Tehtiin kollega Tiina Jääskeläisen kanssa toinen podcast à la “journal club“. Jakso 2 käsittelee vegaaniruokavalion vaikutusta veren TMAO-pitoisuuteen ja verensokeriin. TMAO on pääasiallisesti punaisen lihan, kananmunan ja joidenkin muiden ruoka-aineiden sisältämien...
TMAO, punaisen lihan sydänsairauksia ja ennenaikaista kuoleman riskiä lisäävä tekijä. Lyhyt katsaus kirjallisuuteen.
Äskettäin julkaistiin Heli Virtasen johdolla kuopiolainen tutkimus, jonka mukaan runsas lihan käyttö on yhteydessä itäsuomalaisten miesten lisääntyneeseen ennenaikaiseen kuoleman riskiin. Yksittäisistä eläinproteiinin lähteistä punainen liha oli ainoa, jolla yhteys...
Suositus ei ole purrut punaisen lihan kulutukseen, eikä paljon muuhunkaan. Valitettavasti.
Yle uutisoi tänään että, Keskon ja S-liikkeen sekä Nilsenin Homescan kulutustilastojen perusteella me suomalaiset "syömme yhä terveellisemmin". Uutisen mukaan S-ryhmässä mm. porsaan- ja naudanlihan käyttö olisi laskussa, avokadon käyttö olisi nousussa ja...
Ruuat jotka pidentävät ikää
Suuri osa suomalaisista on tutkimusten mukaan tyytyväisiä elämäänsä. Kukapa heistä ei haluaisi nauttia tyytyväisyydestä hieman pidempään täällä maan kamaralla? Ruualla voidaan vaikuttaa mm. tyypin 2 diabetekseen, syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin sekä dementiaan...
Tyypin 2 diabeteksen riskiin vaikuttavat ruuat
Juuri ilmestyneen etenevien väestötutkimuksien meta-analyysin eli koostetutkimuksen mukaan yksittäisillä ruoka-aineilla on kokonaisruokavalion lisäksi merkitystä tyypin 2 diabeteksen riskin kannalta. Koostetutkimus käsitti yhteensä 88 tutkimusta. "Among the...
Näissä ravintotekijöissä meillä on eniten parannettavaa.
Nyt kun sokeri-, maito-, proteiini- ja niin moni muu ravitsemuskeskustelu käy kierroksilla on paikallaan palauttaa katse kokonaisuuteen. Missä ravintotekijöissä suomalaisilla on eniten parannettavaa kansakuntana?
Ruotsalaiset diskuteerasivat ja sitten suosittavat näitä
Ruotsalaiset saivat asiat keskusteltua ja julkaisivat omat suosituksensa, yhteisten pohjoismaisten suositusten pohjalta. Mielenkiintoista kyllä, eroavaisuuksia on jonkin verran.
Katsaus Crohnin taudin ja haavaisen koliitin ruokavalioon
Tulehduksellisten suolistosairauksien määrä lisääntyy Suomessa ja länsimaissa. Professori Martti Färkkilän mukaan kyse onkin uudesta kansantaudista. Tässä kirjoituksessa esittelen tutkimusnäyttöä eri ruokavalioiden ja ravintolisien merkityksestä Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolen taudin hoidossa.
Ravitsemustutkimukset 1950-luvulta tähän päivään: Tämä on terveellistä
Uudet tutkimuskoosteet kertovat onko suositusten mukainen ruoka ollut hyväksi kansalle vai ei. Mitä arvelet?
Eri proteiinin lähteiden vaikutus terveyteen
Varsin usein proteiinin lähteet niputetaan yhdeksi luokaksi terveysvaikutusten suhteen. Suurin puhe näinä päivinä keskittyy siihen, miten paljon proteiinia pitäisi syödä lihasten muokkaamisen tai urheilun näkökulmasta, ja voiko proteiinia toisaalta saada liikaa. Pitkäaikaisterveyden kannalta tärkeämpi kysymys saattaisi olla se, että mistä eläimestä peräisin oleva proteiini kannattaa ruokavalioonsa ylipäätään ottaa pitkässä juoksussa.