Piä huolta itestäs! (vieraskirjoitus)

kirjoittanut | 26.01.2012 | Blogi | 7 Kommentit

Tässä blogissa kirjoitan usein tutkimuksista, PUFA:sta, polyfenoleista, FODMAP:eista ja sen sellaisesta pienestä viilaamisesta. Vähemmän on kuulunut ääntä ravitsemuksen toisesta laidasta, käytännön elämästä ja syöjästä itsestään. 

Ravitsemusterapeutti Susanna Kemppaisen vieraskirjoituksessa pureudutaan siihen, miten tärkeää on paitsi ymmärtää se mitä terveellinen ruoka on, myös ymmärtää se miten sen voi viedä yksittäisten ihmisten käytännön elämään. Elämäntilanne, ammatti, henkilökohtaiset resurssit ja kulttuuri sanelee paljolti sitä, mikä suositus tai neuvo voi toteutua käytännössä. Susanna kuvaa ammattikuljettajan kautta esimerkin, ja valottaa työterveyshuollon roolia sekä ravitsemusterapeutin tehtäviä tällaisessa tilanteessa. 

Susanna toimii asiantuntijana Työterveyslaitoksella Oulussa, ja on ollut mukana mm. lihavuustutkijoiden palkitsemassa Virkeänä ratissa -hankeessa. 

_____________________________________________________

Atomeista oikeaan elämään!

Puhutaanko jälleen ruoasta? No, ainakin aloitetaan. Tiedämme tai vähintään luulemme tietävämme ruoasta ja sen vaikutuksista elimistöön uskomattoman paljon. Ruoka ei ole enää ainoastaan leipää, maitoa, lihaa ja voita vaan se on myös kuitua, nopeaa hiilihydraattia, pehmeää rasvaa ja rasvatonta maitoa. Ruokailusta olemme oppineet, että ruokailun säännöllisyys, aterian kohtuullinen koko ja tahdikas syöminen ovat terveellisen ruokailun perusta. Tietoa on kuultu ja tietoa on luettu, mutta sen todellinen ymmärtäminen ja siirtäminen käytäntöön ei ole yksiselitteistä.

Lihavuusepidemia on aiheuttanut kylmiä sotia oikeanlaisesta ruokavaliosta, mikä on saanut tavalliset ihmiset ymmälleen. Eikä ihme, sillä en minäkään osaisi tunnistaa ydinfysiikan uutisia lukiessani, ovatko ne luotettavia, kun en tiedä siitä oikeastaan mitään. Tosin ruoka herättää meissä ehkä enemmän myös tunteita. No, ruoan atomitason syynissä ovat olleet rasvat ja hiilihydraatit. Sen sijaan ruokatottumusten kokonaisuus, myös muukin kuin se itse ruoka, on jäänyt pienten yksityiskohtien varjoon.

Nyt kysynkin, mitä hyötyä on tietää kaikkea sitä tietoa ruoasta, jos ei tiedä juuri mitään sen syöjästä? Tiedämmekö oikeastaan paljoa syömiskäyttäytymisestä ja ruokatottumusten syntyyn vaikuttavista tekijöistä? Näiden tiedostaminen voisi tarjota vastauksia siihen, miksi joku ei aina pysty tai edes halua syödä niin kuin ehkä olisi järkevää. Unohdetaanpa vähäksi aikaa yksittäisten ravintoaineiden osoittelu, ja tarkastellaan sen sijaan elämäämme.

Kulttuurissamme esiintyvät yhteiset arvot ja asenteet aivopesevät käyttäytymistämme. Oma päivittäinen toimintaympäristö ja sosiaaliset tekijät, kuten perhe ja ystävät ohjaavat valintojamme. Mieti hetki suomalaista kulttuuriamme. Mitä kulttuurissamme arvostetaan? Kovaa työntekoa, itsenäisyyttä, pärjäämistä, taloudellista kasvua? Mihin väliin mahtuvat hyvinvointi ja terveys, joita ainakin sanallisesti arvostamme? Otammeko itse vastuuta vai emmekö edes jaksa, kun emme saa tukea mistään?

Työ lyö tahtia sille, miten elämme?

Nuori ammattikuljettaja kertoo:

No, pitäs syyä paremmin ja terveellisemmin, mutta työ antaa yhen rajotteen siihen eli ku on se epäsäännöllinen työ, niin sitä syö, mulla on tapana syyä aina ennen töihin lähtöö koska ei ikinä tiiä, mitä se työvuoro pittää sisällään ja se voi olla kahestatoista tunnista jopa viiteentoista tuntia se työvuoro, niin ikinä et tiiä että saatko nä syyä heti neljän tunnin päästä vai onko sulla joskus kahentoista tunnin päästä seuraava ruokailumahollisuus. Niin varsinki jos meen aamulla kuuteen seittemään töihin niin kyllä sitä jo sillon viien aikaan rupiaa syömään. Mutta sitte taas päinvastanen on yövuoro. Lähen illalla kaheksaan yheksään töihin ja syön sitte etelään mennessä tai sieltä pois tullessa että…aika paljo heittelee ruokatottumukset ja ei voi sannoo että pystys syömään silleen säännöllisesti tunnin heitoilla, että ku sitä voi nukkua sillon ku ois se ruokatauko niin minä en tykkää kesken unieni nousta syömään. Ja tuota…sitten sillä lailla, että…ei sitä vaan rueta sitä ruokaa keittämään tuolla tien varressa. Kyllä sen joku muu tekkee. Ja sitte jos kotona syöpi niin aika…nukkuminen on taas se mukava juttu niin, sitä syö aika semmosta pikasta ruokaa sitte. Mutta voihan sitä aina tehä, monestiki tehny silleen että edellispäivänä seuraavalle aamulle valamiiksi ruuat mutta…on siinä aina oma hommasa ja sitte ku yksin assuu niin sitä on aina liikaa sitä ruokaa sitte. Ja sitte jos oot kahen päivän reissulla ni, onhan se hyvä rueta syömään sitä sen jäläkeen. Tosi hyvvää. Mutta oon miettiny monesti että pitäs syyä paljon terveellisemmin ja miettiny vähän sitäki että miten pystys parantammaan sitä ommaa ruokailutottumustaan, mutta…se on aina vähä, sitä saa aina vaan miettiä, teot on jääny vähä vähhiin”

Ammattikuljettajat ovat hyvä esimerkki työkulttuurisesti vahvasta ammattiryhmästä, jonka työnkuva toisaalta vaatii hyvää terveyttä ja toisaalta tuo haasteita terveellisten elintapojen noudattamiselle. Kuten nuori kuljettajamme kertoo, ammattikuljettajan työ on epäsäännöllistä vuorotyötä ja pitkät päivät verottavat vapaa-ajasta. Sekin vähäinen aika mieluummin nukutaan kuin vietetään laatuaikaa ruokailun parissa.

Työn viedessä suuren osan kuljettajan vuorokaudesta se luonnollisesti vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen ja ruokatottumuksiin. Ammattikuljettajilla onkin todettu tavallista enemmän esimerkiksi lihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia ja uniapneaa kuin muilla työikäisillä. Vaikka vuorotyöllä on todettu olevan useita terveysriskejä, todennäköisempänä syynä kuitenkin ovat kuljettajilla tavallista enemmän esiintyvät epäterveelliset elintavat, kuten huonot ruokatottumukset sekä tupakointi ja alkoholinkäyttö, jotka voivat olla tapa lievittää työn aiheuttamaa henkistä uupumista ja stressiä. Miehen on tehtävä työnsä vaikka sitten oman terveytensä kustannuksella. ”Mitä nyt ihmisetkin sanois, jos alan tässä nössöilemään…”

Nössöilyä tai ei, tässä kohtuullisen terveellinen esimerkkki eväsruuista (pronutritionistin lisäys)

Kukoistava työntekijä, kukoistava yritys

Mitä olet muuten mieltä nuoren ammattikuljettajamme kertomuksesta? Löytyykö siitä todellisia työssä olevia ongelmia vai kenties asenteellisia ongelmia? Sanoisin, että molempia. Todelliset ongelmat tulevat juuri epäsäännöllisestä työstä, pitkistä työvuoroista ja arvaamattomasta työn sisällöstä, mikä on alalla väistämätöntä, ellei itse alan käytäntöjä muuteta. Mitkä ovat sitten niitä asenteellisia ongelmia? Kuljettajamme kuvailee, kuinka ei tykkää kesken uniensa nousta syömään eikä ota ruoanlaittoa omalle vastuulleen tien päällä. Mahdollisesti omissa toimintatavoissa nähdään vikoja kun ”pitäisi” ja ”teot on jääny vähän vähhiin”. Mutta voiko kyse olla myös siitä, että kuljettajalla ei ole tarpeeksi tietoa, ei keinoja, ei tukiverkostoa muuttaa omia toimintatapojaan? Tietoa tuntuisi olevan, onhan hän ihan selvästi pohtinut asiaa, mutta hän ei välttämättä osaa käyttää tietoa hyväkseen.

Haasteellisessa työssä myös työnantajan on hyvä tuntea vastuunsa terveyden ja työkyvyn edistämisessä. Konkreettisesti siihen panostamisen voi aloittaa järjestämällä työntekijöille kattava työterveyshuolto. Työterveyshuoltolakikin sanoo, että työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöilleen työterveyshuolto, jonka kanssa yhdessä sekä työnantaja että työntekijä pyrkivät edistämään työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työ- ja toimintakykyä sekä työyhteisön toimintaa. Peruspalvelut, kuten työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset ja tyky-päivät auttavat jo eteenpäin. Kattavampaan työterveyshuoltoon voi kuulua esimerkiksi sairaanhoito ja ravitsemusterapeutin palveluja. Kaikki työnantajat eivät kuitenkaan edes tiedä tästä velvoitteesta tai eivät ymmärrä sen hyötyjä pidemmällä tähtäimellä. Esimerkiksi kuljetusalalla työhyvinvointiin panostaminen on keskimääräistä heikompaa kuin muilla aloilla, mikä on ristiriitaista ottaen huomioon suuremman tarpeen työn haasteellisuuden vuoksi.

Jos itse terveys ja työkyky sinänsä eivät ole työnantajalle itseisarvoja, niin taloudelliset näkökulmat saavat ainakin korvat hörölle. Hyvinvointiin investoiminen on kannattavaa, sillä sairaspoissaolot vähenevät ja työn tekemisen tehokkuus parantuu. Kela-korvattavuuden mainitseminen voi myös alentaa rimaa. Työterveyshuollon markkinoinnissa näitä kannattaa käyttää kuitenkin valttikorttina vasta sitten, kun muut hyödyt on taputeltu, ettei mentäisi siihen, että terveydestä tehdään vain kauppatavaraa. Tässäkin yhteydessä.

Ravitsemusterapeutin konsultaation tarve selkeäksi

Ravitsemusterapeutti, joka on hankkinut itselleen työterveyshuollon pätevyyden, voi toimia työterveyshuollon asiantuntijana ja hänen toimintansa on kirjattava yrityksen työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan. Jo opinnoissaan ravitsemusterapeutti on hankkinut laaja-alaista näkemystä terveyden edistämisestä eri ympäristöissä sekä sairauksien ehkäisystä terveyskäyttäytymisen ja erityisesti terveellisen ruokailun keinoin, mikä tekee hänestä korvaamattoman työterveyshuollon yhteistyökumppanin. Ravitsemusterapeutin roolista ja vastuualueista on kuitenkin tärkeä sopia työterveyshuollossa, jotta konsultaation tarve on selkeästi nähtävissä.

Kuvitellaan, että nuoren ammattikuljettajamme työnantaja on ollut niin fiksu, että on järjestänyt yritykselleen laajan työterveyshuollon. Kuljettajamme puhuu seuraavassa työterveystarkastuksessa työterveyshoitajalle, että yöunet ovat heikoilla, joita vielä närästyskin heikentää entisestään. Tämän vuoksi työaikainen väsymys on ollut voimakasta, ja hän on alkanut pelkäämään jo liikenneturvallisuuden puolesta. Tulee syötyä melko raskaastikin, kun niin harvoin ehtii. Työterveyshoitaja arvioi, että nyt on selkeä tarve käydä ravitsemusterapeutilla. Hänen kanssaan kuljettaja voi syventyä tarkemmin työaikaiseen ruokailuun ja vuorotyön sille asettamiin haasteisiin.

Ravitsemusterapeutti tiedustelee kuljettajalta työn järjestelyistä, aikatauluista ja tauoista. Läpi käydään myös mahdolliset ruokapaikat ja niiden tarjonta ajoreittien varrella. Ravitsemusterapeutti kysyy onko kuljettaja kokeillut eväsruokailua ja onko sille luotu mahdollisuuksia muun muassa säilytyksen ja lämmityksen suhteen. Taustatietojen perusteella hän antaa vinkkejä monipuolisten ja helposti nautittavien eväiden koostamiseen, jolloin ruokailu ei jää pelkästään huoltamoiden varaan. Rasvainen, kiireessä hotkittu ateria aiheuttaa närästystä, joka häiritsee hyvää unta. Univajeessa sorrutaan jälleen siihen samaan epäterveelliseen ateriaan, kun se on helppo. Kierre olisi katkaistava. Ravitsemusterapeutti saattaa ottaa pienen puhelun myös työantajalle tarkistaakseen, että onhan lakisääteiset tauot kohdillaan ja käytetäänhän ne varmasti lepoon ja ruokailuun eikä tavaran lastaamiseen tai purkamiseen.

Tukea tahdollemme

Pohdin alussa sitä, miten vahvaan työkulttuuriimme saadaan ujutettua terveys ja hyvinvointi, joita ainakin sanallisesti arvostamme. Ratkaisua ei löydetä pelkästään itsestämme vaan se voidaan löytää ympäristöstämme ja työpaikaltamme, jossa kannustetaan ja edistetään työntekijöiden hyvinvointia kokonaisvaltaisesti työn järjestelyistä ja hyvästä työilmapiiristä lähtien. Harva ihminen on yksinään niin vahva, että pelkällä tahdonvoimalla saa rutistettuaan itsestään kaiken, minkä haluaisi. Halu lähtee itsestä, mutta tarvitsemme siihen myös ympäristön tukea. Mikä muuten olisi motivoivampaa nuorelle ammattikuljettajallemme kuin pomo, joka eräänä kauniina aamuna ojentaa coolin kylmälaukun ja sanoo ”Piä huolta itestäs”?

[poll id=”57″]

Kirjallisuutta

Bisogni CA, Connors M, Devine CM, Sobal J. Who we are and how we eat: A qualitative study of identities in food choice. J Nutr Educ Behav. 2002;34:128-139.

Burr V. Sosiaalipsykologisia ihmiskäsityksiä. Tampere: Vastapaino 2007

Jabs J, Devine CM. Time scarcity and food choices: An overview. Appetite 2006;47:196-204.

Jastran MM, Bisogni CA, Sobal J, Blake C, Devine CM. Eating routines. Embedded, value based, modifiable, and reflective. Appetite 2009;52:127-136.

Kemppainen S. Nuorten ammattikuljettajien näkemyksiä ruokatottumuksistaan – onko äijäruokakulttuuria enää olemassa? Pro gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Toukokuu 2011.

Kärmeniemi P, Laitinen J, Latvala J, Olkkonen S, Sainio M, Ylä-Outinen A. Maantieliikenteen ammattikuljettajien työterveyshuolto – opas sisällön suunnitteluun ja toteutukseen. Työterveyslaitos, Helsinki 2009. s. 9-18.

Työterveyshuoltolaki 1383/2001.

Virkeänä ratissa -hanke Työterveyslaitos 2011.