Järjestystä polyfenoleihin

Elämme polyfenolien nousukiitoa. Polyfenolien merkitystä terveydelle pidetään keskeisenä erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien että syövän osalta. Toisaalta kunnollinen tieteellinen näyttö siitä, että ne ovat keskeisiä tekijöitä sairauksien ehkäiyssä puuttuu (Hollman et al. 2011). Näyttää kuitenkin siltä, että monet polyfenolirikkaat ruoka-aineet yhdistyvät sekä väestötutkimuksissa että satunnaistetuissa välimuuttujatutkimuksissa hyvään terveyteen. Tällaisia polyfenoleja ovat mm.

Vitamiinien osalta tehdyt suuret kliiniset tutkimukset ovat vain harvoin lunastaneet niihin asetetut lupaukset. Tapahtuuko polyfenoolienkin osalta samanlainen mahalasku kuin monien ravintolisinä nautittujen vitamiinien? Vai käykö juuri päinvastoin. Aika näyttää.

Suurimpia polyfenoleiden lähteitä ovat hedelmät, marjat, tee, kaakao, kahvi ja pavut (soija). Osa polyfenoleista imeytyy surkeasti, toiset paremmin. Galliinihappo ja isoflavonit (esim. soijasta) näyttävät imeytyvän hyvin, kuten myös katekiini, flavanonit ja kversetiini. Huonoiten imeytyviä ovat proantosyanidit, teen katekiinit ja antosyanidit. Todellista biologista vaikutusta selittää imeytymisen lisäksi myös käytetty annos (saanti) ja mm. polyfenolin häviäminen elimistöstä (eliminaation puoliintumisaika). (Manach C et al. 2005)

Polyfenolit on vitamiinejakin laajempi ryhmä erilaisia yhdisteitä. Minulle tämä on ollut sekava kapitteli, kunnes Juhana Harju (Aamiainen ruohikolla) jakoi tällaisen kuvan (kaikille avoin julkaisu).

Tein edelliseen luokitteluun pohjautuen suomenkielisen polyfenolikartan, tarkensin paria luokittelussa ollutta ryhmää (esim. muut =fenoliset alkoholit) ja poistin molekyylikaavat. Hain polyfenoleille joitakin uusia lähteitä kirjallisuudesta, joita alkuperäisessä artikkelissa ei oltu mainittu.

[poll id=”38″]

Ehkä tästä kartasta on iloa sinullekin. Jos huomaat virheitä tai muuta päivitystarvetta, ilmoitathan. Tehdään siitä vielä parempi 🙂 . Seuraavassa kirjoituksessa suomalaisten polyfenolien saannista.

Kirjallisuutta

D’Archivio et al. Polyphenols, dietary sources and bioavailability. Ann Ist super s AnItà 2007. Vol. 43, no. 4: 348-361

Manach C et al. Polyphenols: food sources and bioavailability. Am J Clin Nutr. 2004 May;79(5):727-47.Polyphenols: food sources and bioavailability. Am J Clin Nutr. 2005 Jan;81(1 Suppl):230S-242S.

Manach C et al. Bioavailability and bioefficacy of polyphenols in humans. I. Review of 97 bioavailability studies. Am J Clin Nutr. 2005 Jan;81(1 Suppl):230S-242S.

Scalbert&Williamson. Dietary Intake and Bioavailability of PolyphenolsJ. Nutr. August 1, 2000 vol. 130 no. 8 2073S-2085S

Kuva marjoista: bigstockphoto.com

7 thoughts on “Järjestystä polyfenoleihin”

  1. Muutama pikainen tarkennus tuohon karttaan: fenolisista hapoista ferulahappoa on eniten täysjyväviljatuotteissa. Kahvissakin sitä on, mutta saanti on pienempää kuin täysjyväviljasta. (Kahvissa ferulahappo on vapaana muotona, eli imeytymispiikki parin ensimmäisen tunnin aikana nauttimisesta, sitten ”lopahtaa”. Täysjyväviljassa sitoutuneena kuituun, eli pääasiallinen imeytyminen tapahtuu paksusuolesta pidemmällä aikavälillä.)

    Mustikka on aika mitätön ferulahapon lähde. Mutta laittaisin sen merkittävimmäksi antosyaanien lähteeksi ainakin suomalaisessa ruokavaliossa! (Myös muut tummansiniset marjat hyviä lähteitä.)

    Ainakin tästä lähteestä voi perehtyä lisää: Dietary intake and major food sources of polyphenols in Finnish adults. Ovaskainen ML, Törrönen R, Koponen JM, Sinkko H, Hellström J, Reinivuo H, Mattila P. J Nutr. 2008 Mar;138(3):562-6.

    Marjojen osalta asiaa on tutkinut paljon Riitta Törrönen.

    Täältä löytyy kivasti ruoka-aineiden polyfenolipitoisuuksia:
    http://www.phenol-explorer.eu/

    Pelkkä ohutsuolesta imeytymisen tehokkuus ei kerro kaikkea polyfenolien mahdollisesta vaikutuksesta elimistössä. Osa nimittäin imeytyy myös paksusuolesta. Osan metaboloi paksusuolen bakteerit, ja imeytyvät yhdisteet ovatkin näitä metaboliitteja. Osa eritetään heti pois, osa kiertää elimistössä pidempäänkin maksan muokkaamina metaboliitteina. Tämä on siis aikamoinen soppa ennen kuin pystytään kaikki nuo mahdolliset vaikutusmekanismit selvittelemään…

    1. Varmaankin asiallinen lisäys tuo mitä sanot ferulahaposta. Ymmärsinkö oikein että klorogeenihapon (ja siten kahvin) tilalla pitäisi mielestäsi kuvassa olla myös ferulahappo (ja täysvilja). Käsittääkseni USA:ssa klorogeenihappo ja kahvi sinänsä on yksi merkittävimpiä polyfenoleiden lähteitä.

      Seuraavassa kirjoituksessa tosiaan käsittelen suomalaisten polyfenolien saantia, ja paras lähde asiaan taitaa olla juuri tuo Ovaskaisen et al. Finravinto 2002 aineisto. Pikkaisen vanhaa tietoa jo mutta tuoreempaa ei taida olla.

      Melkoinen soppa tosiaan.

  2. Onkohan AJCN:n mustikka ”blueberry” eli pensansmustikka? Meillähän syödään bilberryä eli ”villiä” metsämustikkaa. Usein tosin puhutaan kaikista mustikoista sanalla blueberry…

  3. Olen Reijo kaavaillut vähän jatkoa mainiolle paleo-kirjoituksellesi ja vastaan tuli ns. antiravintoaineiden kohdalla alkyyliresorsinoli, mitä runsaasti rukiissa ja vehnässä. Wikipedian mukaan ”phenolic lipid” ja vaikuttaa tokoferoli-aineenvaihduntaan.

    Paleoyhteisön mukaan yksi viljojen haitallisista aineosista, mutta onkohan kuitenkaan todella näin? Olisiko teillä Reijo tai Jenni ko. yhdisteestä mitään lisätietoa?

    1. Jan, Jenni tuossa alla vastasikin tuohon. Mutta osaatko tarkentaa mihin nimenomaiseen haittaan paleo-genre yhdistää tuon alkyyliresorsinolin, juuri tokoferoliaineenvaihdunnan häiriintymiseen? Lektiinit on myös taidettu haukkua lyttyyn joissakin paleo-piireissä. Ovatko he sittenkin oikeassa? http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16336696

  4. Alkyyliresorsinoli kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti ruistutkijoita. Alkyyliresorsinoli (ja sen eri fraktiot) on täysjyvärukiin ja -vehnän biomarkkeri (Rikard Landberg ryhmineen on Ruotsissa kehittänyt biomarkkerin analysoinnin ja validoinnin). Eli mittaamalla verestä alkyyliresorsinolipitoisuuksia saadaan aika luotettava kuva täysjyvärukiin ja -vehnän kulutuksesta. Vaikuttaa (in vitro kokeiden perusteella) olevan antioksidatiivinen ja antikarsinogeeninen, mutta vakuuttavia kliinisiä kokeita ei (vielä) ole. Joitain väestötutkimusten tuloksia taitaa olla siitä, että alhainen AR-pitoisuus veressä on yhteydessä lisääntyneeseen rintasyövän riskiin.

    Parhaiten siis tällä hetkellä kertoo vain siitä, minkä verran on viime aikoina tullut syötyä täysjyväruista tai -vehnää.

Kommentointi on suljettu.