Lopetetaan turha laihduttaminen (vieraskirjoitus)

Tämän vieraskirjoituksen on laatinut laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Hanna on lisännyt paljon pienen ammattikuntamme tunnettuutta pirteällä esiintymisellään julkisuudessa. Hannalla on yksityisvastaanottoa ja oma yritys Nutrifilia, jonka puitteissa hän tarjoaa erilaisia ravitsemukseen liittyviä palveluita, kuten luentoja ja ryhmille suunnattuja elämäntaparemontteja. Hänen äskettäin ilmestynyt kirja Vireyttä vuosiin viisailla valinnoilla paneutuu yli 50-vuotiaiden ravitsemukseeen.  

———————————————————————————————————————

Kuvankaappaus 2013-12-13 kello 6.29.25
Hanna Partanen

Joulun jälkeen alkaa taas kohta lehtien lööpit saarnata sitä ikuista sanomaa: ”Sulata joulukilot dieetillä X”, ”Laihdu tehokkaasti karvasmanteliöljyn avulla”, ”Uusi mullistava ABC-dieetti – laihtuminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!”. Olen jo kohta kymmenen vuotta pitänyt ravitsemusterapian vastaanottoa ja harva haluaa aloittaa sen uuden terveellisemmän elämän joulukuussa, mutta kannattaako tammikuussakaan aloittaa laihdutuskuuria?

Olen ollut vuosia huolissani erityisesti + 50-vuotiaista naisista – välillä kyllä myös miehistä. He tulevat vastaanotolle tavoitteenaan laihtua. Osalla on hyvä syykin: painoindeksi yli 35, sokerit ja verenpaine koholla, nivelrikko, metabolinen oireyhtymä. Osalla labrat ovat oikein hyvässä kuosissa ja painoakaan ei ole kuin viitisen kiloa liikaa, mutta silti on tarve laihduttaa. Toki ymmärrän, että sairauksia on hyvä ennaltaehkäistä ja tehdä elämäntapamuutoksia ennen kuin labra-arvot huutavat hoosiannaa, mutta ammattilaisen näkökulmasta joskus laihduttaminen tuntuu jopa tarpeettomalta ja ainoastaan lisästressitekijänä asiakkaan elämässä.

Painotavoitteet saattavat olla hyvinkin epärealistiset. Asiakas haluaisi painaa saman verran kuin kaksikymppisenä ja mahan pitäisi olla yhtä litteä kuin ennen kolmen lapsen syntymää. Bonuksena tietty sama lihasmassamäärä kuin aktiiviurheilukausien jälkeen opiskeluajalla. Sitten pitää aloittaakin jo ympäripuhuminen. Onko laadukkaan ja hyvän elämän mittari ainoastaan paino ja tietty vaatekoko?

Viisikymppisenä elimistömme alkaa selvästi vanhentua aikaisempaa nopeammin ja tämä on täysin luonnollista. Sidekudokset löystyvät, tulee ryppyjä. Vaihdevuodet saavat aikaa mitä eriskummallisempia muutoksia elimistössä, rasvan varastointipaikka saattaa muuttua lantiolta vyötärölle, kun estrogeenin määrä vähenee. Maha alkaa helpommin pullottaa, kun sisäelimiä pitelevät sidekudokset löystyvät myös. Eli ei siellä välttämättä läski niin pullota, ne on vain sun elimet ja suolisto! Lihasmassa alkaa myös pikkuhiljaa hupenemaan. On arvioitu, että 50 ikävuoteen mennessä noin 10% lihasmassasta rapistuu ja 70 ikävuoteen mennessä määrä on jo 40%! Tämä jos mikä vaikuttaa tulevaisuuden toimintakykyymme!

Kuvankaappaus 2013-12-13 kello 6.26.46

Näen suuren riskin henkilön kohdalla, jolla ikää on esimerkiksi 58 vuotta ja painoindeksi noin 28 ja hän haluaisi laihduttaa ainakin sen kympin pois. Jos laihduttaminen tehdään väärin ja liian nopeasti kymppikilo lähtee valitettavan helposti juuri lihasmassasta eikä rasvakudoksesta. Ruuhkavuodet pitäisi olla monella viisikymppisellä ohi, mutta käytännössä on toisin. Lapset ovat ehkä lentäneet jo pesästä, mutta omat iäkkäät vanhemmat kaipaavat apua ja tukea. Nyt on myös vihdoin aikaa uurastaa töissä, vaikka palautuminen ylitöiden tuomasta rasituksesta on selkeästi vaikeampaa kuin nuorempana.

Stressi ja huono uni vaikuttaa myös ratkaisevasti kehon koostumukseen ja laihdutustulokseen. Vähän nukkuvat menettävät enemmän lihasmassaa kuin rasvamassaa laihduttaessaan. Tällaista laihtumistulosta tuskin kukaan haluaa? Taustalla useimmilla on myös jojo-laihuttamista pussikuureilla, paastoilla, karppaamisella ja kaalisoppakuureilla. Tuloksena aineenvaihdunnan hidastuminen ja kilot ovat tulleet aina korkojen kera takaisin.

Ikäihmisten normaalin painon painoindeksisuositus on eri kuin työikäisten. Puhutaankin lihavuuden paradoksista, sillä lievä ylipaino näyttää suojaavan ennen aikaiselta kuolemalta sekä tietyiltä sairauksiltakin. Kun normaalipainoindeksi työikäisellä on 18,5-25 on suositus ikäihmisellä 24-29. Usein kehotankin asiakastani miettimään, onko painon pudotukselle todellista tarvetta? Entäpä jos keskityttäisiin yli viisikymppisenä enemmän riittävään liikuntaan, säännölliseen ateriarytmiin sekä riittävään proteiinin saantiin. Näin turvattaisiin paremmat ja toimintakykyisemmät eläkevuodet. Osa huojentuu, kun sanon, että älä ajattele itseäsi lievästi ylipainoisena, vaan muutamia vuosia alaikäisenä. Terveys ja hyvinvointi kun on paljon muutakin kuin vain painon kyttääminen.

Osalla on taas syystä tai toisesta jopa pakkomielle saada paino alas ja olla ”normaali”. Toki en väitä, etteikö se olisi mahdollista, mutta yli viisikymppiseltä vaatii usein liian paljon ja ihminen joutuu luopumaan monesta itselleen tärkeästä asiasta. Liiasta luopuminen tai turhan suuret muutokset saattavat taas heikentää elämänlaatua ja luoda vaan lisästressiä päiviin, joka jarruttaa taas laihtumista.

Lopetetaan siis turha painon kyttäys ja keskitytään hyvään, tasapainoiseen oloon ja tulevaisuuden toimintakykyyn.

Joulu- ja painorauhaa kaikille!

 

Hanna Partanen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti

Nutrifilia

www.vireyttavuosiin.fi

Kuvankaappaus 2013-12-13 kello 6.23.32

 

15 thoughts on “Lopetetaan turha laihduttaminen (vieraskirjoitus)”

  1. Hei,

    asiallinen kirjoitus ja hyvä viesti.

    Olisin ainoastaan huomauttanut ns. lihavuuden paradoksista, jota todennäköisesti ei ole olemassa. Esim. Okinawalla vanhukset ovat poikkeuksetta hyvin hoikkia, eikä heidän kulttuurinsa korosta runsasta proteiinin syöntiä hyvän terveyden takaajana.

    Oma isoäitini toimii varmasti ok esimerkkinä siitä mitä tilastoissa tapahtuu. Isoäiti kuoli hiljattain 81-vuotiaana keuhkosyöpään, painoindexin puolesta kyseessä oli anorektinen yksilö, ja näin oli ollut ainakin 10 vuotta; kolesterolit, verenpaine, verensokeri loistavat, ja kaikki hyvin alhaalla. Valtava syöpäpesäke keuhkoissa; tupakointi aloitettu 19-vuotiaana. Tällainen tapaus menee tilastoissa ”paradoksina”, vaikka oikeasti tutkijoilla on hyvin selvillä se, mitä oikeasti tapahtuu: ns. reverse epidemiology, josta Suomessakin kirjoitettu alan julkaisuissa paljon. En kuitenkaan tiedä mitä tämä vaikuttaa lihavuuden ehkäisyyn iäkkäillä, tulisiko asiassa olla aktiivinen vai ei. Kirjoituksessa mielenkiintoinen näkökulma.

  2. No jaa.., olen eri mieltä Hannan kanssa ja niin on vaimonikin 59v. Itse olen 72v.

    Vanheneminen ei ole mikään sairaus, eikä edes tekosyy heittäytyä tahdottomana ajan hampaisiin.

    Ikä kyllä kannattaa ottaa huomioon. Lopetin tupakoinnin 30v. , lihomisen 35 v. ja dokaamisen 40 v. Noin meni hyvin, mutta 60 v. aloin ttutkimaan vähän tarkemmin vanhenemista välttääkseni viagran, lautoshoidon rollaattorin ja sen semmoiset.

    Tutkimiset ja niistä opiksi ottaminen eivät olleetkaan hukkaan heitettyä aikaa. Läskigeenisenä painoindeksini on nyt 24 vaimollani 22 ja lihaskatoa varten olen alistunut jopa salilla käymiseen. Ennen hymähtelin tällekin.

    Ruokavaliomme on muuttunut täysin. Leipää ei laisin, ei pastaa, eikä paljon muutakaan jonnin joutavaa. Iherbistä tilaamme paljon ja luomutoreilta ostamme lähes kaikki vihanneksemme. Täällä Espanjassa sekin on halpaa.

    Tällä haluan vain korostaa, että miksi ns. ammatti-ihmisetkin menevät heikoimman yhteisen luonteen mukaan.

    Aikuisena pitää jokaisen olla aikuisempi kuin nuorena ja aikuisuuteen kuuluu pitää terve sielu terveessä ruumiissa.

    ps. emme tuosta huolimatta ole tiukkapipoja elintavoissamme. Kylässä käydessämme ja lomaillessamme syömme mitä talo tai lomakohde tarjoaa. Tressin ymmärtäminen on osa aikuistumista sekin.

  3. ””Taustalla useimmilla on myös jojo-laihuttamista pussikuureilla, paastoilla, karppaamisella ja kaalisoppakuureilla. Tuloksena aineenvaihdunnan hidastuminen ja kilot ovat tulleet aina korkojen kera takaisin.””

    Monelle järkevä karppaaminen on luonteva ja mitä sopivin ruokavalio ja jonka avulla paino pysyy hallinassa. Ikävää kun monet ravitsemusterapeutit ei osaa nähdä karppaamista( vhh:ta) vielä vaihtoehtoisena ruokavaliona. Ei karppaaminen ole pelkkää pekonin, munan ja voin mussuttamista (induktiovaihetta). Ruotsissa on viitteitä nähdä karppaamisen myönteisenä ilmiönä, jota ei jostain syystä suomesta löydy(?)

  4. Komppaan Veikko P:tä. Itselläni tuota ylipainoa on vielä jäljellä, mutta olen edennyt hyvän matkaa entisestä sokeri-, leipä-, ja einesmättömaailmasta parempaan suuntaan.

    Ensimmäinen ajatus joka heräsi oli se että nyt kun ollaankin huomattu että se paino ei rasvattoman maidon ja sokerijogurtin ja leivän mättämisellä putoakaan, niin sitten onkin ok jos on ylipainoa..
    Hyvähän se tietysti on jos ymmärretään että kaikki ihmiset eivät sovi samaan muottiin. Mutta ulkonäön sijaan se tavoiteltava asia voisi ehkä ennemminkin olla juuri tuo ilman rollaattoria / laitoshoitoa pärjääminen, jota ei kai alipainokaan itsessään edistä millään tavalla!

  5. enemmän painottaisin hyvää kuntoa painosta riippumatta. Hyvä kunto on, jos jaksaa juosta yhtäsoittoa 5-10 km. Toiseksi tavoitteksi laittaa vyötärön ympärys kuntoon tai rasvaprosentti alas. Mittanauha riittää. Painoindeksi on liian keskiarvo eikä huomioi alkuunkaan meidän erilaisia ruumiinrakenteita.

  6. Muutama kommentti kommentteihin. On totta, että iäkkäillä lievän ylipainon suojaisa vaikutus häviää, mikäli ikäihminen on täysin terve, mutta näitä henkilöitä harvemmin vastaanotollani tapaan. Mutta on vastaanotollani ollut muutamia oikein huippukuntoisia yksilöitä, joilla on hyvin lihasmassaa yli 70-vuotiaanakin, vaikka painoindeksi on alle 25. He ovat olleet ikänsä hyvin liikunnallisia ja aktiivisia. Tällaisia henkilöitä tosin olen tavannut urani aikana vain muutaman, joka luontaista, sillä harvemmin he ovat ravitsemusterapeutin tarpeessakaan.

    HTP:lle kommentoisin, että kerroin vain kokemuksistani vastaanotolla. Miksi suosittelisin henkilölle karppausta uudestaan, jos se hänelle ei ole sopinut aikaisemmin? Eräskin henkilö laihdutti 38 kiloa karppaamalla ja sitten kertoi, että parsakaalit ja kukkakaalit tulivat korvista ulos ja lopetti. Lihoi sitten 40 kg takaisin 1,5 vuodessa. Toki vastaanotollani on heitäkin, jotka hiilihydraatteja vähentämällä ovat onnistuneet painonhallinnassa ja kasvisten käyttömäärä on mukavasti kasvanut. Tämä on tietysti terveyden kannalta loistava suuntaus! Minusta on ikävää, että monet karppaajat ajattelevat, että kaikki ravitsemusterapeutit ovat ”THL:n kätyreitä”, jotka eivät osaa soveltaa hyvän syömisen periaatteita yksilökohtaisesti. Joku saattaa onnistua pudottamaan painoaan toistakymmentä kiloa syömällä suklaata pari patukkaa päivässä, kun lähtötilanteessa suklaata on mennyt lähes levyllinen päivässä. Suunta on siis oikea, vaikka täydellisyyteen ei päästäkään.

    Terveys ja toimintakyky on monen tekijän summa. Monilla ylipitkät työpäivät ja vapaa-ajan ”vaatimukset” vaikuttavat pitkälti myös syömisen hallintaan. Tutkimuksissa on myös havaittu, että keski-ikäisten työkyky ja psyykkinen kuormitus on yhteydessä eläkeiän toimintakykyyn ja eliniän pituuteen. Tärkeintä on siis löytää jokaiselle sellainen tasapaino syömisen, työn, perhe-elämän ja harrastusten välille, joka tukee voimavaroja pitkäaikaisesti. Jatkuvat turhat laihdutuskuurit vain stressaavat ja ahdistavat, joten nähkäämme asiat in big picture 🙂

  7. Pikkaisen tuppaa ottamaan päähän tämä että jokaisen artikkelin keskusteluun pitää saada päästä tyrkyttämään karppausagendaa. Minulla samanlaisia kokemuksia kuin Hannalla, vastaanotollani karppaajat epäonnistuvat/onnistuvat yhtä usein kuin muutkin laihduttajat.

    Viimeisen vuoden aikaan on erittäin harvassa tapaukset joissa joku asiakkaistani esittää, että haluaisi ryhtyä karppaamaan. Useimmiten on toive siitä, että saisi nauttia monipuolisesti eri ruokaryhmistä, ja löytää itselle sopivan rytmin. Joidenkin kanssa päädytään hiilihydraattien vähentämiseen, toisten kanssa rasvan vähentämiseen. Usieden kanssa kyse on iltasyömisongelmasta ja liittyy liuta monnaisia syitä. Laadukkaasti toteutetulla karppauksella on oma paikkansa hoidossa ilman muuta. Mutta on turha luulla, että se ratkaisisi lihavuusongelman, vaikkapa iäkkäämmässä väestöluokassa.

    Timo Strandberg on kirjoittanut hyvän tutkimusartikkelin lihavuuden paradoksista iäkkäillä suomalaismiehillä: Explaining the obesity paradox: cardiovascular risk, weight change, and mortality during long-term follow-up in men. Eur Heart J (2009) 30 (14): 1720-1727

    Siinä todetaan, että kaikkein huonoiten pärjäävät ne miehet joilla on keskiässä huono riskitekijäprofiili ja sitten laihtuvat vanhana. ”Importantly, those men who subsequently moved from overweight to normal weight had had the highest CVD risk in midlife and worst prognosis in late life.”

    1. Tuo karppauksen tunkeminen joka paikkaan kertoo lähinnä siitä, että tietyille ihmisille se on ”enemmän” kuin ruokavalio. Eikä mitään muuta vaihtoehtoa enää pystytä näkemään – missään kohdassa, minkään tilanteen suhteen.

      Aika surullista.

      1. Juuri näin, ikävä ilmiö. Itse olen muuten keski-käinen (48 v) mies ja ihan normaalin kotitekoisen sekaruoan kohtuukäyttäjä ja liikunnan ystävä. Olen terve kuin pukki eikä ole hiilarit päässeet lihottamaan:

        http://oi44.tinypic.com/bfg6kh.jpg

        Urheiluseurassamme on monia vähintään ikäsisiäni ”poikkeusyksilöitä” jotka olemuksellaan sotivat vilja_ja_hiilarit_lihottaa_ja_sairastuttaa-karppipropagandaa vastaan 🙂

      2. Jos puhutaan painonpudotuksesta, niin karppaus toimii tutkitusti. Turha sitä on mollata sen takia. Karppausta on myös monenlaista, tiukkaa atkinsiä ja hyväkarppaamista. Puolestapuhujat ovat varmaankin onnistuneet sillä pudottamaan hyvin ja vakuttuneet sen tehosta eikä saa pidettyä sitä omana tietonaan 🙂

        Oma kantani on se että on ihan sama millä painon saa putoamaan, kunhan se putoaa rasvamassasta, ei lihaksista (tai no, pieni menetys tuskin haittaa jos rasvaa lähtee paljon). Omalta kohdaltani voisi todeta että karppaus on ollut helpoiten noudatettavissa. Ymmärrän hyvin jos jos moni sitä sen takia puolustaa.

        Pysyvään painonhallintaan vaaditaan kuitenkin pysyvä elämänmuutos. Sen takia ”kuurit” on vaarallisia jos palataan samaan eikä pystytä omaksumaan elämäntapamuutosta, jolla pudotettu paino saadaan pysymään. Tämä on jojolaihduttamisen eroon pääsemisen A ja O. Omakohtaista kokemustakin on, valitettavasti. En siis sano, että se olisi helppoa varsinkin kun elämäntilanteet vaihtelevat. Itse olen ainakin huomannut että liikkumattomuus, huono uni ja stressi vaikuttavat vaikka dieetti olisikin kunnossa ja niistä pitäisikin puhua enemmän painonhallinnan yhteydessä.

  8. Reijo kirjoitit : ”Pikkaisen tuppaa ottamaan päähän tämä että jokaisen artikkelin keskusteluun pitää saada päästä tyrkyttämään karppausagendaa”

    En mielestäni mitenkään ole tyrkytys asenteella liikkeellä. Sua ottaa päähän, jos annoin vastinetta Partaselle, jossa hän liitti karppauksen ”jojolaihduttamiseen”. Teetkö oIkeutta ravitsemuskeskusteluun, jos noin niuvasti suhtaudut vhh ruokavalioon yhtenä mallina? Kirjoitinhan, että monelle vhh on mitä sopivin vaihtoehto, ei kaikille.

    1. Kommenttini ei ollut kohdistettu sinulle, vaan se oli yleinen havainto monien kirjoituksien pohjalta. Jos luet viimeisen kahden vuoden aikaiset postaukseni, niin huomaat että kyllä niihin ollaan yleensä ensimmäiseksi rintämässä kertomaan karppauksen ilosanomaa.

  9. Onko Reijoi pohtinut mistä tämä useaan otteeseen mainitsemasi ”tulosten ja löydösten ristiriitaisuus kumpuaa”?

    Olen sitä mieltä että se on osaltaan itseaiheutettua ravintotieteessä.

    Otetaan vaikka esimerkkinä BMI ja sen käyttö, Mielestäni sitä ei voi käyttää kuin parhammillaankin vain suuntaa antavana koska se on itsessään jo niin epätarkka määritelmä käytettäväksi oikein mihinkään jossa halutaan tarkkaa ja ristiriidatonta ymmärrystä.

    1. Tuosta voisi kyllä joskus kirjoitellakin. Kiitos ehdotuksesta. Ei tutkimustulokset ole aina yhdensuuntaisia lääke- tai lääketieteellisiä laitteitakaan koskevissa tutkimuksissa, vaikka pilleri on aina helpompi nielasta, kuin muistaa noudattaa jotain tiettyä ruokavalio ruuasta ruokaan, päivästä päivään.

  10. Ylipäätään laihduttaminen on lähtökohtaisesti virheellinen ajatus. Pitäisi puhua painon hallinnasta. Asia, joka jää usein tajuamatta on, että paino lisää huomattavasti energian kulutusta. Ei siis tarvita mitään erillistä laihdutusvaihetta, jossa syödään eri tavalla kuin normaalisti. Riittää, että alkaa syödä sillä tavalla kuin on aikomus syödä sen laihtumisen jälkeen. Paino putoaa näin ajan myötä siihen, missä se tuolla ruokavaliolla sitten pysyykin. Jos sitä pysyvää muutosta syömistottumuksiin ei pysty tekemään, sitten on turha laihduttaa.

Comments are closed.