Teollisuuden ja kaupan rooli lihavuusepidemiassa

Tänään TV1:llä alkaa kolmiosainen BBC:n sarja Lihavuusepidemian syntipukit, (engl. Men who made us fat). Tässä ohjelmasarjassa pureudutaan yhteen  keskeiseen lihavuuden syyhyn eli pikaruoka- ja elintarviketeollisuuden paisuneeseen rooliin.

Suomessa elintarvike- ja pikaruokateollisuuden roolista lihavuusepidemian osatekijänä on keskusteltu melko vähän. Polttopiste tuppaa pyörimään hiilareissa, paastossa, proteiinissa, kuidusssa, ateriarytmissä, nälän hallinnassa jne. Juttu pyörii yhden ihmisen ympärillä aivan kuin hän eläisi eristyksessä muusta yhteiskunnasta -ja yritystoiminnasta. Ylellä esitettävässä ohjelmassa katse siirtyy elinympäristöön. Ruuan jakelun ja tuottamisen osalta on tapahtunut suuri muutos, aikalailla vaivihkaa. Pitkälle prosessoitu, makuhermojen taajudelle viritetty ruoka on vienyt pidemmän korren.

Lihottavan, epäterveellisen, halvan ja hedonistisesti houkuttelevan ruuan saatavuus on ennennäkemätöntä.  Hetken mielihyvää hakevan nykyihmisen lankeaminen on tehty helpoksi. Annoskoot ovat revenneet vuosien saatossa. Pitempään eläneet muistavat millaisia tynkiä olivat karkkihyllyt ja miten pikkuruisia oli lapsukaisten karkkiannokset 1970-luvulla. Standardikokoinen hampurilainen, sipsipussi, limsapullo ja olutölkki ovat myös paisuneet samalla kun energiantarpeemme on vähentynyt. Olisiko aika kääntää kehityksen kulku?

Maailmalla alan ehdottomat asiantuntijat eivät ole ihan hampaattomia pikaruoka- ja elintarviketeollisuuden suhteen, vaan sanovat asiat suoraan niin kuin ne ovat.

Harvardin ravitsemusprofessori Walter Willett: ”Whys of rising obesity” (2013).

”Harvard nutrition expert Walter Willett compared the marketing of junk food to kids with an earlier era’s child labor practices, saying that young people have been “exploited” by both systems. He said such food marketing is an important factor in America’s obesity epidemic. … This is a natural consequence of a capitalist food supply.”

WHO:n pääjohtaja Margaret Chan  terveydenedistämisen kongressin avajaispuheessa Helsingissä (2013)

”As the new publication makes clear, it is not just Big Tobacco anymore. Public health must also contend with Big Food, Big Soda, and Big Alcohol. All of these industries fear regulation, and protect themselves by using the same tactics. Research has documented these tactics well. They include front groups, lobbies, promises of self-regulation, lawsuits, and industry-funded research that confuses the evidence and keeps the public in doubt.”

Tiedelehti PlosOne  julkaisi teemanumeron (2013) elintarviketeollisuuden vaikutuksesta siihen mitä syömme. Mm. lihavuustutkija Kelly Brownell toteaa:

”Respectful dialogue with industry is desirable, and to the extent industry will make voluntary changes that inch us forward, the public good will be served. But there must be recognition that this will bring small victories only and that to take the obesity problem seriously will require courage, leaders who will not back down in the face of harsh industry tactics, and regulation with purpose.

Lancet-tiedelehti (2013): ”Profits and pandemics: prevention of harmful effects of tobacco, alcohol, and ultra-processed food and drink industries”

” Ultra-processed products are typically energy dense; have a high glycaemic load; are low in dietary fibre, micronutrients, and phytochemicals; and are high in unhealthy types of dietary fat, free sugars, and sodium.  When consumed in small amounts and with other healthy sources of calories, ultra-processed products are harmless; however, intense palatability (achieved by high content fat, sugar, salt, and cosmetic and other additives), omnipresence, and sophisticated and aggressive marketing strategies (such as reduced price for super-size servings), all make modest consumption of ultra-processed products unlikely and displacement of fresh or minimally processed foods very likely. These factors also make ultra-processed products liable to harm endogenous satiety mechanisms and so promote energy overconsumption and thus obesity.”

Kyse on myös ruokatavarakaupasta. Kauppojen ruokahyllyjen  järjestys on mietitty siten, että ihmiset ostaisivat mahdollisimman paljon. Myös roskaruokaa. Ruokakaupat ja huoltoasemat vivuttavat impulsiivista tunnepohjaista ostopäätöksentekoa eli hyöyntävät ns. impulse marketing -taktiikkaa.

Tiedelehti NEJM:n artikkelissa ehdotetaan, että epäterveelliset ruuat pitäisi sijoittaa kaikkein perimmäiseen nurkkaan (Candy at the Cash Register — A Risk Factor for Obesity and Chronic Disease). Lidl teki viime viikolla esimerkillisen tempauksen Briteissä ja lopetti kokonaan karkkien myynnin kassojen läheisyydessä (Lidl bans sweets at the checkout). Kysymys kuuluu mitä tulee tilalle; olutta vai siideriä 😉 . Olisi hienoa jos vaikka annospusseihin pakatut hedelmät päätyisivät tälle paikalle.

Voittoa tavoittelevat pörssiyhtiöt pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta kansalaiset ostaisivat epäterveellisiä ruokia ja juomia maksimaalisesti. Negatiivisen julkisuuden torjumiseksi (ja myyntikäyrän pitämiseksi nousujohteisena) yritykset tuottavat vähemmän epäterveellisiä ruokia ”vaihtoehdoiksi”, erilaisia yhteiskuntavastuukampanjoita, kumppanuusohjelmia ja lobbauskampanjoita. Viime kädessä vedotaan työpaikkojen tai verotulojen menetykseen, jos muu ei auta.

Kannattaa muistaa, että maailman luokan korporaatioissa mitataan aina erilaisten kumppanuustoimenpiteiden hyöty rahalla, mitä jää viivan alle. Yritykset tietävät, että kumppanuusohjelmiin laitettu raha tulee takaisin. Joko niillä saadaan vähennettyä negatiivista julkisuuskuvaa, vähäteltyä ongelmaa tai myytyä vähemmän haitallisia uusia ultraprosessoituja ruokia. Terveys ei viime kädessä kiinnosta, vaan raha (jonka voi sitten sijoittaa vaikka Caymansaarille).

Mitä olet mieltä syvällä yhteiskunnassamme istuvan Willettin mainitseman ”kapitalistisen elintarviketarjonnan” roolista lihavuusepidemiassa?

PS. Ohjelmassa on monta virhettä ja kärjistystä, joten on hyvä pitää terve skeptisyys valmiudessa

Hyvää lämmittelyä teemaan: Lihavuuden hoitoon perehtyneen lääkärin, apulaisprofessori Yoni Freedhoffn video

37 thoughts on “Teollisuuden ja kaupan rooli lihavuusepidemiassa”

  1. Olen kyllä tasan samoilla linjoilla. Tässä soditaan tutkimusten tuloksista samalla kun teollisuus/bisnes vie meitä 100-0.

    Ympäristötekijöihin puuttumista kaikilla sektoreilla kannatan 🙂

  2. Ravitsemusvalistajat syyttävät alituiseen esim. kasvaneita karkkipussien kokoja. Peiliin he eivät katso vahingossakaan.

    Lihavuusepidemia alkoi maassamme 80-luvun alussa kun rasvan osuus ravinnossa kääntyi laskuun. Rasvan osuus on kääntynyt nyt nousuun ja lihavuusepidemian kasvu pysähtynyt. Elikkäs näin.

    Kyllä ruokateollisuus myy sitä mikä menee kaupaksi. Ei vähiten vähän rasvaa tuotteita viime vuosikymmeninä.

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Espoo

    1. Tuo väite rasvan osuudesta ei taida pitää paikkaansa, ainakaan ravintotaseiden mukaan. Ravintotaseiden mukaan (jotka eivät sisällä kyselytutkimuksien aliraportointivirhettä) rasvan osuus energiasta ei ole muuttunut sitten 1960-luvun. Tämä kuva kertoo tilanteen Kts. myös koko Patrik Borgin teksti).

      Painonhallintaa koskevat kirjallisuuskatsaukset eivät ole löytäneet painonhallinnan ja minkään energiaravintoaineen välillä selvää yhteyttä. Sen sijaa ruoka-aineiden ja painonhallinnan välillä on.

  3. Vielä jatkona edelliseen.

    Kun esim. lasten lihavuus räjäytettiin kolminkertaiseksi 80-luvun alusta lukien kolmessa vuosikymmenessä, niin eikö kertaakaan tule valistajille mieleen, että olisiko vika meidän väärissä ohjeissa? Meinaan esim. kasvisten syönti lisääntyi, rasvan (erit. tyydyttyneen) väheni, ja hiilareiden osuus nousi.

    Pystytkö, Reijo, tai joku muu näyttämään yhdenkin artikkelin, jossa ns. virallisen linjan edustaja katsoo peiliin ja analysoi lihavuuden hoidon oikeellisuutta. Lihavuuden ehkäisyssä on ainakin täydellisesti epäonnistuttu. Eikö olisi luontevaa analysoida ohjeiden oikeellisuutta? Jos futisjengi putoaa ykkösdivarista vitoseen, joutuu valmentaja ohjeineen varmasti luopumaan hommastaan ja jos on fiksu osaa analysoida omaa rooliaan epäonnistumisessa. Eikö näin voisi olla myös ravitsemusvalistajien osalla.

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Espoo

  4. ”Tuo väite rasvan osuudesta ei taida pitää paikkaansa, ainakaan ravintotaseiden mukaan. Ravintotaseiden mukaan (jotka eivät sisällä kyselytutkimuksien aliraportointivirhettä) rasvan osuus energiasta ei ole muuttunut sitten 1960-luvun. Tämä kuva kertoo tilanteen Kts. myös koko Patrik Borgin teksti).”

    Ei taida. Kyllä se sittenkin taitaa:

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00013

    ”Tyydyttyneen rasvan osuus energiansaannista oli 1970-luvun alussa 21 %, vuonna 1982 se oli 19 % ja vuosina 1997 ja 2002 enää 14 %. Kokonaisrasvan osuus on samana aikana pienentynyt 38 %:sta naisilla 32 %:iin ja miehillä 35 %:iin.”

    Ja vielä tuostakin tultiin alaspäin. Vähän rasvaa tuputus meni kyllä kansaan sillä seurauksella, että monet 2-tyypin diabetes geenit omaavat tönäistiin lihavuuskierteeseen, kun rasvojen välttely johti hiilareiden suosimiseen. Näin tässä kävi.

    Olisi enemmänkin sanottavaa, mutta kun on tämä ”leipätyökin” tässä johon täytyy keskittyä.

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Espoo

    1. Öh, siis tuo kokonaisrasvan osuus on pienentynyt 38%sta 32%iin ja selittää miesten lihomisen. On se tarkkaa 😀

      Paljonko on muuten kokonaisenergian saanti lisääntynyt samaan aikaan? Entäpä rasvan määrä grammoissa?

      Mitenkäs on samaan aikaan käynyt liikkumisen määrän ja vaikkapa oluen kulutuksen kanssa?

      Jne.

      Sami hakee nyt agendalleen uskollisena vähän liian yksiulotteista selitystä.

    2. On se hyvä, että Uusitalo on löytänyt ”ainoan oikean” SYYLLISEN eli kaiken ”virallisen”. Riippumatta siitä, että vastakkaisia viitteitä löytyy (esim. se, että samaan aikaan sv-tautiterveys on kohentunut) ja siitä, että – kuten nimim. ”rhh rules” huomauttikin – pelkkä suhteellisten osuuksien tarkastelu ilman energiansaannin absoluuttisen määrän, kulutuksen jne. huomioimista ei kerro asiasta …

      No, yhtään mitään.

  5. ”Julkisuudessa itsensä ruoskiminen ei ole kuulunut asiantuntijuuden perusilmeeseen.”

    Eihän kukaan tuota ruoskimista odotakaan, vaan kun ihan vaan myönnettäisiin (siis suositusten laatijoiden puolelta) että virhe on tehty. Ei siihen ruoskimista tai muutakaan itsensä parjaamista tarvita.

    Tosiasiassa niitä virheitä tulevaisuudessakin kuitenkin tulee tehtyä, myös noiden asiantuntijoiden toimesta, kukaan kun meistä ei ole täysin virheetön, mutta jos nyt vaikka edes siis myönnettäisiin, että metsään on menty. Ja että miten sieltä tullaan takaisin, siihen pyrittäisiin.

    Tuo prisman ohjelma sarja on katsomisen arvoinen.. Myös tuon tohtori Lustigin juttuja lukenut netistä myös. Kyllä todellakin markkinatalouden lait, voiton tavoittelu nimen omaan, on se mikä meidän ravitsemuksen suuntaan on vaikuttanut. Meille suomessakin on nämä ravitsemussuositukset alun alkaen tulleet USAsta kuten niin moni muukin uusi asia, ja sitä on joko suoraa kopioitu meille tai fiksattu joltain pieneltä osin, esim.että ruisleipää pitää syödä, kaikkien.

    Karppaajia erityisesti kyllä kiittäisin siitä, että hiilari keskustelu ja koko ravitsemuskeskustelu yleensä on aloitettu.. Sekä keskustelu siitä mikä ihmiselle ylipäänsä on ravitsemuksellisesti tarpeellista, eli perus raaka-aineista puhtaasti valmistettu ruoka, joka voi hillitysti sisältää myös hiilareita, mieluiten kasviksista ja marjoista, (kuidutkin saa kaikki tarpeelliset kasviksista, viljoja ei sinänsä tarvita) ja kaikki teollisesti valmistettu jätettäisiin vähemmälle tai vaikka kokokaan pois ruokavaliosta.

    Meidän yhteiskuntamme vaan on niin tuon markkinakoneiston ylläpitämä, että monelta osin kyseiset ajatukset on mahdottomia, mutta jos edes jotkut vähentävät sokereiden syömistään, niin voidaan olettaa, että edes jotkut myös ovat terveempiä jatkossa.

    1. Kiitos, hieno löytö eli alkuperäinen (?) Keysin vastine Yudkinin ym. sokeriväitteisiin. Lopuksi selitettyään ensiksi, ettei sokeri ole sydäntautien riskitekijä Keys toteaa: ”None of what is said here should be taken to mean approval of the common high level of sucrose in many diets.” Eli vaikka sokeri ei ole Keys’n mukaan sydäntautien riskitekijä niin sokerin runsas käyttö ei toki ole hänen mielestään hyväksyttävää.

      Ancel Keysin kolesteroliajatukset esitettiin osittain väärin Lihavuuden syntipukit ohjelmassa. Kiitos Juhana Harjulle, joka kerkesi nostaa asian esiin jo aiemmin Aamiainen ruohikolla -sivullaan. http://jn.nutrition.org/content/70/2/257.full.pdf
      ”It is concluded that sugar and lactose tend to produce higher serum cholesterol levels than equal calories from carbohydrates contained in fruits, leafy vegetables and legumes”.

  6. Olen kyllä, Reijo, aikoinaan lukenut Borgin jutun. Hiilareiden osuus väheni 60- ja 70-luvuilla monessa maassa. No, sikäli käy hyvin karppaajien käsitykseen siitä, että helpoiten energiaa saa pois juuri hiilareista ja noin kahtena vuosikymmenenä keskimääräinen energiansaanti on varmasti vähentynyt, lihavuus ei kasvanut. Lihavuusepidemia alkoi vasta 80-luvun alussa. Tämän jälkeen hiilareiden osuus ei ole vähentynyt, Suomessa ainakaan.

    Terveyskirjaston ja Borgin linkin datat ovat ristiriidassa. Kumpi on väärin?

    Kuitu merkkiaineena? No, kuitu pärjää kaikissa suuren väestön vertauksissa. Täysjyvä sisältää paljon enemmän kaikkia vitamiineja hiven- ja kivennäisaineita kuin kuorittu vilja. Tämän vertailun se voittaa. Voidaan tietty ottaa jälleen lautasmallikisat pystyy minun kokoama vhh ilman viljakuitua vs. runsas tärkkelys, oli se sitten kuinka täysjyvää tahansa, minä voitan.

    Fogelholm totesi muuten kirjassaan 90-luvun lopulla. ”Rasvan käyttö on vähentynyt 80-luvun alusta ja väestö lihonut. Ristiriidasta huolimatta tärkeimpiä tavoitteita on edelleen rasvan vähentäminen.” Näin se Fogelholm hoiti tilastoa. Terkkareiden vastaanotoille meni ”lukuisia yksilöitä” joille, ”syö leipää” ”vähennä rasvaa” oli kohtalokas ohje. Yksi niistä olin minä. Toinen oma lapseni.

    Liikunnan määrä on kasvanut 80-luvun alusta. Erityisesti lasten osalta. Heidän osaltaan ei edes olut ole selittävä tekijä lihavuuden kasvulle. Väärät ohjeet ovat. Lapseni vuoksihan minä olen tätä epätoivoista sotaani vuosikaudet käynyt. Ravitsemusvalistus yrittää pelastaa omat kasvonsa, minä lapseni. Tavoitteensa kullakin.

    Jep, väärässä olemisen taito on vaikea. Nyt jos koskaan siihen olisi tarvetta. Ravitsemusvalistuskin on ruvennut vähän karppaamaan. Itämeren ruokavalio on huomattavasti vähähiilarisempi kuin edellinen kolmio. Olkoonkin, että kaikille sopivaa oikeaa kolmiota ei ole olemassakaan. Oikea hiilareiden osuus ravinnosta on 0-80% energiasta.

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Espoo

  7. Menin tähän ikuiseen lankaan. Aina vaan uudestaan, joku karppaaja vääntää minkä tahansa aiheen joka pikkaisenkin liittyy painonhallintaan lopulta aina hiilareiden ja rasvan suhteeseen.

    Tämä karppaus tarina päättyy tähän.

    Olisiko jollakin tuosta teollisuuden tai kaupan roolista jotain sanottavaa 🙂

    1. Reijo kirjoitti:
      ”Olisiko jollakin tuosta teollisuuden tai kaupan roolista jotain sanottavaa”

      On toki, Jos emme halua jenkkien karua kohtaloa niin meidän pitää pystyä luomaan järjestelmä Suomeen jossa terveydestä ja ravinnosta päättävillä ei ole mitään sidonnaisuuksia lääke, vitamiini eikä ruokateollisuuteen.

      Jos emme kykene tähän lapsemme ja nuoremme tulevat maksamaan laskun kukkoralollaan ja terveydellään. Vastuu ja pallo on meillä, tämänpäivän aikuisilla.

      Nähtäväksi jää olemmeko kykeneviä tekemään oikeita päätöksiä nyt tulevaisuutta ajetellen. Syyllisiä ei tarvitse etsiä kaukaa, me ollemme niitä.

      Sidonnaisuuksien poiston rinalle mainonnan kiellot, verot jne..aloittaen lapsille ja nuorille suunnatuista tuotteista/mainonnasta. Tupakan suhteen tehdyt toimivat ratkaisut toimikoon esikuvana..

      Olen tainnut tämän kirjoittaa/sanoa jo aiemminkin.

      1. Tuo tulee olemaan mahdoton tehtävä tuo sidonnaisuuksien poissulkeminen. Ainakin kahdesta eri syystä, joista jälkimmäinen mielestäni painavampi.

        Sidonnaisuudeksi katsotaan nykyään mm. jos olet kerran käynyt luennoimassa jonkun firman tilaisuudessa ja saanut siitä luentopalkkion. Seuraavat kolme vuotta sinun on ilmoitettava sidonnaisuutena että olet luentopalkkion, jos käsitelty aihepiiri on sama hoitosuosituksessa, tieteellisessä artikkelissa, tms.. Onko tämä oikeasti mielestäsi sidonnaisuus verrattuna siihen, että omistaa jonkin firman osakkeita, on jonkun firman asiantuntijaneuvostossa, hallituksessa tms.? Sana sidonnaisuus ei tee mitään eroa sidonnaisuuden syvyyden kanssa.

        Monet lääke- ja osa ravitsemustutkimuksista tarvitsee välttämättä alkuvaiheen tutkimukseen asiantuntevia tutkijalääkäreitä/-ravitsemustietelijöitä, usein tämä tarkoittaa oman alansa erikoisosaajia. Sanotaan esim. lasten allergiassa, proteeinijuoman kehittämisessä tai harvinaislaatuisessa syövässä. Jos asiantuntijalääkärit ja/ ravitsemustieteilijät sitten osallistuvat tutkijoina tutkimukseen, heille tulee sidonnaisuus kolmeksi vuodeksi saman aihepiirin osalta. Jos he eivät osallistu, tutkimuksen teko vaaraantuu, ei ehkä edes toteudu, koska riittävän hyvät valmiudet omaavia tutkijoita ei ole sidonnaisuus-tekijän vuoksi saatavilla. En usko, että ainakaan lääkkeitä voidaan koskaan tutkia ilman oman alansa huippulääkäreiden apua. Näetkö Jussipussi vaihtoehtoja, kenen pitäisi tutkia ja kenen antaa suosituksia?

  8. Aiheeseen liittyen. Unilever on ryhtynyt muuallakin kuin Suomessa käyttämään voita levitteissään. Kuten selvästi tässä Bloombergin artikkelissa ” I Can’t Believe It’s Butter in My Unilever Rama Spread ” käy ilmi margariinin myynti sakkaa ja jotain pitää tehdä, lisätä vaikka voita margariiniin. Money talks.

    ”Paul Polman, the head of margarine maker Unilever (UNA), has criticized butter in the past, saying the dairy fat “kills.” With sales of the company’s spreads sagging, he is now embracing it.”

    Kuten elintarvikefirmat usein toteavat, sitä tarjotaan mitä kuluttaja kysyy. Ja kuluttaja kysyy hyvää makua, oli se sitten voin tai sokerin makua. Siinä huudossa terveys tuppaa jäämään toiseksi.

    (please, ei mitään voi on terveellisempää kuin margariini kinastelua)

    1. Joo. Syvällä näyttää olevan virallisen linjan kannattajat poteroissaan, kuten tälläkin keskustelupalstalla näkyy. Mikä siinä on niin vaikeaa, että hyviä tuloksia painonhallinnassa – tutkitusti – tuottava suuntaus ei saa hyväksyntää ei sitten millään? Ja kuten Reijo tuossa edellä totesi, niin kuluttaja on tässä avainasemassa. Muutos tulee etenemään asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta siten, että ruohonjuuritaso ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyy hallitsemaan painoaan internetistä saamansa tiedon ja tuon ohjelman kaltaisten viestien ohjaamana. Kun kysyntä muuttaa suuntaansa, tulevat valmistajat perässä ja tarjoavat sitä mitä kysytään. Kuten tuosta Unileverin esimerkistä näemme. Kuluttajat eivät enää sokeasti usko kaikkea mitä ”asiantuntijat” neuvovat, koska hehän meidät tähän tilanteeseen johdattivat (= the men who made us fat). Epäilys on oikeutettua.

      Kiitos, Reijo, tuon Lihavuusepidemian syntipukit -ohjelman vinkkaamisesta! Katsoin sarjan n. puoli vuotta sitten netistä ja lähetin ehdotuksen YLE:lle. Näköjään kannatti.

      1. En tiedä missä olet näkevinäsi ”virallisen linjan kannattajia” tällä palstalla. Ilmeisesti kriittinen asenne ja ilmeisen huuhaan – kuten ekologisten korrelaatioiden ja ”minun kokemukseni ylittää tutkimustiedon rajat kaltaisten väitteiden – esittelyyn puuttuminen sitten asettaa henkilön automaattisesti kannaltasi ”vastakkaiseen” leiriin.

        Paljonpuhuvaa. Ja surullista. Poteroista ei löydy mitään kehitettävää, maailma alkaa niiden ulkopuolella.

        Ja tuo ”asiantuntijat meidät lihottivat” mantran voisi jo vihdoin laittaa haudan lepoon. Käytännössä KAIKISSA pitkissä vertailevissa tutkimuksissa (mm. Shai et al, Foster et al) erot vhh:n, low fatin, Välimeren ruokavalion tms. tms. välillä ovat olleet niin pieniä että low fatin oletettu pahuus ei kyllä riitä selittämään väestön lihomista kuin korkeintaan osittain.

  9. Tottakai mikä tahansa yritys pyrkii myymään sitä mikä menee kaupaksi. Mahdollisimman paljon ja suurella katteella.

    Suoranaisen valehtelun tuotteiden markkinoinnissa laki kuitenkin estää. Leipätiedotus valehteli muutama vuosi sitten todella törkeästi edustamiensa yritysten tuotteiden energiamäärät toisiin elintarvikkeisiin verratuna. Pyrittiin vähättelemään leivän energiamääriä, jotta voitaisiin luoda kuvaa hyvin ylipainoiselle soveltuvasta ruoasta. Leipätiedotuksen menettelystä tehtiin poliisille tutkintapyyntö ja jo seuraavana arkipäivänä he hätäissään muuttivat kaiken sen numerodatan, johon tutkintapyynnössä viitattiin.

    Tässä on muuten mielenkiintoinen väite markkinoinnin proffalta

    Pieni karkkipussi houkuttaa syömään enemmän

    Ei oikein linjassa ravitsemusvalistajien syytöksiin elintarvikeyhtiöitä kohtaan suurentuneista annoskoista.

    Mielestäni nämä annoskokovertailut ja lautasen koko silmänkääntötemput voidaan jättää Pertti Mustajoen kirjoihin. Pääpiirteittän höpö höpöä.

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Espoo

    1. Mielenkiintoinen väite, mutta ikävä kyllä ei järin representatiivinen suhteutettuna alan kentän kokonaiskuvaan (kysymyksessä ”annoskoko & lihavuus”). Vrt. esim.

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15795457

      ja

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1447051/

      Annoskokojen kasvaminen tuskin on koko kuva, mutta eipä sitä kukaan sellaiseksi esitäkään. Sinä sensijaan tyrmäät tämän kategorisesti – VAIN ja ainoastaan siksi että se ei sovi agendaasi jonka mukaan syy on nyt, aina ja iankaikkisesti pelkästään ”virallisen linjan”.

  10. Reijo, tutkiminen ja päätöksenteko voidaan ajatella pidettävän erillään. Eli rakenne jossa kansalliset päätöksentekijät tutkimuksia ja niiden tuloksia analysoidessaan/koostaessaan eivät omaa sidonnaisuuksia vaikkakin tutkijat itsessään omaisivatkin.

    Sinäkin analysoit tutkimusten tuloksia palstallasi ja teet ”koosteita” niistä, Kysymys on kuinka paljon siihen tarvitaan ”erityisosaamista”. Erityisosaamista tarvitaan mielestäni tutkimuksen/tutkimusten suorittamiseen ei samalla tavalla tutkimuksen tulosten analysointiin, päätöksentekoon ja terveyspoliittiin ratkaisuihin. Ne päätökset pitäisi pystyä tekemään ilman sidonnaisuuksia. Minun nähdäkseni tutkijat/tutkimukset ei ole se ydinongelma vaan sen yläpuolella oleva ”yhteiskunnallinen päätöksentekorakenne”. .Esimerkkinä vaikka esim D vitamiinitutkimusten tulosten ja terveyspoliittisten päätösten/suositusten välinen ero.

    PS. Olettaen että tutkimuksilla on riittävän hyvät tieteelliset rakenteet/verifiointi ”vedätysten” estämiseksi.

    Väittäisin jopa provokatiivisesti että tekisin paremmat D vitamiinisuositukset kansallisesti kuin nykyiset eikä minulla ole asian suhteen koulutusta eikä erityisosaamista, Siksi mielipiteeni on että nykyisessä syteemissä on parannettavaa.

    ”If there is a will there is a way” ja toimii myös kääntäen.

    1. Teoriassa kuulostaa helpolta. Käytännössä ei ole. Minun on vaikea nähdä, että jonkin erikoisalan suositus otettaisiin tosissaan jos sen tekijöinä ei olisi oman alansa eteenpäin viejät ja asiantuntijat. Ravitsemustieteessä voi vielä onnistuakin, mutta lääkehoitoja ja lääketieteellisiä laitteita sekä diagnosointivälineitä koskevilla aloilla kuulostaa idealistiselle, mutta epätodennäköiselle.

      1. Reijo kirjoitti: Teoriassa kuulostaa helpolta. Käytännössä ei ole. Minun on vaikea nähdä, että jonkin erikoisalan suositus otettaisiin tosissaan jos sen tekijöinä ei olisi oman alansa eteenpäin viejät ja asiantuntijat.

        Suosittelen lukemaan esim Suomalaisten D vitamiinitutkijoiden tutkimuksien löydökset, antamat suositukset tutkimuksissaan ja yhteenvedot sekä vertaamaan niitä kansallisiin D vitamiinisuosituksiin joita osa heistä on ollut laatimassa.

        Jotain muuttuu mentäessä (terveys) polittiikkaan. Arvostan suuresti tutkijoita/tutkimuksia, Luen tutkimuksia käytännössä päivittäin. Terveyspolitiikasta en voi sanoa ihan samaa.

      2. 1) Minun mielestä niin ruoka- kuin käypähoitosuosituksista päättävien pitää olla jäävittömiä, siis ilman sidonnaisuuksia.
        Tämä on käytäntö/tavoite muillakin elämänalueilla.
        Jos Suomi on liian pieni paikka suositusten laatimiseen, niin tehtäköön yhteistyötä. Niinhän nytkin on tehty pohjoismaiden kesken. Ihmetyttää, miksi niitä pohjoismaisia suosituksia pitää vielä rukata, mikä niissä on vialla? No huomennahan sekin nähdään.

        2) Yritysten lobbaus on hankala juttu ja vaikuttaa päätöksentekoon. Jos Reijo sinulla olisi sikafarmari paras kaverisi, niin punaisen lihan moittiminen olisi paljon hankalampaa kuin ilman tällaista kaveruutta;) Sama ilmiö pätee lobbaukseen, mitä paremmin on verkottunut yhteiskuntaan, sitä hankalammaksi tulevat hyväveliverkostot. Lobbauksen eliminointiin ei taida olla muuta keinoa ryhmätyö ja vertaisarvioinnit.

        3) Suuret kansainväliset yritykset ovat jääneet kiinni lahjonnasta, varsinkin kehittyvissä maissa. Näissä yrityksissä kyllä osataan kaikki bisnesmenetelmät. Niitä myös käytetään, jos tilanne sen sallii. Vrt myös Nokia ja Elop.

      3. Reijjolla tärkeä pointti tuolla ylempänä noista sidonnaisuuksista. Pitäisi pystyä erottelemaan selvimmin minkälainen sidonnaisuus on kyseessä. Usein sidonnaisuudet ilmoitetaan, mutta sen syvyys on raportoitu onnettomasti.

        Kyllähän asiantuntijoiden pitää olla tekemässä suosituksia se on selvä. Ymmärrän Reijon pointin uskottavuudesta, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että nykyinenkin systeemi alkaa kärsiä uskottavuuden puutteesta.

        Sieltä täältä aina paljastuu jotain korruptiota, joka syö ihmisten luottamusta näihin ”asiantuntioihin”. Tutkijoidenkin sidonoaisuus on aito ongelma sehän jo tiedetään, kun asiaa on tutkittu. Tulokset vaan tuppaavat menemään useammin ns. ”omaan pussiin”. Miten tähän tietoon pitäisi suhtautua kun tutkimuksia analysoidaan ?

        Jussipussin ehdottamat toimet ovat kyllä sika haastavia, mutta jotainhan sitä pitäis tehdä. Ei voi vaan suoraan tilannetta hyväksyäkään. Jos tässä asiassa jäädään polkemaan paikallaan uskottavuus loistaa poissaolollaan, vaikka kuinka olisi asiantuntijat vääntämässä suosituksia.

        Toisaalta vaikka päätöksentekorakenne saataisiinkin erotettua, ei se siltikään tarkottaisi sitä, etteikö päättäjiin koitettaisi esim. teollisuuden puolelta vaikuttaa edelleenkin. Ja kuten Reijo sanoikin, viime kädessä pyritään luomaan vastakkain asettelua vaikkapa nostamalla työpaikat esille, se toimii aina 🙂

    2. Jussipussi, lääke- ja ravitsemustiede eivät olennaisesti eroa millään tavoin mistään muusta tieteenalasta tai erityisosaamista vaativasta alasta. Jos tehtävänä on lentää jumbojettiä, jätätkö homman innostuneen lentokonebongarin vai koulutetun & kokeneen pilotin harteille?

      Toki maallikoillakin voi olla (ravitsemus)tieteelle annettavaa, mutta tämä on useita kertaluokkia epätodennäköisempää kuin se toinen vaihtoehto.

      1. ”Jussipussi, lääke- ja ravitsemustiede eivät olennaisesti eroa millään tavoin mistään muusta tieteenalasta tai erityisosaamista vaativasta alasta. Jos tehtävänä on lentää jumbojettiä, jätätkö homman innostuneen lentokonebongarin vai koulutetun & kokeneen pilotin harteille?”

        Itse otin pitkään ohjeita vastaan juuri koulutetuilta ammattilaisilta. Ohjeet olivat väärin. Sen sijaan hierojani vinkkasi minulle hiilareiden vähentämisestä. Ohje oli oikein. Konsultoin itse erään ylipainoisen lapsen äitiä. Ylipaino korjaantui myyntimiehen ohjeilla, itselläni hierojan.

        ”Toki maallikoillakin voi olla (ravitsemus)tieteelle annettavaa, mutta tämä on useita kertaluokkia epätodennäköisempää kuin se toinen vaihtoehto.”

        Aika paljon väitän pelastaneeni esim. em. pikkulapsen kohdalla. Se olisi ollut koulutetun kouluterveyslääkärin ja terkkarin tehtävä.

        Ravitsemustieteen jättiläiset voisivat aloittaa tiedemiehen uransa vaikka kerto- ja jakolaskusta. Väittävät, että vähillä hiilareilla ei saa suojaravinteita. Asia on juuri päin vastoin, suojaravinteita saa enemmän kuin nerokkaiden asiantuntijoidemme ohjeilla.

        Sami Uusitalo
        Dipl. ins. Espoo

  11. No niin, taas on kritiikkiä kipattu suositusten tekijöihin päin ja lihavuustutkijoihin. Koska asia on mielestäni tässä ja lukuisissa muissa blogeissa ja keskustelufoorumeila loppuun kaluttu ja jankutettu niin jääköön tähän.

    Olisiko vielä kaupan roolista sitten, jos teollisuuden roolista ei tämän enemmän keskustelua synny?

  12. rypsiöljy, sitä ei juuri muualla suositella. Hyvin lobbattu suomessa. Ei kuulu itämeren/välimeren ruokavalioon.

      1. Anreas Enfeldt: ”Kokosfett, olivolja och rapsolja är också bra alternativ.”

        Suosisin kyllä oliiviöljyä ennemmin kuin rypsiöljyä.

  13. Reijo,

    Keyssin juttuja ei esitetty ”osittain” väärin, vaan about 100% väärin. PrimitiveNutrition korjasi dokumentin virheet:

    3 The Journalist Gary Taubes 3: Ancel Keys Was Very Bad 1
    4 The Journalist Gary Taubes 4: Ancel Keys Was Very Bad 2

    Löytyy youtubesta. Samoja videoita suositteli Timo Strandberg, jota pitäisi kelvata myös muille tämän blogin lukijoille.

    Mie,

    Scott Grundy käytti hiljattain täsmälleen samaa ekologista materiaalia julkisessa ulostulossaan, jota Sami käytti. Tosin pointti oli vähän eri.

    Stephan Novella kirjoitti hyvän jutun änkyröistä fysiikassa. Jos jotain ei hiffata on syy asiantuntijoiden ei änkyrässä itsessä. Maailman huippututkijat käyttävät usein argumenteissaan ekologisia korrelaatioita (näin hiljattain esim. Ruotsissa), joten ehkäpä meidän lukijoiden tulisi yrittää ymmärtää paremmin näiden tutkimusastelmien vahvuuksia, sen sijaan, että ne tyrmättäisiin kädeltä.
    http://www.skepticblog.org/2012/01/09/cranks-and-physics/

  14. Vaikka Reijo jo esitti, ettei elintarviketeollisuuden roolia enää käsiteltäisi, pyydän kuitenkin vielä tilaa muutamalle kommentille. Lienen henkilö, jolla on keskustelijoista pitkäaikaisinta teollisuuskokemusta aina 1970-luvulta alkaen. Eli ajalta, jolloin Keysiläiset ravitsemussuositukset ovat tiukastii painottaneet rasvan voimakasta vähentämistä <30 en-% ja hiilihydraattien kritiikitöntä lisäämistä ravintoon.

    Suositus tehosi. Hämmästyin väitteitä, ettei rasvan kulutus olisi muka tänä aikana vähentynyt. Eurooppalaisessa Transfair-vertailututkimuksessa osoitettiin, että Suomessa rasvan kulutus oli eräs Euroopan pienimmistä, <30 en-%. Suomen osalta tutkimuksesta vastasi Kansanterveyslaitos/Antti Aro.

    Elintarviketeollisuus oli siis osaltaan vastannut johtavien ravitsemusasiantuntijoiden vaatimuksiin. Rasva korvattiin suositusten mukaisesti erilaisilla tärkkelysjohdannaisilla ja valitettavasti sokerilla. Yksikään johtava ravitsemusasiantuntija ei tätä menoa protestoinut, vaan piti sitä hyvänä. Tunnen asian, koska toimin mainittuina ajankohtina myös ensin Elintarvikkeiden tutkimussäätiön ja sitten Ravitsemuksen tutkimussäätiön asiamiehenä. ja olin jatkuvasti yhteydessä silloisiin johtaviin ja vielä nyt vaikuttaviin ravitsemustutkijoihin.

    Sydäntautiliitto ja sen ravitsemusasiantuntijat myönsivät rasvasta puhdistetuille tuotteille, hiilihydraateilla täytetyille "keveille" tuotteille auliisti Sydänmerkin.

    Jos joku yritti asiasta edes keskustella, leimattin aika ankarasti kansanterveyden viholliseksi (on paljon omakohtaista kokemusta). Teollisuudelle ei yksinkertaisesti jäänyt muuta mahdollisuutta kuin parhaansa mukaan noudattaa suosituksia. Kysyisinkin keskustelijoilta, mitä teollisuuden olisi pitänyt tehdä?

    Minua suoranaisesti ällöttää se tekopyhyys, millä ravitsemusasiantuntijat nyt pyrkivät selittelyillä vapautumaan omasta vastuustaan ja vyöryttämään sen yksinomaan elintarviketeollisuuden ja -kaupan niskoille.

    Eikö voitaisi reilusti myöntää, että me kaikki teimme tahattomasti pahan virheen, jota nyt pyritään ainakin osittain korjaamaan. Eikö vihdoin olisi aika rehellisyydelle?

    Kari Salminen

    1. Ihan tervetullut kommentti toisesta näkökulmasta, tuo vähän perspektiiviä keskusteluun 🙂

    2. EI tainnut Reijo pyytää ettei elintarviketeollisuuden roolia enää käsiteltäisi, eihän? 🙂

      Rasvan vähentäminen per se ei toki ollut perusteltua, mutta millaista vahinkoa tällä itse asiassa tehtiin? Koko tuona aikana kun nimenomaan suositeltiin hh-lähteiksi vähän käsiteltyjä tuotteita. Ja näkisin kyllä mielelläni näyttöä että kuka ravitsemusasiantuntija & missä & milloin on suositellut lisätyn sokerin tuotteita.

      ”Keysiläisistä” suosituksista puhuminen on myöskin harhaanjohtavaa: Keys itse suosi Välimeren ruokavaliota joka ei ole järin low fat, vaan jossa rasvan laadulla on merkitystä.

  15. Mie,

    mainitsen vielä ettei jo pelkästään eettisistä syistä voida tehdä kovinkaan tehokkaita RCT -tutkimuksia, ei ainakaan kovin montaa. Esim. MRFIT tutkimus ei kyennyt osoittamaan suurta eroa kontrollien ja interventioryhmän välillä, koska kontrollitkin saivat hyvää hoitoa, heidän kolesteroliaan hoidettiin, ja kun ryhmän ”jäseniä” hoitavat lääkärit kuulivat heidän olevan mukana tutkimuksessa oli hoito vielä intensiivisempää, myös kontrolleissa tupakoinnista luopuminen oli yleisempää kuin aluksi odotettiin. Toki eroa syntyi sitten ad hoc analyyissä, joka (taas) demonstroi, että normaalikestoinen RCT on aika haasteellinen.
    http://www.youtube.com/watch?v=z-8k1gAog40

    Näistä sysitä johtuen, on myös tärkeää katsoa ekologista dataa. Ruotsin tunnetuimmat kardiologit toivat näitä mallinnuksia esiin lehtiartikkelissaan.
    http://www.dn.se/debatt/de-populara-fettdieterna-ar-ett-hot-mot-folkhalsan/

    Mielestäni ehkä paras esimerkki kumoamaan low-fat dietin väitetyt haitat on tietenkin katsoa ympärille. Ekologinen data näyttää, että lähes 3/4 maapallosta aina Kairon slummeista Jakartaan söi hyvin vähärasvaista ruokavaliota vielä muutama vuosikymmen sitten, ja sydäntaudit, diabetes, lihavuus jne. olivat harvinaisia tässä kolmessa neljäsosassa maailmaa.

  16. Tottakai teollisuus ja kauppa ovat syyllisiä. Jos kaupasta ei saisi juuri muuta kuin violetteja bataatteja niin söisimme kuin Okinawalla aikoinaan ja elintasosairauksia ei paljon näkyisi.

    Itse kuitenkin kannatan vapautta, myös teollisuudelle ja kaupalle. Ihmisen pitää saada itse päättää miten elää ja mitä syö mutta myös vastata seurauksista. Tämä tarkoittaa sitä, että sairauksia ei pääsääntöisesti tulisi hoitaa veronmaksajien rahoilla. Nykytilanne on vinoutunut, koska ihmisillä on vapaus muttei vastuuta.

    1. Hyvä näkökulma. Yksilön vastuuta ei pitäisi sitäkään pakoilla, tai pelätä ottaa puheen aiheeksi. Asiat tosin eivät ole yksioikoisia, esim. 10 % tyypin 2 diabeetkoistakin on elänyt melko terveellisesti ilman merkittävää ylipainoa tms.

Comments are closed.