Olisiko rasvarauhan aika?

kirjoittanut | 18.09.2010 | Blogi | 35 Kommentit

Torstai-iltainen  A-talk alkoi toimittaja Markku Liimataisen kysymyksellä ”mikä on se uusin ja ratkaiseva tieto eläinrasvojen terveellisyydestä”. Kari Salminen sai vastata ensiksi, ja hän viittasi Siri-Tarinon, Menten ja Skeaffin kokoomatutkimuksiin (nimesi ne myöhemmin). Salminen jätti tietenkin mainitsematta kaikkein uusimman Mozaffarianin vaihtotutkimuksen ja Jakobsenin vaihtotutkimuksen, joissa on yhtä ratkaisevaa tietoa molemmissa. Siinä sitä mentiin, eikä tutkimuksiin palattu kunnollla missään vaiheessa. Väittelyn varhaisessa vaiheessa Taija Somppi keskeytti ratkaisevasti Mikael Fogelholmin juuri, kun tämä oli viittaamassa Duodecimissa referoimiinsa tutkimuksiin.

Edellisessä blogikirjoituksessani luulin kalunneeni asiaa riittävästi, mutta  torstai-iltainen jätti edelleen epäselväksi sen, että mitkä ovat nämä tärkeimmät tutkimukset.  Pieni tutustuminen niiden todelliseen antiin on paikallaan. Ne todistavat, että kannattaa tehdä rasvarauha. Tutkijat ovat yhtä mieltä, miksei tulkitsijatkin?

Siri-Tarino, Mente ja Skeaff & Miller:  tyydyttynyt rasva ei ole itsenäinen riskitekijä (3-0)

A-talk ohjelmassa vilahti kaksi Siri-Tarinon kokoomatutkimuksen kaltaista tutkimusta “Mente” ja “Skeaff & Miller “. Mente  et al. (2009) totesi samalla tavalla kuin Siri-Tarino et al.: tyydyttyneet rasvat eivät ole itsenäinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mutta tutkijat eivät testanneet  rasvojen vaihtokauppa -analyysiä tässä kokoomatutkimuksessa. Kolmas meta-analyysi Skeaff  JM & Miller J 2009 päätyi myöskin samaan lopputulokseen. Siis 3-0. Tyydyttynyt rasva ei ole kokoomatutkimuksien mukaan itsenäinen sydän- ja verisuonitautien tekijä.

Mikä on itsenäinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä? Itsenäinen tarkoittaa sitä, että  on tutkittu vain henkilöiden tyydyttyneen rasvan saantia, eikä ole samanaikaisesti huomioitu mitä muiden energiaravintoaineiden saannille on tapahtunut (onko samanaikaisesti lisätty hiilihydraatteja, tyydyttymättömiä rasvoja, proteiineja vai kaikkia näitä).

Viitteet:

1) Mente A et al. A systematic review of the evidence supporting a causal link between dietary factors and coronary heart disease. Arch Intern Med. 2009 Apr 13;169(7):659-69.

2) Skeaff CM and Miller J. Dietary Fat and Coronary Heart Disease: Summary of Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials. Ann Nutr Metab 2009;55:173–201. DOI: 10.1159/000229002 Published online: September 15, 2009

3) Siri-Tarino PW et al. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. AJCN Am J Clin Nutr (January 13, 2010). doi:10.3945/ajcn.2009.27725

Jakobsen, Mozaffarian ja Skeaff & Miller: rasvan vaihtokauppa on eduksi (3-0)

Käytännössä vaihtokauppa voi tarkoittaa, että n. 20 grammaa voita/päivä on vaihdettu vastaavaan määrään öljyä ( niukka 20 ml). Tämä tarkoittaa viiden energiaprosentin vaihtamista päikseen henkilöllä, jolla on suurehko energiankulutus. Tässä ne viimeiset suuret kokoomatutkimukset (3 kpl), joissa on osoitettu rasvojen vaihtokaupan kannattavan. Ja viitteenä suora lause tutkimuksista, mitä niissä kirjoitetaan tyydyttyneen rasvan vaihtokaupasta monityydyttymättömää

1) Jakobsen MU et al. Major types of dietary fat and risk of coronary heart disease: a pooled analysis of 11 cohort studies. Am J Clin Nutr 89: 1425-1432, 2009. First published February 11, 2009; doi:10.3945/ajcn.2008.27124

”For a 5% lower energy intake from SFAs and a concomitant higher energy intake from PUFAs, there was a significant inverse association between PUFAs and risk of coronary events (hazard ratio: 0.87; 95% CI: 0.77, 0.97); the hazard ratio for coronary deaths was 0.74 (95% CI: 0.61, 0.89).”

13 % vähemmän sydäntapahtumia ja 26 % vähemmän sydänkuolemia jokaista viiden energiaprosentin vaihtoa kohden

Mozaffarian D et al. Effects on Coronary Heart Disease of Increasing Polyunsaturated Fat in Place of Saturated Fat: A Systematic  review and Meta-Analysis of Randomized Controlled Trials. PLoS Medicine. March 23 2010.

”The overall pooled risk reduction was 19% (RR = 0.81, 95% confidence interval [CI] 0.70–0.95, p = 0.008), corresponding to 10% reduced CHD risk (RR = 0.90, 95% CI = 0.83–0.97) for each 5% energy of increased PUFA, without evidence for statistical heterogeneity (Q-statistic p = 0.13; I2 = 37%).”

sydäntapahtumat vähentyvät 19 % (10 % jokaista 5 E %:n vaihtoa kohden), kun tehdään rasvojen vaihtokauppaa tyydyttyneestä rasva monityydyttymättömiin

Skeaff CM and Miller J. Dietary Fat and Coronary Heart Disease: Summary of Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials. Ann Nutr Metab 2009;55:173–201. DOI: 10.1159/000229002 Published online: September 15, 2009

”In this regard, the meta-analysis of trials … revealed that a diet higher in PUFA and lower in SFA decreased the risk of fatal CHD; however, this was significant only after inclusion of results from the Oslo study which included smoking cessation as part of the treatment.”

korkeampi monityydyttymättömien rasvahappojen saanti ja alhaisempi tyydyttyneen rasvan saanti vähensi kuolemaan johtavia sydänkohtauksia, tämä oli tosin (tilastollisesti) merkitsevä vain jos Oslo-tutkimus otettiin mukaan (tupakkatutkimus)

A-talk väittelyssä jäi sivuseikaksi  juuri tämä asia. Uusien kokoomatutkimuksien mukaisesti rasvojen vaihtokauppa kannattaa. Kannattaa huomata, että yllä oleva Jakobsenin meta-analyysi käsitti väestötutkimuksia, joiden painoarvoa pidetään vähäisempänä kuin satunnaistettujen tutkimusten. Jakobsenin aineisto  siten on samankaltainen kuin Siri-Tarinon kohututkimuksen, molemmissa oli väestötutkimuksia, ei satunnaistettuja tutkimuksia. Sen sijaan Mozaffarianin tutkimus sisälsi vain satunaistettuja, syy-seuraus yhteydeltään voimakkaampia tutkimuksia. Skeaff & Miller olivat varovaisempia päätelmissään mutta totesivat kuitenkin rasvojen vaihtokaupan kannattavan (kts. myös taulukko 4, s.192 tässä open access –artikkelissa), tutkimukseen sisältyi sekä satunnaistettuja että väestötutkimuksia.

Kaksi tutkimusta otti siis vahvasti kantaa, ja yksi varoen, että rasvojen vaihtokauppa kannattaaPeli siis vaihtokaupoille 3-0.

Siri-Tarino ja Krauss kirjoittavat rasvojen vaihtokaupan kannattavan

Raaviskelin hieman päätäni, kun sain käsiini tämän tuore katsausartikkeli samaisen Siri-Tarinon kohututkimuksen tekijöiltä. Artikkeli on elokuulta 2010, siis reilu puoli vuotta myöhemmin kuin tämä Siri-Tarinon, Qin, Hun ja Kraussin paljon kohua aiheuttanut meta-analyysi ilmestyi. Sen nimi on

Saturated Fatty Acids and Risk of Coronary Heart Disease: Modulation by Replacement Nutrients” ja sen julkaistu lehdessä Current Atherosclerosis Reports

Katsausartikkelin abstraktin kaksi viimeistä lausetta herättivät mielenkiinnon, sillä niissä lukee

Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease. Therefore, dietary recommendations should emphasize substitution of polyunsaturated fat and minimally processed grains for saturated fat.”

eli kohututkijoiden mukaan on olemassa yhdenmukaista näyttöä siitä, että tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä, vaan ei hiilihydraateilla on edullista sydäntaudeille

Luin rivit uudestaan ja varmistin tulososiosta sekä diskussiosta -kyllä Siri-TarinoKrauss ja kumppanit ovat sitä mieltä, että tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä kannattaa, vaan ei huonoilla hiilihydraateilla. Tekisi mieli antaa maali ja siirtää peli 4-0 tilanteeseen rasvan vaihtokaupoille, mutta koska tämä oli vain katsausartikkeli niin olkoon sitten paitsiomaali ja peli edelleen 3-0 vaihtokaupoille.

Palasin tammikuiseen 2010 Sirin-Tarinon et al. meta-analyysiin, varmistaakseni olinko lukenut tutkimuksen riittävän huolella. Kas, sielläkin sanotaan melkein yhtä lempeästi vaihtokauppojen puolesta (s.545) .

”Existing epidemiological studies and clinical trials support that substituing polyunsaturated fat for saturated fat is far more beneficial for CHD than exchanging carbohydrates for saturated fat in the diet, as described further elsewhere”.

Entä jos Siri-Tarino, Qi, Hu ja Krauss eivät alunperinkään halunneet sanoa, etteikö rasvojen vaihtokauppa kannata?  Tulivatko he siten väärin ymmärretyksi? Vai käänsivätkö tutkijat takkinsa puolessa vuodessa? Muita syitä?

Viitteet:

Siri-Tarino PW et al. Saturated Fatty Acids and Risk of Coronary Heart Disease: Modulation by Replacement Nutrients. Current Atherosclerosis Reports. DOI: 10.1007/s11883-010-0131-6

Siri-Tarino PW et al. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. AJCN Am J Clin Nutr (January 13, 2010). doi:10.3945/ajcn.2009.27725

Mozaffarian: tyydyttynyt rasva ei ole itsenäinen sydäntautien riskitekijä

Nyt on todistettu, että Siri-Tarino, Qi, Hu ja Krauss ovat vaihtokauppojen kannalla. Entä sitten vaihtokauppasarnaaja Mozaffarian? Heartwire –sivustolla Mozaffarian sanoo 23.3.2010:

”This is pretty important on a policy level,” said Mozaffarian. ”It’s naturally assumed that lowering saturated fat is good for the heart, but that’s not what the evidence shows.” Simply reducing saturated fat without regard to what is substituted for it might not derive any benefit, he said.”

eli luontaisesti ajateltiin, että tyydyttyneen rasvan vähentäminen on hyväksi sydämelle, mutta näyttö ei puhu sen puolesta. Yksinkertainen rasvan vähentäminen huomioimatta sitä mikä (energiaravintoaine) tulee tilalle ei ehkä tuo mitään hyötyä.

Mozaffarian on siis samaa mieltä kuin Siri-Tarinoa ja Krauss, ei tyydyttynyt rasva ole itsenäinen sydäntautien riskitekijä.

Peli 3-3

Peli on siis tasan kolme ottelussa itsenäinen riskitekijä vs vaihtokauppariski. Täydennetään ottelua vielä parilla tehomerkinnällä. Käsittääkseni se fakta, että tyydyttynyt rasva ei ole itsenäinen sydän- ja verisuonitautien itsenäinen riskitekijä johtaa myös siihen, että tyydyttyneen rasvan vaikutus sellaisenaan sydän- ja verisuonitauteihin on pienempi kuin transrasvan tai kalan rasvan. Transrasva  vaikutti itsenäisesti sydän- ja verisuonisairauksien ilmaantumiseen Menten ja Skeaff & Millerin tutkimuksissa, toisin kuin tyydyttynyt rasva. Kalanrasva vaikutti itsenäisesti Skeaff & Millerin tutkimuksessa, Menten tutkimuksessa jäätetiin ihan hilkulle. Asiassa on tietenkin lisää nyansseja, ei niihin tällä kertaa.

Asia aukeaa kuitenkin parhaiten  tutkimuksesta, jonka on tehnyt kansainvälinen tutkijatiimi, jäseninä oli arvovaltaisista yliopistoista kuten Harvardista. Siinä Danaei et al. (2009) tutki mitkä 12 riskitekijää aiheuttavat eniten ennenaikaisia kuolemia Yhdysvalloissa. Näiden kahdentoista tekijän listan kärjessä oli verenpaine. Ruuan rasvaan liittyviä tekijöitä siihen sopi kolme. Ne olivat juuri transrasvojen ja kalarasvan itsenäiset vaikutukset sydän- ja verisuoniterveydelle sekä tyydyttyneen rasvanvaihtokauppa monityydyttymättömällä. Tyydyttynyt rasvan saanti ei siis ollut itsenäisesti mukana, vain vaihtokauppa monityydyttymättömiin. Katso oheinen kuva (ruokaan liittymättömiä tekijöitä poistettu).

Kuvasta nähdään, että tyydyttyneen rasvan vaihto monityydyttymättömään aiheuttaa USA:ssa  laskennallisesti vähemmän ennenaikaisia kuolemia kuin kalan rasvan puute tai transrasvan liika saanti. Eli tyydyttyneen rasvan vaihtaminen tyydyttymättömään on tärkeää, mutta jää kuitenkin kalan rasvan ja transrasvan taakse. Olisi hienoa, jos Suomesta tehtäisiin samanlainen laskelma, jotta varmistuttaisiin onko tilanne meillä samanlainen. Meillähän transrasvan saanti on alhaisempaa kuin USA:ssa.

On siis rauhan aika

Itse kohututkimuksen tekijät Siri-Tarino et al. ovat sitä mieltä, että rasvojen vaihtokaupat kannattaa. Itse vaihtokauppatutkija Mozaffarian toteaa, että tyydyttynyt rasva ei ole itsenäinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Tutkijat eivät ole vastakkain. Ketkä sitten?

Media tykkää laittaa asioita vastakkain, kärjistää.  Sota pysyy otsikoissa, rauha ei. Olemmeko oikeasti näistä asioista eri mieltä? Ehdotan rasvarauhaa.

Aiheesta muualla blogeissa: Veteraaniurheilija ja ravitsemusterapeutti Sannan soppa


Jälkikirjoitus: Hiilihydraatti keskustelu jäi torstaina pettymykseksi. Tarvittaisiin rakentavampaa ja syvällisempää keskustelua. Kirjoitan lähiviikkoina blogissani jatkosarjan hiilihydraateista ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Seuraa sitä ennen uutispalstaani ja lue vaikka alunperin n. vuosi sitten kirjoittamani ajatukseni vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.