Viileää keskustelua ravitsemuksesta?

Suomen Lääkärilehdessä oli reilu viikko sitten Mikael Fogelholmin näkökulmakirjoitus netissä käytävistä ravitsemuskeskusteluista (Suomen Lääkärilehti 11/2011 vsk 66, kirjoitus luettavissa vain SLL:n tilaajille ). Kirjoituksen otsikko oli: Ravitsemuskeskustelu käy kuumana.

Artikkeliin kannattaa tutustua. Tässä kuitenkin joitakin keskeisiä ja tyypillisiä kommenteja tekstistä ” Kriitikoiden mukaan tutkijat eivät edes halua saada uusia ja aikaisempaa näkemystä murtavia mielipiteitä”. Ja tässä toinen: ” Nettikeskustelu ei säästä ketään, ja chateissa ja blogeissa käydäänkin jatkuvia kansankäräjiä. Kriitikot haluavat lakkauttaa THL:n ja Eviran, ja kyytiä saavat pääjohtajat, professorit ja dosentit. Keskustelu on luonteeltaan jopa vihamielistä ja ainakin minusta sivistymätöntä.”

Uhkailu ja solvaus on alhaista

Henkilökohtaisuuksien lateleminen, mustamaalaaminen tai uhkailu on raukkamaista ja pelottavaa, eikä johda mihinkään rakentavaan tai hyvään. Ymmärrän siten Mikael Fogelholmin tuskan. Tiedän millaisiin keskusteluihin hän viittaa. En ole itse saanut mitään äärimmäisiä vihailmaisuja kohteekseni, vaikka välillä näkemykseni on ankarasti kyseenalaistettu. Mutta minä en olekaan dosentti, pääjohtaja tai professori. Olen huomannut, että etulinjan tiedejohtajia kohdellaan kovemmin kuin tällaista ravitsemusbloggaajaa. Etulinjan johtajatkin ovat kuitenkin perimmältään ihan tavallisia ihmisiä, eikä heidänkään pitäisi tarvita tuntea olemassaoloaan uhatuksia.

Olen useaan kertaan kuullut, että edellä mainitut tiedeyhteisön gurut saavat jopa tappouhkauksia sähköpostiinsa. Tämä on tuomittavaa. Silti en ymmärrä, miksi uhkauksia saaneet eivät tee asiasta julkista. He altistuvat julkisuuden vaaroille, miksi kansa ei saisi myös tietää yksityiskohtaisesti näistä vaaroista? Miksi lööpit eivät huuda, että suomalaisia ravitsemusguruja uhataan hengen lähdöllä? Silloin laaja kansan joukko vasta voi ymmärtää millaisen vihan kohteeksi johtajat joutuvat, ja miten kieroa keskustelu pahimillaan voi olla. Yksityiskohdat pöytään.

Törkeiden kommenttien poistamisen vastuu

Aistin pohjimmaisena Fogelholmin kirjoituksessa henkilökohtaisen pettymyksen. Se saattaa kummuta jo ajoista, jolloin hän piti itse blogia. Kuuleman mukaan haastaminen oli kovaa. Kaikki blogia pitäneet tietävät, että kommentien moderointi vastuu on ylläpitäjällä (bloggaajalla, mediatalolla, yhteisöllä jne). Mielestäni on kaikkien bloggaajien ja keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuulla, ja erityisesti suurten medioiden vastuulla,  että törkeät kommentit siivotaan. Ainoa syy säilyttää niitä näkyvillä on lukijoiden raukkamainen kalastelu.

Suru puserossa

Fogelholmin kirjoitus herätti minussa myös paljon pettymystä. Olen erityisen surullinen siitä, että kaikki netissä käytävät  ravitsemuskeskustelut niputettiin sivistymättömiksi. Yhdessäkään lauseessa ei vihjata, että osa keskustelukanavista tai kommentoinnista on asiallista, tieteellisesti haastavaa tai rakentavaa. Joskus jopa hauskaa. Juuri sellaista jota Fogelholm peräänkuuluuttaa.

Fogelholmin mukaan asiallista keskustelua käydään vain tiedelehdissä. Onko Fogelholm sulkeunut silmät kehitykselle, sillä ravitsemusblogeja on Suomessa nykyisin kymmeniä, joista jo melkein kymmenkunta ravitsemus-, terveys- tai elintarviketieteilijöiden ylläpitämiä? Nämä blogit eivät sisällä ala-arvoista kielenkäyttöä tai ole sivistymättömiä.

Seuraan aktiivisesti n. 20 ravitsemusblogia, joista puolet ulkomailla. Selailin vartavasten oman blogini, Aamiainen ruohikolla, Pullapoliisin eläämää,  Ravintomedian, Ravitsemusuutisten,  Sannan Soppa ja Terveyssatama -blogien kommentteja. Minun täytyy sanoa, että 95 % kommentoinnista ei millään tavalla sisällä elementtejä joihin Fogelholm viittaa. Täten kysynkin rajoittuuko Fogelholmin käsitys internetin keskusteluista vain tiettyihin internetkusteluihin esim. iltapäivälehtien keskusteluihin tai muutoin pieneen osaan massasta?

Johtavan asiantuntijan ahtaanlainen käsitys nettikeskusteluista vahvistaa entisestään varovaisesti web 2.0 aikakauteen suhtautuvien lääkäreiden sekä ravitsemusasiantuntijoiden epäilevyyttä nettiä kohtaan. Lienee selvää, että suuri osa varovaisista lukijoista ei todellakaan aio jatkossa sotkeentua nettikeskusteluihin (luettuaan Fogelholmin artikkelin). Mahtoiko tämä olla kirjoittajan tarkoitus? Nettitoimijoiden kirjoitukset tuli lokeroiduksi turhanpäiväiseen jorinaan.

Kirjoitus vahvistaa olemassa olevia asenteista. Se ei pyri katsomaan asiaa uudesta tai avaramasta näkökulmasta. Näin käy aina, kun näkökulma ei sisällä lainkaan vastakkaista evidenssiä.

Jos olet nettikeskusteluja vastaan, tämä kirjoitus vahvistaa vallitsevaa asennettasi. Jos olet nettikeskustelujen puolesta, tämä kirjoitus vahvistaa uskoasi nettikeskusteluihin.

Vaihtoehtoinen selitys

Fogelholmin mukaan suurin syy asiantuntijoiden ja virkakoneiston puuttumiselle internetkeskusteluista on keskustelujen tyylittömyys. Se on yksi syy, allekirjoitan. En kuitenkaan usko, että se on suurin syy, vaan suurin syy löytyy muualta. Suurin syy saattaa olla jokin alla olevista.

  1. Julkinen keskustelu sisältää riskejä johtavassa asemassa olevalle. Oma perustelu voi osoittautua ohueksi. On enemmän menetettävää kuin voitettavaa
  2. Klassinen uskomus, ettei ”kansalla”,  vähemmän koulutetuilla ja kokeneilla ole mitään merkittävää annettavaa johtavassa asemassa olevalle
  3. Asiantuntija ei ole koskaan ymmärtänyt mitä tämä vouhotus sosiaalisesta mediasta, jakamisesta ja web 2.0:sta oikein on. Ei ole liittynyt Facebookkiin, ei usko blogeihin jne.
  4. Asiantuntija pelkää menettävänsä hallinnan tunteen. Kaksisuuntainen ja arvaamaton viestintä pakottaa kohtaamaan asioita, joista olisi mielummin hiljaa
  5. Asiantuntijalla ei ole aikaa. Työpäivät  on aikataulutettu liian tiukalle. Blogikirjoitus vie helposti tunteja ja jo kommentointi ja vastakommenttien seuranta kymmeniä minuutteja.
  6. Asiantuntija on korviaan myöten täynnä ravitsemusta. Vapaa-aikaa ei jaksa enää käyttää ravitsemuskeskusteluun, vaan käyttää sen viisaammin (?) lepoon, uudistumiseen, liikuntaan ja sosiaalisten suhteiden vaalimiseen

Tiedeyhteisön asiantuntijoista jotkut harvat käyvät ravitsemuskeskustelua. Olisi mielenkiintoista kuulla ovatko he Fogelhomin kanssa samoilla linjoilla keskustelujen surkeasta tasosta. Esimerkkinä ovat toimineet ainakin Jenni Lappi, Vera Mikkilä, Sanna Talvia ja Jaakko Mursu. Kiitokset edelläkävijyydestä, ja aktiivisesta osallistumista!

On maailmassa ainakin yksi ravitsemustieteen professori, joka on heittäytynyt blogimaailmaan, Marion Nestle. Hänellä on 55 000 seuraajaa Twitterissä. Ajatelkaa, mikä määrä! Media omissa käsissä. Eikä yhtään törkeää kommenttia blogissa, ellei Marion itse niin halua.

Myös Suomen ravitsemusguruilla olisi tähän mahdollisuus. Menisi jokainen viesti läpi.

26 thoughts on “Viileää keskustelua ravitsemuksesta?”

  1. Todella hyvä artikkeli.Sinulla on selvästi lahja katsoa asioita monelta kantilta! Hyvää jatkoa, itse olen kokenut sinut rakentavaksi keskustelijaksi! 🙂

  2. Hyvä kirjoitus, tukee hyvin vallitsevaa asennettani 😉

    Ennemmin tai myöhemmin tutkijatkin joutuvat jalkautumaan nettiin. Toivottavasti ”ennemmin”. Edelläkävijät tullaan muistamaan.

    Minulle jäi Fogelholmin kirjoituksesta päällimmäisenä mieleen sananlasku: ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” ja raamatunkohta: ” Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?”. En ole Fogelholmia henkilökohtaisesti tavannut, mutta televisioesiintymisien perusteella hän vaikuttaa erittäin sivistyneeltä, hyväntuuliselta ja miellyttävältä herrasmieheltä. Välillä on vaikea uskoa, että sama henkilö on kirjoittanut artikkeleita, joissa hän hyökkää epäasiallista ja loukkaavaakin kieltä käyttäen vastapuoltaan vastaan. Ehkä hieman ironista, mutta täsmälleen samanlainen vaikutelma minulle on jäänyt Antti Heikkilästä: hyväntahtoinen telkkarissa, mutta riitaa haastava netissä. Minun mielestäni tähän puolin ja toisin piikittelyyn pätee sama viisaus, mitä pikkulapsille opetetaan riidan lopettamiseksi: ”Tärkeää ei ole löytää riidan aloittajaa, vaan tärkeää on löytää riidan lopettaja.”

    Keskustelua tarvitaan. Välillä olisi hyvä laskeutua myös tavallisten kuolevaisten tasolle. Eikä kannata aliarvioida muita keskustelijoita koulutuksen, iän, tai edes älykkyyden perusteella. Arvokkaan tiedonjyvän voi saada vaikka 3-vuotiaalta nassikalta, jos vain on riittävän nöyrä kuunnellakseen. Nettikeskustelun kollektiivista voimaa ei äkkiseltään edes tajua. Jos keskusteluun osallistuu tuhansia ihmisiä, niin voi olla varma ettei kukaan asiantuntija tunne omaa alaansa niin hyvin, etteikö joku keskusteluun osallistuvista tietäisi jotain yksittäistä oleellista asiaa asiantuntijan erikoisalasta paremmin, kuin asiantuntija itse. Kuka tahansa asiantuntija hyötyisi asiallisesta, paljon osallistujia sisältävästä keskustelusta.

  3. Hyvä kirjoitus. Osallistuin aikoinani aktiivisesti ravitsemuskeskusteluun Fogelhomin blogissa. En tietenkään näe mitä sieltä oli mahdollisesti sensuroitu, mutta itse koin keskustelun vilkkaaksi ja enimmäkseen asialliseksi. Eri mieltä joskus oltiin, mutta asiallisesti perustellen, ilman henkilöön käymistä. Siksi nuo Fogelhomin kommentit ihmetyttävät. Tulee tosiaan mieleen päivälehtien kommentit.

    Ehkä hän ei todellakaan tiedä, missä sosiaalisessa mediassa nykyään mennään.

    Listasi lienee lähellä totuutta.

  4. Itsellänikin meni aika kauan ennen kuin löysin netistä laadukkaat suomalaiset ravinto-/terveysfoorumit. Vuoden verran mäkin lueskelin aina välillä tiedelehden keskustelupalstoja ja muita kyltymätöntä auktoreteettivihaa täynnä foorumeita. Niitä varmasti Mikael Fogelhomkin on lukenut. Enpä usko että hän on vielä tutustunut esimerkiksi ravitsemusuutisen facebook-seinään. Siellähän keskustelu on ihan asiallista. Ja täällä. 🙂

    Musta kyllä näyttäisi kyllä siltä että suunta on kokoajan siihen päin että enemmän ammattilaisia tulee mukaan keskusteluihin kaikilla aloilla (ei ainoastaan ravitsemustieteessä). Se vain vie vielä pari vuotta ennen kuin kaikki on mukana. En yhtään ihmettele että ne suurimman viharyöpyn vastaanottajat ei ole etujoukoissa.

  5. Ois kyllä tosi mielenkiintosta saada lukea toi juttu kokonaan…

    Se jäi äskeisestä kommentissa vielä sanomatta, että verkkohan on nykyään tietenkin se paikka mistä tietoa kaikista asioista ensimmäisenä haetaan. Jos terveysasioita googlaaville ihmisille on tarjolla hajanaisten keskustelupalstojen lisäksi vain yksi blogia pitävä lääkärikoulutuksen saanut ihminen, niin sitten ne on ne sen lääkärin blogikirjoitukset mitä ihmiset terveyshuolissaan lukevat. Eli virallisauktoriteettien poissaolo oikeastaan vaan vahvistaa äkäisimmin vaihtoehtolinjojaan saarnaavien vaikutusvaltaa.

    Terveydenhuollon alan koulutuksen saaneitten ihmisten ensisijainen tehtävähän on auttaa ihmisiä terveyshuollissaan. Terveydenhuollon tulisi myös paremmin toimia siellä missä ne terveyshuoliin apua etsivät ihmiset ovat.

  6. Kiitos teille rohkaisevista ja tyylikkäistä kommenteistanne 🙂 !

    Suosittelen, että etsitte jutun kouriinne. EN pystynyt valaisemanaan kuin hieman pintaa.

    Patrik Borg kirjoittelee vähän samasta asiasta tämän päivän blogissaan. Käykää katsomassa http://patrikborg.blogspot.com/ . Patrik kertoi kaipaavansa pientä pilkettä postituksiin, mikäs siinä, kannatan. Totesin kaipaavani itse lisäksi mielummin asennetta ”kerro minulle jotain mitä en tiedä, niin voin oppia uutta” kuin ”kerro minulle jotakin niin voin osoittaa sinun olevan väärässä”

  7. Luin Mikun kirjoituksen ja tietäen, miten avoimesti ja rohkeasti hän on julkiseen keskusteluun koko ammattikunnan puolesta lähtenyt ja miten hirveää, henkilöön käyvää haukkumista hän on (asiallisten kommenttien ohella) saanut, ymmärrän ihan täysin. Vaikka loanheitto kuuluu ikävä kyllä lähes kaikkeen julkiseen elämään, en toivo kenenkään vähättelevän uhkailujen ja törkeiden kommenttien tuomittavuutta.

    Meillä yliopistolla tämä osallistuminen keskusteluun somessa ja muualla julkisuudessa puhuttaa lähes päivittäin. Minusta olisi hienoa, jos me kaikki jalkautuisimme kiireidemme keskellä edes jonkin verran niin että esimerkiksi Mikun harteilla ei olisi niin valtava työtaakka. Ensisijainen tehtävämme tässä asiassa on ottaa some ja muu epävirallinen vaikuttaminen tulevien ravitsemusasiantuntijoiden kouluttamiseen mukaan. Niin, että edes seuraava sukupolvi osaisi tämän homman, jos ja kun me vanhat emme enää oikein osaa hypätä luontevasti kyytiin. Laajan julkisen keskustelun aika on tullut jäädäkseen ja vaikenevan konsensuksen aika on ohi.

    Oma hyvin vähäinen osallistumiseni on rajoittunut foorumeille, joilla epäasiallista keskustelua ei käydä tai ei sallita. Täytyy myöntää, että olen ihan onnessani siitä, että minun nimeni on tässä yhteydessä silti mainittu! Katson sen sellaiseksi ansioksi, että tekisi mieli ansioluetteloon lisätä 🙂

    Laajempaan osallistumiseen on monta estettä. Reijon listalta vitonen ja kutonen sopivat minuun. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, joskus tunnistan itsessäni nelosen tapaista älyllistä laiskuutta, mutta siitä yritän vaihtelevalla menestyksellä pyristellä eroon.

  8. Kiitos jälleen Reijolle hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Kuten todettua sille, miksi asiantuntijat loistavat poissaolollaan erilaisista keskustelufoorumeilla on varmasti useampia syitä.

    Itse valmistuin maisteriksi vuosituhannen vaihteessa ja jotenkin henki siihen aikaa oli, että suositukset antava, kokeneempi kaarti, käy keskustelun ja antaa suositukset. Tämä asenne vaikuttaa vahvasti edelleenkin.

    Itsellänikin ei-niin-kovin-kokeneenä tutkijana on edelleen sellainen käynnistysvaihe keskusteluun osallistumisen osalta. Vierastus on varmasti yksi tekijä, esim. näitä kanavia ei koeta virallisiksi tai tehokkaiksi. Mihin kannattaisi kirjoittaa ja jos kirjoittaa palstalle n, niin kuka sitä lukee ja onko sillä vaikutusta? Toisaalta esim. tutkimukset ovat tutkijoiden se perineinen kommunikaatioväline. Tutkijat luottavat siihen, että aikanaan tulokset otetaan huomioon esim. suosituksia laadittaessa. Prosessi on hidas ja arvioinnin suorittaa jälleen suppea raati.

    Lisäksi yksi tekijä on ajankäyttö. Jo pelkästään tutkimusten lukumäärän vuoksi tietojen ajantasalla pitäminen on haasteellista. Oma työläs lukunsa ovat erinäiset tutkimukselliset puutteiden vaikutusten pohtiminen. Ja jotta keskustelussa olisi jotain järkeä sitä tulisi harrastaa lähes jatkuvasti. Syvällinen keskusteluun osallistuminen on siis aikaa vievää.

    Ja jonkimoinen asiantuntijarooli aiheuttaa sen paineen, että aiheeseen pitäisi olla mahdollisimman hyvin paneutunut voidakseen ottaa kantaa. Osittain allekirjoitan sen, että asiantuntijana minulla on enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Vastuu sanomisista/kirjoittamisista on suurempi siis kuin ei-asiantuntijoilla.

    Missään nimessä en koe, että ei-asiantuntijoilla ei olisi mitään keskusteluun annettavaa. Jokainen ihminen mutustaa jotain päivittäin, joten kyllä siinä elämän varrella oppii yhtä ja toista ravitsemuksen saralta, vaikka ei virallista diplomia aiheesta ikinä pokkaakkaan.

  9. Luulen kanssa että Reijo sai tohon aika hyvin kasattua niitä syitä miksi someen ei lähdetä. Vaikka haluaisin olla eri mieltä itseni kanssa niin rehellinen mielipiteeni on ettei ravitsemusihmisten keskimäärin ole kannattanutkaan aiemmin lähteä someen aktiiviseksi toimijaksi. Tottakai siitä jotain on oppinut että on mukana mutta ei se minusta ole ollut sen vaivan, ajankäytön, ajoittaisen harmin jne väärti. Eihän siinä mitään jos se on työajalla (minulla ollut onni siihen) mutta aika usein näin ei ainakaan työnkuvaan kuulu ja vapaa-aika on niin tärkeää että suhteessa siihen en yhtään ihmettele ettei innostusta monella riitä joka aiemmin on saanut tätä herkkua maistaa.

    Nyt mm. Ravitsemusuutiset ja muutkin systeemit kuten Reijon mahdollistaa jo sellaisen osallistumisen jossa hälyn ja substanssin suhde alkaa olemaan olennaisesti parempi. Joten ollaan uuden ajan kynnyksellä kuten aina ollaan.

    Mutta silti koen että somessa olo vaatii aina harrastuneisuutta ja omaa motiivia. Kokisin tosi vastenmielisenä jos alkaisi leviämään sellainen ajatusmaailma että somessa ”pitää olla”. Ne on joita kiinnostaa ja sitten toivotaan että jatkossa siitä tulee yhä antoisampaa, helpompaa ja mukavampaa ettei kynnys ole korkea. Viime aikaiset signaalit ovat tähän tosi hyvät.

  10. Luin artikkelin kokonaan, eikä ainakaan minusta Fogelholmin kirjoitus ole mitenkään epäasiallinen. Ironista kyllä juttua seuraavassa keskustelussa Mikun niskaan tulee melkoisesti lokaa ja asiattomuuksia. Lääkäreiden ravitsemuskeskustelua on hauska lukea 🙂

    1. Minun mielestä näkökulma on yksinkertaisesti liian kapea. Korostan että arvostan Fogelholmia sekä tien raivaajana että tieteentekijänä. Olisin toivonut avarakatseisempaa otetta. Minulla ei ole mahdollista lukea kommentteja, mutta ovat ilmeisen värikkäitä..

  11. Kiitokset edelleen avoimista ja rehdistä komenteistanne, niitä on iloa lukea!

    Useimpien teidän keskusteluketjussa olevien esille nostama keskustelukulttuurin muutos lienee tässä se suuri juttu. Ei ole ihan kivutonta muuttaa omia toimintatapoja aikaa vastaaviksi ja kohdata asioita joita ei ole ennen tarvinnut kohdata. Tämän asian kanssa kamppailee myös suuryritykset. Lähteäkö sosiaaliseen mediaan, vai ei. Jos jää pois, alkaa näyttää jäänteeltä ja pysähtyneeltä. Jos lähtee mukaan, onko enemmän hävittävää kuin voitettavaa (kun ollaan jo kukkulan huipulla). Jos lähtee ensimmäisenä, saa toimia tien raivaajana ja ottaa eniten lokaa vastaan. Maineenhallinnan problematiikka on tässä ehkä se villakoiran ydin.

    Mutta tärkeää on tuokin mitä Patrik nostaa esiin, ei kai voi olla niinkään, että kaikkien tarvitsee somessa touhuta.

  12. ”Lisäksi yksi tekijä on ajankäyttö. Jo pelkästään tutkimusten lukumäärän vuoksi tietojen ajantasalla pitäminen on haasteellista. Oma työläs lukunsa ovat erinäiset tutkimukselliset puutteiden vaikutusten pohtiminen.”

    Tämän voi nähdä myös toisinpäin: Verkko on tavattoman tehokas tiedon tuottaja ja kerääjä, kun työtaakkaa voi jakaa luottokeskustelijoiden piirissä. Törmää tutkimuksiin ja näkökulmiin, jotka eivät omaan haaviin olisi ikinä osuneet!

    Tämä vain ehkä vaatii uudenlaisen, yhteisöllisemmän näkökulman. Mutta tiede on toisaalta aina tapahtunut keskeisesti tiedeyhteisössä. Nyt tiedeyhteisö toimii verkossa ilman ajan ja paikan rajoitteita.

  13. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun luin viikko sitten Fogelholmin tekstin. Kun on monen kokoisten terveyden edistämisen toimijoiden parissa pohtinut sosiaalisen median kysymyksiä, niin mikään ei ole vaikeampi lähtökohta kun sosiaalisen median traumatisoima johtaja. Ja näitä haavoja nuoleskellaan huippuosaajaverkostoissa – ja luodaan nuoremmille polville mallia. Sori tämä poliittisesti epäkorrekti ilmaisu.

    Mutta kun on nähnyt innokkaiden nuorten hohtavat silmät sosiaalisesta mediasta. Ei ole hyvä jos yksittäisten johtajien kokemukset ajavat laajemman yhteisön ja/tai järjestelmän edun ohi.

    Tämä kaikki suurella kunnioituksella Mikael Fogelholmia kohtaan. Aiheesta olisi paljon helpompi kirjoittaa, jos jutun kirjoittaja olisi joku tuntematon johtaja jota ei arvosta. Mutta ehkä suoruus on tässä asiassa tärkeää. Välillä sitä voi kovankin luokan suunnistaja ja johtaja pudota kartalta.

    Mirkan viimeinen kommentti on mainio. Sosiaalinen media muuttaa käsitystä oppimisesta, asiantuntijuudesta ja tiedonvälittämisestä. Eri sukupolvet ovat sosiaalistuneet erilaisiin tiedonvälittämisen ekosysteemeihin. Kaikkein parasta mitä olen omassa työssäni saanut kokea on se, että eri sukupolvet ovat alkaneet keskustelemaan näistä asioista. Tässä asiassa jos jossain eri sukupolvilla on toisiltaan opittavaa.

    Minulla on suru puserossa: Tiedän tasan tarkkaan kuinka erilaiset – varsinkin erikoiset – terveysyhteisöt hyödyntävät uusia mahdollisuuksia ja valtaavat julkista tilaa niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassakin. Sen sijaan asiantuntijayhteisöt sortuvat välillä lietsomaan sosiaalisen median vihapuhetta – sen sijaan että kannustettaisiin oppimaan ja luomaan uutta.

    Joo ja minulla on taloudellisia sidonnaisuuksia puhua sosiaalisen median puolesta.

  14. Kiitos Reijo jälleen hyvästä kirjoituksista ja lisäksi tämä on kirvoittanut loistavaa keskustelua.

    Olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä ja erimieltäkin. Kaikkeen ei voi kommentoida, mutta muutaman jutun tahdo sanoa.

    Itse koen saaneeni, että netissä ja somessa toimimisesta paljon sekä työhöni että myös privaattipuolelle.

    Olen Mirkan kanssa vahvasti samoilla linjoilla:
    ”Tämän voi nähdä myös toisinpäin: Verkko on tavattoman tehokas tiedon tuottaja ja kerääjä, kun työtaakkaa voi jakaa luottokeskustelijoiden piirissä. Törmää tutkimuksiin ja näkökulmiin, jotka eivät omaan haaviin olisi ikinä osuneet!”

    Tunnustan, että olen laiska itse kahlaamaan tutkimuksia, olen vahvasti kliinikko ja kädet syvällä asiakastyössä ja toisaalta asiakkaat olettavan minun tietävän asioista melko monipuolisesti. Kantaa pyydetään myös monesti asioihin, joita virallinen taho ei tunne tai saatavilla ei ole mitään hyvää tietolähdettä. Koen että some tarjoillee minulle väylän jota en voi muualta saada, saan luea juttuja hyvin laajasti. Se antaa mukavasti laajempaa näkökulmaa ja auttaa ymmärtämään myös sitä asiakasta.

    Tapaan somesssa ja blogimaailmassa myös kollegoita vuosien takaa ja niitä joita en olisi koskaan kasvokkain tavannut. Edelleen koen olevani aika yksin työyhteisössäni ja kasvokkain kollegiaalisuuskin jää väkisin vähälle. Somessa voin käydä keskusteluja ja vaihtaa ajatuksia muiden ravitsemusasiantuntijoiden kanssa ja se on kovin arvokasta. Joten jo itsekkäistä syistä toivoisin, että meitä ammattilaisia pyörisi täällä enemmän. Minusta olisi upeaa kuulla todellisten vaikuttajien, dosenttien ja professorien ajatuksia päivän kuumissa aiheissa.

    1. MInustakin juuri meidän ravitsemusterapeuttien kannattaisi osallistua someen aktiivisesti. Moni kokee puurtavansa yksin ja olevansa altavastaaja isompien ammattiryhmien paineessa. Täällä olisi maantieteelliset etäisyydet kaventava työkalu kaikkien käytössä…

      VHH -”kulttiin” (jos näin saisi sanoa) ja someen tutustuminen on tehnyt erittäin hyvää omalle näkemykselleni terveellisestä ravitsemuksesta, se on laajentunut. Nykyisin terveellisen ruokavalion näkee olevan useita mahdollisia variaatioita, eikä vain yksi ja ainoa.

  15. Musta Anetten viesti on loistava ajankuva siitä, minkälaisessa murroksessa asiantuntijuus ja tiedon välittäminen sekä sen omaksuminen on. Samalla tää murros voi joskus lyödä aika pahastikin vasten asiantuntijaan kohdistuvia odotuksia. Monillahan on yhä mielikuva kaikkivoipaisesta asiantuntijuudesta. Wanhan liiton johtajat ja asiantuntijat ovat sitten haasteen edessä, kun keisarilta voikin kadota vaatteet hetkessä.

    Ravitsemusasiantuntija saatetaan edellyttää äärimmäisen laaja-alaista näkökulmaa syömiseen. Samalla lienee vaikeaa olla profeetta edes omalla maallaan. Tarkoitan tällä sitä että kun tiedon jakamis- ja käyttötavat monipuolistuvat, on haasteellista joskin täysin mahdollista pitää osaamisensa ajan tasalla edes omalla erityisosaamisalueellaan.

    Jos allekirjoitamme edellisen ajatuskulun, niin musta liikutaan yhä enemmän jaetun asiantuntijuuden käsitettä. Ruoassa ja ravitsemuksessa tää voisi tarkoittaa, että ymmärtääksemme syömistä kaipaamme laaja-alaista ja usein poikkitieteellistä lähestymistapaa syömiseen. Samalla jokainen saa toimia ammattilaisena omalla erityisosaamisalueellaan.

    Itse koen että tässä prosessissa somella voi olla kriittinen rooli. Somessa ei pelkästään luovuta oikeassa olemisen oikeudesta, vaan parhaimmillaan laajennetaan omaa asiantuntijuutta uusilla osa-alueille osallistamalla muita. Sekä itsekkäistä syistä että asiantuntijuuden pirstaloitumisen vaatimuksista.

  16. Todella mielenkiintoinen keskustelu!

    En ole itse Fogelholmin juttua lukenut, joten siitä en ole pystynyt muodostamaan omaa mielipidettä. Tietysti ikävää on, jos juttu oli näkökulmaltaan kovin yksipuolinen ja some-aktiivisuuden kokonaan tyrmäävä. Kyllä tällä kommunikoinnin muodolla on meille paljon annettavaa, kuten edellisistä kommenteista käy ilmi. Toisaalta minun on helppo ymmärtää sekin, että jos henkilökohtaisella tasolla on joutunut jatkuvan kovan ryöpytyksen kohteeksi mahdollisine eroamisvaatimuksineen ja jopa tappouhkauksineen, niin kyllä sellaisessa tilanteessa voi olla vaikea hehkutella somen hyviä puolia. Järkytyksellä olen seurannut näitä hurjimpia ryöpytyksiä medioissa, somessakin. Jotenkin tällainen asiantuntijaviha tuntuu olevan ajan henki, se ei suinkaan rajoitu vain ravitsemus- ja terveysaloille. Toivon, että ei tässä asiantuntijakulttuuria koskettavan muutoksen myötä olla heittämässä sitä kliseistä ”lasta pesuveden mukana”. Asintuntijuus elää selvästi murrosta, mutta uskon erityisosaamisen merkitykseen jatkossakin, myös ravitsemusasioissa, olkoonkin että biologinen fakta on se että kaikki me jotain mutustelemme henkemme pitimiksi ja meillä on asiasta mm. kokemusperäistä ja mielipidetietoa.

    Itselläni yksi suurista esteistä somen vielä aktiivisemalle käytölle on ehdottomasti aika. Kolmen pienen lapsen äitinä tunnen jo nyt välillä piston omassatunnossani ajasta jota käytän näillä foorumeilla. Käytän tähän toki osittain työaikaani, koen tämän vahvasti omaa asiantuntijuuttuni vahvistavana elementtinä. Täällä todella näkee mistä puhutaan, voi oppia uutta ja laajentaa tajuntaa. Mutta toisaalta materiaalia on valtavasti, ja jos oikein hyvin haluaisi juttuihin perehtyä, se vaatii myös sitä kortilla olevaa aikaa. Mm. Nicholas Carr on kirjassaan ”Pinnalliset” ottanut esille mahdollisia riskejä joita liittyy netin mahdollistamaan ”klikkailukulttuuriin”: luemme paljon ja nopeasti, mutta loppujen lopuksi aika pinnallisesti. Pohdinta ja asioiden pyörittely vie aikaa. En usko että useimpia hyviä blogitekstejäkään kirjoitetaan muutamassa minuutissa, vaan niitä joutuu työstämään merkittävästi pidemmän ajan (Korjatkaa jos olen väärässä ja vain itse hidas ihminen :-).

  17. Hyvä Reijo Laatikainen

    Osallistun keskusteluun siksi, että olin ensimmäinen kommentoija Lääkärilehden (n:o 11/2011) Mikael Fogelholmin kirjoittamaan ”Ravitsemuskeskustelu käy kuumana”.
    Kirjoitin itsekin samassa lehdessä kolmisen vuotta sitten metaboliasairauksien huolestuttavan ja jatkuvan lisääntymisen vuoksi pohdinnon, jossa kyseenalaistin nykyisiä ravitsemussuosituksia.

    Teknisesti kysymyksessä on Lääkärilehden tunnukset vaativa (liiton jäsen) keskustelupalsta ”Artikkelikeskustelu”, jossa nopeimmin saa ajatukset vaihttoon ammattikunnan sisällä.
    Juuri nyt ”rasvakeskustelua on lukenut 1823 jäsentä ja kommentoinut 82 jäsentä.

    Muutama kuukausi sitten keskustelua käytiin teemasta: Tyypin 2 diabetes – vakava paikka.
    Lukijoita/kommentaattorieta on ollut 6321/376.

    Myös teema: ”Kenelle ei statiineja” on herättänyt kiinnostusta.
    Muitakin keskeisesti metaboliasairauksiin liittyviä ertikkeleita on ruodittu kiitettävästi.

    Fogelholm tuntee epäilemättä tulleensa loukatuksi.
    Kantava ajatukseni oli ja on, että ns virallisen mielipiteen kannattajat saavat äänensä/kirjoituksensa esille erittäin helposti kaikissa medioissa. Poikkeava mielipide on toistuvasti torjuttu jotenkin vääräoppisena ja elämään on jäänyt se harhakuva, että virallisesti tiedämme jo kaiken. Asiallinen keskustelu ei ota onnistuakseen.
    Näyttää myös siltä, että auktoriteettimme (ml M. F.) ovat hyvin joustamattomia, loukkaantuvia, vetäytyviä ja asemastaan kiinni pitäviä, kun muitakin mielipiteitä alkaa ilmaantumaan (törkeydet ovat erikseen).
    Vallitsevaan ravitsemusohjaukseen turhautuneiden kansalaisten agressiivisuuskin on ymmärettävissä. Vuosien sairauskierteestä vapautuminen vaarallisiksi haukutuilla keinoilla on aiheuttanut katkeruutta ja hyökkäävyyttä. Saan itse näitä katkeroituneita kysymyksiä postiini tämän tästä.

    Suomalaiskansalliset tapahtumat menevät jotenkin näin:

    -1970-luvun suurten tutkimushankkeiden (mm Pohjois-Karjala Projekti) ravitsemussuosituksia on muutettu erityisesti ravintorasvojen osalta monityydyttymättömiä rasvahappoja suosiviksi ja glukoosina imeytyvien hiilihydraattien E% lisääväksi.
    – liikunnasta on tehty ”must”. Potilaita on syyllistetty liikkumisen puutteesta vaikka suurin puute olisi ollut liikkumisen kyvyn puute.
    – Aineenvaihduntaan liittyvät sairaudet kuten lihavuusepidemia, tyypin 2 diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, kohonneeseen verenpaineeseen liittyvät riskit … ja viimeiseksi alkoholista riippumattoma rasvamaksa ovat lisääntyneet jatkuvasti hyviksi katsotuista suosituksista huolimatta.
    – tiedetään aika hyvällä varmuudella suomalaisen kansan perimän altistavan metaboliselle oireyhtymälle (MetS) ( n. 40%). Riippuvuus ravinnon laadusta on mitä ilmeisin.

    Yllä mainitsemassani ”Tyypin 2 d…”) kaksi keskeistä professoria lähes nostivat kätensä mahdittomina antautumisen merkiksi.

    Keskustelu tullee jatkumaan. Myös sen ”kovuus” tullee lisääntymään. Suurena syynä pidän auktoriteettiemme jäykkää keskusteluasennetta ja herkkähipiäisyyttä.

    Timo Kuusela LKT, eläk.

    1. Kiitos kommentista Timo. Minulla ei ole mahdollisuutta lukea noita Lääkärilehden kommentteja vaikka mielelläni sen tekisin, ja kovasti kiinnostaisi. Selvästi keskustelu ravitsemusasioista näyttää kiinnostavan lääkäreitä. Harmi vain, että sinä olet niitä harvoja lääkäreitä jotka haluavat tai uskaltavat osallistua keskusteluun julkisuudessa.

      Oletko muuten käynyt kuuntelemassa tuon Dariush Mozaffarianin podcastin (toinen kirjoitus tällä sivulla)? Siinä hän ottaa aika tiukasti kantaa mm. noihin kysymyksiin joita nostat esiin. Hänen kantansa tyydyttyneeseen on jonkin verran erilainen kuin mitä mainitsemasi asiantuntijat Suomessa kuvaavat. Maailmassa ei selvästikään ole täyttä yhtä mielisyyttä tyydyttyneen rasvan asemasta, ei edes ”tutkijakerman” keskuudessa. Toisin kuin tosi usein kuulee väitettävän.

  18. Lääkärikunta kyllä seuraa tilannetta mutta harvat – liian harvat kommentoivat.
    Syynä lienee se, että ravitsemustieto on heikolla pohjalla. Törmään mm siihen, että sokerina (glukoosi) imeytyvä tärkkelys = selluloosa”vihannes” ovat metaboliavaikutuksiltaan rinnastettavia.
    Tietenkin se rasva aina puhuttaa.
    Ilman muuta ammattilaiset puhuvat terveistä elämäntavoista. Se jää ikään kuin ilmaan ja selittämättä, mitä ne ovat.
    Liikuntareseptiä kirjoitellaan 130 kg 2-diabeetikolle jne.
    Tavaksi on tullut olosuhteista johtuen turvautua lääkeisiin.
    Eli laaja-alaista tietoa puuttuu. Sitä on myös vaikea saada.
    Kun olemassa tämä ”käypä hoito”- suositus, sitä helposti tulkitaan -määräykseksi jne.
    Tietenkin ristiriitaisuus auktoriteettien näkemyksen ja mahdollisesti oman näkemyksen välillä vaikuttaa niin, että esimerkiksi ”sokerihiilihydraattien” vähennystä suositetaan vain hyvin tuttulle potilaalle.
    Tiedon tasoa pitäisi kiireesti lisätä. Olen kovastikin huolissani siitä, että yksittäiset henkilöt innostuvat rasvoista (nyt menossa voi) ja toisaalta ei oteta huomioon sitä, hiilhydraatit varastoidaan rasvana.
    Myös hiilihydraatteja rajoitettaessa törmätään jo ensimmäisellä viikolla lääkityksen määrään. Se laskee nopeasti ja kovatkin hypoglykemiat uhkaavat.
    Huom! Ajan ravitsemuksen terveyteen liittyviä vaikutuksia. Kosmeettisen laihdutuksen koen vieraaksi.
    Mozafarianin mielipiteet tunnen, joskaan en varmaan ylempänä esittämässäsi muodossa.
    Henkilökohtaisesti arvostan näitä huipputukijoita (muitakin on), kun jopa aikaisempi mielipide on muutettavissa tiedon lisääntyessä.
    Erään puolen näiden auktoriteettien työssä koen pulmalliseksi; ovat poikkeuksestta epidemiologeja ja mm kerättyyn ruokailutietoon liitty paljon summittaisuutta, joista sitten päätellään epidemiologisia tulemia.
    Olen aika paljon viittaillut uuteen teknologiaan, jolla voidaan laajentaa elimistön riskimarkkereiden määrää ja laatua. ”Kolesterikokeet” on kovin karkea mittari ja kuitenkin sen mukaan elettäessä iso kansanosa syö lääkkeitä.
    Asiasta kiinnostuneita suositan vilkaisemaan sivustoa http://www.computationalmedicine.fi Varsinkin lista julkaisuun tulossa olevista tutkimuksista on kiinnostava. Joistakin saa jo abstrakteja. Monet vielä odotuttavat tunnetun hitausmomentin vuoksi Olen onneksi saanut käyttööni erittäin nopeasti julkaistun uuden riskiluokituksen A-F, joka perustuu varsin lajalle metaboliittien joukolle.
    En pidä tulevaisuutta erittäin huonona tutkimusten osalta. Tautisuuden lisääntyminen kyllä huolestuttaa.
    Odotan sitä aikaa (pikapuoliin), kun ravitsemuksen interventioiden vaikutus voidaan helposti kontrolloida metabolitteja mittaamalla. Muutokset näkyvät 3-6 kk kuluessa.

    1. Mozaffarian on muuten koulutukseltaan myös kardiologi, joten kliininen näkemys lienee vahva. Se mitä hän tekee eri tavalla kuin muut on, että hän summaa surrogaattimarkeritutkimuksien tulokset, rasvavaihtokokeiden tulokset päätetapahtumiin ja prospektiivisten kohorttien tulokset yhdessä, tekee niistä synteesin. Eli epidemilogiset tutkimukset eivät saa liikaa painoarvoa.
      Viittaamasi sivusto ei heti kyllä aukea minulle, koska aihe on vielä minulle vieras. Pitänee tutustua tarkemmin, kiitos vinkistä.

  19. Kiitos Reijo Mozaffarianin linkistä. Sää salli kuuntelun (ei peltokeli).
    On erinomaista, että niin suuren ja vaikuttavan tautiryhmän aspekteja, mitä metaboliasairaudet ovat, tutkitaan erilaisista lähtökohdista. Itseäni kiinnostaa menetelmät, joilla elämäntapojen merkitys voidaan nähdä aika nopeasti ja etsiä yksilöllisiä ratkaisuja, jotka mahdollisesti (toivottavasti) johtavat metaboliittien kehittymiseen tälläkin hetkellä tiedettyyn ”terveellisempään” suuntaan.
    Johtuen mm melko suurista yksilöllisitä eroista tietty dynamiikka ohittaa ajattelussani betoniin valamisen. Tiedämme edelleen liian vähän.

    1. Ymmärrän pointtisi Timo, toivottavasti näistä menetelmistä tulee mahdollisimman nopeasti riittävän luotettavia ja siten ”salonkikelpoisia”. Betoniin valaminen kun vie vuosia, jos ei vuosikymmeniä.

  20. Niin, betoniin ne ovat olleet valettuina vuosikymmenet.
    Oma muisti yltää 1960-luvun alkuun. Silloin uhkailtiin Sveitsissä: jollet siirry öljyyn (tuolloin aika paljon auringonkukkaa), puraiset pian heinää juurista päin.
    Tähän uskoon tultua näin meinasi käydäkin. T

Comments are closed.