasvahapot ovat olleet hyödyksi. Tosin Willett ehkä jättää huomiotta, että tutuksi tulleet Siri-Tarinon, Menten ja Skaff&Millerin kohorttiperusteiset meta-analyysit eivät löytäneet omega-6 tai muiden rasvahappojen puolesta näyttöä, ja viimeisin Ramsdenin RCT -perusteinen meta-analyysi väittää niitä haitallisiksi. Mozaffarianin rasvojen vaihtokauppaa koskeva meta-analyysi puolsi omega-6 rasvahappoja, lähinnä suomalaisen mielisairaalatutkimuksen ja norjalaisen Oslo-Diet tutkimuksien pohjalta. Samoin teki Jakobsenin väestötutkimuksiin perustuva vaihtokauppameta-analyysi.

Valikoivasti tutkimusaineistoa esittämällä saadaan asiat monesti näyttämään sellaisilta, kun ne esittäjän tarkoitusperiin sopivat. Vastakkaista tutkimustietoa löytyy melkein mille tahansa ilmiölle. Ravitsemustieteilijä onkin parhaimillaan, kun ei kavahda ristiriitaista tietoa, eikä yritä esittää lopullista totuutta. Onhan se nähty, että esim. pitkään vallalla ollut Diet Heart (LDL -perusteinen) hypoteesi* ei ole kuin hyvä alku. Kaukana lopullisesta vastauksesta**.

Tähän loppuun aika mielenkiintoiset kuopiolaisen sydäntutkimuksen 15 vuoden tulokset koskien linolihappoa.

Tämä prospektiivinen kohorttitutkimus käsitti 1551 keski-ikäistä miestä. Siinä seurattiin miten linolihapon ja yleensä monityydyttymättömien rasvahappojen saanti ja pitoisuus veressä vaikuttavat sydäntaudin ilmaantumiseen ja siihen kuolemiseen. Niillä miehillä, jotka saivat eniten linolihappoa, ja joilla oli veressä eniten esteröitynyttä linolihappoa oli 58 % alempi riski kuolla sydän- ja verisuonitautiin kuin niillä, joiden veressä oli vähiten merkkejä linolihapon saannista. Tämän tutkimuksen vahvuus on se, että linolihapon saanti ei mitattu vain ruuankäyttöselvityksellä, vaan lisäksi verestä otettavalla ”lahjomattomalla” linoihapon saantia kuvaavalla mittarilla. Kokonaisrasvan saanti ei liittynyt sydän- ja verisuonitaudeista kuolemisen riskiin. (Laaksonen et al. 2005)

Kysynkin lopuksi kiinnostaisiko lukijoita rasvahapot edelleen syvemminkin ja olisiko rasvahappoja koskevalle kirjoitussarjalle kiinnostusta myöhemmin keväällä? Todistusaineistoa puolesta ja vastaan, muustakin kuin sydänteveydestä.

[poll id=”23″]

_______

*) Diet Heart hypoteesi (Saatavilla tästä)

Vanhentunut Diet Heart kuten Dariush Mozaffarian sen esittää. Open access internetissä.

**)  Täydellisempi versio ravinnon ja sydänterveyden yhteyksistä (Saatavilla tästä)

Harvardin epidemiologian professorin Dariush Mozaffarianin näkemys ravinnon ja sydänterveyden yhteyksistä. Open Access saatavilla internetissä.

14 thoughts on “Rypsisadon hedelmiä”

  1. Mäkin selailin taannoin läpi tuon mainitun artikkelin. Myötähäpeä oli suurimmillaan eri kasviöljyjä käsittelevässä osiossa, jossa oliiviöljy oli otsikoitu ”Ei mikään terveysöljy”.

    Koska emme syö yksittäisiä rasvahappoja vaan niiden seoksia, olisi myös ruoka-ainelähtöinen katsaus mieluisaa luettavaa. Kasviöljyistä jo itsestään saisi jo varsin monitahoisen ja monipuolisen katsauksen aikaan. Esimerkiksi ALA:sta köyhän oliiviöljyn positiivinen painoarvo tuntuu olevan äärimmäisen vaikeasti käsitettävä asia niille jotka selittävät ruoan ja terveyden yhteyksiä näillä yksioikoisilla mantroilla.

    Toisaalta myös rasvahappolähtöiselle katsaukselle olisi taatusti käyttöä. Ehkä se avaisi silmiämme pohtiessamme omega-3- ja omega-6-suhteita (suhde vai absoluuttinen saanti edellä?), tai vaikkapa tumman suklaan (steariinihappo) tai kookosöljyn (lauriinihappo) roolia ravitsemuksessa.

    1. Oho, piti mainita että PUFA Report I ei olekaan ilmainen teksti enää…

      1. Masterjohn vaikuttaa olevan kova kritisoimaan. Eikä siinä mitään pahaa. Kritiikki kiinnostaa ihmisiä. Oman aatteen mukaisia tutkimuksia tosin taitaa olla vaikea kritisoida.

    2. Chris Masterjohn on ymmärtääkseni amerikkalaisen lihateollisuuden leivissä, että hänen kirjoittamaansa kannattaa arvottaa sitä kautta.

      1. Käsittääkseni näin ei ole. Jimmy Mooren haastattelussaan tai jossakin muistaakseni vähän naureskeli sille kun hänestä ja muistakin huhuillaan ties mitä yhteyksiä joka suuntaan ilman mitään totuuspohjaa. Denise Minger joutui samanlaisten perättömien syytösten uhriksi, vaikka hänellä ei ollut sidonnaisuuksia kai yhtään mihinkään.

        Masterjohn tosin kirjoittaa blogia myös Weston A. Price Foundationin sivuilla. Sivuillaan hän kirjoittaa kuinka Pricen kirja yms jutut käänsivät hänen terveytensä aikoinaan nousuun. Ihan uskottavaa IMO. Toki tuota järjestöä voi katsella aika monenlaisten linssien läpi, kuten montaa muutakin asiaa.

  2. Pointsit tästä: ”Ravitsemustieteilijä onkin parhaimillaan, kun ei kavahda ristiriitaista tietoa, eikä yritä esittää lopullista totuutta.”

    Useammin toivoisi että asiantuntijat sanoisivat rehellisesti että tiede ei vielä ole valmis ja että ristiriitaista tietoa on paljon.

    1. Kiitos LingLing! Käykääpä klikkaamassa LingLingin -blogia, sieltä löytyy myös näköjään mielenkiintoisia juttuja! Tervetuloa bloggaajien maailmaan!

      Jep just näin, mutta kansa tahtoo yksinkertaistuksia… (näin monet asian näkevät, varmaan nekin, jotka ovat julistaneet hyvin yksioikoisia näkemyksiä ravitsemuksesta)

      Minusta on tärkeää antaa ajattelemisen aihetta. Lähes kaikkiin aikakausiin on liittynyt yliusko siihen, että mitä asioista tiedetään. Ollaan niin varmoja. Toisaalta, jälkikäteen on aina helppo olla viisas. Mutta kyllä minut ainakin jotenkin tekee varovaiseksi vaikkapa seuraavat esimerkit 1) margariinit olivat vuosikymmeniä vaarallisten rasvojen (transrasvojen) lähteitä, 2) foolihapon piti estää syöpää ja sydäntauteja alentamalla homokysteiiniä -toisin kävi kliinisissä tutkimuksissa, 3) vähärasvaisen ruokavalion piti olla tosi edullinen koko kansalle ja niin myös urheilijoille -näyttö jäi vaan puuttumaan

  3. Reijo,

    Ramsden et al. ovat kirjoittaneet myös tuoreemman systeemaattisen katsausartikkelin, joka on eri artikkeli kuin tuo mihin jutussasi viittasit. Tässä vuonna 2010 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa linolihappo (omega-6-rasva) osoittautui ehdollisesti hyödylliseksi. Ehdollisella hyödyllisyydellä tarkoitan sitä, että kun omega-3-rasvoja saatiin riittävästi, omega-6-rasvat olivat suojaavia ja terveellisiä. Linkki abstraktiin:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21118617

    Olen lukenut koko artikkelin ja se on minulla paperitulosteena tässä edessäni. Suosittelen myös tähän systemaattiseen katsaukseen perehtymistä.

  4. Olen referoinut ja lukenut jo aiemmin tuota 2010 Ramsdenin meta-analyysiä VHH -kirjoitussarjan osassa 4, johon en tässä kohtaa nyt linkittänyt. Viittasin siis molempiin (mutta eri kappaleissa): a) kirjallisuuskatsaukseen 2009 (linkitys) ja b) meta-analyysiin 2010.

    Ramsdenin kirjoituksia täytyy seurata. Uskon, että Harvard vastaa niihin tavalla tai toisella.

  5. Reijo,

    OK. Tulkinnastasi olen vain kovin eri mieltä. Kirjoitat: ”viimeisin Ramsdenin RCT -perusteinen meta-analyysi väittää niitä [omega-6-rasvahappoja] haitallisiksi.” Haitallistahan tuossa tutkimuksessa oli vain yksinomainen omega-6-rasvahappojen saanti, ei niiden saanti omega-3-rasvahappojen rinnalla. Hyvä esimerkki on Oslo Diet-Heart -tutkimus, jossa runsaan ALA:n, EPA:n ja DHA:n rinnnalla saatiin todella paljon myös linolihappoa (15,6 E%). Tämä yhdistyi 25 prosenttia alempaan sydäninfarkti- ja sydänkuoleman riskiin.

Kommentointi on suljettu.