Ruuan, lihavuuden, liikunnan ja geenien merkityksestä tyypin 2 diabeteksessa

Tyypin 2 diabetes (T2D) on lihavuuden kylkiäisenä leviävä epidemia. Niin tutkijoita kuin maallikoitakin kiinnostaa se, mikä T2D-epidemiaa eniten aiheuttaa. Ihmisten geenit eivät ole DNA:n osalta voineet muuttua merkittävästi muutamassa vuosikymmenessä. Silti kuulemme paljon puhetta geenien merkityksestä. Äskettäin suomalaiset diabetestutkijat toteavat Potilaan lääkärilehdessä:

Tyypin 2 diabeteksen perussyitä on tutkittu intensiivisesti. Vaikka diabetes sinänsä ei ole perinnöllinen, alttius tautiin periytyy. Tällä hetkellä tunnetut geenivaihtelut ja -muunnokset selittävät kuitenkin vain 10–15 % tautiriskistä. Elintavat lopulta valtaosin määräävät, ­kuka sairastuu ja missä elämänvaiheessa

Uusi laaja eurooppalainen tutkimus valottaa konkreettisesti mikä on diabetekseen liittyvien elintapojen merkitys suhteessa geeneihin. Kyseessä on tapausverrokkitutkimus, joka perustuu etenevän EPIC-tutkimuksen materiaaliin. Tutkimuksessa ilmaantui yhteensä 12 403 uutta T2D-tapausta yli 340 000 koehenkilön aineistossa keskimääräisen 11,7 vuoden seuranta-aikana (1) .

Tässä tutkimuksessa pystyttiin suhteuttamaan se, miten paljon riskigeenien kertymä (kertymä sisälsi enimillään yhteensä 49 tunnettua diabeteksen riskigeeniä), toisaalta lihavuus ja liikunta sekä ruokavalio vaikutti T2D:n puhkeamiseen 10 vuodessa.

Poimin alla oleviin kuviin yksinkertaisuuden vuoksi väestöneljänneksien ääripäät, tarkemmat tiedot voi lukea tästä kaikille ilmaisesta tutkimusjulkaisusta.

Lihavuus lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin geenit

Alla oleva tutkimuksen tuloksista poimittu taulukko kertoo sen, millä todennäköisyydellä suuren geneettisen riskin omaava väestön osa (eniten riskigeenejä perimässään kantava väestöneljännes) sairastuu T2D:hen laskennallisen kymmenen vuoden aikana. Kuvan keskeiset päätelmät mielestäni ovat:

  • Pelkkä lihavuus (ilman geneettistä riskiä) lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin T2D-geenit (0,89 % vs 4,22 %)
  • Normaalipainoisella geneettinen riskikertymä lisää tyypin 2 diabetesriskin 3,7-kertaiseksi, joskin absoluuttinen riski on edelleen melko vähäinen (0,25 % vs 0,89 %)
  • Normaalipainoisista T2D:hen sairastuu kymmenessä vuodessa harvat eli  alle yksi sadasta huolimatta suuresta riskigeenikertymästä
  • Jos henkilöllä on suuri riskigeenikertymä, hänen lihominen normaalipainoisesta lihavaksi lisää T2D-riskiä 9-kertaiseksi. Kääntäen, normaalipainoisilla geneettisesti alttiilla on 89 % lihavia vastinkappaleitaan pienempi riski sairastua T2D:een.

T2D lihavuus

Omaa 49 geenin riskigeenikertymää ei toistaiseksi voi selvittää tavanomaisin terveydenhuollon tutkimusmenetelmin , mutta käytännössä vanhempien ja muiden lähisukulaisten sairastuminen (sukurasite) kertoo paljon riskikertymästä.  Huomattavaa muuten on, että vyötärön ympärys ei ennustanut tässä tutkimuksessa  diabeteksen ilmaantumista yhtään paremmin kuin BMI.

Runsas liikunta vähentää riskiä 30-50 %

Seuraavaan kuvaan olen poiminut liikunnan vaikutuksen T2D:n ilmaantumiseen. Kuvan perusteella tärkeimmät johtopäätökset mielestäni ovat:

  • Paljon liikkuvilla suuren geneettisen riskin omaavilla on suurempi T2D-riski kuin vähän liikkuvilla pienen geneettisen riskin omaavilla
  • Liikunnalla voi vähentää T2D-riskiään n. 30-50 %. Liikunnasta hyötyvät sekä suuren geeniriskikertymän että pienen riskikertymän omaavat henkilöt, joskin suuren geneettisen riskin omaavilla liikunnan teho näyttäisi olevan hiukan heikompi
  • Liikunnan itsenäinen vaikutus näyttäisi olevan pienempi kuin lihavuuden verrattessa edelliseen kuvaan. Laakereilla lepääminen ei silti kannata ikinä,  sillä liikunta vähentää monien muidenkin sairauksien riskiä.

T2 liikunta

Vertailun vuoksi suomalaisessa Katja Wallerin kaksostutkimuksessa jo aktiivisen kävelyharjoittelun osoitettiin puolittavan T2D:een sairastumisriskin 28 vuotta seurannassa (2).

Ruokavalio yksin vähentää riskiä 16-28 %

On mielenkiintoista suhteuttaa edellä olevat tulokset ravintoon ilman painonpudotusvaikutusta. Välimeren ruokavalio on vähentänyt tyypin 2 diabetesriskiä sekä etenevien väestötutkimuksien meta-analyyseissä (3) että satunnaistetussa tutkimuksessa Predimed (4,5). Predimed-tutkimuksen julkaisussa Välimeren ruokavalion teho näytti olevan 40-50 %, kun taas väestötutkimuksien meta-analyysissä noin 20 %.

Suositusten mukainen ruokavalio on myös toiminut osana kokonaisvaltaista elintaparemonttia, jolla on voitu satunnaistetuissa tutkimuksissa ehkäistä tehokkaasti T2D:ta (6). Suositusten mukaisesta ruokavaliosta on myös väestötutkimuksien meta-analyysitason uutta näyttöä T2D:n ehkäisystä (7). Sen sijaan eläinkunnan rasvoihin ja proteiiniin painottuva vähän hiilihydraatteja sisältä ruokavaliomalli on lisännyt miesten T2D-riskiä väestötutkimuksessa ja ollut naisten kohdalla neutraali (8, 9 ,10), vaikka vähäinen huonojen hiilihydraattien määrä ruokavaliossa (GL/GI) sinänsä vähentää tyypin 2 diabetesriskiä meta-analyysin mukaan (11).

On siis aivan perusteltua, että tutkijat valitsivat tarkastelun kohteeksi Välimeren ruokavalion.

Alla olevasta kuvasta keskeiset päätelmäni ovat:

  • Välimeren ruokavalio vähentää diabeteksen riskiä suuresta geneettisestä riskistä kärsivillä 16 % (2,75 % vs 3,27 %) ja pienen geneettisen riskin omaavilla 28 % (1,04 % vs 1,45 %)
  • Välimeren ruokavalion vaikutus T2D-riskiin näyttäisi olevan pienempi kuin lihavuuden ja mahdollisesti liikunnankin.

T2D ruokavalio

Lopuksi

Kyseessä olevan EPIC-tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että nimenomaan lihavuuden ehkäisy ja hoitaminen on kaikkein tärkeinä diabeteksen suitsemiseksi. Olipa riskigeenit tai ei, liikuntaa ja terveelliseen ruokavalioon panostaminen kannattaa myös siksi, että samalla pienenee jopa T2D-riskiä enemmän syövän ja sydän- ja verisuonisairauksien sekä muistihäiriöiden riski (12).

Minään lopullisena totuutena tätäkään tutkimusta ei voida pitää, kysessä on yhden väestötutkimuksen tulos. 

Annan vielä puheenvuoron tyypin 2 diabeteksesta ja geeneistä väitelleelle ja aihetta tutkivalle lääkäri Mikko Lehtovirralle

Alansa tunnetuimpiin kuuluvassa niin sanotussa lukijoille avoimessa Public Library of Science medicine- eli PLOS medicine-lehdessä juuri julkaistusta laajasta EPIC/InterAct -tutkimuksesta tekee erityisen se, että koko perimän laajuisen geeniharavoinnin ”parhaita saaliita” päästiin vertaamaan perinteisiin elämäntapatekijöihin kuten liikuntaan ja ruokavalioon. Tuloksia punnitessa pitää muistaa, että tutkimus keskittyi riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen eikä ottanut kantaa esimerkiksi liikunnan tai ruokavalion yleisiin terveysvaikutuksiin. Kun tämä on selvää, voikin jatkaa hämmästelemään sitä, kuinka selkeä viesti tutkimuksella on tyypin 2 diabeteksen ehkäisemisen osalta: jotta tyypin 2 diabetes ei yleistyisi, on puututtava kansan lihomiseen. Piste.

Kuten Reijo Laatikainen edellä oivallisesti havainnollistaa, tyypin 2 diabeteksen ehkäiseminen joko yksin suosimalla terveellisimpänä pidettyä Välimeren ruokavaliota tai lisäämällä liikuntaa ei vaikuta kovin tehokkaalta lähestymistavalta. Tarvitaan ruokavaliota ja liikuntaa, todennäköisesti yhdessä riittävän levon ja rentoutumisen kanssa, jotta saadaan ihmisten kiloja kuriin. Jos lihavuus vähenee, pienenee myös riski saada tyypin 2 diabetes.

Oma tutkimuksemme suomalaisilla kaksosilla vuodelta 2010 tukee InterAct -tutkimuksen havaintoja. Seurasimme yli 10 000 identtistä ja epäidenttistä kaksosparia ja totesimme, että yksi ainoa, vieläpä omaan ilmoitukseen perustunut, paino- ja pituustieto vuodelta 1975 ennusti riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen seuraavan 28 vuoden aikana. Jos painoindeksi (BMI) oli 1975 yli 25 mutta alle 30 oli sairastumisriski kolminkertainen. Jos painoindeksi oli 30-35, sairastumisriski oli lähes seitsenkertainen. Jos painoindeksi oli yli 35, tyypin 2 diabeteksen riski oli jo lähes 14-kertainen.

Lohtua antaa, myös suomalainen, tutkimustieto vuodelta 2003: jo alle 5 kg painonpudotus, yhdessä ruoan energiamäärän laskun sekä liikunnan ja ravintokuidun lisäyksen kanssa, estää useammalla kuin joka toisella riskissä olevalla henkilöllä tyypin 2 diabeteksen puhkeamisen, tai vähintään lykkää sitä tuonnemmaksi.

Edellä oleva tiivistääkin erinomaisesti tämän hetkisen parhaan tietämyksen mukaisen selviytymisstrategian geenitestillä arvioidun diabetesriskin kanssa selviytymiseen. Henkilökohtaisen geneettisen diabetesriskin henkilökohtainen täsmähoito kuuluu: laihduta, vähennä kovia rasvoja ruoassa ja lisää kasviöljyjä, liiku, lopeta tupakointi. Kuulostaako tutulta?

Lähde

Langenberg C, Sharp SJ, Franks PW, Scott RA, Deloukas P, et al. (2014) Gene-Lifestyle Interaction and Type 2 Diabetes: The EPIC InterAct Case-Cohort Study. PLoS Med 11(5): e1001647

16 thoughts on “Ruuan, lihavuuden, liikunnan ja geenien merkityksestä tyypin 2 diabeteksessa”

  1. Valistuksesta huolimatta tilanne on tämä.

    ”Lihomista ei ole saatu kuriin missään 33 vuoteen.

    Maailmassa on tänä päivänä 2,1 miljardia ylipainoista tai lihavaa ihmistä, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa. Tutkimuksessa analysoitiin väestön painoindeksin kehitystä 188 maassa vuosilta 1980­–2013.”

    http://tinyurl.com/n62hany

    Jos työkaluvalikoima ei radikaalisti muutu tästä samasta puhutaan kymmen vuoden päästäkin vain isommilla diabetesluvuilla ryyditettynä?

  2. Meidän kroppamme ei taida sieltä esihistorian hämäristä olla muuttunut ihan kovinkaan paljoa, mutta ruokamme on viimeisen viidenkymmenen – sadan vuoden aikan ihan aikas tavalla. Eikä välttämättä kovin hyvään suuntaa.
    Kelloa ei pystyne kääntämään taaksepäin, mutta ehkä siihen voi vaikuttaa mitä kukakin suuhunsa pistää, eli kun itse tekee ruokansa puhtaista raaka-aineista ja tietää mitä ruokaansa laittaa sitä tehdessään, pääsee aika hyvin eteenpäin terveemmän syömisen kanssa. Lisättyä sokeria kannattaa välttää kuin se olisi myrkkyä. Valkoista sokeria kun ei sinänsä kukaan tarvitse. Nykysuositukset ovat edelleen turhan väljät sen käytölle, ja käytännössä monikaan ei edes tiedä kuinka paljon päivässä tulee sokeria syöneeksi, ellei sitä kirjaa ylös ja laske määriä. Mututuntumalla monet menee sen suhteen. Ja sokeri on terveenkin henkilön kropalle haitallista mm. lisäten hiljaista tulehdusta elimistössä, joka mikä sitten sotkee elimistön säätelyjärjestelmiä mm. aiheuttaen lihomista ja se edelleen aiheuttaa mm.2diabetesta.

    1. Ruuan hinta ostovoimaan nähden on kehittyneissä maissa laskenut vuosikymmenten ajan. Tarjonta on lisääntynyt hurjasti. Ihmiset syövät enemmän ulkona kuin ennen, ravintolaruoka sisältää yleensä runsaasti kaloreita. Hyöytyliikunta ja työn kuluttamat kalorit on varmasti vähentyneet.

      Sekä Euroopassa että USA:ssa kaloreiden lisääntynyt kulutus riittää yksistään selittämään lihomisen. Eurooppa ja USA, Fig 6

      Euroopassa, ja varsinkaan Suomessa hiilareiden osuudessa ei ole tapahtunut suurta muutosta, mutta USA:ssa lisäkaloreista suurin osa tulee hiilareista.

      1. Miten luotettavia nuo tilastot energian saannin lisääntymisestä ovat? Tää on FADS? USDA:n veppisaitin mukaan FADSin arviot ruokahävikistä perustuvat pääosin yhteen tutkimukseen vuodelta 1995, toki hävikkiarvioita on päivitetty jälkeenpäin, mutta niistä ei ole olemassa mitään luotettavaa aikasarjaa. Vuodesta 1970 kulutus on Valloissa muuttunut radikaalisti, nykyään valmisaterioihin ja ravintolaruokaan kulutetaan leijonanosa ravintoon menevästä rahasta.

      2. Piti nyt tutustua tarkemmin tuohon FADSiin:

        .http://www.ers.usda.gov/data-products/food-availability-(per-capita)-data-system.aspx

        ”Ruuan hinta ostovoimaan nähden on kehittyneissä maissa laskenut vuosikymmenten ajan.”

        Sinä linkkaat lähteeseen, joka selittää lihavuuden sillä, että ihmisillä menee hukkaan aivan sama määrä ruokaa kuin 1970. Huolimatta siitä että sen hinta ostovoimaan nähden on laskenut murto-osaan. Huolimatta siitä että ihmiset syövät enemmän ulkona kuin ennen.

        Montako vuotta pitää opiskella ravitsemustiedettä, että uskoo tuohon?

      3. Täydellistä energian saannin määrää arvioivaa lähdettä ei ole olemassa. Itse uskon ravintotaseisiin enemmän kuin ruuankäyttökyselyihin. Nämä on ne kaksi pääluokkaa. Häivikin kehittymisen arvioiminen vuosien varrella on vaikeaa, varsinkin se miten energiarikkaiden ruokien häivikki on kehittynyt. Lienee selvää että helposti pilaantuvaa menee eniten roskiin, kuten kasviksia ja hedelmiä. Sen sijaan rasvoja, sokeria, viljoja, lihoja ei välttämättä mene ratkaisevasti enemmän kuin ennenkään roskiin.

        NHANES-tutkimus on Jenkkien ruuankäyttökysely, ja myös sen mukaan energiansaanti on lisääntynyt. Eli kaksi eri tavalla väestön energian saantia mittaavaa tekniikkaa osoittaa, että syömme entistä enemmän kaloreita. Tämän lisäksi on nuo mainiot annoskokovertailut joihin Anna-Liisa vinkkaa.

  3. Työkaluvalikoimaan ei oo näköpiirissä mitään radikaalia uutta mikä täysin muuttaisi kehityksen suunnan. Onneksi Suomessa lihominen näyttäisi pysähtyneen ainakin hetkellisesti, näin kertoo viimeiset AVTK ja Finriski-tutkimukset.

    Minusta on yllättävää seuraava:
    1) Edelleen on joitakin lihavuustutkijoita, joiden mielestä mikään muu ei oo pielessä kun liian vähäinen liikunta
    2) Edelleen on tarvetta keinotekoisesti (?) erottaa eri teorioiksi a) ympäristön yltäkylläinen ruuan tarjonta lihavuuden pääsyynä ja toisaalta b) liika höttöhiilarin syönti, huono uni ja stressaava yhteiskunnan meno lihavuuden syynä

    Tuntuisi siltä, että tuo kaikki tässä sopassa vaikuttaa yhtäaikaa ja paljon muukin.

    En tiedä radikaaleja muutoksia työkalupakkiin, onko Jussipussilla ehdotuksia, tai muilla? Lihavuusleikkauksia kaikille halukkaille? 😉

    1. Listataan työkaluja, tarkastelen tätä nyt ”kokonaisuuden kannalta”.

      Vapaasti Einsteinia lainaten ”Mihin minä loppuu siitä ympäristö alkaa”. Kukaan meistä ei ole irti ympäristöstään ja sen vaikutuksista.

      – Verokohtelu, yksinkertaistettuna verotuksen kautta epäterveelliset kalliimmiksi ja terveelliset halvemmiksi suhteessa nykytilanteeseen.

      – Epäterveellisten tuotteiden mainostamisen rajoitukset lapsille ja nuorille suunattuna.

      – Valmistuotteiden koostumuksen (lainsäädännöllinen) parantamisen. Verotuksen kautta jälleen motivointia parempien ja tervellisempien raaka-aineden käyttöön. Selvät nimeämiskäytännöt myös mukana selkiyttämässä tuotteiden eroavuuksia sisällön/tervellisyyden suhteen.

      – Koluruokailun nostaminen arvostetutuksi, herkulliseksi ja tervelliseksi tapahtumaksi koulupäivän aikana. Tieto/taito akselilla varmaankaan ei ole ongelmaa, eli lisää rahallista investointia kouluruokailuun. Pitää tehdä tavoitteella ”lasten ja nuorten tervellisin ja ravitsevin ateria päivässä”.

      – Hedelmä, pähkinä ja kasvisannoksia mukaan koulusta koululaisille kotiin. Kaikki toimet mitkä blokkaa makeisten, snacksien ja limonadien kulutusta näkään auttaa tässä

      Sanallisen valistuksen keinot ovat rajalliset.
      Toki tällaiset ehdotukset ovat haastellisia rahan tekemiseen keskittyvissä syteemeissä.

      Tässä muutama näin aluksi ja väitän että jos kokonaisuuten ei pyritä vaikuttamaan aktiivisesti voimme palata näihin samoihin juttuihin 10v päästä esim selvästi nousseiden diebeteslukujen ja lihavuuden myötä.

  4. Olisi ehdotuksena työkaluihin lisänä tai muutoksena tuon liikunnan osuuden tarkastelu lähemmin. Kaikki liikunta nimittäin ei mielestäni vaikuta läheskään samalla tavalla kehon koostumukseen ja laihtumiseen. Ei siis pelkkä liikunnan määrä, myös laatu ja monipuolisuus.

    Olen seuraillut mediasta fitness, urheilu, ”laihdutus” ja ravinto-alaa (erityisesti Twitter, mutta kuitenkin myös ihan oikeita tutkimuksia ja tutkijoita lähteinä). Nykyään moni tuntuu olevan sitä mieltä, että pelkkä aerobinen tai ”kestävyystyyppinen” liikunta ei ole ollenkaan paras keino varsinkaan ”miinuskaloreilla” laihtumiseen pitkällä tähtäimellä.

    Minulla on itsellä kokemusta terveestä painosta n. 28 BMI ylipainoon ja siitä lähinnä vähemmän syömällä takaisin n. 23 BMI (+ lenkkeilyä). Tämä paino kuitenkin palasi ajan myötä, mutta nyt olen jonkin verran sen alle ja aivan tyytyväinen, koska suuri osa kertyneestä massasta on hyvälaatuista 🙂

    Kun pohtii yleistä liikuntasuositusten ilmapiiriä, minusta ainakin tuntuu että kuntosaliharjoittelu tai muu vastaava voimaharjoittelu (voihan sitä tehdä kotonakin) on jollain tapaa ”asian harrastajien” juttu, kun taas lenkkeily (myös kävellen) käsitetään sopivan kenelle tahansa. Käsittääkseni kuitenkin vanhuksille jo ihan yleisesti suositellaan jonkinlaista voimaharjoitteluakin toimintakyvyn säilyttämiseksi? Miksi sitä ei voisi alkaa opettaa ja suositella jo paljon aikaisemmin, ennaltaehkäisevästi.

    Lihasten säilyttämisten ja kertymisen lisäksi voimaharjoittelu tehostaa aineenvaihduntaa ja muuttaa kehonkoostumusta positiiviseen suuntaan, mitä ”aerobinen liikunta” ei välttämättä ainakaan ihan samalla tavalla tee. Jos vähän lihasmassaakin kertyy, on se varmasti monelle ihan hyvä asia ja kuluttaa levossa enemmän kaloreita. Samoin parantuneiden voimatasojen kautta on arjen toimintakyky parempi :).

    Toki se aerobinen puolikin on hyvä pitää kunnossa, mutta ahkera lenkkeily juosten on oikeastaan aika kuluttavaakin kropalle, eikä sen vaikutus kropalle välttämättä ole pelkästään positiivista jos kokonaisuus (ravinto, lepo, proteiinit ja kalorit?) ei ole kunnossa. Voisi verrata jonkun maratoonarin kuihtunutta kroppaa jonkun monipuolisemman liikkujan vartaloon ja pohtia jo ihan ulkonäön osalta miten terveeltä kumpikin näyttää nyt, entä sitten jos urheilu-ura loppuisi ja liikunta vähenisi ja ihminen vanhenee?

    En toki ole minkään näistä aloista asiantuntija (ravinto, liikunta) enkä aivan perillä tämän päivän liikuntasuosituksista, mutta tunnen mielestäni yleistä ilmapiiriä sen verran, että vaikka voimaharjoittelua suosituksissa olisikin niin monelle ainakin ns. perusvoiman ja lihaskasvulle optimaalisemman (kuntosali, tarpeeksi vastusta) harjoittelun aloittamiseen on monella paljon enempi kynnystä kuin juoksemiseen. Toki juokseminen onkin ehkä luonnollisempaa ja kuntosaliharjoittelu saattaisi vaatia ohjausta. Tässä voisin kuitenkin toivoa muutosta ja sen kynnyksen alentamista. Olen ainakin itse havainnut sen hyödyt yllättävänkin suuriksi.

    Taitavat ainakin Jan Sundell ja Juha Hulmi tätä asiaa ajaa, mutta nämäkin tahot saattavat monen mielestä vaikuttaa hieman turhan paljon ”bodareita” ihannoivalta. Ehkäpä kaivattaisiin tämän puolen tuomista julkisuuteen laajemmin ns. tavallisilta terveysalan ihmisiltä ja asiantuntijoilta muutenkin kuin ”lihasmaailmasta”.

    Korjatkaa ihmeessä, mikäli tekstissä on asiavirheitä…

    1. Aika pitkälti samaa mieltä siitä, että kuntosalilla käynti liian usein mielletään pelkäksi lihasten kasvatteluksi, eikä terveyden kohentamiseksi. Ehkä ajat ovat muuttumassa. Diabeetikoille suositetaan kuntosalitreeniä, ja esim. suomalaisessa maailmankuulussa DPS-tutkimuksessa potilaat saivat käydä kuntosalilla subventoituun hintaan. Erittäin monet omat laihduttavat asiakkaani käyvät kuntosalilla (jo ennen minun suositusta), ja ovat jopa hommanneet PT:n oma-aloitteisesti. Osa pitää lihaskuntotreenistä kovasti.

    2. Oikein hyviä huomioita! Julkisuudessa paljon huomiota saanut ”fitnessbuumi” ehkä osaltaan hämärtää sitä käsitystä että painoharjoittelusta on hyötyä vaikkei tähtäisikään ulkonäön kohentamiseen.

      Lenkkeilyn ”kuihduttavat” vaikutukset meni puolestaan nyt vähän ohitse, ellei sitten kyse ole liki huippu-urheilutasoisista harjoitusmääristä. Todella kovaa treenatessa kroppa joutuu tietenkin sellaiseen rääkkiin että valtaosalla se tuskin kestää kovin pitkään. Sama sitten pätee toisaalta melkeinpä kaikkeen liikuntaan, myös siihen saliharjoitteluun, eikä ole keskeinen ongelma kuntoliikunnassa.

  5. viljaton:
    ” Lisättyä sokeria kannattaa välttää kuin se olisi myrkkyä.”

    No ei se sokeri mikään myrkky ole. Sokerihysteriakin alkaa jo mennä vähän yli. Sokeri on mauste, joten sitä voi aivan hyvin käyttää kohtuudella. Kohtuullisessa käytössä siitä ei ole painonhallinnallisia eikä muitakaan ongelmia. Ruokalusikallinen sokeria pastakastikkeeseen ei tee kenestäkään diabeetikkoa. Valitettavasti sokeri mielletään aina karkiksi ja limsaksi, eikä mausteeksi, jollaisena se yleisesti käsitetään.

    Kuten Reijo totesi, viimeisten vuosikymmenien aikaan nimen omaan ruoan saatavuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Itse asiassa suurta kehitystä on jopa tapahtunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Ruokaa on tarjolla joka puolella jokaiseen vuorokaudenaikaan. Myös annoskoot ovat nousseet reilusti jostain 50-luvulta.

    Paljonhan kuulee tarinoita miten omat isovanhemmat ovat pysyneet 50-luvulla hoikkana syömällä voita ja sikaa, mutta samalla unohdetaan, että silloin elettiin niukkuuden aikaa, ja pieni voipaketti sekä palanen sikaa kesti hyvin pitkää, kun annokset olivat pieniä. Ei silloin voinut hakea paria-kolmea kertaa viikossa pekonipakettia lähikaupasta: ei ollut rahaa eikä todennäköisesti tarjontaakaan.

  6. Fat M. mainitsi, että annoskoot ovat kasvaneet sitten 50-luvun. Isot annoskoot hyödyttävät elintarvikebisnestä, ja kuluttaja lankeaa ansaan: kilohinta pienenee annoksen kasvaessa ja tuntuu järkevältä ostaa pienemmällä kilohinnalla.

    Siinä on yksi syy lihavuuteen.

    Tässä on kuvina esitetty 20 v takainen annos ja sen rinnalla nykypäivän annos:
    http://www.nhlbi.nih.gov/health/public/heart/obesity/wecan/news-events/matte1.htm

    Samasta asiasta suomeksi Hyvä Terveys -julkaisussa.:

    ”Kaksikymmentä vuotta sitten lapset saivat kauppareissuilta tuliaisiksi askin hedelmäkarkkeja (21 grammaa) tai Pätkis-patukan (15 grammaa). Lastenkutsuilla kymmenelle muksulle oli varattu pari litraa limsaa.

    Nykymuksut saattavat saada itselleen 400 gramman karkkipussin ja puolentoista litran limupullon – tai kaksi, jos 2-packit ovat tarjouksessa. Kolmanneslitran pullo on kuollut lähes sukupuuttoon.

    Annoskokojen kasvaminen on pohjoisamerikkalaista perua. Lihavuustutkijat tuntevat sen ”bageli-ilmiönä”. Termin taustana on tieto, että rinkeli painoi noin 40 grammaa rantautuessaan Amerikkaan itäeurooppalaisten siirtolaisten mukana runsas sata vuotta sitten. Nyt rinkeli painaa 110 grammaa ja sen kalorimäärä on liki kolminkertaistunut.
    (…)
    Eniten parinkymmenen vuoden aikana ovat paisuneet limsapullot, hedelmämehupaketit, suolaiset naposteltavat, jälkiruoat ja hampurilaiset, kertovat yhdysvaltalaistilastot. Kaikki ruokia, joissa on paljon energiaa mutta vähän ravintoaineita.

    Silmä tottuu suuriin annoksiin nopeasti. Nykynuorisolle puolentoista litran limsapullo ei ole iso. Se on normaali.”

    Ja juuri näin:
    ”Tutkimukset kertovat, että jos saa vapaasti syödä ja tarjolla on isoja annoksia, ihmisen tulee syötyä enemmän. Se ajatus, että jos nyt otan jättiannoksen, niin myöhemmin tarvitsen ja otan vähemmän, ei useinkaan toteudu.”

    http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/annoskoot_kasvavat

  7. US:n virallisen tahon terveysvalistussivulla on laskelma: Kun tänään syön kodin ulkopuolella tyypillisen amerikkalaisen ruokavalion mukaiset aamiaisen (bagel ja kahvi), lounaan (pizza ja limsa) ja päivällisen (Caesar-salaatti ja limsa), saan tämän päivän annoskoilla 1595 kkal enemmän kuin sain 20 vuotta sitten samalla menyyllä ja silloisilla annoskoilla.

    Ei kai palavinkaan oman optimiruokavalionsa löytänyt voi väittää, ettemmekö väestötasolla söisi älyttömästi enemmän kuin hoikempina vuosina.

    Ratkaisua sitten ei olekaan ihan helppo löytää. Pitäisi haluta syödä vähemmän. Vhh-syöjät väittävät löytäneensä ratkaisun: heidän ruokavalionsa vähentää syömishaluja tai jopa estää saatua energiaa lihottamasta. Tämä ei kuitenkaan päde kuin joihinkin yksilöihin. Se, että hiilihydraatteja on hyvä vähentää ruokavaliosta vaikkei sillä keinoin itsestäänselvästi laihtuisikaan, on toinen asia.

    http://www.nhlbi.nih.gov/health/public/heart/obesity/wecan/news-events/matte1.htm

  8. Uuden Jenkki-tutkimuksen mukaan lihomiseen geeniensä puolesta alttiit henkilöt hyötyvät tyydyttyneen rasvan vähentämisestä. Kääntäen, runsas tyydyttyneen rasvan saanti lisää suuren geneettisen lihomisriskin omaavien henkilöiden painon nousua. Kyse on poikkileikkaushavainnosta, joten kovin suurta painoarvoa en antaisi silti.

Kommentointi on suljettu.