Kaakaota terveyden vuoksi

Kaakaon polyfenolit ovat teoreettisesti hyväksi syövän ja verisuonisairauksien ehkäisyssä. Kaakaosta on myös kliinisiin tutkimuksiin perustuvaa näyttöä. Hoitosuosituksiin sitä ei vielä ole kuitenkaan kelpuutettu.

Rasvojen varjossa lymyää kohonnut verenpaine

Kulunutta vuotta on hallinnut tuttu juttu. Rasvasota. Eikä rasvojen tarinalle näy päätöspistettä. Viimeisin merkittävä kokoomatutkimus asiasta on Ramdsenin ja kumppaneiden meta-analyysi, jossa ruoditaan kriittisesti rasvateorian kulmakivitutkimusta, suomalaista...

Nitraatit ovat terveellisiä. Mitäh?

Nitraattien ja nitriittien piti aiheuttaa syöpää, eikä niistä pitänyt olla iloa. Mihinkäs nyt on tultu? Uusimpien tietojen mukaan nitraatit ja nitriitit ovat keskeisiä typpioksidin tuotannossa. Typpioksidi puolestaan on keskeisin endoteelin toimintaa säätelevä tekijä, ja vaikuttaa siten sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan laajasti. Ensimmäiset kliiniset kokeet ovat osoittaneet ravinnon nitraattien laskevan verenpainetta ja lisäävän ainakin sub-maksimaalista suorityskykyä. Ja kaiken päälle nitraatteja saamme enemmän kasviksista kuin lihajalosteista. Kasvissyöjät ovat suorastaan nitraattien suurkuluttajia.

Kalsiumtableteilla raskausmyrkytystä vastaan?

Raskausmyrkytys eli eklampsia ja sen esiaste pre-eklampsia ovat raskauden aikana, yleensä loppupuolella, koettavia odottavan äidin sairauksia. Arviolta n. 5-10 % raskaana olevista naisista kokee pre-eklampsian, siihen liittyy esim. verenpaineen kohoaminen. Sen hoitoon on vain vähän hyviä keinoja. Uuden systemaattisen katsauksen mukaan kalsiumsupplementaatiosta voi olla merkittävää apua.

Salmiakki ja lakritsi, suolaa pahempia?

Soitin eräälle tuttavalle. Hän pyysi kuuntelemaan tarkkaan, oli nimittäin lopettanut juuri verenpainelääkityksen. Ja verenpaineeseen liittyvät jututhan minua tosiaankin kiinnostavat. Hän kertasi tarinansa kutakuin näin. Tapaus 1. Salmiakkilakko pyörryttää "Olimme pari...

Kaakao ja suklaa verenpaineen tasaajia?

Kaakao (Theobroma cacao) on kasvi, jonka pavuista tehdään kaakaojauhetta. Kaakaojauhetta käytettään suklaan, kaakaojuoman, muiden juomien, leivonnaisten sekä ruokien makuaineena. Tumma suklaa ja vanhanaikainen tumma kaakaojuoma sisältävät runsaasti kaakaojauhetta....

Proteiini parempaa kuin rasva verenpaineelle?

Ruokavalion proteiinipitoisuuden muutosten vaikutuksista verenpaineeseen tiedetään vähän. Kreikkalainen tutkimusryhmä tarkasteli ruokavalion proteiinin ja rasvan osuuden muutosten vaikutusta ylipainoisten tyypin 2 diabeetikoiden verenpaineeseen. Hiilihydraattien osuus oli kummassakin ruokavaliossa sama. Runsasproteiininen ruokavalio alensi verenpainetta enemmän kuin vähäproteiininen ruokavalio.

DASH-ruokavalio käytännössä

DASH-ruokavalio on alkujaan amerikkalainen kohonneen verenpaineen ehkäisyyn ja hoitoon tarkoitettu ruokavalio (Dietary Approaches to Stop Hypertension). Ruokavaliossa on keskeistä suolan määrän rajoittaminen alle viiteen grammaan päivässä sekä kasvisten runsas määrä....

Kaakao laskee verenpainetta

Kaakaon terveysvaikutuksia tutkitaan paljon. Saksalainen tutkijaryhmä tarkasteli meta-analyysissään kaakaon vaikutusta verenpaineeseen. Tulosten mukaan runsaasti kaakaopapua sisältävät valmisteet alentavat verenpainetta verrattuna lumehoitoon. Runsaan kaakaon käytön pitkäaikaisvaikutuksia eikä optimaalista annoksen kokoa vielä tiedetä tarkkaan, joten lisätutkimusta tarvitaan edelleen.