Ruokavalio, ravintolisät ja hedelmällisyys

Lapsettomuus on varsin yleinen ongelma länsimaissa ja Suomessakin syntyvistä lapsista 4,4 % saa alkunsa hedelmällisyyshoidon tuloksena. Syynä lapsettomuuteen (hedelmättömyyteen) ovat mm.  raskaustoiveen siirtyminen myöhemmälle iälle, ympäristötekijät, lihavuus, alkoholi ja tupakointi. Ravitsemuksella on myös oma roolinsa sekä ehkäisyssä, että hoidossa.

Olen kerännyt oheiseen kuvasarjaan tutkimustietoa lapsettomuuteen liittyvistä ravitsemuksellisista tekijöistä.

Tiivistettynä kuvasarjan sisältö on seuraava:

  • Keliakia voi olla hedelmättömyyden taustalla. Vain 40 % keliakikoista kärsii vatsaoireista, joten hedelmättömyydestä kärsivien kannattaa testata keliakia vaikkei vatsaoireita ole. Hedelmättömyys voi olla keliakian ainoa oire. Arvioiden mukaan vajaa puolet keliakiaa sairastavista suomalaisista tietää sairastavansa keliakiaa
  • Syömishäiriöt, muutkinkin kuin anoreksia, lisäävät HUS:n aineiston mukaan hedelmättömyyttä. Syömishäiriön mahdollisuus kannattaa pitää mielessä, vaikka esitiedot ja anamneesi eivät siihen heti viittaisikaan
  • Lihavuus lisää sekä miesten että naisten lapsettomuuden riskiä
  • Laihduttaminen lisää menstruointia (kuukautisten säännöllisyyttä) ja ovulaatiota naisilla
  • Laihduttaminen saattaa lisätä sperman määrää ja laatua miehillä yhden alustavan tutkimuksen mukaan
  • Monirakkulaisesta munasarjasta (PCOS) kärsivät naiset hyötyvät laihdutuksesta selvästi. On näyttöä, että raffinoiduista hiilihydraateista karsittu ja runsaasti proteiinia terveellisistä lähteistä sekä kohtuullisesti rasvaa sisältävä ruokavalio (hyväkarppaus) voisi olla erityisesti eduksi.
  • Ravintolisät eivät auta hedelmättömyydestä kärsivää naista
  • Ravintolisät, kuten sinkki, seleeni, C-vitamiini ja E-vitamiini saattavat auttaa hedelmättömyydestä kärsivää miestä, ainakin jos perusruokavalio ei ole ravitsemuksellisesti monipuolinen

Kaikkinensa hedelmällisyyttä ja ravitsemusta koskevaa tutkimusaineistoa on vielä vähäisesti. Osa tutkimustuloksista on siten vielä varsin alustavia. Lisätutkimusta tarvitaan.

7 thoughts on “Ruokavalio, ravintolisät ja hedelmällisyys”

  1. kun tuolla slideissa mainitaan lifestyle ja liikunta, niin voisihan tuohon rinnalle laittaa stressin syynä hedelmättömyyteen(kortisoni). Toinen mikä tulee mieleen on ruokavaliolla saatava maksimi hormonituotanto(esim. Zone), koska noi hiilarimäärät komppaa aika hyvin sitä. Mitä olet siitä mieltä? Kolmas on kolesterolin määrä, sehän toimii steroidihormonien esiasteena, eli matala-kolesteroli=matalammat hormonitasot, onko tosta näyttöä(silloin karppaus kenties jeesaa hormonituotantoa)? Onko insuliinin(D1/D2) vaikutuksesta hedelmättömyyteen tietoa?

    1. Stressillä ja ahdistuksella on osoitettu olevan jonkinlainen yhteys esim. hedelmöityshoitojen onnistumiseen. Alkoholi ja tupakka vaikuttaa myös erityisesti miesten hedelmällisyyteen. Keskityin tässä ravintoon.

      Kolme uutta poikkileikkaustutkimusta on osoittanut, että kolesterin saanti, tyydyttyneen rasvan saanti sekä runsasrasvaisten maitotaloustuotteiden saanti on yhteydessä huonoon sperman laatuun ja määrään (1,2,3). Eli juuri päinvastoin kuin oli kysymyksesi oletus. Suositusten mukainen ruokavalio liittyy parempaan sperman laatuun ja määrään (1). On kuitenkin paikallaan varoitella, että poikkileikkaustutkimuksien suhteen ei kannata vielä liikaa innostua.

      Interventiotutkimuksissa näyttää siltä, että esim. omega-3 rasvahapot (1) ja saksanpähkinät (2) lisäävät sperman laatua ja/tai määrää.

      Soija näyttää interventiotutkimusten perusteella neutraalilta (1) tai lievästi negatiiviselta (2) sperman laadun/määrän suhteen (se sisältää estrogeenin kaltaisia yhdisteitä). Soija ei kuitenkaan satunnaistettujen tutkimuksien meta-analyysin mukaan vaikuta miesten testosteronitasoon.

    2. Diabetes on yhdistynyt myös huonompaan sperman määrään ja laatuun tässä tutkimuksessa. Tässä mielenkiintoinen tutkimuskatsaus miesten hedelmällisyydestä ja sairauksista: ”Sperm Parameters: Paradigmatic Index of Good Health and Longevity”

  2. Se määrä kolesterolia jota tarvitaan normaaliin hormonituotantoon on selvästi alle sv-tautiriskiin yhdistyvien tasojen.

  3. C-vitamiinin mahdolliset hyödyt selittyy ”mekanistisesti” pääasiassa kolmella tavalla: sperman, kivesten hapettumisen vaimentaminen ja erilaisten myrkkyjen neutralointi/myrkyvaikutuksien vaimennus kiveksissä,

    Tutkimuksia en lähde tähän floodaamaan. Niitä löytyy pub medistä..

  4. Mie, kyllä mutta kokonaiskuvan hahmottamiseksi pitää myös analysoida miten käy testosteronin tasojen ja siihen vaikuttavien hormonien esim voimaakkasti kokonaiskolesterolia alentamalla, ”nomaaleista” ”mataliin” siirryttäessä.

    Asiaa pitää tarkastella monelta eri kantilta.

    1. Testosteronipitoisuudet linkittyvät kyllä kolesterolitasoihin, mutta ei tietääkseni niin päin että jälkimmäisten manipuloiminen parantaisi testotasoja. Jos sinulla on näyttöä asiasta, saa esittää.

Comments are closed.