Arvostusta ja arvostelua

kirjoittanut | 10.05.2011 | Blogi | 9 Kommentit

Perjantaina 6.5.2011  oli Painonhallintaohjaajien ja Lihavuustutkijoiden yhteisseminaari aiheesta ”Kokonaisuus kunniaan -uni ja stressi puntariin”. Aamupäivän luennot keskittyivät unen ja liikapainon välisten yhteyksiin ja iltapäivä stressin ja lihavuuden välisiin yhteyksiin.

Seminaarissa annettiin Painonhallintaohjaus ry:n  tunnustus vuoden  ”Vuoden 2010 Painonhallintaohjausteko”. Imartelevana yllätyksenä minulle tuli, että allekirjoittaneen blogikirjoitukset Pronutritionist -sivuilla saivat tämän maininnan. Perusteluissa mainittiin mm., että ”Pronutritionist -sivusto on auttanut painonhallinnasta kiinnostuneita ja monen alan ammattilaisia päivittämään tietoja laaja-alaisesti”.

Minun oli  tehtävä sivustoni sisäinen kirjallisuushaku virkistääkseni muistiani teemoista, joista olen blogannut. Tarkoitukseni ei ole nimittäin ole ollut profiloitua nimenomaisena painonhallintaspesialistina. Ainakin seuraavat teemat ovat olleet esillä:

Olen alusta lähtien asettanut tavoitteeksi, että sivujen sisällöstä olisi hyötyä ravitsemuksen kanssa ammatikseen painiville. Siksi maininta tuntuu erityisen palkitsevalta. Olen iloinen myös Painonhallintaohjaus ry:n ennakkoluulottomasta asenteesta antaa maininta bloggaajalle, sillä blogikirjoituksista ei yleensä virallisilla foorumeilla ole tapana ollut kiitellä tai muutoin referoida. Osa ammattilaisista ja asiantuntijoista näyttää huomanneen, että erilaiset blogikirjoitukset voivat olla avuksi ja hyödyksi.

Vaikka kyseessä on ehkä melko tuntematon maininta niin, arvostelua ja soraääniä tämäkin aiheuttaa. Suomi24 näyttää päässeen jo vauhtiin aiheesta.

Kiitos vielä painonhallintaohjaus ry:lle, ja myös kaikille lukijoilleni arvostuksesta! Eikä arvostelukaan niin kauheata ole, saa laittaa kommentteihin 🙂

PS. Ravitsemusbloggaus on nousussa, nyt kannattaa seurata blogeja. Tässä listaa suomalaisista ravitsemusblogeista (jos blogisi puuttuu listalta, laita viesti niin lisätään se)