Kävin pitämässä luentoa, joka kosketteli osittain ummetusta. Kävin läpi tavanomaiset ohjeet ummetuksen hoidosta. Viimeisenä kohtana listallani oli varoitus olla käyttämättä luumuja säännöllisesti ummetuksen ehkäisyssä. Tämä varoitus pohjasi annetuihin yleisiin suosituksiin, joita on saatavilla myös netistä, esim. Therapia Fennica ja Helsingin kaupungin terveysviraston ummetuksen hoito-ohje (Gernet-sivusto). Näissä molemmissa ohjeissa varotetaan luumun aiheuttavan säännöllisesti ja runsaasti käytettynä suolen veltostumista ja siten pahentavan ummetusta.
Luennon jälkeen sain kysymyksen. Miksi luumuja ei saa syödä säännöllisesti? Tuossa yllä mainitussa Therapia Fennican artikkelissa sanotaan, että difenyylisatiini on aine, joka saattaa aiheuttaa suolen sileän lihaksen lamaa. Yritin etsiä tietoa ja tutkimusta mihin tämä toteamus perustuu. En löytänyt PubMedin kautta, enkä muutoin. Samalla huomasin, että kyseessä on pieni painovirhe. Luumun yksi vaikuttava aine on dihydroksifenyyli-isatiini. Yritin uudestaan PubMedin kautta-taas vesiperä. Dihydroksifenyyli-isatiinista tai luumujen suolta veltostuttavasta vaikutuksesta ei löydy myöskään mitään tutkimustietoa.
Dihydroksifenyyli-isatiini kuuluu on isatiini -ryhmään, ja se löydettiin ensiksi indigo -kasvista. Isatiini puolestaan on sukulaisryhmä vaikean ummetuksen hoitoon kuuluvien bisakodyylien kanssa, joiden on arveltu aiheuttavan suolen laiskistumista pitkäaikaiskäytössä (esim. Metalax, Toilax jne.). Tästä varoituksessa lienee kysymys. Sukulaisten oletaan olevan samaa sarjaa.
Luumuista ei kuitenkaan ole haittaa?
Tein hakuja myös yhdysvaltalaisten ravitsemusterapeuttien sivustoilla ja yleisillä ummetuksen hoitosivuilla. Missään ei varoiteta luumujen käytöstä, päinvastoin niitä kannustetaan käyttämään. Eräs gastroenterologi tarkisti oman alan oppikirjasta, sielläkään ei ole mainintaa luumujen haitallisuudesta. Kansalaisten Terveyskirjastokaan ei varoita luumujen käytöstä. Onko kyseessä siis liika varovaisuus tai jopa arvailu? Luumun hyvän tehon ummetuksen estossa saattaa paremmin selittää niiden runsas kuitu- ja sorbitolipitoisuus. Kuivatussa luumussa on ilmeisesti kuitua ainakin 6 grammaa ja sorbitolia n. 15 g/100 g (Stacewicz-Sapuntzakis M et al 2001) Minua jää tosin hieman askarrutamaan tuo sorbitolipitoisuus, kun Fineli tai NutritionData kumpikaan ei ole analysoinut sorbitolipitoisuuksia. Dihydroksifenyyli-isatiinin pitoisuudesta ei ole tietoa.
Uskonkin, että jos luumut olisivat haitallisia pitkäaikaisesti käytettynä, se olisi tullut esille epidemiologisissa tutkimuksissa ja siten lääketietellisessä kirjallisuudessa. Onhan niiden käyttö maailmanlaajuisesti yleistä. Ehkä lapsi on mennyt pesuveden mukana, ja luumuille pitäisi nyt antaa lopullinen synninpäästö. Enää en suosittele erityistä varovaisuutta luumujen käytössä, sen tästä otan opiksi. On luumukiisselin aika.
Luumujen ummetusta helpottavat aineet:
- dihydroksifenyyli-isatiini (sukua bisokodyyli-ryhmän suolen motoriikka lisääville ummetuslääkkeille)
- kuitu
- sorbitoli