Välimeren ruokavalion katsotaan kuuluvaksi runsaasti kalaa, kasviksia, palkokasveja, viljatuotteita (riisiä, pastaa ja leipää), oliiviöljyn –tyyppisiä rasvoja, kohtuullisesti alkoholia, ja vähäisesti rasvaisia maitotaloustuotteita ja lihaa. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että Välimeren ruokavaliota noudattaneet säilyttivät älylliset toimintonsa paremmin. Osana kokonaisvaltaista terveyden edistämistä Välimeren dieetti näyttää suojaavan sekä aivoja että sydäntä.
Kalaa nuorille ja vanhoille
Kalan sydänterveyshyödyt ovat tunnetut. Vähemmän on tiedetty kalan vaikutuksesta aivojen toimintaan. Nyt kolme eri tutkimusryhmää on raportoinut kalan ja/tai omega-3 rasvahappojen vaikutuksesta kognitioon eli muistiin ja älyllisiin toimintoihin. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että kalalla saattaa olla mielenkiintoisia vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin.