Maidon ja viljojen välttämisen vaikutuksia terveyteen

Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto pyysi minulta luennon maidosta ja viljoista. Mitä niiden väitetyistä haitoista tiedetään suhteessa niiden mahdollisiin terveysvaikutuksiin? Aihe on laaja, enkä pystynyt kattamaan sitä kovin seikkaperäisesti mutta oheinen diasarja kuvastaa päällimmäisiä ajatuksiani.

Käyn ensiksi läpi yleisiä ajatuksiani siitä, miksi paleosta on tullut niin suosittua. Sitten siirryn maidon ja viljojen aiheuttamiin oireisiin, kuten vatsavaivoihin (IBS), ja väitettyihin haittoihin tyypin 1 diabeteksen sekä autismin suhteen. Loppupuolella käyn läpi sitä mitä terveyshyötyjä viljoilla ja maitotaloustuotteilla on havaittu laajoissa ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa. Raapaisen myös vähän fytaattien ja lektiinien väitettyjä haittoja.

Jätin käsittelyn ulkopuolelle ravitsemuksen asiantuntijoille ilmeisiä asioita, kuten laktoosi-intoleranssin, keliakian, vehnä- ja maitoallergian ja monet yleiset ravitsemukselliset näkökannat.

 

Ps. Olen muokannut esitystä hiukan jälkikäteen

Aiheeseen liittyviä muita kirjoituksia muualla netissä:

Jan Verho: Paleo

Jussi Riekki: Paleo purettuna -mistä on luolamis tehty ja Toinen erä

Alan Aragon: The paleo diet.  Claims vs evidence

 

26 thoughts on “Maidon ja viljojen välttämisen vaikutuksia terveyteen”

  1. Se kyllä ihmetyttää, miksi jokainen paleon kokeilija on aivan innoissaan terveyden ja yleisen olon parantumisesta? Tutkimukset eivät tätä kuitenkaan täysin tue. Netti on pullollaan omalla nimellä tai nimimerkin takaa kerrottuja menestystarinoita. Monet kertovat reuman parantuneen ja jopa epilepsia on parannettu paleolla!

    Itse paleota kokeilleena ja takaisin viljoihin palanneena en suurta eroa olossa tunne. Aluksi paleo oli aivan mahtavaa, mutta pian ymmärsin että kasvisten ja marjojen saanti oli kolminkertaistunut ja proteiiniakin tuli selvästi enemmän. Kyse ei siis ollut siitä että viljat ja maito olisi pahoja, vaan siitä mitä jätin syömättä niiden liiallisen syömisen takia. Kolesteroli kyllä nousi järkyttävän suuren punaisen lihan saannin ja munien takia.

    Asia oli kuitenkin helppo korjata. Jatkoin monipuolista kasvisten ja marjojen syöntiä. Pidin proteiinin saannin riittävällä tasolla, mutta vähensin huomattavasti punaista lihaa. Viljat ja hapanmaitotuotteet kohtuullisina määrinä takaisin ruokavalioon. Muutama kuukausi kesti ilmavaivoja, mutta sitten helpotti (lieneekö suoliston bakteerikannassa tapahtunut muutoksia kun viljaa ei saanut pitkään aikaan ja lihaa tuli paljon?). Muuten vointi ja terveys yhtä hyviä. Hemkisesti voin kuitenkin paremmin, kun en ole enää paleon “vankina”. Sosiaalinen elämä ja matkusteleminen helpottui kivasti.

    1. Useiden ruokavalioiden, kuten muidenkin “hoitojen”, kohdalla tapahtuu alkuvaiheessa “honeymoon”. Aluksi menee erityisen hyvin kun on uskoa, innostusta ja täsmällisyyttä noudattaa ohjeita. Mutta vasta puolen vuoden jälkeen todellisuus tulee punnittua.

      Näinhän se menee useissa laihdutustutkimuksissa, IBS-tutkimuksissa, jne. Ihan sama mistä ruokavaliosta on kysymys (karppaus, runsasproteiininen jne.)

      Hiljattain tunnetun ruotsalaisen paleo-tutkijan Lindebergin tutkimukseen osallistuneet ruotsalaiset diabetespotilaat olivat sitä mieltä, että paleoruokavalio on vaikeahko toteuttaa pitkällä aikavälillä, vaikeampi kuin suositusten mukainen ruokavalio. Kuva.

  2. Erinomaista työtä taas kerran Reijo!

    Paleo näyttää sinällään kohtuu ok, jopa lupaavaltakin, tavalta syödä, mutta ikävä kyllä siihen liittyy esim. vhh- tai vegaanipiireistä tuttua dogmaattisuutta, epätieteellisyyttä ja huonosti perusteltua/selittämätöntä rekstriktiivisyyttä. Jälkimmäinen viittaa joskus, ainakin minusta, kaupallisia intressejä omaavien puffaajien haluun erottaa oma “brändi” muista ruokavaliosta.

  3. Mielenkiintoisella aiheella palasit kesälaitumilta :). Paleo-dieetistä (maidoton & viljaton) tarvittaisiin lisää laadukkaita tutkimuksia – mielellään vielä pitkäkestoisia :). Mieluiten vielä viljaton ruokavalio gluteenittoman sijaan. Verrokkina pitäisi olla täysjyväviljaa sisältävä ruokavalio.

    Täysjyväviljan terveellisyydestä on paljon näyttöä verrattuna puhdistetun viljan käyttöön. Tämä unohtuu usein kun täysjyväviljaa ylistetään. Hyvin kyllä nostat tämän asian molemmat puolet slideissa esille. Tämän vuoksi viljaton vs täysjyvä -tutkimuksia tarvitaan selvittämään asiaa. Se vähä tutkimustieto, mitä on tällä hetkellä tarjolla, ei käsittääkseni ole nostanut täysjyväviljaa ainakaan mitenkään erityisen korkealle pallille.

    Mie: Mielestäni huonoon tutkimustietoon viittaminen ei liity pelkästään paleo-, vhh-, vegaani-alueelle, itse ainakin olen nähnyt, että ihan peruslautasmalliakin perustellaan myös huterilla ja tutkimuskategorian heikompaan päähän kuuluvilla tutkimuksilla. Eli melko universaalia tällainen toiminta 🙂

    Eetu: Netistä lyötyy juu aika paljon noita menestystarinoita. Lueskelin tuossa kesälomalla myös Kaisa Jaakkolan kirjan Hormonitasapaino(ihan ok kirja, kokonaisvaltainen lähestyminen terveyteen). Suosittelen lukemaan kirjan – se myös avaa hyvin, miksi ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa sopivaa ruokavaliota (muistelen, että sinulla oli sen tyylisiä näkemyksiä, että yksi ja sama sopii about kaikille, korjaa jos muistan väärin).

    Kaisan kirjassa oli yksi mielenkiintoinen paleomenestystarina lisää. Nimikaimasi, suomalainen huippu-uimari Eetu Karvonen, kertoo kirjassa tarinansa. Karvonen kärsi jatkuvasti pahenevista vatsavaivoista, jotka lopulta johtivat haavaiseen paksusuoleen.Paleotyyppisellä ruokavaliolla ja stressin hallinnalla Karvonen on onnistunut selättämään taudin ja on nyt hyvässä kunnossa. Tervehtyminen näkyy myös positiivisesti urheilutuloksissa, Karvonen selviytyi jokin aika sitten päättyneissä uinnin MM-kisoissa välieriin.

    Yksittäiset menestystarinat eivät ole tiedettä, mutta ne muistuttavat siitä, että olemme kaikki yksilöitä, ja ratkaisu kroonisinakin pidettyihin sairauksiin on mahdollista löytää. Monesti sairauksia pidetään kroonisina, eikä ymmärretä että elämässä on ehkä tekijöitä, jotka ylläpitävät sairautta, kun syy poistetaan(esim. krooninen psykologinen/fyysinen stressi tai yksilölle sopimaton ruokavalio), voi myös parantuminen alkaa. Esimerkiksi paleo lifestyle voi olla hyvä kokeilu, mikäli sairastaa jotakin tautia, johon lääketiede ei voi tarjota muutakuin oireita helpottavaa hoitoa.

    1. “Mielestäni huonoon tutkimustietoon viittaminen ei liity pelkästään paleo-, vhh-, vegaani-alueelle, itse ainakin olen nähnyt, että ihan peruslautasmalliakin perustellaan myös huterilla ja tutkimuskategorian heikompaan päähän kuuluvilla tutkimuksilla. Eli melko universaalia tällainen toiminta”

      En ainakaan itse ole törmännyt netissä kaupallisia intressejä omaaviin lautasmalliforumeihin joissa esim. demonisoidaan jotain tiettyä ruoka-ainetta joka ei ole osoittautunut laajoissa väestötutkimuksissa haitalliseksi. Kyllä nämä överiksi menevät ja ehdottomat rajoitteet sille mitä syödään (ilman kunnollista tieteellistä näyttöä miksi näin) väitteet löytyvät useimmiten niistä ääripäistä.

      “Monesti sairauksia pidetään kroonisina, eikä ymmärretä että elämässä on ehkä tekijöitä, jotka ylläpitävät sairautta, kun syy poistetaan(esim. krooninen psykologinen/fyysinen stressi tai yksilölle sopimaton ruokavalio), voi myös parantuminen alkaa. Esimerkiksi paleo lifestyle voi olla hyvä kokeilu, mikäli sairastaa jotakin tautia, johon lääketiede ei voi tarjota muutakuin oireita helpottavaa hoitoa.”

      Kokeilla saa, jos haluaa ja ottaa vastuun kokeiluistaan. Kannattaa tosin muistaa, että maailman vaarallisin lausahdus on usein “Minun kokemukseni mukaan …” (ei omaa kädenjälkeäni, vaan peräisin blogista Science Based Medicine, Mark Crislipiltä). Jos mietit hetken, niin ymmärrät varmaan miksi näin.

      Yksilöllisyydestä: tässä kohtaa komppaan aika pitkälle Eetua. Mutta saa nähdä mitä nutrigenomiikka tuo tullessaan.

  4. Epätieteellistä verrata täysjyväviljaa valkoiseen viljaan ja tästä tehdä terveysväittämiä. Maito ja viljatuotteet ovat aina erittäin prossessoitua ruokaa. Turhempaa slidesharea saa etsiä. Urheilutason alamäki jatkuu näillä opeilla 100%:sti.

    1. Mitä ehdottomampi kanta, sen vähemmän perusteluja ja näyttöä sen tueksi. Näin tässäkin tapauksessa.

    2. Urheilijoiden menestystarina varmaankin alkaa sitten paleosta. Siitä vaan kaikki paleolle, ei se huono dieetti ole.

  5. Someone: Juu, olen muutaman kerran pohtinut tätä “jokaiselle oma ruokavalio” -juttua. Ajatuksena on ollut että miksi yksi ainut laji koko maailman miljoonista lajeista tarvitsisi erilaisia ruokavalioita eri yksilöille (sairaat, allergiset ja yliherkät tietysti poislukien). Lehmät syövät ruohoa (tai pitäisi syödä 😉 ), eikä esim. 5% lehmistä noudata lihapainotteista vhh -ruokavaliota. Gorillat syövät pääasiassa lehtiä, versoja yms. kasviksia, eikä heistäkään tietty osuus noudata jotain erilaista ruokavaliota. Miksi perusterve ihminen tekisi poikkeuksen? Matti saattaa tykätä enemmän lihasta kuin Maija ja Pekka saattaa rakastaa juustoja enemmän kuin Keijo, mutta se mitä tuolla elimistön sisällä tapahtuu on varmasti kaikilla terveillä yksilöillä melko samanlaista. Joten voisi kuvitella että ihminen lajina tulee toimeen samanlaisella ravinnolla?
    Sorry, meni vähä offtopicin puolelle.

    1. Eetu nopeasti ajateltunahan asia voi tuntua siltä miten sen esitit, mutta:

      1. Mihin vedät rajan yliherkkyydelle ja allergioille ?
      Miten vaikkapa mahdollinen gluteeniyliherkkyys ?
      Entäpä IBS potilaat ? Niitähän on vaikka kuinka paljon.

      2. Sairaat

      Suomalaisilla on erittäin paljon kroonisiasairauksia. Tähän piiriin kuuluu erittäin paljon ihmisiä. Sairas ihminen voi vaatia spesiaali ruokavaliota kuten itsekin sanot.

      3. kehotyyppi

      Puhutaan kolmesta pääkehotyypistä. Ektomorfi, Mesoformi ja Endoformi. Kukaan ei ole yksiyhteen tiettyä kehotyyppiä, mutta tämän nyt on tällainen karkea jako. Kehosi tyyppi kertoo aineenvaihdunnastasi, hormonitoiminnastasi ja hermotosi ominaisuuksista. Eri kehotyypeille sopii myös hieman erilainen ruokavalio. Esimerkiksi hintelä ja kestävyysjuoksija tyyppinen ektomorfi sietää paremmin hiilihydraatteja kuin toista ääripäätä edustava roteva endomorfi.
      5. Liikunnan määrä

      Kun yhdistät vielä liikunta määrien vaihtelun kehotyypin kanssa, niin on helppo ymmärtää, ettei esim sohvalla löheilevä endomorfi yksilö voi mitenkään sietää yhtä hyvin nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja kuin innokkaasti liikkuva ektoformi yksilö.
      3. Geeniperimä

      Kehotyyppi asiassa jo sivusinkin yksilön erilaisuutta. Joka tapauksessa meillä on erilainen geeniperimä. Esimerkiksi
      Suomalaisten geeniperimä voi erota merkittävästi afrikkalaisten vastaavasta. Ruokavaliokin on ollut kehityksen aikana hyvinkin erilainen erialueilla, miksi siis optimaalinen ruokavalio olisi välttämättä sama Suomalaisilla kuin vaikkapa Egyptiläisillä ?

      Toki ihmisistäkin voisi vain todeta ykskantaan “olemme sekasyöjiä.” Ja tosiaan, ettei nyt puhuta ihan eriasioista, niin puhun nyt enemmänkin optimaalisesti ruokavaliosta, kun siitä etteikö suurin osa tulisi enemmän tai vähemmän toimeen samanlaisella ruokavaliolla.

      Tällainen “olemme kaikki samanlaisia ja kaikille sopii sama ruoka ajattelu” on ehkä se mitä saattaa seurata siitä, kun irtautuu ihmisten arjesta ja alkaa ajattelemaan asioita liian yleisellä tasolla. Sanoisin, että tässä tuullaan juuri siihen, missä kliinistä työtä tekevät lääkärit esimerkiksi eroavat puhtaista tutkijoista. Kliinikot ovat jatkuvasti keskellä ihmisten arkea, ja sen vuoksi myös heidän havaintonsa ovat tärkeitä kun hoidetaan yksilöitä – tieteellisten tutkimusten lisäksi.

      Pahoittelut myös pienestä off-topicista, mutta halusin vielä vähän perustella näkemystäni.

      1. 1. Mikä on allergia? Edelleen selvittämätön asia. Ruoka-aineallergiassa kokonaisen proteiinin täytynee päästä elimistöön. Joten tärkeintä on varmaan miettiä, että miksi ja missä se tapahtuu ja mikä läpäisyn aiheuttaa(vuotava suoli?).
        3. Kun kukaan ei ole tarkasti mikään kehotyyppi niin tämähän romuttaa täysin tuon kehotyyppiteorian. Ja esim. eikö isomman massan liikuttamiseen tarvita enemmän energiaa verrattuna kevyempään massaan. Liikunnan määrä lienee määräävin tekijä sokerin sietämisessä.
        5. Geeniperimä on melkein identtistä ihmisillä. Nykytiedon mukaan olemme keskenään 96% samanlaisia. Toisaalta DNA:aan koodia ja toimintaa ei kylläkään täysin ymmärretä.

        Kyllä lähes 100%:sesti kaikille sopii sama ruokavalio.

      2. Yksi kaverini oli 30 vuotta pesunkestävä endomorfi. Eikä siis mahtanut asialle mitään koska oli “perinyt endomorfin geenit”. Kunnes innostui juoksusta ja laihtui 30 kiloa muutaman vuoden aikana. Nyt hän on ektomorfi. Mun mielestä nuo somatotyypit ovat taas yksi tekosyy hyväksyä oma ylipainonsa, ei mitään muuta.

      3. Aika turhaa juttua kyllä heität. Kehotyyppi ei ole sama asia kuin ylipaino. Se, että joku on vaikka lähempänä endomorfia kuin ektomorfia ei tee hänestä automaattisesti ylipainoista. Voi endomorfikin olla kovassa ja timmissä kunnossa, ei kehotyyppi siitä mihinkään muutu! Tosin timmi kuntoinen endomorfi näyttää kyllä eriltä kuin timmissä kunnossa oleva ektomorfi.

        Itse olen lähempänä tuollaista ektomorfi tyyppiä. Jalat ovat laihat jne, kokemuksesta tiedän että vaikea on saada niihin lihaa kunnolla ympärille, toisille se kävisi huomattavasti helpommin. Mikäli kaverisi todella on ollut roteva aikaisemmin, epäilen muuten erittäin vahvasti, että hänellä on vieläkään mitään kenialaisen mailerin riukujalkoja vai kuinka ?

        Sivuutit myös muut tärkeät pointit, joita tuossa edempänä heitin. Jos ruokavalio asia olisi niin yksinkertainen kuin annat ymmärtää ei maailmassa olisi nykyistä lihavuusepidemiaa siinä mittakaavassa kuin se nyt esiintyy.

        On aika erikoista miten samanlaisina jokaista ihmistä keskenään pidät. Kyllä eläimissäkin yksillölisiä eroja varmasti löytyy, luonto korjaa toki siellä tylymmin heikommat pois.

  6. Mielestäni tuo “jokaiselle erilainen ruokavalio” ajatus pohjautuu enemmänkin siihen, että ihmiset eivät nykyään ole terveitä ja eri sairauksien/kehon ongelmien kohdalla tulisi noudattaa erilaisia ruokavalioita.

    Perusterve+normaalipainoinen ihminen varmasti voi hyvin monenlaisella ruokavaliolla.

    Itse olen noudattanut jotain paleon tapaista, mutta en ole tehnyt siitä mitään uskontoakaan. Syön korkeaproteiinisia maitotuotteita jopa kerran päivässä ja gluteenittomia viljoja treenin jälkeen ym… Erittäin hyvä on vointi ja tykkään ruoasta jota syön. Paino on normaali ja liikunta maistuu, vaikka kilpirauhasen vajis vaivaa.

  7. Ja eikö tuolla lehmävertauksella ihmisenkin pitäsi mennä luontoon ja sekasyöjänä syödä sitä mitä luonnosta saa käsiinsä (Suomessa: marjoja, riistaa, sieniä, kalaa jne…) ja silloin pysyisi terveenä ja normaalipainoisena (oletko nähnyt lihavaa luonnossa elävää gorillaa). Olisiko tämä nyt sitä paleota? 😉 Noh leikki sikseen.

    Maalaisjärki on hyvä järki, eli jos olet sairas ja voit huonommin jollain x ruokavaliota, niin kokeile jotain muuta ja katso miltä olo sen jälkeen tuntuu. Jos tuntuu/näyttää vieläkin sairaalle ja huonolle, niin kokeile taas jotain muuta.

    1. “Ja eikö tuolla lehmävertauksella ihmisenkin pitäsi mennä luontoon ja sekasyöjänä syödä sitä mitä luonnosta saa käsiinsä (Suomessa: marjoja, riistaa, sieniä, kalaa jne…) ja silloin pysyisi terveenä ja normaalipainoisena (oletko nähnyt lihavaa luonnossa elävää gorillaa). Olisiko tämä nyt sitä paleota?”

      Juuri näin. Lajille sopivaa ruokaa on syöty iät ja ajat. Paleossa puhutaan aina evoluutiosta. Itse näen evoluution myös siten, että ihmisen aivot ovat kehittyneet sellaisiksi että niillä voidaan ymmärtää monimutkaisia asioita. Ihmisestä on tullut älykäs, joten se on tajunnut että tiettyjä ruokia paljon syövät sairastuvat helpommin tiettyihin sairauksiin. Asioita on osattu tutkija ja ihmetellä. Pohdittu oikein porukalla ja da-daa! On pystytty laatimaan ravitsemussuositukset, joita noudattamalla voidaan vähentää riskiä sairastua moniin sairauksiin. Kertauksen vuoksi tässä on kuva pahamaineisesta lautasmallista: http://www.sydanliitto.fi/lautasmalli2

      Ainut huono puoli kyseisellä lautasmallilla on se, että se ei ole kovin trendikäs. Se ei myöskään toimi identiteetin jatkeena kuten PALEO.

  8. Voisin kuvitella, että paleon suosio perustuu enimmäkseen siihen, että se on tuonut avun lukuisille allergikoille, atoopikoille, astmaatikoille ym. erittäin tavalisia tauteja sairastaville. Näillehän länsimainen lääketiede ei yleensä voi paljon muuta kuin hillitä oireita lääkkeillä. Paleosta ovat hyötyneet myös monet ylipainoiset, diabeetikot ja autoimmuunisairauksia sairastavat. On mielestäni harmillista, että virallisissa tahoissa kohautetaan usein vain olkia ja todetaan, että yksittäistapauksillahan ei ole mitään tieteellistä arvoa. Näinhän sen tietysti kuuluu ollakin, mutta montako tuhatta “yksittäistapausta” tarvitaan, jotta THL:t ja muut myöntäisivät, että paleossa saattaa olla kyse jostakin muustakin kuin populistisesta luolamiesfantasiasta?

    Mitä tulee täysjyväviljan terveellisyyteen, niin käsittääkseni täysjyvän terveyshyödyt perustuvat aina sellaisiin tutkimuksiin, jotka osoittavatkin oikeastaan vain sen, että täysjyvä näyttäisi olevan terveellisempi kuin valkaistu vilja. Nykyään tietysti on vaikea löytää sellainen verrokkiryhmä, joka ei söisi mitään viljoja, kun elintarviketeollisuus prosessoituine vehnä-, soija- ja maissimössöineen on levinnyt aikalailla jokaiseen maailman kolkkaan. Remissiossa olevat keliaakikotkin olisi ehkä vähän kyseenalainen verrokkiryhmä autoimmuunitautia “sairastavina.” Uskon kyllä, että tulevaisuudessa saadaan laajoja ja laadukkaita tutkimuksia, kun yhä useampi on viime aikoina kyseenalaistanut viljojen välttämättömyyden ruokavaliossa ja jättänyt ne jopa kokonaan pois.

    Mitä maitoon tulee, niin käsittääkseni kaseiini on korreloinut aika vahvasti syöpien esiintymisen kanssa joissakin tutkimuksissa. Nykypäivän pitkälle prosessoitu, pastöroitu, homogenoitu, erilaisista komponenteista kasattu ja värjätty “maito” on myös omiaan aiheuttamaan ylähengitysteiden tulehdustilaa ja astmaa.

    1. “Voisin kuvitella, että paleon suosio perustuu enimmäkseen siihen, että se on tuonut avun lukuisille allergikoille, atoopikoille, astmaatikoille ym. erittäin tavalisia tauteja sairastaville. Näillehän länsimainen lääketiede ei yleensä voi paljon muuta kuin hillitä oireita lääkkeillä.”

      Paleo parantaa kaikki tavalliset taudit? Please. Ja yhtäkkiä oireiden hoito ei sitten olekaan oireiden hoitoa.

      “On mielestäni harmillista, että virallisissa tahoissa kohautetaan usein vain olkia ja todetaan, että yksittäistapauksillahan ei ole mitään tieteellistä arvoa.”

      Ei nyt ihan näinkään. Paleon(kin) kohdalla sovelletaan sitä samaa periaatetta kuin vaikkapa vhh;n ja Välimeren ruokavalion: onko näyttöä?

      “Mitä tulee täysjyväviljan terveellisyyteen, niin käsittääkseni täysjyvän terveyshyödyt perustuvat aina sellaisiin tutkimuksiin, jotka osoittavatkin oikeastaan vain sen, että täysjyvä näyttäisi olevan terveellisempi kuin valkaistu vilja.”

      Taitaa tuo terveellisyys olla aina suhteessa johonkin toiseen asiaan. Eivät viljatuotteet ole välttämättömiä, mutta ei ole myöskään perusteita jättää niitä täysin pois (pl. keliaakikot tms. erityisryhmät) ruokavaliosta.

      “Mitä maitoon tulee, niin käsittääkseni kaseiini on korreloinut aika vahvasti syöpien esiintymisen kanssa joissakin tutkimuksissa.”

      Prosessoimattomista, sokeripitoisista maitotuotteista normaalimäärinä nautittuna?

      “Nykypäivän pitkälle prosessoitu, pastöroitu, homogenoitu, erilaisista komponenteista kasattu ja värjätty ”maito” on myös omiaan aiheuttamaan ylähengitysteiden tulehdustilaa ja astmaa.”

      Eipä ole tästä(kään) näyttöä. Pastörointi on kansanterveydellisesti ajatellen erittäin perusteltua eikä homogenoinnista taida olla sen kummempaa haittaa kuin esim. mikroaaltouunin käytöstä l. ei mitään. Nämä ravitsemusmaailman urbaanilegendat ovat toki sitkeitä.

      Minua edelleen ihmetyttää se, että miksi omaa ruokavaliovalintaa täytyy yrittää oikeuttaa ravitsemus- ja lääketieteellisesti hyvin, hyvin horjuvilla perusteilla? Ei koske toki pelkästään paleota.

      1. Perusteita jättää viljatuotteet täysin pois.
        Prosessoidut ja kuumennetut korkean hiilihydraattitason ruoat jää pois. Aminohappoprofiili ja laatu parantuu varsinkin korvattaessa eläinkunnan tuotteilla. Täysjyväviljan merkittävin terveyttä edistävä tekijä, sapen sidonta, eli kuitu, alentaa veressä olevaa kolesterolia, mutta sen sisältämän sokerikuorman mukana kehon kolesterolitasot kuitenkin heikkenevät. Kuidun terveyshyödyt ilman haittoja saadaan parhaiten kasviksista, hedelmistä, marjoista ja pähkinöistä. Levitteen kulutus nollautuu. Ruokavalio monipuolistuu itsestään, kun tilalle tulee korvaava ruoka-aine.

    2. Juuri, täysviljan terveellisyys perustuu pitkälti tutkimuksiin joissa on verrattu täysjyväviljaa valkoiseen viljaan. Esimerkiksi palkokasvien ja täysjyväviljan terveellisyyttä vertailevia kliinisiä tutkimuksia en muista oikein nähneeni.

  9. Geenien ja ruokavalion välisistä yhteyksistä keskustelu on haasteellista ja monimutkaista ehkä myös ennenaikaista. Mutta ei se noin yksioikoista ole kuin edellä annetaan ymmärtää. Yleisesti ottaen toki useimmille sopii yleisesti terveelliseksi havaittu ruoka.

    Ihmisten geeniperimä (DNA) vaikuttanee ainakin hiukan siihen, mikä ruokavalio on erityisen terveellistä tai hyvinvointia edistävää kullekin.

    Lisäksi pitkäaikaisella ruokavaliolla ja esim. sikiöaikaisilla olosuhteilla on merkitystä geenien “päällekytkentään”, vaikka niillä ei enää ole vaikutusta geenien DNA:han sinänsä. Olosuhteet (esim. ravitsemus) voi kytkeä jonkin geenin “päälle” tai “vaimentaa” sitä, ja tietty ruokavalio voi olla tehokkaampi kuin toinen tällaisessa ns. epigeneettisessä säätelyssä.

    Ruokavaliolla voi siis vaikuttaa geeniensä säätelemiin aineenvaihduntaprosesesseihin vaikka geenien DNA ei muutu. Esimerkkinä esim. uusi havainto Predimed-tutkimuksesta, jonka mukaan neitsyt oliiviöljy kytkee ja vaimentaa tiettyjä geenejä. Epäterveellinen ruokavalio esim. sikiökaudella voi vaikuttaa esiihen, mikä ruoka on erityisen huonoa ja mikä erityisen hyvää syntyvälle lapselle.

    1. Dna, geenit ja geenien toiminta ei anna viitteitä, että yksilöiden ruokavaliota täytyisi monimuotoistaa. Optimaalisen epigeneettisen ja geneettisen ruokavalion keskinäinen ero on olematon tai ne ovat jopa täysin identtiset. Pienehkön eron yksilöiden ruokavalioille tekee ulkoiset tekijät.

  10. Ok, keskustelu menee pienen piirin vinoiluksi ja piikittelyksi. Joten päätän sen tähän ja otan kokonaan pois päältä.

    Pohdin jonkin aikaa lopetanko kokonaan kommentointimahdollisuuden, vai hyväksynkö vain yhden kommentin per kommentoija vai bännäänkö kaikki asiallisestikin kommentoivat jotka kuitenkin lähes jokaisessa ketjussa päätyvät hyvin alkaneen ensimmäisen kommentin jälkeen sivuraiteelle selvittelemään vain omia välejään. Pikaisen turhauttavaa.

    En tiedä lukijoista mutta minusta iänikuiset off topic jankkamiset on aika turhia eikä johda yhtään mihinkään.

    1. Reijo, toivottavasti ymmärrät että suurehko osa tämän blogin antia häviää kokonaan mikäli kommentointimahdollisuus poistuu tai muuttuu “yksi per nenä” tyyppiseksi.

      Varmasti off-topic ärsyttää, mutta pääsääntöisesti täällä se pysyy kuitenkin hanskassa ja on selvästi kiltimpää kuin monessa muussa paikassa.

      Olisiko ennakkomoderointi siis kuitenkin parempi?

    2. Reijo: “En tiedä lukijoista mutta minusta iänikuiset off topic jankkamiset on aika turhia eikä johda yhtään mihinkään.”

      Tilanne on kieltämättä hieman kiusallinen. Vaikka keskustelun painopiste olisi hyvä olla pääosin niissä aiheissa, joista kirjoitat, niin joskus off topic -keskustelutkin ovat olleet antoisia; toisaalta ne tuppaavat kuitenkin liian usein menemään inttämiseksi ja jankkaamiseksi. Ehdotan, että teet jatkossa selvät pelisäännöt ja otat huomattavasti tiukemman moderointilinjan; muutoin voi käydä niin, että henkilöt, joilla voisi olla kirjoituksiisi asiallisia aiheeseen liittyviä kommentteja, turhautuvat ja jättävät kommentoinnin väliin.

      Jos kommentit menevät esim. jankuttamiseksi, vinoiluksi, monologiksi tai liialliseksi spekuloinniksi vailla tutkimusnäyttöä, niin mielestäni tuollaiset postaukset voisi jatkossa deletoida suoraan. Jos senkään jälkeen homma ei lähde sujumaan tulevissa bloggauksissa ja sama tahti jatkuu toistuvasti, niin silloin kannattaa harkita kommentointimahdollisuuden poistamista (jatkuva blogin siivoaminen kun on varmasti melkoisen turhauttavaa puuhaa). Olet tehnyt upeaa työtä ja ihmiset varmasti lukisivat suurella mielenkiinnolla kirjoituksiasi jatkossakin, vaikkei kommentointimahdollisuutta olisikaan. Mutta kannattaa tosiaan ensin tarkkailla, miten keskustelu sujuu tulevien kirjoitustesi yhteydessä.

Comments are closed.