Vähärasvainen ruokavalio ei takaa terveyttä

Amerikkalainen tutkijaryhmä seurasi tutkimuksessaan keski-ikäisiä ja iäkkäitä naisia (Women’s health initiative dietary modification trial) 6 vuotta. Naiset satunnaistettiin joko vähärasvaiselle ruokavaliolle, jossa pyrittiin myös rasvan vähentämisen lisäksi lisäämään hedelmien ja kasviksien sekä täysjyväviljatuotteiden käyttöä tai tavanomaiselle amerikkalaiselle ruokavaliolle. Vähärasvaista ruokavaliota noudattaneilla rasvan saanti oli hieman vähäisempää ja hiilihydraattien saanti suurempaa kuin amerikkalaista ruokavaliota noudattaneilla. Suunnitellut erot ryhmien hedelmien, vihannesten ja täysjyväviljatuotteiden käyttömäärissä eivät toteutuneet. Kolesteroli- tai triglyseridiarvoissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia kummassakaan ruokavalioryhmässä.

Tehokkaana töissä ravinnon keinoin

Opiskeluaikojen mottoni oli, että pakki täyteen koko rahan edestä. Hiilareita ei laskettu. Runsas liikunta ja energian kulutus piti huolen, että energia kului ja vireyttä riitti. Nyt on toisin. Liian kevyt aamiainen koituu kohtaloksi lounaalla. Lounasaikana syöty...

Endometrioosi ja rasvan laatu

Endometrioosi on yleinen kuukautis-, ulostus-, mielialahäiriöitä ja kipua aiheuttava sairaus. Ruokavalion ja endometrioosin yhteyksiä tunnetaan vielä huonosti. Amerikkalainen tutkijaryhmä on julkaissut tutkimuksen ruokavalion rasvan laadun ja endometrioosin välisistä yhteyksistä. Rasvan määrän ei havaittu olevan yhteydessä endometrioosiin, sen sijaan eniten omega-3 rasvahappoja saaneilla oli pienempi endometrioosin riski kuin vähiten omega-3 rasvahappoja saaneilla. Lisäksi runsaan trans-rasvahappojen saannin havaittiin olevan yhteydessä suurempaan riskiin saada endometrioosi.

VHH-ruokavalio ei heikennä munuaisten toimintaa?

Vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH) on osoittautunut tehokkaaksi laihdutusruokavalioksi. VHH:n aikana proteiinin saanti saattaa kohota oleellisesti korkeammaksi kuin vähärasvaisella ruokavaliolla, joten on esitetty huoli, lisääkö runsas proteiinin saanti munuaisongelmia. Australialaisessa tutkimuksessa selvitettiin runsaasti proteiinia sisältävän ruokavalion vaikutusta terveiden, ylipainoisten tutkittavien munuaisten toimintaan. Vuoden mittaisen tutkimuksen aikana runsas proteiinin saanti ei aiheuttanut muutoksia munuaisten toiminnassa.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio

Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja sen vaikutukset terveyteen sekä painoon herättävät paljon keskustelua. Huolimatta siitä, että VHH-ruokavalio ei ole Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosittelema, monet ovat saaneet siitä apua paino-ongelmiinsa ja kokevat...

Ruis ja pastako vehnää ja perunaa parempaa?

FM Petteri Kallio Kuopion yliopistosta esitää tänään ilmestyvässä väitöskirjassaan alustavia tuloksia siitä, kuinka ruis ja pasta saattavat olla diabetesta vastaan taistelussa tärkeitä hiilihydraattien lähteitä. Vehnä/kaura ja peruna saivat aikaan epäsuosiollisempia vaikutuksia insuliinin erityksessä ja rasvakudoksen geeni-ilmentymissä. Ruokavalion laadulliset muutokset saattavat olla uskottua merkityksellisempiä metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä.

Ruokavaliovinkit vatsavaivoista kärsiville

Toiminnalliset vatsavaivat ovat vatsavaivoja, joiden syylle ei ole selvää patologista selitystä. Tällaisia vaivoja ovat ärtyvän suolen oireyhtymä, toiminnallinen ripuli, toiminnallinen ummetus ja toiminnallinen dyspepsia. Ravitsemusterapeutti Kaija Paasikivi on kirjoittanut katsauksen toiminnallisista vatsavaivoista kärsivien potilaiden ruokavalio-ohjeista.

Odottavan äidin ruokavalion puutteet

Suomalainen väitöskirjatutkimus osoittaa, että raskaana olevien äitien ruokavaliossa on puutteita. Raskauden aikaisen ruokavalion suurimmat puutteet ovat D-vitamiinin liian alhainen saanti, kalan vähäinen käyttö, sekä kasvisten ja hedelmien liian alhainen saanti.

Äidin raskauden ajan ruokavalio ja lapsen ruoka-allergia

Lasten ruoka-aineallergiat ovat yleisiä ja lisääntyneet viimeisten 20 vuoden aikana. Äitien raskaudenaikaisen ruokavalion merkityksestä lasten ruoka-allergioiden kehittymiseen on vielä niukasti tietoa.Tamperelainen tutkijaryhmä selvitti asiaa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa. Ainoa ravintotekijä, jolla näytti olevan vaikutusta ruoka-allergioiden ilmaantumiseen oli D-vitamiini: sen runsas saanti ehkäisi ruoka-allergioiden kehittymistä. Sitrushedelmien ja kaikkinensa hedelmien runsas kulutus raskauden aikana puolestaan näytti lisäävän lievästi altistumista hengitysteiden allergialle, mutta ei ruoka-aineallergialle.

Proteiinia tasaisesti aterioilla

Yhdysvaltalainen tutkimusryhmä selvitti proteiinin saannin vaikutuksia lihasten kasvun edellyttämään proteiinisynteesiin eri-ikäisillä miehillä. Tutkimuksessa havaittiin, ettei proteiinisynteesi lisäänny kun proteiinin saantia kasvatetaan aterialla 30 grammasta 113 grammaan. 30 grammaa proteiinia aterialla näyttää olevan sellainen määrä, jonka jälkeen proteiinista ei saada enää lisähyötyä. Paras hyöty proteiinista lihasten kasvuaineena onkin saavutettavissa, kun proteiinia syödään tasaisesti aamiaisesta lähtien välipalat mukaan lukien.